maanantai 16. elokuuta 2010

Uutta ilmassa

Kesäloma loppui, arki alkoi. Öisinkään ei enää ole niin lämmintä kuin vielä aivan vähän aikaa sitten. Syksy hiipii pikkuhiljaa kesän kantapäillä valmiina asettumaan taloksi.

Olen aina pitänyt syksyn alusta, kun aurinkoa vielä näkyy, tarkenee hyvin, ei ole liian pimeää, mutta koulut alkavat ja saa uuden penaalin, kynät ja repun. Tai sai, silloin lapsena. Syksy on taas täynnä lupauksia ja mahdollisuuksia; uuden alku. Niin tänäkin vuonna.

Kurtturuusu Rosa Rugosa 'Louise Bugnet' kukkii vieläkin!

Tänään aloitimme Isosiskon ja Pikkusiskon kanssa päiväkotiharjoittelun. Meillä on tässä mukavat kaksi viikkoa aikaa totutella päiväkodin kuvioihin. Totuttelu alkoi sillä, että ulkoilimme Pikkusiskon ryhmäläisten kanssa, sovimme omahoitajien kanssa harjoittelujaksoista, laitoimme kummankin kuvat, hiukan vaihtovaatteita ja unikaverit lokeroihin. Kaikki meni hyvin; tapasimme myös kerhosta tutun täti E:n jota molemmat tytöt halasivat.

Isosiskon reippaasta oma-aloitteisuudesta kertoo se, että jutellessani erään hoitajan kanssa pihassa, eräs toinen äiti sanoi, että tuolla ne tytöt menevät isojen pihalle. Toden totta, molemmat tytöt olivat hakeneet penkiltä reppunsa ja tepastelivat isommalla pihalla leikkimässä. Isosisko oli saanut väliportin avattua. Kävimme sitten ison, tyhjän pihan isossa liukumäessä ja keinuissa, joiden jälkeen sain tytöt tulemaan takaisin pienten pihalle. Tällä ensimmäisellä kerralla tulimme takaisin kotiin lounaalle. Meitä kaikkia jännitti, mukavalla tavalla kuitenkin. Huomenna menemme päiväkotiin jo aikaisemmin ja jäämme lounaallekin. Siitä se pikkuhiljaa käynnistyy, se päiväkotielämä.

Päällimmäisenä tunteena minulla on ilon- ja pelonsekainen odotus siitä, mitä tuleman pitää: hurjasti muuttuva elämämme. Kotivuodet ovat pian ohi, näillä näkymin lopullisesti. Haikeuttakin tunnen, sillä vaikka olen ollut pitkään jo todella kypsä siirtymään töihin aikuisten maailmaan, nyt, kun päivät valuvat sormien välistä vauhdikkaasti, tuntuu, että vielä olisin voinut olla kotona hiukan pidempään. Edes vähän. Jos alan asiaa miettiä yhtään enempää, tirautan taatusti muutaman kyyneleenkin.

Kuitenkin nyt on hyvä. Jaksan olla kärsivällisempi äiti, kun välillä saan ikävöidä ihania murusiani. Saamme kokea useammin jälleennäkemisen iloa, ja lapsetkin saavat uutta ajateltavaa ja tehtävää päiväkodin myötä. Isosisko on odottanut jo kauan pääsyä päiväkotiin, mutta onhan hän jo muutaman kuukauden päässä viiden vuoden iästä. Pikkusisko, 2½ vuotta, ei taida vielä ymmärtää, mitä se päiväkodissa käyminen oikeasti tarkoittaa. Hän kertoo iloisena päiväkodista puhuttaessa, että siellä on pikkupönttö. Pikkusiskosta tuli siis lopullisesti päiväkuiva, käytännössä myös yökuiva, kesäloman aikana, siksi pieni pönttö on iso juttu.

