perjantai 6. elokuuta 2010

ÄHH numerot 16, 17 & 18

Ensimmäinen ÄHH (Älä Hilloa Helmiäsi) - haasteeni oli todella tiivis ensimmäiset kaksi viikkoa. Silloin pääsin ÄHH-numeroon 15. Sitten alkoi loma ja väistämätön tauko. Omalla kotiäidin lomallani jatkoin ÄHH:n parissa koruilla, jotka seuraavat.

ÄHH numero 16 on tilauskoru ihanalta blogiystävältäni Maritalta. Hänkin halusi oman turkoosin kesäkorunsa, ja sellainen sitten tehtiin. Riipusosa on samanlainen kuin Mirkan korussa, myös osa helmistä on samoja, mutta muuten koru on Maritan toiveiden mukainen.

Kaulakoru 53-60 cm Vilvoittava vesi.
Riipuksessa vuorikristalli ja kierrätyslasisalmiakki, särölasihelmiä sekä hopeoidut lenkit, helmihatut, välihelmet ja korunosat. Lukko, helmipiikit, osa lenkeistä ja jatkoketju sterlinghopeaa, ketjun päässä fasettihiottu lasihelmi.

Tarkennettu kuva riipukseen.

ÄHH 17 ja 18 tulivat sitten minulle itselleni. Olin halunnut kevyttä kesäkorua ihanista vadelmanpunaisista fasettihiotuista jaderondelleista, ja sellaisen sitten sain, korvisten kera. Posti toi vihdoin hopealangan, josta hyvin säästäväisesti kieputtelin korun. Ketju on samaa kuin Maritan korun jatkoketju, ja oli odotellut käyttöä jo kauan. Olen pitänytkin jo koruja erittäin tyytyväisenä. Teen vielä joku päivä rannekorun samaisista helmistä, mutta vielä vadelmaisempana versiona.

Kuva on siis väreiltään taas aivan kamala, mutta se ensimmäinen versio oli vielä huonompi, koska helmet näyttivät punaisilta, vaikka ovat ihanan herkullisen vadelmaiset.

Kaulakoru 46 cm ja korvakorut Vadelma-aika.
Vadelmanpunaisia fasettihiottuja jaderondelleja, sterlinghopeaa ympärillä.

9 kommenttia:

  1. Sä olet kyllä ollut ihan mega-ahkera!!! Nuo korut on taas niin ihania, että joudun istumaan sormieni päällä, etten vaan yhtäkkiä ihan sattumalta tilaa netistä korutarvikkeitakin. Hauskaa, että me ollaan Maritan kanssa sitten vähän kuin samikset. Tietää, että jossain kulkee oman korun sisarkoru.

    Ai niin, blogin uusi tausta on tosi herkku!

    VastaaPoista
  2. Mirkan koru oli niin kaunis, että himoitsin itselleni jotain samaan tyyliin. Ja hieno tuli mun korusta. Mä olen esitellyt kuvat jo mun miehellekin ja hänenkin mielestä komea koru :)

    Tuo vadelmakoru on kanssa ihana. Pahaan väliin postasit tuon. Viikolla valmistui mun uusi pusero ja tuo koruhan voisi käydä just sen kanssa.

    Munkin tekisi mieli tilata korutarvikkeita ;)

    VastaaPoista
  3. Kiitos, kiitos tytöt! Saa nähdä, miltä teidän korut sitten livenä näyttää mielestänne. En ole Mirkaakaan nähnyt, joten hänellekin minulla on tuoda koru. : D

    Vadelmakoru jää kylläkin mun kaulaan... ; )

    Sitten, jos haluatte korutarvikkeita tilata, voin antaa tukiopetusta siitä, mitä kaikkea on, ettei tule ostettua tai tilattua turhuuksia, kuten itselleni ekalla Sinelli-keikalla kävi. Anytime!!!

    Ai niin, tuota uutta templaattia muokatessa meni viime yönä kolmeen asti! Kauhea homma, mutta ihananvärinen mielestäni.

    VastaaPoista
  4. Vadelmakoru on tosi kaunis :) tykkään!

    VastaaPoista
  5. Kiitos Tanja! Se onkin lemppari tällä hetkellä!

    Tosin tuntuu, että useimmista uusista koruista tulee lemppari, kunnes teen jälleen uuden... Saa nähdä, miten tälle käy!

    VastaaPoista
  6. Näistä jokainen oli livenäkin todella kauniita :) Jollain on taito hyppysissä. Kiitos eilisestä!

    VastaaPoista
  7. Tuo vadelmanpunainen on kyllä herkullisen näköinen väri...Ja jälleen korussasi on kesäistä keveyttä, josta aivan erityisesti pidän :).
    Tämä uusi blogilook on myös kiva ja selkeä, onnea uudelle lookille :).

    VastaaPoista
  8. Onpas kauniita koruja. Tuo sininenkin on niin kauniin värinen! :)

    VastaaPoista
  9. Lehtokotilo: Kiitos kehuista, ja toissapäiväisestä!! : D

    Eloise: Kiitos paljon! Vadelma-aikana pitää tietenkin olla vadelmia. ; ) Minustakin blogi on nyt aika kivan värinen. Vaihtelu virkistää!

    Janzqu: Kiitos kovasti! Kiva, kun piipahdit kylään!

    VastaaPoista

Odotan innolla kommenttejasi!