lauantai 27. helmikuuta 2010

Mitä kuuluu karkkilakolle?

Aloitin karkkilakon tuossa tammikuun puolenvälin jälkeen. Tai siis "En käytä" -kampanjan, joka kestää ensi jouluun asti, tai jos hyvin menee, senkin yli. Katsotaan, onnistunko siihen asti välttämään tätä suurta pahettani.

Tähän mennessä näyttää hyvältä. Reilu kuukausi kulunut ja kiusauksiakin on ilmaantunut, mutta ei, en ole kertaakaan sortunut! Kun vietimme viikonlopun mieheni isän luona, tarjolla oli ainakin neljää eri suklaata, lähinnä konvehtimuodossa. Yleensä voin syödä konvehteja sen kummemmin ajattelematta, tai yhtään yököttämättä, vaikkapa melkein koko rasian, jos tarjolla on myös kylmää, rasvatonta maitoa. No, minäpä en ottanut yhtäkään tarjolla olevista suklaista, vaikka mieli hiukan teki. Mutta ei tehnyt liian paljon mieli.

Minähän en siis ole lopettanut kaikenlaisen muun makean syömistä, mikä varmasti olisi edukseni myös. Toisaalta, joskus tapanani on ollut herkutella karkeilla ja jäätelöllä, suklaavanukkailla tai vastaavilla, joten nyt jos herkutteluni rajoittuu vain jäätelöön, suklaavanukkaaseen tai suklaamuffineihin, on sekin parempi, eikös juu?

Tähän väliin onkin sitten hyvä laittaa kuva, joka kiinteästi liittyy tähän aiheeseen. Minähän tein Pikkusiskon kaksivuotissynttäreille uudella ohjeella toffeesuklaamuffineja, joista tuli aivan liian kuivia. Sadattelin itsekseni, että olisi vain pitänyt pitää ne se minimi 12 minuuttia uunissa, sillä toinen satsi oli jo hiukan parempi. Tämä jäi kaivelemaan, ja päätin kokeilla muffineja pelkän tumman taloussuklaan kanssa. Minulla on vielä kaapissa pari sellaista levyä leivontakäyttöön, jotka pitää käyttää pois. Joskus olen pahimmassa herkunhimossani ollut valmis jopa rouskuttamaan taloussuklaat pois, jos niitä on ollut, vaikken edes välitä tummasta suklaasta!

No, muutokset ohjeeseen tein niin, että sen sijaan, että olisin rouhinut suklaan taikinan sisään, laitoin kokonaisen palan sitä keskelle muffineja. En muuten maistanut yhtäkään palaa sellaisenaan! Sen lisäksi tein kuorrutteen tummasta suklaasta ja kermasta. Uunissa pidin tarkalleen 12 minuuttia, en yhtään enempää. Lopputulos on tässä:


Mutta voi, jotenkin muffinit silti tuntuivat kuivilta, eikä pelkkä tumma suklaa voinut kosteudessa korvata toffeetäytteistä suklaata, joka pysyy jäähtyneenäkin pehmeämpänä. Mieheni tosin sanoi, että ne olivat kosteita ja kuohkeita verrattuna yleensä muffineihin, ja että eihän niistä ole tarkoituskaan tulla mitään fondantteja (jotka nekin ovat kyllä herkullisia). Luulen, että täytyy vielä kerran kokeilla toffeesuklaaversiota, kunhan sopiva tilaisuus tulee. Mutta älkää luulkokaan, että näitä olisi silti jäänyt yhtään yli...

Olen kyllä ylpeä itsestäni, että olen pystynyt kuitenkin sen entisenlaisen karkinsyönnin toistaiseksi lakkauttamaan. Ja huomaan, ettei minun nyt tee niin kovasti edes mieli ostaa karkkeja, kaupassakaan. Tällä viikolla ruokaostoksilla kuljin ohimennen täytelakritsitelineen ohi ajatellen hiukan kaihoisasti, että kyllä ne suklaa- ja banaanilakut olivat hyviä, mutta en silti tuntenut jääväni paitsi mistään sen kummemmasta. Koska kyllähän niitä tarvittaessa vielä saa ostettua, jos haluaa! Eivät karkit lopu tästä maailmasta!

Ja tämä tunne on juuri se, mitä tavoittelen: että voin jättää karkit ottamatta/ostamatta, enkä silti tunne kieltäväni itseltäni mitään erityisen tärkeää. Näillä eväillä eteenpäin!

perjantai 26. helmikuuta 2010

Koruja syntynyt, kuvia vasta nyt...

Pidin tässä suunnittelemattoman koruntekoputken ainakin kolmena iltana peräkkäin juuri silloin "huonoon" ilta-aikaan ja sain jotain tehtyäkin! Kuvaamiseen vain on mennyt enemmän aikaa, mutta eilen urakoin kuvat, editoin ne ja tässä nyt on sitten jotain tarjollekin. Siitä huolimatta, että Pikkusisko oli maanantain kuumeessa ja eilen illalla hänellä alkoi meidän perheen eka kunnon ripuli lasten olemassaolon aikana! Pikkusiskoraasu on nukkunut melkein koko päivän, mikä ei ole kovin tyypillistä kaksivuotiaalle energiapakkaukselle.

Aiemmin mainitsin parista korusta, jotka tein tytöilleni sinisistä lasihelmistä. Tilasin siis kolme nauhaa yllärilasihelmiä, ja sain kaikki sinisestä värimaailmasta. Sehän ei ole aivan omaani, joten luulen, että korut, jotka teen, annan muille tai laitan myytäväksi. MUTTA, kaksi nauhoista oli mielestäni erityisen kauniita ja nämä kolmannet helmet, joista tein tytöille korut, ovat omiaan ainakin lapsille.

