tiistai 4. tammikuuta 2011

Vuoden 2010 viilattavat

Viime vuoden alussa listasin itselleni asioita, joiden koin vaativan "viilaamista" vuoden 2010 aikana. Nyt on aika tarkistaa, miten viilausten kanssa meni. Minähän en nimenomaan halunnut luvata mitään, koska se houkuttaa rikkomaan lupaukset, mutta yrittäminen kuulostaa sillä lailla myönteisemmältä (lue: helpommalta).

1. Pidä parempaa huolta siitä maallisesta tomumajastasi.
Joopa joo, tämä taitaa pysyä ykkösenä myös vuoden 2011 listalla. Täytyy kyllä myöntää, että minulla meni paikka paikoin ihan loistavasti tämän asian kanssa:
+ Kävin kuntoklubilla kevään ja alkukesän todella säännöllisesti ainakin pari kertaa viikossa. Zumbastakin innostuin.
+ Karkkilakkoa pidin onnistuneesti yli 11 kuukautta.
+ Pidin äitin kanssa kokeenomaisesti kahden viikon täysin sokerittoman ajanjakson. Vointi oli hurjan hyvä. Harmi, että se linja oli liian tiukka pidempään pidettäväksi.
+ Hoidin henkistä hyvinvointiani tekemällä koruja, aloittamalla korttiaskartelun uudelleen ja bloggaamalla. Toisin sanoen otin aikaa itselleni. Erityisen hyväätekevää kotiäidille.
+ Töihin palattuani kävin kerran viikossa työpaikallani joogassa, joka on pääasiassa astangaa, muttei kuitenkaan aivan niin orjallista, mikä sopii minulle loistavasti.

Mutta korjattavaakin oli:
- Jatkoin kaiken muun hyvän syömistä karkkilakon ohessa tuota sokeritonta paria viikkoa lukuunottamatta.
- Kesällä loppui koko kuntoklubilla käymiseni.
Syy siihen on tyhmä: olin innostunut zumbasta, ja olin pari päivää aiemmin käynyt keskellä arkipäivää tunnilla, tyttösten ollessa lapsiparkissa. Seuraavalla kerralla Pikkusisko ei suostunut jäämään lapsiparkkiin, myöhästyin zumbasta ja petyin niin pahasti, etten mennyt yrittämään lapsiparkkia enää ollenkaan. Iltaisin ei sitten enää tullut lähdettyä, kesäloma tuli väliin, ja syksyyn mennessä kävin siellä enää pari kertaa, kunnes irtisanoin jäsenyyden. Talviaikaan en kuitenkaan olisi pystynyt käymään niin usein, että kuukausimaksu olisi ollut järkevä, koska arkisin en olisi päässyt (kuljen talvikauden bussilla töihin).
- Syksyllä en enää nukkunut tarpeeksi. Illanvirkkuna en malttanut mennä ajoissa nukkumaan, ja silti piti herätä neljänä arkiaamuna viikossa kello kuusi. Vähän on sumuisia muistoja syksyltä.
- Syömiset ovat olleet toisaalta paremmalla tolalla työpaikkaruokalan osalta, mutta toisaalta en olekaan innostunut salaattipöydästä ollenkaan, kuten etukäteen toivoin.
- Kotiäitivuosien lopputuloksena kolesterolini on ensimmäistä kertaa elämässäni hiukan koholla. Että pitäis tehrä jotain.

Lopputulos: Tämä viilaus siirtyy suoraan sellaisenaan vuodelle 2011.

2. Pidä parempaa huolta sisäisestä minästäsi.
Tässä oli kyse muun muassa tunnesyömisen taklauksesta, olemisesta armollisempi itselleen ja itsensä hyväksymisestä sellaisena kuin on. Tältä osinkin minulla on vielä paljon tehtävää, vaikka joskus menikin jo paremmin.

+ Viimeiseksi kotikesäksi muutin asennettani. Ehkä asenteen muuttaminen oli helpompaa siksi, että tiesin kotiajan päättyvän syksyllä, mutta ei sillä väliä; pääasia, että onnistuin muuttamaan ajatusmalliani. Nautin nimittäin suunnattomasti koko kesästä lasten kanssa kotona. Se näkyi myös lasten suuntaan.
+ Töihinpaluun jälkeen olen stressannut hiukan vähemmän omasta itsestäni. Joskin enemmän arjen asioista.
+ Olen nauttinut töissä suunnattomasti kuumista teekupposista ja aikuisen ajastani.
+ Teen töitä hyvällä draivilla ja innostuneesti.
+ En stressaa yhtään työasioista.
+ Kaiken arkikiireen keskellä otin aikaa joulukorttien askartelulle monena, monena päivänä, sekä lasten kanssa että itsekseni. Suunnattoman tyydyttävää henkisesti. Olin siis niin armollinen itselleni, ettei tarvinnut käyttää kaikkea aikaa riipin raapin olevan kodin järjestelemiseen ja siivoamiseen, vaan sai askarrella kortteja!

