keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Jäistä meininkiä ennen kuin tulee kevät

Minulla on ollut, ei korujumi, vaan väsymys, joka on estänyt kaiken ihanan koruilun. Yleensä se minun koruaikani on klo 21, joskus jopa 21.30 jälkeen, joten luovuus ei välttämättä kuki, mutta viime aikoina ei oikein jaksaminenkaan ole riittänyt.

Mutta jotain sentään olen saanut aikaan vuorikristalleista, joista jossain vaiheessa mainitsin. Vuorikristalleja olin hillonnut jo jonkin aikaa, joten jos olisin ehtinyt helmikuun ÄHH (Älä Hilloa Helmiäsi) -kampanjaan mukaan, nämä korut olisivat olleet ehdottomasti mukana!

Kaksi kaulakorua, joita voi pitää yhdessä ja erikseen tein jo aiemmin, ja eilen illalla väsäsin vielä rannekorun ja korvakorut samaa sorttia. Kaikki ovat jotenkin eri tavalla yhdisteltyjä ja välihelmissä on eroja, mutta jokaista korua voi pitää kaikkien korujen kanssa. En ehkä laittaisi kaikkia päälle kerralla, mutta saan tästä nyt minkä yhdistelmän vaan, kaula-aukon ja hihojen ym. mukaan... Oli muuten niin ihanaa keskittyä koruiluun! Tein pari korua myös tyttösilleni, mutta niistä joku toinen kerta; olivat sellainen kokeilu vain.

Tämän päivän kuvaamiset tulivat jotenkin vaikeamman kautta, mutta kyllä niistä jotain näkee. Pikkusisko nimittäin alkoi huudella itkuhälyttimeen kesken kaiken ja siihen jäi kuvaamiset. : )

Ihastellen katselen monien muiden korubloggaajien upeita kuvia, joissa on jaksettu etsiä korujen taustaksi aina jotain ihanaa, kullekin korulle sopivaa kirjaa, rekvisiittaa, kuviopaperia tai mitä vaan. Sellaiseen ei kyllä riitä minulla energia, eikä aikakaan. On minulla ne pari korupuuta, valkoinen ja pronssinvärinen, mutta siivosin ne ennen joulua jonnekin, enkä ole jaksanut kaivaa esille. Mutta lienee ne on ne koruni, jotka enemmän kiinnostavat, joten tässä tulee:

Ensimmäisestä korusta alkoi ideointi. Halusin pidemmän ja lyhyemmän korun, jotta ne toimisivat yhdessäkin. Tämä ensimmäinen on se juhlavin, jota ei arkena varmaan niin paljon tule käytettyäkään.

Kaulakoru 58,5 cm Jäänkirkas.
Pyöreitä 12 mm vuorikristallihelmiä, tsekkiläisiä AB kristallihelmiä (fire polished), hopeoituja välirenkaita ja korunosia, kalotit korumetallista, foliosisussiemenhelmiä, antiikkihopeanvärinen lukko.

Seuraavan korun halusin olevan hiukan yksinkertaisempi, eleettömämpi, jotta sitä voisi pitää arkenakin. Sen lisäksi siihen voin lisätä aiemmin tekemästäni korusta erilaisia riipuksia, jotka kiinnitetään papukaijalukolla. Vaikka nimessä on pisaroita, pienet vuorikristallihelmet ovat pyöreitä. Nimi tuli lähinnä siitä, että siinä on niitä pieniä helmiä, "pisaroita", niin monta rivissä.

Kaulakoru 45-50 cm Jääpisaroita.
Pyöreitä 6 mm vuorikristallihelmiä sekä hopeoituja välihelmiä. Lukossa jatkoketju, jonka päässä Swarovskin 4 mm bicone, kirkas AB. Hopeoidut korunosat.

Näin niitä voi pitää samanaikaisesti. Kuvassa korut yhdessä näyttävät jotenkin kököltä, mutta kaulalla hyvältä.

Kaulakorut Jäänkirkas ja Jääpisaroita.

Eilisen uurastuksen tuloksena sain tehtyä rannekorun, joka on siinä ja siinä, ettei ole hiukkasen liian iso minulle (en jaksanut enää lyhentää) ja tyyliin sopivat korvakorut.

Rannekoru 20,5 cm ja korvakorut Jäänkirkas.
Pyöreitä 12 mm vuorikristallihelmiä, tsekkiläisiä AB-kristallihelmiä, Swarovskin 4 mm biconeja, kirkas AB ja erilaisia välihelmiä, hopeituja sekä korumetallista. Laukkuriipus korumetallia, lukko myös (samanlainen kuin Jäänkirkas-kaulakorussa). Korunosat hopeoidut. Korvakorukoukut hopeaa, muuten samoja materiaaleja kuin rannekorussa.

Vielä yksi koru tähän mukaan, kun jäästä ja talvesta puhutaan. Talvella lumen lisäksi tuntuu, ettei juuri muita värejä löydy, mutta sitten silmiini sattui seuraavan korun riipuksen lasihelmet, joista tuli mieleeni jostain syystä juuri talvi! Tämä koru meni ystävälleni, jolle tein toisenkin korun ja vastalahjaksi sain kaksi kaunista pipoa ja ihanat villasukat.

Kaulakoru 47 cm Talven värejä.
Lasi- ja alumiinihelmet mustassa nahkanyörissä. Hopeoidut korunosat.

Olipas ihanaa kirjoitella tätä pläjäystä!

6 kommenttia:

Helmi Nainen kirjoitti...

Ihan uskomattoman kauniita!!! ♥

Leonida kirjoitti...

Ai, miten ihanaa, että tykkäät! Tuntuu hirmuisen hienolta, kun saa tuollaista palautetta omista "askarteluista".

Miten muuten sait tuon sydämen tuohon kommenttiin??

Mags kirjoitti...

Jääpisaroita on eleettömyydessään todella tyylikäs ja kaunis!

Leonida kirjoitti...

Kiitti Mags! Tykkään itsekin Jääpisaroista eniten ja olen jo pitänytkin sitä jonkun kerran sekä ilman että riipuksen kanssa ihan kaupassa käydessäkin. : )

katri kirjoitti...

Todellakin, ollaan taidettu olla molemmat pakkaspäivän tunnelmissa, kun näin kylmää ja jäistä molemmilla.

Erittäin kauniita koruja.

Jospa taudit olisivat nyt taaksejäänyttä elämää.

Leonida kirjoitti...

Kiitos Katri!

Nyt ollaan taas terveitä ja päästään huomenna muskariin. Tänään ja eilen syntyi taas jotain uutta korua, muttei enää jäisiä tunnelmia...