Tässä toinen koruista (toista en jaksanut kaivaa kuvattavaksi - ovat melkein samanlaiset), se, joka päätyi Pikkusiskolle.

Kaulakoru lapselle Kukkiva koru.
Kukanmuotoisia lasihelmiä, alumiinirenkaita ja korumetallinen kukkahelmi keskellä mustassa tekstiilinarussa.

Tämän seuraavan korun riipus on ollut valmiina jo viime kesästä asti. Tein sen samaan aikaan kuin Sydämellä-korun, mutta loppuunvieminen vei näin kauan, enkä ole lopputulokseen niin tyytyväinen kuin tuohon ensimmäiseen. Tuo teräksenvärinen metallilanka oli minulla jo olemassa kauan ennen kuin aloitin helmeilyn. En vain keksi sille muuta tekoa, koska en värinä siitä niin pidä, mutta ehkä näitä tällaisia Annika Larssonin inspiroimia sydämiä voi kieputella sitten enemmän ja erikokoisia. Yksi pienempi kuparilangasta on jo odottamassa loppukorua.

Kaulakoru 50 cm Terässydämellä.
Metallilankaa, mnakeanvedenhelmiä, punainen akaatti, alumiinihelmiä ja nahkanauhaa. Hopeoidut korunosat.

Sitten uusin tulokas, jonka nimeä mietin pitkään. Mietin nimeä rakkauden piiristä, mutta korussa on myös mustaa, joten sitä ei voi katsella pelkästään rakkaudenpunaisten lasien läpi. No, sitten päätin unohtaa rakkauden, vaikka siitä riipuksessa mainitaankin...

Mieheni mielestä koru on hieno, mutta hän ei aivan keksinyt, miksi sen riipus on epäsymmetrinen. Itse halusin tehdä siihen jonkin särön, ettei tulisi taas liian symmetristä. Olen symmetrian fani ja joskus se rajoittaa luomista liikaa. Tässä käytin muun muassa Pariisista ostamiani herkullisen punaisia fasettihiottuja lasihelmiä (ehkä ne ovat jopa kristallia, kun hinta oli niin paljon enemmän kuin luulin). Tälle täytyy kyllä tehdä jossain välissä kaveriksi rannekoru tai korvikset!

Kaulakoru 48 cm Drama Queen.
Fasettihiottuja upeanpunaisia lasi(kristalli?-)rondelleja kahta kokoa, mustia akaatteja, hopeoituja välihelmiä, Trinity Brassin Love-riipus ja korulinkki antiikkihopeaa, sydänsalpalukko korumetallia. Korunosat hopeoidut.

Tässä nämä tällä kertaa. Vielä odottaa esittelyä kaula- ja rannekorusetti, vielä nimettömänä. Taidankin pyytää teiltä apua setin nimeämiseen... Siihen asti, heippa!

maanantai 22. helmikuuta 2010

Paljon kävijöitä!!!

Uskomatonta kyllä, mutta jo meni blogissani 2000 käynnin raja rikki! Tuhat käyntiä livahti ohi kommentoimatta, jossain joulun tienoilla, mutta todella nopeasti mentiin kahden tuhannenkin yli. Ja se pitää noteerata tässä, nyt ja näin.

On hyvin antoisaa kirjoittaa ajatuksiaan tietäen, että teitä on siellä tahoillanne lukemassa niitä. Lohduttava ajatus on, ettei kirjoittele bittiavaruuteen turhaan. Edelleen olen kokenut tämän blogin pitämisen todellisena henkireikänä ja terapeuttisena väylänä tuoda esille niitä oman pienen pään ajatuksia ja tuntoja. Myös muiden blogien lukeminen on tärkeää ja tarjoaa paljon pureskeltavaa, vaikken aina ehdi niitä kommentoimaan.

Suuri kiitos TEILLE, kaikille ihanille lukijoille, jotka jaksatte käydä katselemassa korujani ja lukemassa vuodatuksiani! Erityinen kiitos myös teille, jotka olette vakiystäviäni blogimaailmassa! Tästä on hyvä jatkaa.

lauantai 20. helmikuuta 2010

Aforismien keräilystä

Kerroin aiemmin taustaa tuosta Hetken mietelauseesta. Nyt päätin saattaa kaikki keräämäni tuhat mietelausetta numeroituina ja vaihtelevalla aikataululla muidenkin tietoisuuteen.

Aloitin aforismien keräilyn 1980-luvun loppupuolella sisareni saamasta Mary Kay -aiheisesta korttipakasta. Korteissa oli herttaisia kuvia ja niihin sopivia mietelauseita, joista osan sitten poimin ensimmäiseen kirjaan. Siitä se keräilyinnostus lähti.

Minusta on hauskaa katsoa senaikaista käsialaani ja sitä, minkälaisia mietelauseita on tullut valittua. Tyyli - ja käsiala - muuttuu täysikäisyyteen mennessä. Huvittavaa on se, että olin liimailllut kaikenlaisia ravintolakuitteja (no, myös konsertti- ja teatterilippuja) vanhemman, eli punamustan kirjan sisäkansiin, kun ravintolaikään olin tullut. Sieltä löytyy kuitteja mm. KY Exitistä ja Alibista, joissa siihen aikaan käytiin. Todellakin kauan sitten menneiden talvien lumia... 

