maanantai 10. toukokuuta 2010

Ihana äitienpäivä!

Kyllä vain on hienoa olla äiti. Sitä ajattelin, kun eilen aamulla luin lehteä ja odottelin, että perhe on valmiina tulemaan herättämään minut. Kun kuulin askeleet portaissa, hilpaisin pikaisesti takaisin sänkyyn ja peiton alle "nukkumaan".

Kaksi pientä kättä hellästi silitteli selkääni, että heräisin. Olipa ihana "herätäkin". Käännyttyäni vieressä seisoi kaksi pientä rakasta ja yksi isompi. Kaikilla oli jotain käsissään; kortti, lahja ja valkovuokkokimppu kauniissa juomalasissa.

Kortin kannessa oleva perheemme kuva oli tehty Isosiskon ja Pikkusiskon yhteistyönä, mikä oli ensimmäinen yhteinen piirustus.

Kuvassa violettipukuinen äiti, vieressä punainen Pikkusisko, alla oranssi isi ja vieressä keltainen Isosisko.

Lahja oli hemmottelua spa-lahjakortin muodossa, ihanaa. Ja sen jälkeen tuli samppanja-aamiainen sänkyyn. Olisi pitänyt ottaa kuva tarjottimesta, sillä mies oli kyllä tehnyt niin kauniin tarjoilun, eikä ollenkaan tyyliin "voi, kun raasu oli yrittänyt", vaan oikeasti herkullisen ja kauniin aamiaisen. Oli bagelia tuorejuustolla, rucolalla ja kylmäsavuhärällä, valkohomejuustoa tuoreen, viipaloidun viikunan kera, oli tuoreita mansikoita samppanjassa, ihanan pieneksi pilkottu hedelmäsalaatti, erityisen hyvää jugurttia, valitsemaani smoothiejuomaa ja chai-teetä. Nam! Eikä haitannut yhtään, että tänä vuonna en voinut toivoa suklaata, ja tämän parin viikon aikana edes mitään suklaavanukasta, sillä aamiainen oli herkullinen ilman niitäkin!

Sain myös omaa aikaa korujen teolle, kunnes iltapäivällä lähdimme äitienpäivälounaalle. Sen jälkeenkin sain vielä tehdä koruja, kun aiempi sessio oli hiukan turhan lyhyt lounasvalmistautumisen takia.

Kuuntelin yläkerrassa, kun Isosisko selitti isille, että äiti tykkäsi meidän kortista ja aamiaisesta. Pidin huolta, että mainitsin aivan kaikki ihanuudet, joita sain ja mitä minulle tehtiin, kun illalla kerroin, mistä kaikesta äitienpäivässä tykkäsin.

Kaiken kaikkiaan täydellinen äitienpäivä. Ihana.

5 kommenttia:

Heli kirjoitti...

Kuulosti aivan ihanalta!!! Onnellinen sinä!!

Mags kirjoitti...

Oi! Tuli vuosien takaiset äitienpäivät mieleen, ne jolloin omat lapset oli pieniä, juuri tuollaisia 'herätyksiä' meilläkin :-D

Rva Kepponen kirjoitti...

Ihana päivä sinulla. Ja nyt mun tekisi mieli hedelmäsalaattia ja shamppanjaa. Ja mitä kertoo taloudesta se, että shampanjaa kyllä löytyy, mutta hedelmä puolella vain puoli rasiaa väkeviä viinirypäleitä ja kohta ylikypsiä banaaneja...

katri kirjoitti...

Ihanaa. <3

Minulla oli hieman samanlainen herätys. Oikeen ihanaa olla äiti!

Leonida kirjoitti...

Kiitos kaikille kommenteista; mukavaa jakaa teidän kanssanne näitä elämän helmihetkiä!