maanantai 31. toukokuuta 2010

Sokerilakon tilinpäätös

Sokeri- ja makeutusainelakostani on vierähtänyt jo muutama viikko, mutta on ollut sen verran tiivistä menoa, etten ole saanut kyhättyä loppuraporttia tätä ennen. Se nimittäin vaatii pohdiskelua, ja tässä vaiheessa jo, myös muistelua.

Kuten väliraporteistakin kävi ilmi, lakko sujui yllättävän hyvin, aivan loppuun asti. Alkuun päästyäni arvelinkin, että näin tulee käymään, koska ihminenhän pystyy melkein mihin vain, kun tietää sen olevan väliaikaista. Enemmän kysymyksiä varmaan herättääkin, miten lakko loppui ja miten sen jälkeen elämä sokerin ja makeutusaineiden maailmassa on sujunut.

Lakon jälkeisenä maanantaina päätin olla edelleen ilman sokeria, mutta otin ravintolassa hyvällä omatunnolla lasillisen Coca-Cola Lightia. Kyllä se maistui edelleen hyvältä. Kaupasta olen ostanut samaa kamaa kerran, sekä kerran pizzatilauksen yhteydessä (tarjoukseen sisältyi 1,5l pullo limua). Olen aikonut edelleen olla ostamatta säännöllisesti kyseistä juomaa, vaikka ravintolassa tai kahvilassa sitä sitten tilaankin.

Olin ajatellut, että ensimmäisen sokerillisen herkkuni lakon jälkeen pitäisi sitten ollakin todella poikkeuksellisen hyvä. Muutin kuitenkin mieltäni sen suhteen, koska totesin, että teen mieluummin niin, että syön jotain sokerista herkkua sitten, kun on hyvää seuraa ja herkun arvoinen tilanne, vaikka itse herkku olisikin jotain tavanomaisempaa. Ei siis gourmet-herkuttelua yksin, vaan ennemmin tavallista herkuttelua seurassa. Sehän kuulostaakin paljon paremmalta, koska pohjana oleva asenne on parempi.

Lakon jälkeisen viikon tiistaina pääsimme melko yllättäen mieheni kanssa elokuviin (juuri se aiemmin kehumani Katseeseen kätketty, El secreto des sus ojos). Olen aina ollut mussuttaja leffassa; siellä suorastaan kuuluu olla jotain puputettavaa. Meille kävi kuitenkin niin, että minä en ehtinyt syödä iltapäivällä lainkaan välipalaa, ja mieheni tuli suoraan töistä, eikä ollut syönyt mitään. Ostimme siis jotkut paninintyyppiset leivät, pullollisen kylmää vihreätä teetä (luulin sen olevan makeuttamatonta), ja mansikka-smoothien, joka olikin erittäin makea. Ne sitten mussutimme elokuvan mainosten aikana, eikä loppuleffan aikana enää syöty mitään. Että siinä oli ensimmäiset (melko terveelliset) sokerilliset juomiset.

Ensimmäisen varsinaisen sokeriherkun vuoro oli seuraavana päivänä ystäväperheeni luona, jossa lasten kanssa kävimme leikkimässsä. Oli nimittäin heidän 2-vuotiaansa nimipäivät ja tarjolla vanilja- ja mansikkajäätelöä oikeiden mansikoiden kera. Päätin, että tämä on se hyvä seura ja tilanne, jossa voi yhdessä nauttia herkuista, vaikken itse yksikseni olisikaan tuota herkkuvalintaa tehnyt. Otin myös vain yhden annoksen. : )

Olen antanut itseni jo herkutella vapaammin, mutta se, mistä yritän pitää kiinni, on sellaisen ajatuksettoman mättämisen välttäminen. En lisää sokeria hedelmien joukkoon Weetabixin kanssa aamulla, enkä ota aina jälkiruokaa ravintolassa. Olen kyllä nyt muutamana iltana syyllistynyt jugurttijäätelöllä ja kinuskikastikkeella herkutteluun illalla, mutta olen huomannut sen olevan osittain nälkäsyöntiä. Siihen pitää tarttua nyt niin, että mietin, että mikä nälkä minulla oikeasti on, ja nähdä se vaiva sitten, että laittaa jotain terveellisempää iltapalaa, vaikka sen eteen joutuukin tekemään enemmän kuin jäätelöpurkin ja kinuskikastikkeen kaivamiseen pakastimesta ja jääkaapista.