 
Ja kun tuhat aforismia oli kasassa, keräily loppui kumma kyllä siihen. Toisessa muistikirjassani olisi ollut vielä paljon tilaa, mutta ehkäpä elämä tuli väliin, tai jotain muuta yhtä kliseistä. : D

torstai 18. helmikuuta 2010

Jalat maassa, pää pilvissä

Otsikon motto on mielestäni loistava! Itse tuppaan olemaan välillä liiankin järkevä ja pragmaattinen, joten nämä uusimmat korut toteuttavat tuon Jalat maassa -osan, sillä materiaalina on ihanan luonnonväriset stabiloidut turkoosit. Korunosat ovat poikkeuksellisesti kullatut, vaikka itse olen enemmän hopean tai kuparinkin ystävä. Ehkä kuitenkin joskus tulee näitäkin käytettyä. Korun nimeä muokkasin hiukan.

Kaulakoru 51,5 cm ja rannekoru 20,5 cm Juuret maassa.
Kaulakorussa korukivinä stabiloitu turkoosi sekä "aurinkokivi" 6 mm (sunstone) ja pikkuruiset messinkiset siemenhelmet. Korunosat kullatut. Rannekorussa pääkivet samat, mutta siemenhelmet kuparinväriset. Korunosat niinikään kullatut.

Pää pilvissä -koru tulee sitten joskus, kun pääsen täysin ennakkoluulottomaan ja vapaaseen mielentilaan, jossa symmetria ja perfektionismi saa antaa sijaa mielikuvitukselle ja uusille väriyhdistelmille. Se ei todennäköisesti tapahdu klo 21 jälkeen illalla, voin kertoa...

Sain muuten tänään postissa Helmetin kirpputorilta tilaamani kolme nauhaa samppanjanvärisiä makeanvedenhelmiä, jipii! Kiitos Päkälle niistä ja yllärihelmistä myös! Niistä toivon saavani tehtyä itselleni piiiitkän pitkän helmikorun jonain päivänä. : )

keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Jäistä meininkiä ennen kuin tulee kevät

Minulla on ollut, ei korujumi, vaan väsymys, joka on estänyt kaiken ihanan koruilun. Yleensä se minun koruaikani on klo 21, joskus jopa 21.30 jälkeen, joten luovuus ei välttämättä kuki, mutta viime aikoina ei oikein jaksaminenkaan ole riittänyt.

Mutta jotain sentään olen saanut aikaan vuorikristalleista, joista jossain vaiheessa mainitsin. Vuorikristalleja olin hillonnut jo jonkin aikaa, joten jos olisin ehtinyt helmikuun ÄHH (Älä Hilloa Helmiäsi) -kampanjaan mukaan, nämä korut olisivat olleet ehdottomasti mukana!

Kaksi kaulakorua, joita voi pitää yhdessä ja erikseen tein jo aiemmin, ja eilen illalla väsäsin vielä rannekorun ja korvakorut samaa sorttia. Kaikki ovat jotenkin eri tavalla yhdisteltyjä ja välihelmissä on eroja, mutta jokaista korua voi pitää kaikkien korujen kanssa. En ehkä laittaisi kaikkia päälle kerralla, mutta saan tästä nyt minkä yhdistelmän vaan, kaula-aukon ja hihojen ym. mukaan... Oli muuten niin ihanaa keskittyä koruiluun! Tein pari korua myös tyttösilleni, mutta niistä joku toinen kerta; olivat sellainen kokeilu vain.

Tämän päivän kuvaamiset tulivat jotenkin vaikeamman kautta, mutta kyllä niistä jotain näkee. Pikkusisko nimittäin alkoi huudella itkuhälyttimeen kesken kaiken ja siihen jäi kuvaamiset. : )

Ihastellen katselen monien muiden korubloggaajien upeita kuvia, joissa on jaksettu etsiä korujen taustaksi aina jotain ihanaa, kullekin korulle sopivaa kirjaa, rekvisiittaa, kuviopaperia tai mitä vaan. Sellaiseen ei kyllä riitä minulla energia, eikä aikakaan. On minulla ne pari korupuuta, valkoinen ja pronssinvärinen, mutta siivosin ne ennen joulua jonnekin, enkä ole jaksanut kaivaa esille. Mutta lienee ne on ne koruni, jotka enemmän kiinnostavat, joten tässä tulee:

Ensimmäisestä korusta alkoi ideointi. Halusin pidemmän ja lyhyemmän korun, jotta ne toimisivat yhdessäkin. Tämä ensimmäinen on se juhlavin, jota ei arkena varmaan niin paljon tule käytettyäkään.

Kaulakoru 58,5 cm Jäänkirkas.
Pyöreitä 12 mm vuorikristallihelmiä, tsekkiläisiä AB kristallihelmiä (fire polished), hopeoituja välirenkaita ja korunosia, kalotit korumetallista, foliosisussiemenhelmiä, antiikkihopeanvärinen lukko.

Seuraavan korun halusin olevan hiukan yksinkertaisempi, eleettömämpi, jotta sitä voisi pitää arkenakin. Sen lisäksi siihen voin lisätä aiemmin tekemästäni korusta erilaisia riipuksia, jotka kiinnitetään papukaijalukolla. Vaikka nimessä on pisaroita, pienet vuorikristallihelmet ovat pyöreitä. Nimi tuli lähinnä siitä, että siinä on niitä pieniä helmiä, "pisaroita", niin monta rivissä.

Kaulakoru 45-50 cm Jääpisaroita.
Pyöreitä 6 mm vuorikristallihelmiä sekä hopeoituja välihelmiä. Lukossa jatkoketju, jonka päässä Swarovskin 4 mm bicone, kirkas AB. Hopeoidut korunosat.

