sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Vihreästä haaveillen

Tuossa jokin aika sitten Mirka kirjoitti ihanien viime keväisten kuvien kanssa puutarhastaan. Aurinkoiset kuvat saivat minut odottamaan lumien sulamista meidänkin pihaltamme. Hiukan kyllä masentaa katsoa tuota lumimäärää, koska 80-senttinen aitamme on tietyissä kohdin ylitetty reilusti, etenkin siinä kohdassa, mihin naapuritalon katolta pudotettiin lumia (osa niistä luonnollisesti tippui meidänkin puolellemme). Ja viime päivinä sitä peijakasta (lunta siis) on tullut vain lisää!

Olohuoneen ikkunasta näkyy tällä hetkellä pelkkää lunta, koska oman kattomme lumet pudotettiin juuri siihen. Olemme tosin lasten kanssa leikkineet jo monta kertaa Kukkulan kuningatarta, mikä korvaa hiukan näköalan menetystä.

Koska asumme pellolla, jossain vaiheessa mullan alla alkaa savimaa. Minne kaikki lumi sitten sulaa, kun se ei pääse imeytymään maahan? Paikoitellen multaa on aika vähän, ja jo aiempana keväänä nurmikolla oli märkä, lilluva kohta aika pitkään kesään, pohjoisen puolella tosin. Pahoin pelkään, että maa nurmen alla sulaa vasta heinäkuussa ja nurmikko kuivuu vasta elokuussa. Viimeinen vapaa kesäni kotona lasten kanssa - haluaisin, että saisimme siitä pihamielessä kaiken irti! Leikkimökkikin on suunnitteilla, mutta eihän sitä lumikasaan tai kuravelliin voi rakentaa.

Aloin myös kysellä Kotipuutarha-lehden tilaukseni perään. Se ei siis ollut mennytkään perille. Onneksi sain tilata tammikuisen tarjouksen hinnalla lehden vielä nyt, ja sain extranumerona maaliskuun lehden. Sen lukeminen on ihanaa fiilistelyä...

Istutin syksyllä ensimmäistä kertaa tämän kotimme pihaan krookuksia ja lisäsin tulppaanien määrää. Mutta, jos maa on litsis lätsis -märkää, sipulit todennäköisesti mätänevät sinne. Saa nähdä. Viime kesänä teimme terassin päätyyn ison kukkapenkin. Sinne on tarkoitus lisätä lajeja ja katsoa, nousevatko siirretyt liljat sieltä vielä. Etupihan kukkapenkistä jaoin ja siirsin ison kasan vanhasta kodista tuotuja kuunliljoja talon seinustalle - siihen main, jossa oli märkää edellisen kerran. En pidätä henkeäni kuunliljojen puolesta, vaan oletan, etteivät ne välttämättä nouse sieltä enää. Rakastan pioneja, jotka istutin väliaikaisesti tuohon uuteen kukkapenkkiin, mutta siirsin ne loppukesästä aidan viereen. Saa nähdä, pärjäävätkö, sillä talon vierustalla oleva isoin pihan osa on varsinainen tuulitunneli, vaikkakin aurinkoinen, eivätkä pionit erityisesti pidä siirtelystä.

Pihamme on kasvimielessä täysin kesken, mutta eipäs haittaa, sillä puutarhahan ei ole koskaan valmis. Sitä suunnitellessa ja pala palalta toteuttaessa pääsee nauttimaan tekemisestä sormet mullassa. Ja usein, viimeistään loppukesästä, pääsee nauttimaan myös silmien iloista, kun perhoset ja mehiläiset parveilevat kukkien joukossa.

2 kommenttia:

  1. Mullan tuoksua ja kasvun ihmeen seuraamista ei ylitä melkein mikään. Se on NIIIIIN ihanaa, ettei sitä voi kuvailla! Eikä selittää sellaiselle ihmiselle, jota puutarha-asiat eivät kiinnosta. Jolei kiinnosta, nin ei kiinnosta. Jos kiinnostaa, niin kiinnostaa palavasti.

    Viimeiset kaksi kesää olen kaivanut, kuoputtanut, siirtänyt taimia, asunut puutarhamyymälöissä, kylvänyt siemeniä jne. jne. Vielä pari viikkoa sitten sanoin painavalla rintaäänellä naapurille, että tänä kesänä sitten on vaan kasvun aika. Mitään uutta en laita, enkä mitään siirrä paikasta toiseen. Tänään hivelin jo siemenpussilaatikon pintaa kaiholla ja epäilenpä, että ensi viikolla ekat istutukset ovat mullassa...

    VastaaPoista
  2. Juu-u, kyllä tuo puutarhaharrastus jakaa ihmisiä. Hauskaa, että olemme kanssasi samalla kannalla tässä(kin) asiassa!

    Tänään tuli Viherpeukaloiden kevätlehti, jota tulee taas luettua tosi tarkasti inspiroituen, vaikkei mitään tilaisikaan. Viime vuonna en tilannut, mutta saattaa olla, että tänä vuonna tilaan...

    VastaaPoista

Odotan innolla kommenttejasi!