torstai 13. toukokuuta 2010

Tilanneraportti 11 päivän jälkeen

Kahden viikon sokeri- ja makeutusainelakkoni lähestyy loppuaan. Tänään on jo yhdestoista päivä ilman lisättyä sokeria ja makeutusaineita. Repsahduksia makeanhimossa ei sellaisenaan ole tapahtunut yhtään!

Mutta tänä aikana olen syönyt tai juonut seuraavia herkkuja:
1) Maustettua, eli hyvin sokerista jugurttia 1 dl. Tämä tuli tarjottimella äitienpäiväaamiaisella sänkyyn. En tietenkään kieltäytynyt.
2) Puolukkavispipuuroa. Mies teki itse sokeroiduista, murskatuista puolukoista vispipuuroa. Sitä tarjosin lapsille ja itselleni aamulla, koska säästin aikaa, ja se on harvinaista herkkua. En lisännyt sokeria pinnalle, kuten tavallisesti, vaan söin pelkän maidon kanssa. Tätäkään en syönyt makeanhimon kourissa, mikä on tärkeää minulle.
3) Lasillinen makeaa siideriä. Halusin vaihtelua juomiin eräänä iltana herkkubagelin kanssa; on tullut tuota Bonaquaa juotua sen verran, että piti saada jotain muuta. No, siideri oli uusi minulle, miehen valitsema, ja ensimmäisellä hörpyllä totesin, että hirveän makeaa. Suosin itse ranskalaisia siidereitä, jotka on tehty puhtaasti omenoista lisäilemättä vettä tai sokeria, mutta tämä sattui olemaan jotain ruotsalaista, jossa oli 15% omenamehua ja loput vettä. Mehussa oli epäilemättä sokeria lisättynä, koska se oli aivan liian makeaa. Tämä oli siis makea erehdys.
4) Fresita-mansikkakuohuviiniä vajaa puoli lasia. Olin viime perjantaina viettämässä tyttöjen iltaa ystävien kanssa, kun yksi heistä tarjosi hiukan Fresitaa. Tarkastimme pullon kyljestä, että sisällä oli tosiaan pelkkää mansikkaa ja kuohuviiniä. Siispä otin vajaan lasillisen. Enkä pystynyt juomaan kuin vajaat puolet siitä määrästä, koska juoma oli aivan liian makeaa! Kerroin tämän ystävälleni, joka on tuntenut minut 22 vuotta. Hän sanoi, että eipäs olisi arvannut minun suustani kuulevansa moista.
5) Meinasin unohtaa listasta jälkiruokaviinin äitienpäivälounaalla kälyni kanssa nautittuna. Söin jälkiruoaksi juustoja ja tuoreita hedelmiä, jonka kanssa sopi jälkiruokaviini loistavasti. Se on kyllä varsinainen sokeripommi, mutta sen sallin itselleni hyvällä omatunnolla, koska äitienpäivä on vain kerran vuodessa.

Tähän mennessä olen selvinnyt olematta lakkorikkuri suklaabanaanikakun tekemisestä, tyttöjen illasta mehevän suklaakakun, suklaan ja muiden karkkien kera, eräiden 2-vuotissynttäreiden valkosuklaamangokakusta, äitienpäiväaamiaisesta sekä -lounaasta ilman suklaavanukasta, makeita kakkuja, karamelleja ym., sekä tänään oman äitini äitienpäivälounaan jälkiruokakakusta ja -jäätelöstä. Onneksi äiti oli tehnyt meille kahdelle hedelmäsalaattia... : )

Muutama huomio tästä ajasta:
1) Minulla on nyt nälkä todella usein. Aitini sanoo samaa. Makeansyöminenhän sotkee nälkäsignaalin, joten on erittäin hyvä, jos olen saamassa luonnollista ruokahalua takaisin.
2) Olen ehdottomasti puputtajatyyppi. Haluan pureskella, syödä, mussuttaa, nielaista. Kyseessä ei ole pelkkä makeanhimo, koska huomaan, että haluaisin nytkin puputtaa koko ajan mitä vain, vaikka niitä naposteluporkkanoita tai kaikenlaista suolaista (myös epäterveellistä) herkkua, vaikka varsinaista makeanhimoa en juurikaan tunne. Osa siitä on varmasti tunnesyöppöyttä, joka pitää taklata toisin keinoin. Jää nähtäväksi, että milloin.
3) Makean pois jättämisestä tulee vieroitusoireita. Ihmettelin viime viikon alun ympärivuorokautista päänsärkyä, joka kesti pari, kolme päivää. Oletin sen tulleen Coca Cola Zeron eli kofeiinin pois jättämisestä, mutta syy taisikin olla sokerivaje. Cokiksessa kofeiinia on niin paljon vähemmän kuin kahvissa ja teessä, että sitä pitäisi juodakin hurjan paljon enemmän kuin mitä juon, että kofeiinia kertyisi yhtä paljon kuin vaikkapa kahvista. Enimmillään juomaa kuluu päivässä puoli litraa, mutta usein paljon vähemmän.