Näin niitä voi pitää samanaikaisesti. Kuvassa korut yhdessä näyttävät jotenkin kököltä, mutta kaulalla hyvältä.

Kaulakorut Jäänkirkas ja Jääpisaroita.

Eilisen uurastuksen tuloksena sain tehtyä rannekorun, joka on siinä ja siinä, ettei ole hiukkasen liian iso minulle (en jaksanut enää lyhentää) ja tyyliin sopivat korvakorut.

Rannekoru 20,5 cm ja korvakorut Jäänkirkas.
Pyöreitä 12 mm vuorikristallihelmiä, tsekkiläisiä AB-kristallihelmiä, Swarovskin 4 mm biconeja, kirkas AB ja erilaisia välihelmiä, hopeituja sekä korumetallista. Laukkuriipus korumetallia, lukko myös (samanlainen kuin Jäänkirkas-kaulakorussa). Korunosat hopeoidut. Korvakorukoukut hopeaa, muuten samoja materiaaleja kuin rannekorussa.

Vielä yksi koru tähän mukaan, kun jäästä ja talvesta puhutaan. Talvella lumen lisäksi tuntuu, ettei juuri muita värejä löydy, mutta sitten silmiini sattui seuraavan korun riipuksen lasihelmet, joista tuli mieleeni jostain syystä juuri talvi! Tämä koru meni ystävälleni, jolle tein toisenkin korun ja vastalahjaksi sain kaksi kaunista pipoa ja ihanat villasukat.

Kaulakoru 47 cm Talven värejä.
Lasi- ja alumiinihelmet mustassa nahkanyörissä. Hopeoidut korunosat.

Olipas ihanaa kirjoitella tätä pläjäystä!

keskiviikko 10. helmikuuta 2010

Orientoitumista työelämään

Nyt se on tiedossa. Nimittäin se päivä, jona palaan töihin. Maanantaina 13.9. olen lähdössä takaisin niin sanotusti sorvin ääreen melkein viiden vuoden kotonaolon jälkeen.

Lapsille on tehty päivähoitohakemukset ja esimiehenikin kanssa juuri kävin läpi mm. sellaiset tärkeät asiat kuin ylimääräiset lomapäivät. Huvittavaa sinänsä aloittaa töihinpaluun miettiminen neuvottelemalla siitä, kuinka paljon ylimääräisistä lomapäivistäni saan pitää työn alkamisen jälkeen ja kuinka paljon niitä pidän etukäteen (eli melkein turhina, koska kotiäidillä ei lomaa ole). Toki niistäkin päivistä saa lomakorvaukset, mutta nykyelämässäni vapaapäivien arvo on korkeammalla kuin koskaan ennen!

Tällä kertaa minulle kävi hyvin, ja saan siis täysien vuosilomien lisäksi pitää mukavasti vapaitakin. Se auttaa vaikkapa joulun tienoolla, kun aatto osuu tänä vuonna perjantaiksi ja siten minimoi joulunpyhien antamat vapaat. Niin ja se syy, miksi ne lomapäivät piti ensimmäisenä katsoa on se, että selviää Kelaa varten työnalkamispäivä, joka on siis eri kuin se, jolloin fyysisesti astun taas työnantajan palvelukseen.

Olen huomannut, että alan jo nyt miettiä työhön liittyviä asioita ja sitä, miten asiat järjestetään sitten syksyllä. Tiedostan, että tämä on itselleni erittäin tarpeellinen kuvio, sillä muutos on niin suuri. Tiedän, että vaikka odottelen jo sitä, että saan päivät olla MINÄ itse, eikä kenenkään äiti tai vaimo, vaan se pätevä minä, joka on nainen ja tekee töitä, jotka eivät mitenkään liity kotiminän rooleihin, vaikeinta minulle tulee olemaan se, että näen lapsiani niin paljon vähemmän. Siksi asennoitumista täytyy opetella jo nyt, vaikka tässä välissä ehtii tulla kevät ja kesäkin ennen kuin tuo pelkkä tämän hetken ajatus konkretisoituu.

Mutta kyllä minusta tuntuu myös, että on jo aikakin palata työelämään. Ei niinkään sen takia, etten viihtyisi kotona ja koska haluaisin epätoivoisesti tehdä töitä (mieluummin olisin kotona ja tekisin vaikka hyväntekeväisyystyötä, jos ei olisi rahasta kiinni), vaan sen takia, että viime vuoden aikana jo huomasin, kuinka alkoi pinna lyhentyä näissä kotiympyröissä kökkiessä ja kuinka tarve jollekin omalle, ikiomalle, kasvoi hurjasti. Siitä se koruinnostuskin varmaan lähti ja lopulta tämä blogikin, oman tilan ja oman jutun tarpeesta. Ensin koruilu täytti tuota tarvetta, mutta kun käytännössä itsensä toteuttaminen jäi ja edelleen jää kello 21 jälkeiseen aikaan, tämä blogi tuli sellaiseen tarpeeseen, että pystyn tarvittaessa ottamaan oman hetken keskellä päivää, vaikkapa lasten leikkiessä hetken.

Se minä, joka käy töissä, ja on oma itsensä ilman kotirooleja, on uinunut jo monta vuotta talviunta, aivan asiaankuuluvasti tosin. Olen täysin valintani puolella - edelleen - ja uskon, että elän juuri nyt parasta aikaa, kun saan olla lapsieni kanssa niin paljon. Työelämä ei katoa mihinkään, vaikka tällä hetkellä huonot ajat onkin. Uskon, että ehdin vielä tehdä töitä niin kauan, että jo kaipaan eläkkeelle. Siksipä en koe uhranneeni yhtään mitään jäädessäni kotiin pitkäksi aikaa niiden kaikkein tärkeimpieni kanssa.