- Olen edelleenkin tunnesyöppö. Nyt, kun olen palannut töihin, minulla on kyllä aikuisten aikaa töissä, mutta se ei ole auttanut iltasyömiseen (siis lasten nukkumaanmenon jälkeiseen), sillä nyt ajattelen omia asioitani vielä vähemmän, ja illalla on kiva käpertyä sohvalle mussuttamaan ja katsomaan televisiota. Televisiota siksi, että olen ollut niin väsynyt univajeen takia, etten ole muuta oikein jaksanut.
- Henkiselle hyvinvoinnilleni on erittäin tarpeellista muutaman tunnin aikuisten aika lasten nukkumaanmenon jälkeen, mikä yhdistettynä aamukuuden heräämisiin on johtanut suoraan univajeeseen. Kaiken lisäksi uni keskeytyy usein lasten kömpiessä väliin ja heitä sieltä pois kantamiseen, että unen laatukin on kärsinyt. Eli tässä tapauksessa olen laittanut henkisen hyvinvoinnin fyysisen edelle, mikä on paha virhe. Uni on kaikkein tärkeintä silloin, kun sitä ei saa tarpeeksi. Ei ole hyvinvointia, ei henkistä eikä fyysistä, jos ei ole riittävästi unta.
- Stressaan nyt koko ajan kodin tekemättömistä töistä, koska energiaa ei ole ollut niihin suunnata.

Lopputulos: Henkinen hyvinvointi säilyy 2011 viilauslistassa edelleen. Sinne tosin pitää lisätä myös UNI.

3. Laske välillä kymmeneen.
Siis lasten kanssa. En ole muistanut laskea kymmeneen kertaakaan. Mutta ei se mitään. Olen onnistunut kasvattamaan kärsivällisyyttäni muuten.

+ Onnistuin jo keväällä pidentämään pinnaani. Liekö aurinko ja lämpö auttaneet siinä.
+ Kesän asennemuutokseni johti suoraan kärsivällisyyteni lisääntymiseen noin 500%:lla.
+ Työelämään astuminen on auttanut pinnan pituuteen myös. Koska en näe lapsia 24/7, koen päivittäin jälleennäkemisen iloa, mihin liittyy myös se, että kärsivällisyyttä kiukuttelua kohtaan on enemmän.
+ Vaikka pinna on joskus tiukalla edelleen väsymyksen takia, en räjähtele ollenkaan niin paljon kuin viime syksynä tai talvena.

- Viime talvena alkoi kotonaolo kypsyttää jo niin paljon, koska tunsin olevani jumissa kotona (talvikaudella ei autoa joka päivä ex tempore -menemisille), ja kaipasin aikaa, jolloin ei tarvitsisi olla koko ajan muiden käytettävissä, että kiukuttelin lapsille ihan turhaan.
- Syksyllä oli joitakin kotipäiviä lasten kanssa, jolloin pinna oli todella tiukalla. Itse huomasin sen johtuvan osittain kuukaudenajasta, osin siitä, että koin liikaa déjà vu -ilmiöitä kotiäitiajoista. Toisin sanoen, kotiäitiydestä ei ollut kulunut vielä tarpeeksi aikaa, että aika olisi kullannut muistot.

Lopputulos: On edelleen hyvä pyrkiä laskemaaan kymmeneen, mutta koen, ettei pinnan pituus ole nyt vuonna 2011 enää samanlainen ongelma kuin aiemmin. Voin siis hyvällä omatunnolla todeta, että tässä viilauksessa taisin onnistua parhaiten. Olen tyytyväinen.

9 kommenttia:

Rva Kepponen kirjoitti...

Paljon plussaahan on listallesi kertynyt. Hyvä!

Mulla voisi olla omalla listallani ihan ykkösenä tuo omasta maallisesta tomumajasta huolehtiminen. Moni asia sujuisi paremmin, kun pitäisin huolta oikeasta ravinnosta, ulkoilusta ja liikunnasta. Miksi se on niin vaikeaa?

Pikaista paranemista sinne!

Sari kirjoitti...

Tuo uni on todella tärkeää. Itselläni on se onni, että olen iltauninen muuten en jaksaisi lainkaan.
Mutta älä stressaa tekemättömistä kotitöistä. Niitä riittää aina eikä kukaan niistä häiriinny. Joku viisas on sanonut, että villakoirat sängyn vieressä ovat suojelusenkelien aamutossuja ja niitä täytyykin kotoa muutamat aina löytyä.

Eloise kirjoitti...

