tiistai 21. syyskuuta 2010

Työtätekevä tyttö

Se olen minä. Toista viikkoa jo. Kummallista, miten nopeasti sitä taas sujahtikaan työminään. Kuinka nopeasti sitä on taas "kärryillä" siitä, miten työpaikalla käyttäydytään, ja miten työpäivän arki toimii. Kerrassaan hämmästyttävää!

Kaulakoru 42,5 cm Working Girl.
Tämän korun tein itselleni sunnuntai-iltana ennen ensimmäistä työpäivääni.
Swarovskin tummanpunainen sydänriipus (kuvassa näyttää liian tummalta), fasettihiottuja lasihelmiä, kirkkaita Swarovskin AB-biconeja kahdessa koossa, sterlinghopeinen lukko ja korunosat.

Ehei, en minä vielä töitäni osaa; opettelen vasta. Mutta jo ensimmäisenä päivänä olin muutamassa kokouksessa, joista vain yksi oli perehdytystä. Heh. Tällä viikolla sain jo varsinaisia hommiakin, vaikka pino perehdytysmateriaalia on vielä lukematta. Eniten aikaa on mennyt kannettavan asentamiseen ja viilaamiseen, sekä palavereihin.

Minusta on tosi hauskaa olla töissä (toistaiseksi)! Varjopuoli on se, että arkisin tuntuu, etten näe lapsia juuri yhtään, eivätkä kotihommat etene pätkääkään. Olen nimittäin ollut tavallisen "työhönpaluuväsymyksen" lisäksi puolikuntoinen hyökkäystä yrittävän flunssan kanssa. Enpä olisi arvannut, että ensimmäinen perheestämme, joka sairastuu, kun päiväkoti alkaa, olenkin minä!

Olen kiitollinen siitä, että koen jälleennäkemisen iloa, todella suurta sellaista, joka päivä, kun näen taas rakkaat ipanani työ- ja päiväkotipäivän jälkeen. Lapsilla on päiväkodissa mukavaa; ja lähtevät joka aamu sinne mielellään. Tuntuu hyvältä nähdä päivän aikana vähän muuta maailmaa; tehdä asioita aikuisten tahtiin ja juoda kupponen kaakaota lämpimänä.

Kunpa tuo arkikin asettuisi paikoilleen pian. Siivoaminen ei voisi olla kauempana ajatuksistani, eikä energiaa riitä kaikkeen koti- ja lasten asioiden suunnitteluun ja miettimiseen. Tulossa on tärkeitä syntymäpäiviä ja lopulta joulukin, joihin haluan valmistautua ajoissa, ettei tule stressiä. Tosin, tällä hetkellä stressaan silti kaikesta siitä, mitä pitäisi tehdä ja mitä olisi hyvä tehdä, sekä haaveilen siitä, mitä olisi kiva tehdä ja ja ja... Minulla on niin paljon (kivaakin) tekemistä vapaa-ajallani, etten edes tiedä, mistä aloittaisin. Lopputulos: en tee paljon mitään. No, annan sen anteeksi itselleni nyt, kun vielä totuttelen uuteen elämänrytmiin. Huomatkaa, en stressaa työasioista! Vielä.

6 kommenttia:

  1. Mukava kuulla, että olet solahtanut sujuvasti takaisin työelämään. On hyvä antaa itselleen ja perheelle aikaa sopeutua uuteen arkirytmiin. Meilläkin sitä harjoitellaan (jos nyt taas joskus kaikki pojat pääsisivät yhtä aikaa päiväkotiin) ja samoin vielä tuota solahtamista :)

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa tutulta... Se vaan on niin, että joillekin asioille ei jää töihinpaluun jälkeen niin paljon aikaa kuin ennen, kotipäivinä. Se vaatii sopeutumista ja ennenkaikkea tilanteen hyväksymistä, sanoo hän, joka tuntee turhautumista edelleen siitä, ettei jaksa siivota, olla kotihengetär työpäivän jälkeen...
    Nyt pitää lähteä töihin :). Hyvää työpäivää sinullekin!

    VastaaPoista
  3. Ihan oikeasti, hei, koko ajan ei tarvitse tehdä jotain! Sitä samaa saan tolkuttaa itselleni, kun koen huonoa omatuntoa velttoudesta. Luulen kyllä, että tietyt kotiasiat hoituvat ehkä jopa paremminkin, kun palaan töihin. Silloin ei ole varaa jahkailla, milloin asiaan ryhtyisi, sen kun tekee vaan.

    Sitä paitsi elämänmuutoksesi on todella iso ja siihen totuttautuminen vie varmaan koko syksyn. Anna itsellesi aikaa! Sitä paitsi ne perjantai-vapaat on todellakin arjen luksusta.

    Olipas sekava kommentti... ;)

    Miten muuten ne kädentaitomessut meni? Oliko mielenkiintoista nähtävää? Arvaa, harmittaako kun en päässyt... Tilanne kuului sarjaan force majeure.

    VastaaPoista
  4. Kirjoitin tänään jo aiemmin pitkän kommentin, mutta se katosi postausvaiheessa, höh. Uusi yritys siis.

    Rva Kepponen: Saa nähdä, mikä on fiilis solahtamisen suhteen puolen vuoden päästä! Toivotaan, että sinunkin solahtamisesti alkaa sujua, kunhan saatte kaikki lapset kerrallaan hoitoon.

    Eloise: Juu-u, se tilanteen hyväksyminen on avainjuttu. On vaan vaikeaa niin kauan kuin sitä luulee voivansa joka asian hoitaa vielä paremmin...

    Ilokseni huomasin eilen illalla klo 21 vielä järjesteleväni paikkoja ihan innoissani niin, että miehenikin ihmetteli virkeyttäni. Ei muuten ole sellaista tapahtunut lähes viiteen vuoteen noin myöhään illalla. Pistin sen vireän mielen piikkiin, koska fysiikalleni ei ole tapahtunut yhtään mitään parannusta pitkään aikaan. : D En tosin oleta sen olevan välttämättä pysyvä olotila.

    Tanja: Kiitos, kiitos paljon!!

    Mirka: Minulla se on ollut enemmän sitä, että jos edes joskus saisi tehtyä jotakin. Mutta ilmeisesti olen päivisin kotona kuitenkin jotakin tehnyt, koska iltaisin koti on ihan kaaoksessa, puhtaat astiat tiskikoneessa, likaiset altaassa, puhtaat pyykit vielä rummussa, likaisia odottamassa pyykkäystä... Ihan kiva huomata sellainenkin asia, kun on tuntenut itsensä saamattomaksi kotiasioissa niin kauan. Enkä siis ruoski itseäni mistään, vaan annan aikaa tottua uuteen tilanteeseen. Onnellisena odotan huomista, jolloin ei ole aamulla kiire mihinkään, vaan voidaan tyttöjen kanssa halitella ja köllötellä niin kauan kuin huvittaa.

    Messuilla oli kivaa yksinkin, vaikka kaksin tietenkin kaunihimpi. Tuli hankittua sekä koru- että korttitarpeita - kuinkas muuten - vaikka kotiin on tulossa vielä jotain nettitilauksiakin korutarvikerintamalla. Nyt sitten pitäisi vain ottaa aikaa näpertelylle...

    VastaaPoista
  5. Heti stoppia sille pitäis..pitäis-minälle!!! Nyt totuttaudut työelämään ja hellit illat lapsia! Helmet ja pölypallerot odottavat kyllä! Ja jos noista kahdesta pitää valita, niin helmet ehdottomasti ensin:)

    VastaaPoista

Odotan innolla kommenttejasi!