Pikkuhiljaa asennoidun siihen, että lapset menevät päivähoitoon ja elämä muuttuu kiireisemmäksi. Ne vähät kotihommat, joita olen täällä arkipäivisin tehnyt, jäävät illoiksi ja viikonlopuiksi. Ruoanlaitosta tullee varmaan vieläkin stressaavampaa, vaikkakin plussapuolella on se, että lapset syövät muutaman aterian päivähoidossa. Olen ehkä joskus maininnut, etten pidä arkiruoanlaitosta lainkaan, vaikka siinä yleensä onnistunkin hyvin. Mieluummin leipoisin.

Ai niin, sellainen pieni juttu on vielä auki, että mitä työtä palaan tekemään. Firmassa on ollut fuusiota ja yt-neuvotteluja ja vaikka mitä uudelleenorganisointia lähtöni jälkeen, eikä toimenkuvaani sellaisenaan ole enää jäljellä. Toisin sanoen, kun palaan töihin, minulla on uudet työtehtävät, suurin osa työkavereista uusia, uusi toimisto aivan eri suunnalla kuin entinen ja periaatteessa vielä eri työnantajakin! Onneksi ei virallista työhaastattelua ja psykologisia testejä sentään ole...

Toimenkuvani selvinnee tuossa kesän korvalla. Sen suhteen en kylläkään ole huolissani, sillä kuten esimieheni sanoi, työpaikallani tarvitaan kyllä "pätevää generalistia", koska töitä siellä riittää juuri noista irtisanomisista johtuen. Itse asiassa minusta on hauskaa, etten tiedä, mitä menen tekemään! Töissä on kyllä esimieheni lisäksi vielä niitä, jotka tietävät tietoni ja taitoni, joten varmasti joku sopiva homma minulle löytyy, eikä minulla tällä hetkellä ole mitään suuria intohimoja jotakin tiettyä toimenkuvaa kohtaan. Aika moni homma käy!

sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Synttärijuhlien ruokaraportti

Päätin kirjoittaa "ruokaraportin" erikseen, sillä siihen minulla on kuvia enemmänkin.

Suolaiset tarjoilut onnistuivat loistavasti, vaikka unohdin pöydästä suolaisten piirakoiden keventäjiksi tarkoitetut kirsikkatomaatit ja kurkunpalat. Lohi-parsakaali- ja poro-juustopiirakoidenkin sekä juustosarvien ohjeet olivat Kinuskikissan blogista ja maistuivat kaikille todella hyvin; kiitos vain todella paljon!

Lohi-parsakaalipiirakkaan lisään seuraavalla kerralla hiukan suolaa, mikäli kylmäsavulohi on niin miedosti suolattua kuin nyt oli. Kuvassa olevan juustosarvisatsin tekivät mieheni ja Isosisko kaksin.

Lohi-parsakaalipiirakka, poro-juustopiirakka ja juustosarvet.

Kakun koristeita tein sokerimassasta pitkin viikkoa. Ensimmäiset yritykset olivat violetteja kukkia. Toisen satsi kukkia oli valkoisina ja onnistuivat jo paremmin, kun oli hiukan harjoitusta takana.

Violetit kukat ensimmäiset harjoitukset, valkoiset kukat vaiheessa.

Synttärikakusta tuli ensin hieno, mutta koska osa täytteestä oli sen verran löysää, kakku valahti pursotusvaiheessa pikkuhiljaa alaspäin leviten samalla ulospäin, jolloin se ei enää kunnolla mahtunut aluslautaselleen! Jouduin sitä tuuppailemaan suunnasta jos toisesta, ja lopulta korjailemaan alunperin upeita pursotuksiani vähemmän upeasti. : (

Kakun kannen tein sekoittamalla enemmän sokerimassaa ja vähemmän marsipaania, jotta marsipaanin maku ei pääsisi liian vahvaksi. Marsipaani auttoi myös kaulittavuuden suhteen, sillä sokerimassa tarttuu huomattavasti enemmän alustaan ja kaulimeen kiinni, ja vaatii siten enemmän tomusokeria käsittelyssään.

Käytin myös täytteissä Kinuskikissan herkullisia ohjeita, mutta joku varmaankin meni pieleen, kun rahkakerros ja sen yläpuolella oleva kakunosa ei meinannut pysyä sitruunakiisselin päällä. Ongelmana oli myös aluslautasen pienuus lysähtämisen ja levieämisen jälkeen, sillä kakku ei päässyt enää lepäämään tasaisella osalla lautasesta, vaan reunat nousivat ylöspäin. Maku kuitenkin oli herkullinen ja sehän se oli pääasia!


Moni kakku päältä kaunis, heh heh. Reunapursotus oli ensimmäinen tällainen kokeilu, samoin sivulla oleva koripursotus. Oikeanpuoleisesta kuvasta näkee, miten kakku on jo lysähtänyt epätasaiseksi. : (

Kakku lähdössä kynttilöiden kanssa pöytään. Pikkusisko tykkäsi, että oli hieno kakku, "MUN kakku".
Tässä näkee vielä paremmin, miten koripursotus pullistelee sieltä sun täältä. Kun kakkua oli leikattu, se alkoi valua leikkauskohdan suuntaan ja tuuppailin sitä taas yhdestä suunnasta.