Syksyn myötä selviää, kuinka lapset päiväkotielämään sopeutuvat, ja kuinka nopeasti. Reippaita tyttöjähän he ovat, mutta äidin vinkkelistä vielä pieniä. Nähtäväksi jää myös, miten minä sopeudun kiireisen työssäkäyvän äidin rooliin. Illan virkkuna odotan kauhulla aikaisia aamuheräämisiä. Aamulla on jaksettava laittaa naama ja tukka, sekä pukeuduttava johonkin järkevään - ei enää pihapöksyjä. Lapsetkin on saatava onnellisesti päiväkotiin, ennen kuin pääsee matkustamaan töihin. Onneksi pyrimme mieheni kanssa siihen, että toinen vie, toinen hakee lapset, jotta lasten työpäivä lyhenee, ja meidän kummankin päivä on riittävän pitkä.

Toisaalta, kun aamusta on selvitty ja pääsee töihin, voi hengähtää sen verran, että asettuu taloksi, juo vaikkapa kupin teetä, ja aloittaa päivän työt omaan tahtiin. Ellei sitten riennä tukka putkella hiukan myöhässä päivän ensimmäiseen kokoukseen; niinkin voi käydä. Työpäivän aikana sitten on ihanaa, kun ei tarvitse itse tehdä ruokaa, eikä syödä toisten tahtiin, vaan voi mennä popsimaan vaikkapa muiden pilkkomia salaatteja, kun itsellä on nälkä. Tai sitten haukkaa kiireessä jotain epäterveellistä palaverien välissä; niinkin voi käydä.

Onneksi minulla on ennen töihin menoa edessä vielä pieni tuumausloma, kun lapset jo aloittavat päiväkodin, mutta minä olen yksin kotona. Silloin yritän suunnitella toimivia rutiineja, järjestää tavaroita niiden mukaan, puunata itseni kuntoon (kampaaja, kasvohoito ja hieronta on jo varattu), ja mietiskellä omiani, mikäli maltan. Vajaan viiden vuoden kotiäiti on sen loman ansainnut, eikös vain.

16 kommenttia:

  1. Sulla on ihana asenne tähän uuteen elämänvaiheeseen! Tuo pieni oma loma on todellakin ansaittu ja tosi hienosti olet suunnitellut miten tulevaisuudessa arki sujuu, sillä kyllä se hiukan mutkikkaampaa kuitenkin on, kuin kotona olevan äidin&lasten elämä.

    Olin itse kotona kauan (lähemmäs 10v) ja melkoista oli sitten se arki kouluineen ja päikkäreineen. Mutta sanoisinpa, että lapset aika poikkeuksetta tykkää olla hoidossa, siellä on kavereita ja tekemistä. Voikin olla äidille haikeampaa se hoidon aloitus! Mutta siitä se arki sitten alkaa rullaamaan ja onhan sekin ihan kiva kun on äidillä omaa tekemistä aikuisten maailmassa. Ja meillä ainakin myös se rahantulo oli ihan positiivinen juttu..

    VastaaPoista
  2. Olet ansainnut oman pienen lomasi! Nauti siitä.

    Tytöillä alkaa varmaan sujumaan mukavasti päiväkodissa. Mutta onhan se muutos tietenkin suuri ja kaikille osapuolille haikea.

    VastaaPoista
  3. Kiitos ihanat naiset tarpeellisesta henkisestä tuesta!!! Niin, juu, meillekin rahantulo on erittäin tarpeellinen; säästöt alkavat olla lopussa...

    Marita, mitenkäs teillä kuopuksen päiväkotielämä on alkanut? Olen aikeissa laittaa sähköpostia muutenkin, että miten se työsi nyt sitten käytännössä menee.

    VastaaPoista
  4. Kyllä kaikki hyvin menee. Lapset sopeutuvat varmasti ja tulevat varmasti myös pitämään päiväkodista, siellä kun oikeasti on paljon kaikkea aktiviteettiakin. Ainakin meillä on erilaisia retkiä ja muutakin kivaa ihan omassa ryhmässäkin toteutettuna. Suurin taitaa muutos olla itsellesi. Niiden rutiineiden etsiminen ja löytäminen vie aikansa ja varmasti väsyttää.

    Nauti siis omasta lomastasi! Suunnitelmat kuulostavat ainakin oikein kivoilta.

    VastaaPoista
  5. Kiitos kannustuksesta, Mirkasein!! Onneksi kuopuskin on jo 2,5-vuotias, että alkaa olla jo ok viedä päiväkotiin. Lapsethan sopeutuvat, mutta niin vain sopeutuvat ihan mihin vain, surkeimpiinkin olosuhteisiin. Kysymys minulla on ollutkin aina siitä, että mihin heidän tarvitsee sopeutua.