Sen sijaan blogikaverini Rusina mainitsi eräässä kommentissaan, että hänellä oli ollut ihan migreenintyyppistä päänsärkyä makean pois jättämisen seurauksena. Särky oli kuulemma (luemma) helpottanut hänen otettuaan muutaman karkin! Enpäs olisi uskonut, ellei itsellä olisi ollut vähän samaa vikaa. En tosin voinut sitä helpottaa karkeilla, tai muulla makealla, vaan piti kärsiä vaan...

Sellainen kommentti on kyllä vielä pakko laittaa, että jos vielä tällaista lakkoa kokeilen, valitsen ajankohdan todella paljon paremmin. Tuntuu, että kaikki kevään kivat juhlat ja menot, joihin liittyy myös sosiaalinen herkuttelu, ovat keskittyneet juuri tämän parin viikon kohdalle, mikä on hyvin epätavallista. Sokerilakko tällaisena aikana on siis tuntunut päänupissa välillä tosiaankin liialta kieltäymykseltä, vaikka on ollut itse asiassa melko helppo kieltäytyä makeista, kun vauhtiin pääsi. Ja sehän on selvä, että kieltäymyksen tie on todella lyhyt. Onneksi tarkoituksenani ei ollut olla ilman makeata loppuelämääni, tai edes luoda pysyviä syömätapoja, vaan katkaista pitkään jatkunut makeanhimo. Jatkoa pitääkin sitten miettiä hiukan tarkemmin.

Kaiken kaikkiaan nämä yksitoista päivää ovat olleet todella mielenkiintoinen testi. Mielenkiintoista on myös se, millaiseksi syömiseni menee tämän jakson jälkeen. Pystynkö olemaan ilman turhia herkkupaloja, vai löpsähtääkö otteeni heti, kun vaan saan siihen mahdollisuuden?

11 kommenttia:

  1. Tätä on todella mielenkiintoista seurata. Olen itse varmaan ihan vastaavanlaisessa makeakoukussa ja siitä irtautuminen tuntuu ihan toivottomalta tehtävältä.. Ja huomaan myös, että koko ajan pitäis jotain syödä. Siis tosiaan koko ajan. Kotona haen vähän väliä jotain suuhun.. olen koittanut sitten vaikka vaan juoda teetä, kunhan saan JOTAIN. Töissä vaihdoin suklaapatukat xylitol-Sisuihin.. vähän väliä vaan sinne suuhun pitää jotain työntää.

    Voi kun saisin itsestäni irti jonkun vastaavan jutun.. Sulla on mennyt kyllä tosi hienosti!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Heli-muru! Koen tosiaan samaa orjuutta (mielestäni orjuus kuvaa asiaa osuvasti), että pitäisi koko ajan laittaa jotain suuhun. Onko se joku opittu tapa tuoda itselleen lohtua ja turvaa, jos on jotain koko ajan suussa, siis koko ajan? Otettiinko meiltä tutti liian pian pois???

    Vaikuttaa kyllä ihan omituiselta noin kirjallisena, mutta alkaa tuntua, että niin se varmaan on. Mutta miten siitä opitusta tavasta pääsee eroon?

    Kokeile ihmeessä jotain vastaavaa hommaa! Meni syteen tai saveen, niin, jos ei muuta, niin sitä oppii taas jotain itsestään. : )

    VastaaPoista
  3. Mielenkiinotinen raportti. Jännä nähdä miten sun käy jatkossa. :)

    Samaa mieltä. Karkin, suklaiden, pullien ja muiden herkkujen jättämisen jälkeen olen huomannut että ruokahlua on palautunut. Ihan mielenkiinnosta olenkin merkkaillut ruoka-aineita netin kalorilaskuriin ja verrannut aikaisempiin syömiini makeiden herkkujen kaloreihin. Olen aina tiennyt, että herkuissa on tolkuttomasti kaloreita, mutta en mä ole koskaan tajunnut kuinka paljon enemmän. Esim herkkuruokapuolelta: 30 cm Subway-patongin voi syödä kaikkine juustoineen ja kastikkeineen ja saa vähemmän kaloreita kuin 150 grammasta suklaata. Kumpi pitää nälkää? Kummassa on vitamiineja? Ja mikä ero on peruskotiruualla ja suklaalla/karkeilla.

