maanantai 23. marraskuuta 2009

Lähtölaukaus

Minä pidän arjesta. Siis todella tykkään. Aivan tavallisesta elämästä, jossa ei jatkuvasti kolistella äärilaitoja koko ajan upeampia, mahtavampia elämyksiä etsien, eikä sipsutella juhlista juhliin. Taidan olla perusonnellinen ihminen, koska taitaa se olla niin, että suurin osa elämästä on arkea kuitenkin.

Blogin nimikin tulee juuri tuosta ajatuksesta, että arki on kaunista ja tavattoman tyydyttävää, eikä sen tarvitse olla tylsää. Älkää toki ymmärtäkö minua väärin; rakastan myös juhlaa (kuka nyt ei elämän juhlahetkistä piittaisi!), ilotulitusta ja samppanjaa! Ja kyllä, kyllä arjesta on välillä päästävä ja päästettävä irti. Mutta kuitenkin minusta on ihanaa, kun elämää rytmittää oma arkeni, johon kuuluu tällä hetkellä melko seesteistä perhe-elämää hoitovapaalla.

Mikä voisikaan olla ihanampaa kuin aivan tavallisena arkipäivänä kotona pieni rauhallinen hetki lehden ja teekupillisen kanssa kuopuksen nukkuessa päiväuniaan ja esikoisen puuhatessa hetken itsekseen... Näitä hetkiä minulla muuten on nykyään todella harvoin, sillä joku karman laki on tuominnut teehetkeni jäähtymään pahasti. Viime aikoina joka kerta juuri, kun olen laskenut takamukseni sohvalle teekuppi kädessä, on itkuhälyttimestä alkanut kuulua meteliä, joka vaatii asiaan tarttumista heti, tai kylppäristä on kuulunut huuto "Pyyhkimään!", tai joku muu vastaava keskeytys, jonka häivyttyä kupposeni kuumaa on muuttunut lähinnä haaleaksi.

Mutta ymmärtänette pohjimmaisen ajatukseni, että elämäni parhaat hetket tosiasiassa koostuvat pienistä onnellisista silmänräpäyksistä, jotka on osattava huomata ja joihin on osattava pysähtyä juuri oikealla hetkellä - ennen kuin ne jo vilistävät ohi. Tähän oivallukseen päästäkseni minun piti oppia pois suorituskeskeisestä tehoajattelustani, täydellisyydentavoittelusta, käydä läpi melko lyhytaikainen (onneksi) työuupumus ja saada pari ihanaa lasta. En ole tosin vieläkään täysin poisoppinut esimerkiksi tehokkuudesta, vaan esimerkiksi yritän saada aina kuljetettua ylenmäärin sekalaista kampetta sylissäni yläkerrasta alakertaan ja takaisin, koska muuten kaaos saa liian suuren jalansijan kodissamme tai itse joudun ramppaamaan kerrosten väliä kuopus kainalossa jatkuvasti. Kyllä "vie mennessäsi, tuo tullessasi" on aivan mainio oppi kodinhoidossa!

Tässä blogissa aion silloin tällöin tuoda julki ajatuksiani tai epämääräistä filosofointia milloin mistäkin elämääni koskettavasta aiheesta, mutta myös julkaista kuvia ja juttuja uusimmasta harrastuksestani, korujen teosta. Ajatus siitä, että joku (siis joku muukin kuin perheenjäsen, sukulainen tai ystävä) jossain joskus käy katsomassa, mitä olen saanut väkerrettyä koruinnostuksessani, saati sitten lukemassa siitä, mitä päässäni liikkuu, on päätähuimaava. Lukijat itse saavat tunnisteiden avulla valita, mistä aiheesta tarinointia seuraavat.

Tervetuloa mukaan; toivon myös kommentteja ja palautetta, ajatustenvaihtoa, jos sellaista on annettavana!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Odotan innolla kommenttejasi!