sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Tuumasta toimeen

Tuossa elokuussa kerroin olevani aikomisen mestari. Tänään voin iloisella mielellä todeta, että joskus sitä laiskakin saa jotain aikaiseksi. Puhuin pienistä muutoksista, joita jaksaisi pitää yllä lopun ikää. No, niin lopullisiin muutoksiin on vielä matkaa, mutta olen sentään tehnyt jotakin toisin välillä.


En ole juuri vähentänyt tai lopettanut makean syömistä. En ole myöskään siirtynyt millekään salaatinpuputuslinjalle, enkä aiokaan. Viikolla töissäkin kiskaisin lounaaksi broilerihampurilaisen lohkoperunoilla ja päälle cappuccinon suklaasiirapilla. : O

Mutta: olen valinnut pari kertaa viikossa lounaaksi keiton, mikä ei ole ollut lounaslistallani viimeisen vuoden aikana lainkaan. Olen ottanut jopa kasvissuikalekeittoa, mikä yleensä jää ottamatta. Tuo versio oli kyllä erityisen  maukas, joten otan kyllä toistekin... Keiton kyytipojaksi olen usein valinnut salaattipöydästä myös jotain proteiinipitoista, jotta masu pysyy täytenä pidempään. Ja on tuntunut hyvältä.

En ole tehnyt itselleni mitään sääntöä tai pakkoa, että nyt on otettava keitto kahdesti viikossa, vaikka mikä olisi, ja vaikka mitä keittoja olisi tarjolla (linssikeiton olisin voinut jättää väliin jälkitilan vuoksi). Katsonpahan vain aina ensimmäisenä, mikä keittovaihtoehto kunakin päivänä on... Että sellainen tavan alku.


Toinen, hiukan yllättävämpi tavan alku, tai väliaikainen pyrähdys, liittyy liikuntaan. Kuten jo aiemmin kerroin, jos minun täytyy käydä punttisalilla tai lenkillä kolme kertaa viikossa, into lopahtaa melko nopeasti tylsyyteen. Riippumatta tuloksista. Niitäkin on aiemmilla pyrähdyksillä tullut, mutta eivät ole riittäneet pitämään innostusta yllä.

Tam ta-ta taa!!! Olen käynyt jo useamman kerran lenkillä, yhdistetyllä kävely- ja hölkkäsellaisella! Aloitin sen jo heinäkuun loppupuolella, ja hämmästyksekseni olen jatkanut edelleen! Kaksi musiikkikappaletta kävelyä, kolmas hölkkää, kaksi kävelyä, yksi hölkkää... Välillä olen hölkännyt kolme biisiä, jos on tuntunut hyvältä. Tämä ällistyttää itseäni kyllä kovasti. On tuntunut hyvältä. Tosin, kaikki lenkit ovat sattumalta osuneet aurinkoisiin päiviin. En tiedä, mitä tapahtuu, kun alkaa jatkuvasti sataa ja ilta pimenee jo viideltä. Auringossa on helppo olla liikkuvainen.


Kävin myös viime perjantaina läheisellä koululla jo toista kertaa uuden ohjaajan zumbatunnilla. Vaikka ohjaajan tyyli ei aivan täysin kolahdakaan, uskon sen kestäväni sen verran, että voisin käydä kerran viikossa siellä pyörähtämässä. En lupaa itselleni mitään, enkä vaadi, mutta yritän kuitenkin. Zumba itsessään on aina hauskaa, mutta ohjaajan musiikkivalinnat olivat koko lailla samanlaisia, melkein samassa nopeassa tempossa koko ajan paria piristävää poikkeusta lukuunottamatta. Mutta tunnin jälkeen oli hyvä olo ja hyvä mieli, mikä oli tarkoituskin.

Tänään kävimme uimahallissa perheen kanssa. Uin 500 metriä ja kokeilin vesijuoksua pari altaanmittaa, kunnes aika loppui. Kivaa sekin oli, vaikka matkauinti altaassa onkin mielestäni vähän tylsää. Mutta taatusti saan uitua, kun ei tarvitse käydä kolmea kertaa viikossa. : D

Että sellaista. Näillä mennään tällä hetkellä. En yritäkään muuttaa mitään muuta, ellei nyt jotenkin pakottavasti siltä tunnu. Pääasia, että homma tuntuu luontevalta, eikä yhtään pakkopullalta. Vaakaa en ole seurannut. Katsotaan, mihin tämä tie johtaa.

 Kaikki kuvat lenkiltäni kivenheiton päässä meiltä.

10 kommenttia:

  1. Hyvä sinä!
    Meillä yritetään myös soveltaa näitä pienten askelten muutoksia. Minä syön edelleen karkkia, mutta tosi paljon vähemmän kuin ennen. En tietenkään laihdu mihinkään, koska karkit ovat ennen kertyneet suoraan vyötärölleni.

    Mies ei ymmärrä näitä pieniä askelia lainkaan. Hän suunnittelee itselleen kunnon kohotusta ja nyreissään siitä, kun ei heti saa 3 harjoituskertaa viikkoon millään. Nyt olisi alkuun yksi helppo kerta tarjolla, mutta ei kelpaa kun ne kaksi jää puuttumaan.