    Edelleenkään en kaikista herkuista kieltäydy, vaan syön niitä harvoin ja kohtuudella. Esim. viikossa menee kerran jäätelöä kunnon annos ja toisinaan joku karkkikin. Enempää ei enää edes tee mieli, paitsi juhlissa. Ne on pahoja. Mutta toistaiseksi olen selvinnyt kohtuuden kanssa.

    Sokerista on tullut ihan selviä vieroitusoireita. Ja esim. viime kertaisten juhlien jälkeen oli kolme päivää ihan selviä vieroitusoireita. Eka päivä oli pahin, sitten helpotti. Ja se puputtaminekin on tuttua. Kaipaa jotain syötävää! Hätävarana mulla on kaapissa sokerittomia Läkerol salmiakkeja, joita sitten ime pahimpaan tuskaan yhden-kaks. Aski kestää viikon-kaksi. :D

    Sosiaaliset tilanteet on pahoja. Juhlat on hankalia. Samoin kun ennen on grillauksen jälkeen ollut mukava syödä jäätelöä ja paljon mielellään... Tai kun kaupassa oli suutuusmakuja suklaata. Jos pakkaus olisi ollut kokoa patukka, olisin suonut sen itselleni, mutta en osta 200 g suklaalevyä, kun se menee kokonaisena napaan kuitenkin.

    VastaaPoista
  4. Mulla oli tutti vielä kolmevuotiaana, joten ei se puputusvimma taida siitä johtua. Omalla kohdalla kaatuisin siihen suuntaan, että kun oli allapäin, paha mieli tms, tarjottiin jotain herkkua. En ihan varma ole tästä teoriasta, mutta muistan, että tuttia kastettiin hunajaan... Ihan tuollaista en omien lasteni kanssa ole tehnyt, mutta mietin, olenko opettanut heille samaa - kun on paha mieli, kaivetaan pakastimesta jäätelöä... Ai,ai.
    Tämän nyt pitäisi kai sitten tarkoittaa, että minulla olisi paha mieli koko ajan. Ei ole. Mutta kai joku rata on aivoihin muodostunut, että puputtamisesta tulee Hyvä Mieli... Ja sitä sitten haetaan.
    Pitäisi keksiä jotain muuta tilalle. Toisinaan huomaan jopa unohtavani syödä, kun teen jotain mieleistä tai keskittymistä vaativaa. Se on rohkaisevaa. Rohkaistuin myös siitä, kun eilen pyörittelin kaupassa jos jonkinlaista uutuus suklaalevyä, mieli teki ostaa, vaan en ostanut!
    Kompensoin sitä¨kyllä käymällä mieheni ja poikani karkkipussilla, tunnustan. Minun pitäisi tehdä myös päätös määräaikaisesta herkkulakosta, mutta kuten sanoit, kevät on vaikeaa aikaa, juhlaa on jos minkälaista. Tosin, eipä tällaiselle puputusekspertille taida oikeaa aikaa ollakaan...
    Elina

    VastaaPoista
  5. Nyt kotona pitkään olleena sen huomaan: puputus on tapa!!! Se on Jotain Tekemistä! Mä en mielestäni syö suruuni tai muihin tunteisiin, vaan se on sekä Tapa, että varmasti ihan selkeä riippuvuus! Ei toiveitakaan irtipääsemisestä, mutta ainakin sillointällöin Teen litkiminen auttaa asiaa...*hmm...alkaa viimeinkin ymmärtää kahvinkittaajia*

    Sulla on mennyt KERTAKAIKKISEN UPEASTI!!! Mä jopa uskoisin, että nuo pienet "hairahdukset" (joita ne eivät edes ole) ovat auttaneet sinua pysymään kaidalla tiellä. Uskotkos?! Niinhän ne ravitsemisterapeutitkin sanoo, ettei kaikkea hyvää saisi dieetilläkään lopettaa, koska elimistö/pää huutaa sitä liikaa ja repsahdus tulee.. Eli tällaiset kiltit ja pakolliset jutut ovat ihan sallittuja...

