torstai 29. heinäkuuta 2010

ÄHH-rintamalta ei mitään uutta (kuvaa)

Olen ollut puolitoista päivää yksin kotona, omalla kotiäidin lomalla muun perheen lomaillessa mökillä. On mennyt myöhään aamulla ja illalla... Ihanaa elää omaan tahtiin; syödä, kun on nälkä, jättää korutarvikkeet ruokapöydälle, puuhata, mitä huvittaa. Käytännössä olen tänään istunut koko päivän tekemässä koruja, joista en saa vielä otettua kuvia, koska kamera on perheen mukana. Ihanaa.

Olen siis hetken taas ÄHH:ssa mukana numeroilla 16-18, vaikken nitä vielä tänne saakaan kuvina. Ensimmäinen uusista koruista on blogiystävän tilaama, toinen ja kolmas, kaulakoru ja korvikset ovat minulle itselleni. Suunnittelu korusta siskolleni on myös käynnistynyt tänään hänen ollessaan iltaa viettämässä täällä.

Olen kuitenkin perjantaina jo lähdössä seuraavalle lomareissurupeamalle sukuloimaan, joten en saa niin hienoa ÄHH:n päätöstä kuin olisin ehkä halunnut - ÄHH numerossa 31 olisi tietenkin ollut se huippusuoritus, mutta koska olen lomalla, otan rennosti myös kivojen haasteiden suhteen...

Huomenna yritän päästä tekemään korttijuttuja, koska ideat silläkin puolella polttelevat ja odottavat vain toteutusta. On kyllä suunnattoman tyydyttävää ja ihanaa päästä välillä keskittymään juuri niin paljon ja niihin asioihin, jotka juuri tällä hetkellä kiinnostavat. Kotiäidin omaloma kunniaan!!!

7 kommenttia:

katri kirjoitti...

Mukavaa lomaa!

Akvis kirjoitti...

Kivaa lomailua! Unohdit mainita listasta "syödä aterian lämpimänä"! :-D

Leonida kirjoitti...

Kiitos! Välillä taas kotiin, mutta loma onneksi jatkuu.

Juu, ateriat lämpiminä oli erityinen plussa! Ja omaloma kesti yllättäen tiistaista lauantaihin!

Mags kirjoitti...

Ja jokos me pian jo tän kotiäidin koruja taas :-D ?
Mut eiku lomaile nyt ja keräile voimia ;-)

Leonida kirjoitti...

Hih, Mags, juuri tänään sain otettua kuvat uusista koruista, eli niistä ÄHH 16-18 kappaleista, mutta vaativat vielä hetken kuvaeditointia ennen kuin saan postauksen. Olipas kivaa, että käväisit kyselemässä!

Ja juuri tällä hetkellä siemailen cavaa ja teen avaimenperiä Riimut-nimellä... Piakkoin, piakkoin! : D

Ninni kirjoitti...

Vastaus kysymykseesi blogissani, pääsin yhdessä äitini ja erään ystäväni kanssa "esittelemään" tuotteitamme paikallisiin karnevaaleihin syyskuun loppupuolella. Vasta toinen tapahtumani :) Hieman taas jännittää. (En viitsi käyttää sitä alkuperäistä sanaa sanasta "esittely", koska tuosta ekasta kerrasta erään kommentin takia siitä tuli hieman karvas.)

Leonida kirjoitti...

Ai miten kiva, että saat korusi näytille isommallekin porukalle. Ei siis ihme, että pitää saada kaikenlaista aikaiseksi.

Toivottavasti toinen kerta toden sanoo, eikä tule mitään karvaita muistoja. Onnea matkaan!