Niinikään toffeesuklaamuffinit olivat samasta osoitteesta, mutta sentään kostea banaanikakku oli jonkun lehdestä tms. löydetyn reseptin mukainen. Toffeesuklaamuffineja tehdessä laitoin toffeesuklaata muruina taikinaan ja sulatettuna kerman kanssa päälle. Seuraavalla kerralla kokeilen kyllä laittaa kokonaisen suklaapalan muffinin sisälle, koska nyt muffini itse tuntui aivan liian kuivakalta, eikä ihana kuorrute auttanut tarpeeksi asiaa. Luulen, että olisi pitänyt antaa muffinien olla uunissa vain tasan sen 12 minuuttia, eikä yhtään yli, jotta olisivat olleet mehevämpiä. Tosin, nämäkin kävivät kivasti kaupaksi. Unohdin muuten ottaa kuvan näistä muffineista, jotka olivat erityisen herkullisen näköisiä. Nyt taitaa olla vain yksi "ei niin kaunis" jäljellä.

Vaikka aivan kaikki tarjoiluni eivät onnistuneet täydellisesti, huomaan, ettei se haittaa minua niin paljon kuin olisi joskus aiemmin haitannut. Taitaa vanha perfektionisti pikkuhiljaa pystyä hellittämään täydellisyydentoivostaan... : )

Raportti Pikkukakkosen juhlista

Huh, juhlat ovat ohi, vieraat lähteneet ja pikkuipanat nukkumassa. Tyytyväisenä ja jalat väsyneinä voi huoahtaa rauhassa sohvalla. Olipas kivat 2-vuotissynttärit, jotka jatkuivat osan porukan kanssa iltaan asti.

Ehdimme toki perjantaina jo pelästyä, että mitenkähän juhlien käy, kun synttäritytölle nousi lämpöä ja illalla selkeästi kuumetta. Tänä aamunakin oli kuumetta,vaikka Pikkusisko itse oli hyvinkin pirteä ja jaksava. Päiväunien jälkeen kuumekin oli laskenut lämmöksi; tyttösen jaksaminen hyvin energisellä puolella ja juhlat siis pidettiin. Hieno juttu oli, että siskoni toi koko perheensä - myös siis tyttöjen serkut mukaan - vaikka nuhakuumetta oli ilmassa. Oli lapsilla kyllä hurjan hauskaakin. Harmillisesti vain yksi pieni serkkuvauva jäi kotiin, sillä vauvojen kanssa ei oteta riskejä turhista nuhista.

Päivä alkoi melko lailla suunnitelman mukaan. Pikkusiskolle lauloimme ja annoimme lahjamme aamusella makuuhuoneessamme. Pieni meni aivan hämilleen onnittelulaulusta ja katsoi patjaan päin koko laulun ajan. Ei ole raasu vielä tottunut olemaan huomion keskipisteenä. Isosiskon koru meni heti kaulaan ja pysyi loppupäivän mukana.

Itse juhlissa pikkuinen oli hyvin mukana jopa onnittelulaulun ajan ja kakun kynttilöiden puhaltamisen ajan, mutta sitten, kun olisi pitänyt istua takaisin tuoliin maistamaan sitä tärkeää, omaa kakkua, tulikin itku ja piti mennä vähän äidin, sitten isin sylissä rauhoittumaan. Huomio oli kerta kaikkiaan liikaa siinä vaiheessa. Aika pian siitä kuitenkin toivuttiin ja tyttösen juhla jatkui.

Lapsilla oli kova meno päällä. Kolme isompaa leikkivät keskenään pitkiä aikoja yläkerrassa, joten me aikuiset ihailimme ja halittelimme tätä pienintä, itse juhlien sankaria, vuorotellen. Ensi vuonna tämä pieninkin varmaan leikkii siellä yläkerrassa isompien kanssa, mutta onneksi meillä aikuisilla on silloinkin vielä yksi pieni keskuudessamme, nimittäin se pikkuinen serkkuvauva, joka tällä kertaa ei päässyt juhlimaan.

Ihania lahjoja rakkaat toivat. Pikkusisko sai muun muassa ikiomat keijunsiivet ja -sauvan, pikkuruisen ponin, pienen vauvanuken, muumiaiheiset kylpy- ja käsipyyhkeen, kylpyleluja, itsetehdyt fleecetakin ja -housut, kirjan, puurolautasen ja mukin, istuvan bernhardilaispehmokoiran ym. Ja jokaiselle lahjanantajalle osasi sanoa kiitos.

Minun aikani ennen juhlia meni kakkua ja muffinsseja koristellessa miehen hoitaessa siivoukset (kiitos muru!). Toki pääsin laittautumaan hiukan itsekin ja lasten pukeminen juhlaan oli taas pelkkää iloa! Molemmilla oli suloiset Pariisin tuliaismekot päällä ja tytöt itsekin syötävän suloisia ja rakkaita.



Vasemmalla Pikkusiskon ja oikealla Isosiskon mekko. Huomaa Isosiskon tekemä koru Pikkusiskon kaulassa.

Laitan erillisen postauksen juhlien syötävistä ja miten niiden kanssa kävi.

Tuntuu hurjalta, että rakas kuopuksemme on jo kaksivuotias. Toinen on vielä jotenkin niin pieni, vaikka osaakin jo kaikenlaista ja suusta tulee jo paljon hienoja ajatuksia. Tässä taas huomaa, kuinka äkkiä ne "pikkuvuodet" tosiaan kuluvat. Olen todella onnellinen, että olen voinut olla kotona lasten kanssa näin pitkään ja vielä on onneksi aikaa jäljellä syyskuuhun asti.