    VastaaPoista
  6. Näitä sun 'raportteja' on ollut mielenkiintoista seurata! Tuttuja teemojahan näissä naposteluissa on, oma makean vähentäminen on sujunut kohtuullisen hyvin - voin olla pitkiä aikoja ilman namuja (sen kaapissa olevan hätävaran avulla ;-D ) mutta välillä olen jotakin sallinut itselle vain huomatakseni, ettei se mieliteko enää otakaan valtaa!
    Paljon tsemiä sulle :-)

    VastaaPoista
  7. Katri: Kiva kuulla (lukea) susta pitkästä aikaa! Sähän olet jo konkari herkuttomuudessa, tai siis kohtuudessa. Mutta tuo oli minulle ihan kamala uutinen, että pelkät yhdet juhlat riittävät sokerivieroitusoireiden saamiseen!!! Jotenkin toivoin, että jos voisi syödä vaikka kolme kertaa sokeria ja sitten pitää tauon, eikä tulisi riippuvuutta, mutta tuo tieto romuttaa tämän toiveen alkuunsa. Huh.

    Elina: Ai, no tuttijuttukaan ei selitä tätä. Mutta tuo on totta, että puputtamisesta tulee "Hyvä Mieli", vaikka jossain pohjalla se ei niin olekaan. Minä olen yrittänyt lasten kanssa olla liittämättä pahaa mieltä mitenkään mihinkään syömiseen (tai juomiseen), joten omat puputukset ovat enemmän sellaisia, joita lapset eivät huomaa (kun ovat päivä- tai yöunilla vaikkapa). Mutta hei, sinulla on ollut paljon tahdonvoimaa olla ostamatta uutuussuklaata, vaikket ole herkkulakossa. Koska on paljon helpompaa olla ostamatta ja syömättä herkkuja, kun on päättänyt jotain tällaista, kuin ihan kylmiltään...

    Hymytyttö: Juu, puputus on myös tapa, sen olen minäkin huomannut. Nyt, kun olen ollut ilman Dentsejäkin, huomasin, että käsi olisi mielellään käynyt hyllyllä, jossa niitä on, ja ottanut muutaman muuten vaan ohimennessä suuhun. Nyt se tapa on ehtinyt jo jäädä. Yritän huomisesta alkaen pitää Dentsit kuvioissa ainoastaan aterian jälkeen happohyökkäystä torjumassa.

    Kiitos tuesta!! Olen siinäkin samaa mieltä, että kaikista herkuista kieltäytyminen on pahasta, lyhyt tie, mutta tällaisen herkku-on/off -tyypin pitää tehdä jotain tällaisia kikkakolmosia, kun ei muuten herkkuongelman taklaus pääse edes alkuunsa... ; )

    Mags: Kiva, että sulla on sujunut hyvin! Tuohon tilanteeseen minäkin toivoisin pääseväni, että jos sallin itselleni makeaa, en joutuisi enää mieliteon orjaksi.

    Kiitos kaikille tsempistä; sekin on kummasti auttanut tässä!!!

    Äitini muuten sanoi, että hän ei ole puputtanut mitään, kun ei ole makeita syönyt, ja vyötäröltä on rasva sulanut! Hän aikoo jatkaa samalla linjalla huomisesta eteenpäinkin.

    VastaaPoista
  8. Hei! Ei ollut tarkoitus pelotella niiden vieroitusoireiden kanssa. Ne on paljon lievempiä kuin ensimmäisellä kerralla, mutta kun normaalissa oloissa ei enää edes ajattele herkkuja joka päivä, niin sen ekan päivän saa tehdä töitä ihan tosissaan, ettei vaan ala puputtaan jotain hyvää. Ja kierre on taas valmis.

    EIlen oltiin miehen siskon häissä ja ja todellakaan en kieltäytynyt mistään. :D Tänään ajatukset on kulkeneet linjalla: jääääääätelöäääääää... Karkkiaaaaaaa... (lapset sai mummolta karkkipussin ja se on avaamattomana kaapissa, arvaas montako kertaa olen pitänyt sitä kädessä?) Ja kuvittele: lasten Carneval-keksejäääääää (joita oli myös avattu paketti kaapissa)... Tyydyin mansikoihin, vaniljakastikkeeseen (pieni määrä) ja rahkaan. Huomenna on taas helpompi päivä.

