sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Luumuja, luumuja, vai luumuja?

Mieheni työkaverilla on puutarhassaan kuusi luumupuuta. Kolme neljäsosaa perheestä on allerginen luumuille, yksi ei syö muuten. Meidän onneksemme. Saimme käydä keräämässä luumuja ja kriikunoita tällä viikolla ämpärikaupalla, ja saimme mukaan myös omenoita, vaikka onkin melko huono omenavuosi. Olemme hyvin onnellisia, ja tällä viikolla kakka kulkee kaikilla niin sanotusti. Lapset ahmivat kourakaupalla luumuja joka päivä. Mies teki herkullista kanelinmakuista luumuomenahilloa.

Minä leivoin luumupiirakkaa Kotikokki.netistä löytämäni "pehmoisen" piirakan ohjeella. Siitä tuli kyllä todella hyvää. Jääkaapista löytyi pian vanhaksi menevä mansikkakerma, jonka vaahdotin kyytipojaksi. Iltapäivällä katoimme lasten kanssa pöydän koreaksi, ja sitten pantiin suut makeaksi.

Pehmeä luumupiirakka.

Pehmoinen luumupiirakka

9 kpl isoja luumuja
225 g voita
5 dl vehnäjauhoja
4 dl sokeria
1 rkl vanilliinisokeria (vaniljasokeria)
2 tl leivinjauhetta
5 kpl kananmunia
2 dl kuumaa vettä
(50 g mantelilastuja)
  1. Pese ja halkaise luumut, poista kivet ja leikkaa ne viipaleiksi. Sulata voi.
  2. Sekoita vehnäjauhot, sokeri, vanilliinisokeri (vaniljasokeri) ja leivinjauhe keskenään. Sekoita joukkoon sulatettu voi. Lisää munat yksitellen.
  3. Kuumenna vesi kiehumispisteen ja sekoita taikinan joukkoon.
  4. Kaada taikina uunipellille leivinpaperin päälle. Asettele luumuviipaleet taikinan päälle (ja ripottele päälle mantelilastuja).
  5. Paista 175-asteisessa uunissa 35 min. Anna jäähtyä, leikkaa palasiksi, ja tarjoile esim. vaniljajäätelön tai vaniljavaahdon kanssa.

**VINKKI: Piirakkaan voi laittaa luumujen sijasta myös omenoita tai nektariineja.

Cappuccinohetki iltapäivällä...


9 kommenttia:

Eloise kirjoitti...

Täytyypä testata ohje, luumut alkavat olla kypsiä, olisipa vaan aikaa tyhjentää puu sadostansa... ehkä tällä alkavalla viikolla :).
Onnea läpimenneen testin johdosta!! Ison työn teitkin sen eteen - ahkeruus palkitaan! Terveisiä tyttösille <3!

Leonida kirjoitti...

Kiitos Eloise! Kyllä olen ollutkin iloinen läpipääsystä.

Luumut olivat tuoreenakin aivan hirmuisen hyviä, että siitä vain niitä keräämään! Mutta luulen kyllä, ettei hirmuisesti tarvitse edes puuta tyhjentää, eikös ne hedelmät sieltä putoile omaan tahtiinsa joka tapauksessa? : D

Eloise kirjoitti...

juu kyllä ne putoilee, mutta saattavat siinä vaiheessa olla jo hiukan ylikypsiä ja maassa saavat äkkiä aika epätoivottuja ominaisuuksia, jos ei heti kerkeä niitä sieltä poimia :)

Ritva_47 kirjoitti...

Taas kerran ohje, joka pitää tallettaa vastaisen varalta. Ehdottomasti tätä pitää kokeilla :)

Leonida kirjoitti...

Juu, Eloise, huomasin, että luumut alkoivat hyvin nopeasti "rakoilla"... Onneksi mies teki lopuista sitä hilloa, niin saatiin suurin osa käytettyä.

Ritva_47, kokeile ihmeessä, oli kyllä sen verran hyvää! Mielenkiintoista oli, että todella makeista tuoreista luumuista tuli mukavan kirpakoita uunissa. Hyvä yhdistelmä makean taikinan ja kermavaahdon kanssa.

Mirka kirjoitti...

Tuo alimmainen kuva on kyllä niin herkku! :)

Mies on hoitanut meillä kiitettävästi tuon säilöntäpuolen jo parisen vuotta. Itse keittelen välillä hilloja, mutta hän tekee mehut jne.

Heti kun olen kunnossa, säntään sienimetsään. Se on mun intohimo!

Leonida kirjoitti...

Kuva olisi vielä herkumpi, jos se olisi otettu sun kamerallasi, eikä meidän digipokkarilla. : )

Mielestäni miehet ovat oivia säilöjiä. Meillä aivan sama kuvio, tosin meillä mies tekee hillotkin.

Sulla taitaa olla sienisilmää? Minä en koskaan löydä sieniä, korkeintaan tatit bongaan. Siksi en ole niin innostunut sienimetsästä. Metsästä kylläkin tykkään, vaikka tulee käytyä turhan harvoin nykyään.

Laura kirjoitti...

OOO, kuinka ihanalta tuo luumupiirakka kuulostaa ja näyttää NAM :)
Meillä töissä kans syödään nyt luumuja paljon - työkaverilla on muutama puu ja hän on tuonut ämpärikaupalla niitä luumuja töihin. Hirmu ystävällistä ja ihanaa :)

Leonida kirjoitti...

Ai, kun onkin hyvä palvelu töissä. : ) Meillä ne luumut jo loppuivat... : ( Jäämme kaipaamaan niitä!