Kaiken kaikkiaan sokerilakkoni oli todella mielenkiintoinen kokeilu. Toivon, että siitä jää pidemmäksi aikaa tapa ajatella, todella kuulostella, että tarvitsenko nyt tuota makeaa juuri tähän hetkeen, vai selviäisinkö jollain suolaisella tai pelkillä hedelmillä. Aivoton mättö saisi jo jäädä unholaan!

7 kommenttia:

  1. Aivoton mättö! Ihan loistava sanonta tähän tilanteeseen. Se todellakin saisi jäädä unholaan. Kiitos.

    Hyvinhän sulla on mennyt. Tosi hyvin. Hyvä hyvä!

    Mä tein eilen itse satsin mysliä, sellaisen 2 litraa suurinpiirtein- Terveellisistä raaka-aineista ja hunajalla makeutettuna (koko satsiin 3 ruokalusikkaa hunajaa). Ja sitten tietty rusinat ja kuivatut hedelmät päälle. Niissä on yleensä sokeria, mutta on ne kuitenkin terveellisempiä kuin se aivoton mättö. Joka tapauksessa tänään, illalla kun lapset menee nukkumaan, on helppo ottaa iltapalaksi tuota mysliä ja maustmatonta jugurttia/rahkaa tai viljajukurttia ja saada samalla kuitua, ja hyviä rasvoja pähkinöistä ja se on vielä tolkuttoman hyvääkin.

    Tsemppiä jatkoon!

    VastaaPoista
  2. Annat toivoa minullekin, mahottomalle herkkuhiirulaiselle!

    VastaaPoista
  3. Mirka: Kiitos! Kuulostaa herkulliselta tuo sinun myslisi, nam!

    Eloise: Hih, hyvä niin, mutta on tässä tälläkin hiirulaisella vielä pitkä taival edessään... : )

    VastaaPoista
  4. Hienostihan sulla on mennyt, bravo!! Toivon yhtä sinnikästä jatkoa :-)

    No mulla on Katrin kaa melkein sama herkku siis tätä nykyä ;-D Ostin pitkän tauon jälkeen speltti-mysliä ja sen seurana nautin, kun nyt viimein on saatavilla, laktoositonta maustamatonta jogurttia, rasvatontakin se on.

    VastaaPoista
  5. Kiitos Mags! Sinnikkyyttä tosiaan tarvitaankin!

    VastaaPoista
  6. Mä kommentoin hiukan jälkijunassa, kun on taas hirveää hulinaa täällä päin.

    Hyvin pärjäsit. Itselläni lakkoilu on ainakin alkuun todella tuskaista.

    Toi aivoton mättö on tosi osuva termi! Joudun itse aloittamaan sen karkkilakon taas, aivotonta mättöä menee. Mulla toleranssi sokerille nousee koko ajan. Jos olen karkkilakossa ja vähemmällä sokerilla ja sen jälkeen alan syömään vain niitä kerran viikossa, järkevä määrä riittää.

    Herkut addiktoi mua hirvittävästi. Siis pahemmin kuin tupakka :) Mulla on nimittäin ollut elämässäni kausia jolloin olen polttanut. Päivittäin, en tosin paljoa. Pisimmillään varmaan pari vuotta päivittäin. Ja sitten on ollut välissä vuosien taukoja. Nyt 7 vuotta, pois lukien pari viikkoa. Ikinä ei ole ollut vaikeuksia lopettaa. Mutta olen yöllä lähtenyt ostamaan huoltoasemalta karkkia...

    VastaaPoista
  7. Kiitos, Marita!!

    Sehän on ilmeisesti niin, että herkuttelun ja ylipäänsä syömisen säätely on paljon vaikeampaa kuin tupakanpolton lopettaminen, koska ilman ruokaa ei pysty olemaan, vaan sen "mitä syön ja kuinka paljon" -päätöksen joutuu tekemään yleensä viitisen kertaa päivässä. Tupakan suhteenhan päätös on yksi "en osta tupakkaa" ja toinen "en pummi keneltäkään", joka on varmasti vaikeampi toteuttaa. Silti harvoin kuitenkaan ihminen kuolee tupakattomuuteen; nälkään kylläkin, jolloin totaalikieltäytyminen ruoasta on mahdoton. Ja se kohtuuden kanssa puljaaminenhan on sikavaikeaa kaikille addikteille.

    Onnea karkkilakon matkaan!!

    VastaaPoista

Odotan innolla kommenttejasi!