    Kummankin typykän päiväkotiryhmän kaikki hoitajat ovat todella mukavia ja ammattitaitoisia, joten tuntuu ihan hyvältä jättää muruset heidän käsiinsä arkipäivisin.

    Löysin eilen äitienpäivälahjaksi saamani spa-lahjakortin, ja varasin vielä ihanan jalkahoidon tuumauslomalle. Kyllä lähtee tämä äiti kevein jaloin, hyväkuntoisilla hiuksilla ja naamalla sekä lihakset rentoina töihin!!

    Ja nautipa sinä ihanimmista kotiäidin hetkistä, kun vielä voit!

    VastaaPoista
  6. Fiksusti järjestetty tuo oma loma siihen lasten päivähoidon alkuun - kaikille sujuvampi lähtö uuteen vaiheeseen. Lämpimät ajatukseni mukaasi!

    VastaaPoista
  7. Oi! Olet lomasi ansainnut. Keveät jalat ja suitut hiukset.
    Kun luin ajatuksiasi, tein aikamatkan vuosien taakse, aikaan kun pikkuiseni oli oikeasti pikkuinen. Olo oli ristiriitainen. Puristus sydänalassa, kun jätti lapsen toisille. Toisaalta ilo omista pienistä hetkistä ja töissä aikuisesta seurasta. Ja siitä seuraava katumuksen tunne.

    Mutta uskon, että ollakseen parempi äiti, on saaava myös "omaa elämää" mitä se kellekin pitää sisällään.

    Tänään tuntui pahalta läheä töihin. 11-vuotias jäi kotiin kovaan kuumeeseen. Yli kymmenvuotiasta kun ei saa enää jäädä kotiin hoitamaan... Etähoidin raukkaa puhelimitse.

    Haleja sinulle!

    VastaaPoista
  8. Kiitos Mags ja Lehtokotilo! Luulin eilen jo kommentoineeni Magsille, mutta näköjään bittitaivas ahmaisi vastaukseni.

    Mutta siis, kyllä on noiden hemmotteluiden lisäksi ihanaa vähän päästä miettimään ihan oikeita käytännön järjestelyjä ja tehdä niitä samalla (loppuun asti), että arki alkaisi vähän helpommin...

    On kyllä kummallinen tuo 10 vuoden ikärja kotona hoitamisessa. Minusta 11-vuotias on vielä ihan lapsi. Pikaista paranemista sinne!

    VastaaPoista
  9. Eletään samaa elämänvaihetta. Meillä tytöt on olleet päiväkodissa nyt kahtena päivänä viikossa yhteensä jo 4 kertaa. Minä olen siis jo töissä ja mies lomalla.

    Molemmilla tytöillä on mennyt hyvin ja ovat viihtyneet, mutta viisvuotiasta kyllä harmittaa pakkopäiväunet. VAikka nukkua ei tarvikaan, niin se makuuttaminen ottaa päästä ja kovaa. Ja ymmätäähän sen, kun meillä päivät ei ala ikinä kovin aikaisin, eli ei tarvitse herättää, vaan heräilee itsekseen n 10-11 tunnin yöunien jälkeen kello 7-7,30, niin eihän sitä vielä puolen päivän jälkeen väsytä yhtään.

    Mutta allekirjoitan sun tuntemukset täysin. On haikeeta, ihanaa ja kamalaa samalla kertaa. (ja se oma työura tuntuu kamalan pitkälle. Ei enää äitiyslomia tai muta pitkiä vapaita, vaan työtä olisi edessä seuraavat 30-40 vuotta!)

    VastaaPoista
  10. Kiva kuulla, Katri, että päiväkodin alku on teillä mennyt noin hyvin! Monessa jutussa ollaan samassa veneessä siis.

    Olen yrittänyt prepata myös tuota vajaa viisivuotiasta, että levätä pitää hiljaa ja muita häiritsemättä puoli tuntia, ja jos ei tule uni, sitten saa nousta. Luulen kyllä, että uni saattaa alussa tullakin, kun on niin paljon uutta. Ja meille klo 7 herätys on aikainen, kun ollaan koko kesä eletty kuin pellossa ja lapset heränneet välillä jopa klo 8 jälkeen!