En jaksanut editoida kuvia enää illalla, vaikka tekstin kirjoitinkin silloin. Julkaisen tekstin siis vasta tänään sunnuntaina kuvien kera. Kaiken kaikkiaan meillä oli hieno päivä ja loistavat juhlat!

torstai 4. helmikuuta 2010

Pikkukakkosen toiset synttärit

Kovasti on juhlan odotusta ilmassa. Ihanista ihanin Pikkusisko täyttää lauantaina jo kaksi vuotta. Tuo suloinen pikkutilliäinen tietää jo tarkkaan, mitä odottaa juhlapäivältään: kakkua! Aina, kun mainitsemme, että pian on Pikkusiskon synttärit, hän sanoo ensimmäisenä, että tulee kakkua. Sen jälkeen hän sanoo, että kakussa kaksi kynttilää. Tärkeimmät jutut on siis ymmärretty.

Minulla tietenkin on ollut tässä suunniteltavaa ja nyt viimeisinä päivinä paljon leivottavaakin, mutta se ei haittaa. Olen aina rakastanut suunnitella juhlia, joihin tulee täytekakku. En siis erityisemmin välitä itse järjestää illallisia tai mitään, missä tarjoamme varsinaisen ruoan, mutta herkuttelujuhlat ovat minun heiniäni. Leipomisessa on jotain terapeuttista. Kaipa tämäkin ilo liittyy siihen käsillätekemisen tarpeeseen, jota korujen teko ja korttiaskartelukin täyttävät.

Vieraslista on pitkä, mutta paikalle on käytännössä kutsuttu vain "mummit ja kummit" -tyyppistä poppoota, joka meidän perheellämme on melko suuri. Hyvät juhlat tulossa, sillä vieraathan ne juhlan lopulta tekevät!

Mutta eipäs unohdeta pientä synttärisankaria. Pian kaksivuotias tyttönen saa ylleen upouuden punaisen satiinimekon Pariisin tuliaisista, sillä punainen on tällä hetkellä lähinnä lempiväriä. Kaikki värit toistaiseksi käyvät, mutta jos saa valita, niin Isosisko ottaa pinkin muovimukin ja Pikkusisko punaisen. 

Hänen päivänsä tulee alkamaan onnittelulaululla, -haleilla ja -suukoilla ja parilla lahjalla. Taitava Isosisko on tehnyt Pikkusiskolleen lahjaksi korun ja kortin. Hänkin odottaa juhlia kovasti ja oli iloisen yllättynyt, kun huomasi minun hankkineen Nalle Puh -aiheiset servetit ja muovimukit juhlien lapsivieraille, "koska Pikkusisko niin kovasti tykkää Nalle Puhista". Lapset ovat innoissaan muutenkin, kun pääsevät taas leikkimään serkkujensa kanssa. Melkein viikottain serkkuja nähdäänkin, koska onneksi asuvat sen verran lähellä.

Tarjoiluiksi olen kaavaillut suolaisella puolella juustosarvia, kylmäsavulohi-parsakaalipiirakkaa, poro-juustopiirakkaa, popcornia lapsille (saavat aikuisetkin tietysti ottaa). Lisään pöytään myös kirsikkatomaatteja ja pilkottua kurkkua piirakoiden oheen raikastamaan tarjoilua.

Herkkupuolella on pääosassa tietenkin se täytekakku (jossa on kaksi kynttilää, kuten Pikkusisko tietää). Ensimmäistä kertaa kokeilen päällystää osan kakusta marsipaani-sokerimassasekoituksella, jonka päälle asettelen itse sokerimassasta väsäämiäni koristeita (joita olen tehnyt pitkin viikkoa), jotka eivät sinänsä ole erityisiä taidonnäytteitä, mutta ensimmäisiä sellaisiani kuitenkin. Reunoille pursottelen uusilla pursotusvälineilläni (toivottavasti) upeita kiehkuroita kermavaahdosta. Täytteenä on sitruunakiisseliä, kermarahkavaniljakreemiä sekä yhdessä kerroksessa mansikkarahkatäyte.

Muita makeita tarjottavia ovat banaanikakku - kuivakakku, joka on mukavan kostea, toffeesuklaamuffinit sekä lapsille lisäksi pinkit Dominokeksit ja Aakkoskeksit. Näillä luulisi pärjäävän. Isosiskon nelivuotissyntymäpäivillä vieraat viihtyivät iltaan asti, joten syötävää tarvitaankin reilusti. Ihanaa taas juhlia!

keskiviikko 3. helmikuuta 2010

Toinen maailmani

Aa, kirjat! Ne ihanat, usein pölyntuoksuiset opukset kirjahyllyssä, joita tulee harvoin luettua - nykyään. Kirjat ovat olleet minulle hurjan tärkeitä lapsesta asti. Opin lukemaan viisivuotiaana ja silloin aukesi uusi, upea maailma, jonne saattoi uppoutua tuntikausiksi joka viikon joka päivä! Ei ihme, ettei minusta tullut urheilullista, kun mieluummin istuin nenä kirjassa.

Olen onnellinen ja kiitollinen siitä, että olen saanut lukea kirjoja niin paljon, ja niitä on ollut saatavilla. Kirjasto oli lapsena kovassa käytössä. Näin aikuisena, minusta on ihanaa, että kotonani on paljon kirjoja. Tarpeeksi niitä ei ole tilanpuutteen takia, mutta jossain seuraavassa kodissa haluan dedikoida niille paljon enemmän tilaa.

