lauantai 27. helmikuuta 2010

Mitä kuuluu karkkilakolle?

Aloitin karkkilakon tuossa tammikuun puolenvälin jälkeen. Tai siis "En käytä" -kampanjan, joka kestää ensi jouluun asti, tai jos hyvin menee, senkin yli. Katsotaan, onnistunko siihen asti välttämään tätä suurta pahettani.

Tähän mennessä näyttää hyvältä. Reilu kuukausi kulunut ja kiusauksiakin on ilmaantunut, mutta ei, en ole kertaakaan sortunut! Kun vietimme viikonlopun mieheni isän luona, tarjolla oli ainakin neljää eri suklaata, lähinnä konvehtimuodossa. Yleensä voin syödä konvehteja sen kummemmin ajattelematta, tai yhtään yököttämättä, vaikkapa melkein koko rasian, jos tarjolla on myös kylmää, rasvatonta maitoa. No, minäpä en ottanut yhtäkään tarjolla olevista suklaista, vaikka mieli hiukan teki. Mutta ei tehnyt liian paljon mieli.

Minähän en siis ole lopettanut kaikenlaisen muun makean syömistä, mikä varmasti olisi edukseni myös. Toisaalta, joskus tapanani on ollut herkutella karkeilla ja jäätelöllä, suklaavanukkailla tai vastaavilla, joten nyt jos herkutteluni rajoittuu vain jäätelöön, suklaavanukkaaseen tai suklaamuffineihin, on sekin parempi, eikös juu?

Tähän väliin onkin sitten hyvä laittaa kuva, joka kiinteästi liittyy tähän aiheeseen. Minähän tein Pikkusiskon kaksivuotissynttäreille uudella ohjeella toffeesuklaamuffineja, joista tuli aivan liian kuivia. Sadattelin itsekseni, että olisi vain pitänyt pitää ne se minimi 12 minuuttia uunissa, sillä toinen satsi oli jo hiukan parempi. Tämä jäi kaivelemaan, ja päätin kokeilla muffineja pelkän tumman taloussuklaan kanssa. Minulla on vielä kaapissa pari sellaista levyä leivontakäyttöön, jotka pitää käyttää pois. Joskus olen pahimmassa herkunhimossani ollut valmis jopa rouskuttamaan taloussuklaat pois, jos niitä on ollut, vaikken edes välitä tummasta suklaasta!

No, muutokset ohjeeseen tein niin, että sen sijaan, että olisin rouhinut suklaan taikinan sisään, laitoin kokonaisen palan sitä keskelle muffineja. En muuten maistanut yhtäkään palaa sellaisenaan! Sen lisäksi tein kuorrutteen tummasta suklaasta ja kermasta. Uunissa pidin tarkalleen 12 minuuttia, en yhtään enempää. Lopputulos on tässä:


Mutta voi, jotenkin muffinit silti tuntuivat kuivilta, eikä pelkkä tumma suklaa voinut kosteudessa korvata toffeetäytteistä suklaata, joka pysyy jäähtyneenäkin pehmeämpänä. Mieheni tosin sanoi, että ne olivat kosteita ja kuohkeita verrattuna yleensä muffineihin, ja että eihän niistä ole tarkoituskaan tulla mitään fondantteja (jotka nekin ovat kyllä herkullisia). Luulen, että täytyy vielä kerran kokeilla toffeesuklaaversiota, kunhan sopiva tilaisuus tulee. Mutta älkää luulkokaan, että näitä olisi silti jäänyt yhtään yli...

Olen kyllä ylpeä itsestäni, että olen pystynyt kuitenkin sen entisenlaisen karkinsyönnin toistaiseksi lakkauttamaan. Ja huomaan, ettei minun nyt tee niin kovasti edes mieli ostaa karkkeja, kaupassakaan. Tällä viikolla ruokaostoksilla kuljin ohimennen täytelakritsitelineen ohi ajatellen hiukan kaihoisasti, että kyllä ne suklaa- ja banaanilakut olivat hyviä, mutta en silti tuntenut jääväni paitsi mistään sen kummemmasta. Koska kyllähän niitä tarvittaessa vielä saa ostettua, jos haluaa! Eivät karkit lopu tästä maailmasta!

Ja tämä tunne on juuri se, mitä tavoittelen: että voin jättää karkit ottamatta/ostamatta, enkä silti tunne kieltäväni itseltäni mitään erityisen tärkeää. Näillä eväillä eteenpäin!

3 kommenttia:

  1. Hienoa, Leonida, tsemiä vaan jatkossakin!

    -Minä tunnustan, että minulla on kaapissa yksi (avaamaton!) karkkipussi ja olen sen avulla välttänyt sellaisen entisen iltaisin iskeneen karkkihimon, jolloin piti lähteä vaikka kioskille, kun niin piti saada makeaa. Nyt kun tiedän, että kaapissa on jos todella 'tarvin', niin ei kovin hurjasti tee edes mieli.
    Myöskin olen yrittänyt saada ateria-aikani säännöllisemmiksi, ettei nälän vuoksi tule tuo herkkujen mieliteko.
    Ja kolmanneksi, entisaikojen kikkani, minulla on aina valmiiksi pestynä ja kuorittuna porkkanoita, joista pidän aika lailla ;-D

    VastaaPoista
  2. Leonida: hyvä juttu! Mahtavaa.

    Mun herkkujen vähentäminen on edennyt seuraavasti: Turha pullan mussuttaminen on vähentynyt aika paljon. Vaikka töissä on tarjolla melkeen joka päivä pullaa, niin kerran (laskiasipullaa en voinut vastustaa) olen ottanut. Viikonloppuisin saan syödä jätskiä ja se on maistunut oikeen hyvälle. Eilen oli synttäreiden kunniaksi karkkipäivä ja karkkia oli paljon. Tiedätkös, ei se niin hyvää ollutkaan. Tai oli, ensimmäiset 150 grammaa maistuivat taivaalliselle, mutta sitten ei enää ollutkaan niin hyvää ja varmaan ekan kerran elämässäni, mulla jäi karkkia syömättä!

    Laihtunut en ole kuin ehkä kilon-kaksi, kun oikea ruoka on alkanut maistumaan. Eipä silti, isoin tavoite olikin just se herkkujen vähentäminen ei niinkään laihtuminen.

    VastaaPoista
  3. Hyvä tytöt, tosi hienoa! Kaikki ollaan näköjään onnistuttu tässä alkutaipaleella mahtavasti tavoitteiden mukaisesti!

    Mags: Tuo on kyllä hieno taktiikka, tuo avaamattoman karkkipussin taktiikka! Meillä on myös välillä naposteluporkkanoita, joista lapsetkin tykkäävät ja minäkin saatan hotaista pari ohimennen, mikä on ehdottomasti parempi kuin hotaista pari pullaa. ; )

    Katri: Oih, tuohon on mulla vielä matkaa, että rajoittaisin jätskin syömisen viikonlopulle! Kiva kuulla (lukea), että oikea ruoka maistuu nyt paremmin! Se on nimittäin kyllä juuri niin, että jos syö karkkia, vaikka vähänkin, niin se syö ruokahalun pitkäksi aikaa pois.

    Ai niin, olen tässä seuraavaksi ajatellut ostoboikottia suklaavanukkaille. : D

    VastaaPoista

Odotan innolla kommenttejasi!