    Olen iloinen siitä, että voin tehdä viitisen kuukautta nelipäiväistä työviikkoa, niin on mukavan pitkä viikonloppu ja meidän tyttöjen omat jutut aina perjantaisin, kun isi on töissä.

    Niin, työelämää on tosiaan vielä jäljellä. Pitää ottaa riittävän lunkisti, että jaksaa. Sitähän ei tiedä päästäänkö vielä 70-vuotiainakaan eläkkeelle tätä menoa!

    VastaaPoista
  11. Sama päiväkotiopettelu täällä päin joten tiedän tunteen :-D mutta se on kiva välistä päästä olemaan "itsekäs" ja huolehtimaan vaan aikuisten jutuista päivän ajan...mutta on se vaan kivaa se jälleennäkeminen <3 ja alussa kovaa tunnemyrskyä kaikilla :-D tsemppiä!! tottumiskysymys :-)

    VastaaPoista
  12. Kiitos tsempistä, Tiiansormet!! Kyllä sitä äitikin kaikkeen tottuu... Ajan kanssa ainakin. Aikuisten juttujen hoitelu tulee olemaan kyllä todella mukavaa vaihtelua.

    Eilen harjoittelin Isosiskon kanssa koko päivän päiväkodissa, ja mieheni tuli Pikkusiskon kanssa vasta iltapäivällä harjoittelemaan. Isosiskolla meni kaikki oikein kivasti, tunsin itseni välillä vähän turhaksikin siellä. Muuten, Isosiskolle ei tullut uni, mutta äidillepä tuli hiukan epämukavalla kirjastohuoneen sohvalla!

    Mutta siis siinä vaiheessa, kun tiesin, että Pikkusisko isin kanssa on tullut toiselle puolelle taloa, oli ihan pakko mennä moikkaamaan. Äitylin oli nimittäin ikävä Pikkusiskoa! Ja sentaan olimme olleet erossa jopa kuusi tuntia. : )

    VastaaPoista
  13. Hyvin se menee!! Pientä opettelua se vaatii ja ehkä joskus hermojakin:) Päivän jälkeen lapset tuntuvat entistä rakkaammilta, lapset ovat saaneet seuraa ja sinä aikuiskontakteja ja haasteita. Asenteesi alkuun on ainakin ihan loistava!
    Oma loma ja rauhoittuminen ennen töiden alkua on maailman paras idea, hyvä sinä!
    Yksi neuvo: muista, jos ja kun lapset sairastavat et saa kertaakaan tuntea huonoa omaatuntoa siitä, että jäät pois töistä lapsia hoitamaan. Ethän ala siihen ajatusmalliin alunperinkään, ethän!! Nimim: sen virheen tehnyt

    VastaaPoista
  14. Kiitos kannustuksesta ja vinkistä, Taivaanrannan Maalari!

    Olen jo asennoitunut, että lapset sairastavat ekana päiväkotivuonna varmaan todella paljon, enkä ainakaan etukäteen ajatellut syyllistäväni itseäni töistä poissa ollessani. Sitäpaitsi aiomme mieheni kanssa jakaa poissaolot ihan reilusti tasan, etten se suinkaan ole aina minä, joka on pois töistä.

    Tosin, tällä hetkellä tuntuu siltä, että jos jompikumpi sairastuu, haluan ehdottomasti olla hellimässä ja hoitamassa omaa pientäni... Saa nähdä, miten se sitten meneekään! Toisaalta, saatan tarjota miehellenikin näitä kotipäiviä, koska hän ei ole päässyt ipanoista nauttimaan yhtä paljon kuin minä. : )

    VastaaPoista
  15. Blogissani olisi sinulle tunnustus!

    VastaaPoista
  16. Oi, kiitos, Heli! Kävin katsomassa blogissasi jo. Ihanaa! Tunnustus onkin ensimmäiseni. Pitänee selvittää, miten sen saan tänne näkymään. : )

    VastaaPoista

Odotan innolla kommenttejasi!