keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Tärkeä lahjakoru

Pitkästä aikaa olen saanut aikaan useammankin korun. Eilen laitoin tänne esille ensimmäisen sinisen koruni, nyt seuraa tärkeä lahjakoru. Olen tehnyt kaksi muutakin lahjakorua, mutta niitä en voi laittaa vielä näytille, koska niiden saajat seuraavat tätä blogia! Ne jäävät tuonne toukokuun loppupuolelle siis säilöön...

Tämä kaulakoru on ihanalle mummolleni tuleva syntymäpäivälahja huhtikuun lopulla. Hän lukee pappani kanssa myös blogiani, mutta lähetän heille tekstit printteinä, joten voin pihdata tätä juttua hiukan pidempään...

T-mummoni, äidinäitini on Hyvin Tärkeä ja Rakas Ihminen. Hänellä on sellaista viisautta, herkkävaistoisuutta ja hyvyyttä, joista itse saan vain haaveilla. Ollapa hänen kaltaisensa 79 vuoden iässä. Koen muuten olevani todella onnekas, kun neljästä isovanhemmasta on vielä elämässäni mukana kolme, vaikka itse täytän seuraavaksi jo 38 vuotta!

Mummoni on myös Erinomainen Äiti; sanoisin, että maailman paras, ellei minulla itselläni jo olisi se Maailman Paras Äiti. Mummoni on hyvin tärkeä myös koko äidin puolen suvulleni. Pappani kanssa he ovat nyt omalla vuorollaan sukumme kantaäiti ja -isä. Tällä hetkellä hän on myös sisar hento valkoinen papalleni, joka sairastaa. Uskomattoman kestävä ja sitkeä nainen. Tämä on toinen koruni hänelle. Saa nähdä, mitä hän tästä pitää.

Kuva ei ole täysin onnistunut kylläkään, mutta ehkä siitä idean saa. Tein jo aiemmin samaisilla stabiloiduilla kalkkiturkooseilla (stabilized chalk turquoise) korun, joka poiki vielä tämän.

Kaulakoru 54 cm Kantaäiti.
Stabiloituja kalkkiturkooseja (stabilized chalk turquoise), pronssinvärisiä makeanvedenhelmiä, kullatut välihelmet, lukko ja korunosat.

Hyvää syntymäpäivää, rakas T!

8 kommenttia:

  1. Kauniita ajatuksia ja aivan ihana koru. Varmasti Rakas T tulee pitämään korusta, se on aivan hänen näköinen :)

    VastaaPoista
  2. Huh, onneksi olet sitä mieltä, että koru on saajan näköinen. Kivempi antaa lahjaksi... : )

    VastaaPoista
  3. Mulla on pysyvä ihastus-suhde näihin kaikkiin valkoisiin turkooseihin ja sitä muistuttaviin helmiin ;-D

    VastaaPoista
  4. Minä tykkään myös, sekä sileistä säännöllisistä että "möhkäleistä". : )

    VastaaPoista
  5. Kaunis,kaunis. Nimi "kantaäiti" sopii tälle loistavasti, ihan ilman tätä tarinaakin...
    Kaunis kertomus rakkaasta ihmisestä♥
    Minulle koru tuo mieleen Kreikan...unelmieni maan...

    VastaaPoista
  6. Kiitos jälleen kerran, Hymytyttö! : )

    VastaaPoista
  7. Kerrassaan ihana koru, tykkään kovasti <3

    Terveisin T-Mummo

    VastaaPoista
  8. Ihanaa, että tykkäät! Minäkin tykkään kovasti sinusta, mummokulta!

    Kiva yllätys tämä kommentti! Varmaan P-tädin luona kirjoitettu... : )

    VastaaPoista

Odotan innolla kommenttejasi!