tiistai 15. kesäkuuta 2010

Uusi kakkukokeilu

Kunnostauduin taannoisessa synttärienvietossamme kokeilemaan täytekakkua, jonka päällystin kokonaan sokerimassalla, perusvalkoisen ja tummanruskean, kaakaonmakuisen sekoituksella. Halusin hieman marmorointiefektiä, en tasaista ruskeaa, mutta massa sekoittui turhan paljon sitä käsitellessä ja kaulitessa. Lopputulos oli kuitenkin ihan jees, varsinkin, kun hoidin koristelun aamupäivällä kaiken muun valmistelun ohessa.

Harmittaa, etten ole edelleenkään muistanut hankkia riittävän isoa, tasaista kakkulautasta, vaan tämän kyhäsin kakkukuvun sisään kuuluvalle muovialustalle. Edellinen kakku oli hienolla laakealla lautasella, jossa oli ikävä kyllä hiukan reunoja, minkä takia kakku alkoi luisua vinoon. Siksi valitsin tähän perhepiirin juhlaan mieluummin tämän tasaisen muovihärpäkkeen, kuin vääränmuotoisen kauniin lautasen. : )

 Tässä vielä mietin, että mitähän ihmettä keksin tuohon päälle vielä. Ruusut ovat valmiita marsipaaniruusuja; niin näppärä ja nopea, saati ahkera, en sentään ollut, että sellaisia olisin tähän hätään opetellut tekemään.


Tässä kakku valmiina. Mansikat yrittävät hiukan maskeerata rumaa alustaa ja tuoda väriä. Vaaleanruskeat tuhrut kakussa ovat Paint Shop Prolla tuhratut mieheni ja minun nimeni...

Niin, siis kakku itsessään maistui tosi hyvältä. Käytin Kinuskikissan valkosuklaa- ja tummasuklaatäyteohjeita, lisäten kakkukerroksen ensimmäiseksi mauksi aina Lemon Curdia. Kumpaankin väliin sitten viipaloin tuoreita mansikoita. Kreemi sokerimassan alle oli ensin ongelma, kun en ollutkaan saanut mascarponea, josta jollain ohjeella aioin tehdä kyseisen kreemin, mutta onneksi löysin talvella Englannista tilaamani icing-pussin, josta sain ihanan vadelmanmakuisen kreemin. Pelkäsin, että vadelma sotkee lopullisesti sitruunat, suklaat ja mansikat, mutta itse asiassa se sopi aivan loistavasti. Onneksi sokerilakko oli jo ohi...

Söin omasta kakkupalastani vain puolet. Olen huomannut, että jos itse teen täytekakun, minun ei oikein tee mieli sitä syödä. Kummastuttava, ehkä hieman riemastuttavakin juttu viime ajoilta on, että vaikka olen saanut myös muiden tekemää, hyvää täytekakkua, minulle ei ole maistunut kokonainen, iso kakkupala, vaan ainakin puolet on jäänyt lautaselle! Tätä ei ole vielä koskaan tapahtunut, eikä varsinkaan lyhyen ajan sisällä kolmesti! Onkohan sokerin vähentämisellä jotain tekemistä tämän kanssa?

8 kommenttia:

Eloise kirjoitti...

Herkulliselta näyttää... minulle olisi kyllä maistunut kokonainen kakkupala :)

Anonyymi kirjoitti...

Kaunis kakku ja varmasti myös maukas! Hyvä kreemi sokerimassan tai marsipaanipäällysteen alle on ihan sokerikreemi. Siinä voi ja tomusokeri vatkataan vaahdoksi. Esim. bake and partyn sivuilta löytyy tarkka ohje sokerikreemen valmistukseen. Suosittelen!

Leonida kirjoitti...

Kyllä minullekin NYT maistuisi pala, kun olen ollut taas pari päivää ilman mitään herkkuja... : )

Kiitos vinkistä, pistän reseptin talteen seuraavaa kakkua varten!

Helmi Nainen kirjoitti...

Namimaiskis, yhdistelmä vaikuttaa oikein hyvältä!! Ulkonäkö myös, näen tuossa jotakin hauskaa "maapallomaisuutta". Vinkkinä kakkualustaan: Ikeassa on ihan loistavia erivärisiä ja ja juuri "peruskakulle" sopivia posliinilautasia, hinta noin vitosen.
Voih, koskahan minulle kävisi noin, etten söisi loppuun..?

Rva Kepponen kirjoitti...

Herkullisen kuuloinen ja näköinen kakku.

Mulla menee aina kokonainen pala tai kaksi tai ...
Ihan varmaan liittyy sokerin vähentämiseen. Itselläni lakon jälkeen meni jonkin aikaa niin, että vajaa Kismet riitti viikonlopun herkuksi. Nyt Kismetin syötyäni tuskin huomaan, että söin suklaata :(

Leonida kirjoitti...

Kiitos tytöt!

Loistava vinkki Ikeaan! Onkin sinne asiaa leikkimökkiasioissa muutenkin, niin pitääpä katsastaa niitä lautasia myös. : )

Kun söin niissä viime viikon pippaloissa hyvää suklaata (ekana iltana 7 kpl, tokana ehkä 5), se meni jotenkin ohi liian nopeasti, kun toisessa kädessä oli samppanjalasi ja tuli seistyä tai käveltyä, ja oli paljon muutakin huomioitavaa.

Olin luullut, että karkkilakkoni olisi saanut minut suurempaan ekstaasiin luvallisesta suklaaherkuttelusta, mutta jotenkin se vaan meni ohi. Kotona sohvalla hyvän lehden seurassa olisin ehkä kuitenkin nauttinut enemmän, koska näissä illanistujaisissa oli muutenkin nastaa, ihan ilman niitä suklaitakin. Kotisohvalla taas voisi välillä olla nastempaakin! ; )

Mirka kirjoitti...

Oho, mä luulin että olin kommentoinut tätä jo, mutten ollutkaan. Katso sieltä Ikeasta vielä sellaisia leivosmuottejakin. Löysin ne talvella sattumalta, kun muuta olin hakemassa. Siinä on yksi iso ympyränmallinen, jonka sisällä on monia pieniä, eri muotoisia. Siis todella hauskan näköisiä. Paitsi, että sähän et enää leivo niin usein, etkä ainakaan syö niitä tuotoksia...

Leonida kirjoitti...

Huomenna menossa Ikeaan, joten tämäkin vinkki ehtii mukaan. Vilkaisen muottejakin! Tosin, leivonnaisten väsääminen on kyllä hiukan (no, vähän enemmänkin) vähentynyt...