    Pieni annos makeaa ei minusta ole paha. Kunhan pysyy kohtuudessa. Suklaapatukka kerran viikossa on aivan ookoo. Itseasiassa se houkutus syödä hyvää on paljon pienempi, kun tietää, että ne ei ole kiellettyjä. Mulle toimii sama kuin lapsille: herkkupäivä on lauantai ja muulloin ei tipu, vaikka kuinka sätkisi karkkihyllyllä. :D Ihmisillä on luontainen mieltymys makeaan ja onhan se hyvää. Mutta kun se kohtuus on kadonnut puolen kilon karkkipussien myötä johonkin. (oikeasti kaupassa oli 500g pusseja jo...)

    Tsemppiä sulle jatkoon. Ja äidillesi kanssa.

    VastaaPoista
  9. Ai sinä olet jo päässyt tilaan, ettet edes ajattele herkkuja joka päivä!! Upeaa! Kyllä minä niitä vielä ajattelen...

    Voi ei, Carneval-keksejä! Kyllä kuulostaa jokseenkin kauheilta vieroitusoireilta. : )

    Minun varmaan pitää ottaa herkkupäivä myös, ja ajatella, että herkkujen määrä on hiukan rajoitettu, koska muuten syön yhden päivän aikana koko viikon annoksen makeaa, ja sehän on sitten melkein sama kuin söisi joka päivä...

    Tuo on varmaan hyvä myös tuo nimetty päivä herkkupäiväksi. Nimittäin olen joskus muinoin kokeillut karkkipäivää kerran viikossa; ensin lauantaina, mutta sitten totesin, että "ai, tällä viikolla on tuollaiset juhlat; no, siirrän karkkipäivän keskiviikkoon; kai se on sama, jos karkkipäivä on kerran viikossa, että mikä päivä se on". Ja tämä johti siihen, että joskus pidin sunnuntaina karkkipäivän ja maanantaina seuraavan ja siitä oli sitten liian pitkä matka sitä seuraavan viikon karkkipäivään, jota kuitenkin yritin aina pitää lauantaina, että sitten olikin jo kaksi päivää, jolloin sai syödä... Ja siitä se sitten lipesi tietenkin. Siltä tieltä olen tässä nyt varovaisesti pyrkimässä takaisin kohtuuden pariin. Tosin minä en ole yhtään hyvä kohtuudessa syömisen suhteen. Tai helmivaraston.

    Kiitos tsempistä; sitä tarvitaan. Tänään on loppuelämäni ensimmäinen päivä, jos hiukan dramaattisesti asia muotoillaan.

    VastaaPoista
  10. Vähän viiveellä tulee kommenttini, kun olin viikonlopun (puputtamassa) reissun päällä.

    Olen myös miettinyt paljon tuota psykologista puolta. Nälkäänhän minä en ainakaan syö, vaan tavan vuoksi ja siksi, että on kiva kun suussa on koko ajan jotain. Ja erikoistilanteet (reissut, lomat, kyläilyt, työ) ovat vaikeita, vaikka oikeastaan eiväthän ne edes mitään "erikoistilanteita" ole, vaan kuuluvat normaaliin elämään. Se vaan pitäisikin sisäistää, ettei oikeasti palkitsisi itseään ruualla ainakaan kovin usein. Tyyliin: olipa raskas päivä töissä -> ansaitsen pullan. Meillehän maksetaan PALKKAA siitä raskaasta työpäivästä... Itseäni kannustaa yleensä se hyvä olo, mikä hiukan terveellisemmästä syömisestä tulee. Olo on huono sekä fyysisesti että psyykkisesti aina kun puputuskausi iskee. Kumma kyllä, miten tässä asiassa valitsen mieluummin sen puputuksen ja huonon olon, kuin sen hyvän olon tunteen! Kunpa vain ymmärtäisin itseäni paremmin.

    Taidanpa kirjoittaa aiheesta vielä omaankin blogiini jossain välissä. Voidaan perustaa APU-ryhmä (anonyymit puputuksen uhrit).

    VastaaPoista
  11. APU-ryhmä on ihan loistavan hauska idea!! Vähän sellaista kieli (tai muffinssi) poskessa meininkiä.

    Entäs, kun on kotiäidillä raskas päivä? Minulle ainakaan ei makseta juurikaan palkkaa, vaikka päivät ovat välillä (esim. eilen ja tänään) vähintään triplasti raskaampia kuin töissä! Siitä se tuleekin se palkitsemisen tarve, kun todellisen palkinnon, eli sen millaisia lapsia saa kasvatettua, saa vasta sitten vuosikymmenien päästä. Kuka jaksaa odottaa palkintoa tai lohtua siihen asti? ; )

    VastaaPoista

Odotan innolla kommenttejasi!