Paljon, paljon plussaa viime vuonna, saat olla ylpeä itsestäsi. Tuota unta minäkin korostaisin, huonosti nukkuminen saattaa jäädä päälle ja aiheuttaa monta lisäharmia... minulla mm. sitä tunne/väsysyömistä. Virkeänä on helpompi vastustaa kiusauksia. Nykyään en millään tahdo kestää huonounisia öitä, se kostautuu välittömästi jaksamattomuutena, ajatusten pätkimisenä, syömisenä, tekemättömyytenä, pinnan kiristymisenä... On ollut pakko priorisoida unta! Tosin, viikot kun karppasin, pärjäsin vähemmällä unella ja olin silti pirteä...
Pienten lasten äideille vaan ei tahdo jäädä sitä omaa aikaa muutoin kuin ilta-aikaan, kun lapset nukkuvat, joten ymmärrän sen, että tekee mieli valvoa ja tehdä omia juttuja. Muistan itsekin ommelleeni öiseen aikaan ihan intona :).

Eloise kirjoitti...

Ihana tuo "suojelusenkelien aamutossu" - teoria, täällä taitaa siinä tapauksessa olla suojelusenkeleitä...ja paljon :)

Heli kirjoitti...

No meillä onkin sitten noita enkelien tossuja ollut viime vuoden ajan ihan niin paljon, että meillä taitaa asua laumoittain enkeleitä!!!

No mutta näistä sinun ajatuksistasi pystyn samaistumaan tosi moneen, ellen kaikkiin. Myös tuo uniasia on mulla viilauslistalla tämän vuoden kohdalla. On aivan älytöntä kupeksia kaiket illat tietokoneella kun tietää että on taas huomenna aivan töttis sen takia.. siinä on yksi mun isoimpia muutoksen kohteitani tälle vuodelle!!

Hyvin sulla on mennyt ja vielä parempaa toivottelen tälle vuodelle!

Mirka kirjoitti...

Olipa hyvä ja syvä analyysi. Tuon perusteella sanoisin, että olet onnistunut vallan hyvin. Itse kullakin riittää aina petrattavaa, eikä ihan kaikessa voi onnistua.

Allekirjoitan tuon UNEN priorisoinnin myös omalla kohdallani. Luulisin, että moni muukin asia ratkeaisi ihan itsestään, jos malttaisi nukkua tarpeeksi. Nyt kahden työpäivän jälkeen tuntuu oikeasti hyvältä kun väsyttää kunnolla jo yhdeksältä illalla ja tuntee, että on tehnyt hyvän päivätyön unien eteen. Mitenkään en siis väheksy kotiäidin arkea, enkä väitä ettei se olisi työtä (you know), mutta itselläni ainakin tuppasi menemään päivärytmi silleen sekaisin, että päivällä väsytti ja illalla kukuin yli puolen yön. Nyt ei voi niin tehdä, joten luulen, että töissäkäynti on vain hyväksi siinä mielessä.

Leonida kirjoitti...

Kiitos kaikille kommenteista ja omakohtaisten kokemusten jakamisesta!

Suojelusenkelien aamutossu -ajatus on vallan viehättävä! Pitääpä ottaa se käyttöön. : )

Minulla töissäkäynti ei ole rytmittänyt elämää parempaan suuntaan, koska edelleen menen liian myöhään nukkumaan, vaikka herätys on kuudelta. Ja silloin minun elimistöni on vielä täydessä unessa... Joku sanoi, että pitää vain mennä aikaisemmin nukkumaan, mutta kun minua ei välttämättä nukuta vielä kello 21! Alkuillasta saatan olla hyvinkin väsynyt, mutta jotenkin piristyn aina, kun lapset saadaan unten maille... : )

Mutta kyllä kai tässä on pakko taipua pitämään enemmän oman elimistön puolia ja lisättävä unta sun muuta hyvää tekevää. Tästä onkin hyvä kömpiä tuonne tv:n ääreen nauttimaan joululahjasuklaita. ; D

Ritva_47 kirjoitti...

Aivan ihana tuo suojelusenkelien aamutossut-teoria... meillä on sitten aina ollut tosi paljon suojelusenkeleitä! En ole koskaan jaksanut olla viimeisen päälle nipottaja siivousten suhteen; en silloin kun lapset olivat pieniä, enkä nytkään vaikka periaatteessa pitäisi olla paljon helpompaa tuon siivoustouhun kanssa. Ahkerammin saisin siivoilla, mutta kun en ole jaksanut varsinkaan viimeisten kuukausien aikaan... vaikka aikaa kyllä olisi ollut. Eihän työttömällä muuta olekaan kuin aikaa...Vaan jospa tässä taas virkkuisi noiden lempimusiikkien ja kevätauringon paljastavien säteiden avulla. Ainakin kovasti toivon että parempaan päin ollaan menossa jokaisella elämän osa-alueella.

Leonida kirjoitti...

Jostain syystä itsekin siedän enemmän enkelien aamutossuja kuin sekaisuutta. No, joo, vessat on kivempi pitää puhtaana, mutta noin ylipäätään ylenmääräinen jynssääminen on aika kaukana luonteestani. Mieluummin järjestelen paikkoja.

Hei, Riverdancen voimalla voisi sujua imurointi kuin valssi kesällä, vai mitä?