Kuuluin alle kouluikäisenä Fantti-kerhoon. Maailman ihaninta oli saada uusi kirja joka kuukausi, ja toivoinkin aina salaa, että äiti ja isä unohtaisivat peruuttaa kuukauden kirjan, jotta saisin taas uutta luettavaa. Ainakin kerran näin kävikin, ja meille putkahti postiluukusta nuortenkirja nimeltä Uhmamielinen syksy. Olin silloin kai ensimmäisellä tai toisella luokalla. Vanhempani ottivat kirjan suoraa päätä talteen, sillä heidän mielestään viisitoistavuotiaan tytön murrosikäisesetä elämästä, jossa isä oli vankilassa ja kotona oli aika köyhää, ei niin pienen tarvinnut vielä tietääkään.

Kapinoin kyllä tätä päätöstä vastaan, mutta hetken aikaa annoin kirjan olla. Jossain vaiheessa kuitenkin kaivoin sen esille ja luin sen salaa. Ja ihmettelin suuresti, että mitä ihmettä vanhempani oikein pelkäsivät. Kirjassa ei ollutkaan mitään ihmeellistä tai pelottavaa, minun mielestäni. Ehkä osasin jo silloin erottaa faktat fiktiosta, eikä minuun tarttunut mitään kummallisia vaikutteita tuosta kirjasta. Sehän kertoi lähinnä teinitytön elämästä, jonka teki vaikeaksi isän vankilassaolo (jonne isä joutui ajettuaan vahingossa jonkun kuorma-autolla kuoliaaksi; ei siis pahuuttaan), ja toisaalta toiveikkaaksi ensimmäisen romanssin alku. Luin kirjan useampaan kertaan, myös teininä, jolloin siitä löysi jälleen uusia asioita.

Lisäsin vasempaan palkkiin tällä sivulla listan kirjoista, jotka jollain lailla kolahtivat jossain elämänvaiheessa. Kaikki ne ovat jokseenkin vanhoja, sillä tuntuu, että nykyään unohdan hyvin pian kirjan, jonka luen, eivätkä ne jätä enää sellaisia lähtemättömiä muistijälkiä kuin nuorempana luetut.

Yksi kolahtaneista kirjoista on Tuhat ja yksi yötä, kaikkiaan kuusi osaa kolmessa kirjassa. Mielenkiintoista, värikästä, välillä julmaa elämää persialaisten satujen muodossa. Joka tarinassa on opetuksensa, ja kehyskertomus, jossa näitä tarinoita kertoo kuninkaalle joka yö Sheherazade (nimen kirjoitusmuoto vaihtelee) säästääkseen henkensä, on kerrassaan kiehtova. Sadut jäävät aamunkoittoon mennessä aina kesken, joten kuninkaan on pakko säästää Sheherazaden henki, jotta kuulisi, miten tarina päättyy.

Luin opukset lapsena mummolassa, ja nyt olen saanut ne samaiset kappaleet vuodelta 1957 omaan kirjahyllyyni odottamaan uudelleen lukemista. Hassu juttu oli se, että mummoni kertoi minun lukeneen ne seitsemän-, kahdeksanvuotiaana! Ehdottomasti pitäisi lukea ne uudelleen aikuisen silmin.

Toinen minulle oleellinen kirja on Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen. Luin sen lapsena ensimmäisen kerran ja aikuisena pari kertaa uudelleen. Vaikka perustarinan muistaa, siitä löytää joka kerta jotain uutta, mitä ei ole ensimmäisellä, tai toisella, tai kymmenennellä kerralla huomannut. Se on hyvän kirjan merkki. Pappani on läpi elämänsä lukenut Sinuhen noin viiden vuoden välein, eikä silti ole kyllästynyt. Minulla on nyt myös oma kappale kirjasta, eikä tarvitse turvautua mummolan kirjahyllyyn, ja kunhan joskus pääsen syventymään lukemiseen pidempään, luen kirjan taatusti jälleen kerran!

Yksi vasta aikuisena lukemistani satukirjoista on Antoine de Saint-Exupéryn Pikku Prinssi. Mikä ihana kirja se onkaan! Siinä on sisältöä ja ajattelun aihetta sekä lapselle että aikuiselle. Oikeastaan pidän sitä satuna, joka on kirjoitettu ohjaamaan aikuisia takaisin oikeille raiteille. Minulla on kirja sekä suomeksi että alkukielellä ranskaksi, ja mielestäni suomennos on aivan erinomaisen hyvin onnistunut vangitsemaan alkuperäisen tekstin tunnelman. Hieno käännös kerta kaikkiaan!

Kirja on listallani niistä kirjoista, joita alan lukea Isosiskolle ja Pikkusiskolle, kun hieman kasvavat. Huomaatteko, että olen ottanut isot alkukirjaimet käyttöön lapsistani mainitessani, koska se tuntuu tuovan lapseni lähemmäs minua kertoessani heistä anonyymisti. Idea oli hieno ja sain sen Mirkan blogista (toivottavasti se sopii). Hauska yhteensattuma on se, että kävin juuri äsken tuota blogilinkkiä hakiessani lukemassa Mirkan viimeisimman postauksen, jossa hänellä on ollut kesken kirjahyllyn siivoaminen! Mirkalla on nimittäin ihanan suuri kirjahylly, jota haikeana katselen... Paranehan pian, blogiystäväiseni!

Lisää taustaa kolahtaneista kirjoista toisen kerran. Nyt alkaa Pikkusisko heräillä päiväunilta...