    VastaaPoista
  2. Hyvä me, Rva Kepponen! Pidä vaan tiukasti pienistä askelista, koska se linja todennäköisesti kestää pidempään, ellei miehesi ihan hurahda urheiluun!

    Ei minunkaan mieheni ollut kiinnostunut mistään kerta viikossa jutuista. Kun hän alkaa kohottaa kuntoa, hän tekee sitä tosi tiiviisti jonkin aikaa. Tähän asti kaikki on lopahtanut muutaman kuukauden jälkeen. Nyt odotan mielenkiinnolla, mitä talvikausi tekee juoksemiselle. Tsemppaan ja kannustan kyllä jatkamaan, koska juoksu on ihan hänen lajinsa.

    On muuten osallistumassa Espoon Rantamaratonin puolikkaallekin. Se kuvaa hyvin, että hänellä painonpudotus ja kunnonkohotus vaatii tavoitteita. Minä taas otan mieluummin mukavasti. Ja tähän mennessä on kaikki tuntunut mukavalta. Rääkkizumbassakin teen, minkä jaksan, kun kerran olen sinne asti päässyt. Tähän asti minulla on kariutunut liikkumiset yleensä siihen lähtemiseen.

    VastaaPoista
  3. Itsekin olen tarttunut tuumasta toimeen. Kuntosalikortti on hankittu ja lenkkikengät otettu esille. Kumpaakin olen myös käyttänyt. Salitreenistä alan innostua ihan tosissaan, muutaman kerran jälkeen kun näkee jo kehitystä. Nyt vain tarvitsee pitää hyvää virettä yllä, toivon sitä samaa sinne !

    VastaaPoista
  4. Loistojuttu, Petriina! Se on kyllä se vire tosi tärkeä. Jos löpsähtää, on taas vaikeampi päästä intona alkuun...

    Minäkin tässä harkitsen punttislaukun pakkaamista, sillä rakennuksessa, jossa olen töissä on pieni kuntosali. Ja minulla taannoisen kuntoklubijäsenyyden jäljiltä pari hyvää, tiivistä ohjelmaakin.

    En ole vain vielä saanut tehtyä muuta kuin varannut pukukaapin. Punttiskengätkin ovat olleet pussissa työpöydälläni talvesta saakka! Hiljaa hyvä tulee toivottavasti...

    VastaaPoista
  5. Naiset: Eiköhän me ruveta tähän hommaan nyt ihan yhdessä! Pienin askelin, joista toivottavasti muodostu pikkuhiljaa pysyviä tapoja. Nautitaan myös jokaisesta pienestä edistyksestä eikä surra takapakkeja. Otetaan tämä elämän mittaiseksi projektiksi, joka on yhtä hauskaa kuin mikä tahansa muukin harrastus. (Huom. olen pakottanut itseni positiiviseen ajatteluun, josta myös toivon löytyvän uuden tavan...)

    VastaaPoista
  6. Joo, mä ainakin olen mukana!! Positiivinen ajattelukin on tilauksessa, koska vaikka sitä muissa asioissa löytyisikin, tämä painonhallinta ja liikunta ei ole ennen kovin myönteisiä ajatuksia kirvoittanut...

    Enkä kanna huonoa omatuntoa siitä, etten lähde nyt sateeseen lenkille, kun on masu täynnä ruokaa ja esikoisen yhden kananmunan nimpparikakkua. Jospa sitten vaikka joku muu päivä. : )

    VastaaPoista
  7. TULEN MUKAAN! Mulla on joku outo repsahduskausi, joka saa juomaan pikakahvia ja napsimaan suklaata teki mieli tai ei. Alanpa hieman taas muokata valintojani.
    Lenkille menen kunhan löytyy aikaa. Tänään pääsisin kahdeksan jälkeen illalla. Ihan huippukiva aika !!! :)

    VastaaPoista
  8. Hih, kiva, kun tulit, Pinkki!

    Kumma kausi sulla! Mulle on tarttunut tosi huono cappuccino suklaasiirapilla -tapa. Mulla sitäpaitsi tänään tuli maha kipeäksi siitä, joten ehkä siirryn toistaiseksi takaisin teehen. Mutta ehkä mä jo totuin kofeiinibuustiin, vaikka vain yhden kupposen päivässä otankin.

    Mutta niin, siis anna repsahtaa vaan, mutta päätä, että otat suklaata vain puolet siitä, mitä aioit! ; )

    Mä en ole liikkunut yhtään kertaa tällä viikolla, mutta uusin pieni muutos on se, että nousen joka aamu töissä portaat neljänteen kerrokseen...

    Mies lähti lenkille juuri, sateeseen ja pimeään. Hän onkin kyllä tosi motivoitunut puolimaratonhaasteensa kanssa. Minä ehkä lähden sitten perjantaina zumbaan, ellemme lähde reissun päälle jo silloin lauantain sijaan.

    VastaaPoista
  9. Saako lähteä pienen pienillä askeleilla mukaan?
    Minulla on myös se vika että meinaan, meinaan...eikä mitään tapahdu.
    Pidemmän aikaa on kuitenkin ollut mielessä, että pitäisi käydä kävelylenkillä, vaikka lyhyelläkin.Hölkkääjäksi minusta ei ole nilkkojeni vuoksi (eivät yksinkertaisesti kestä tärähtelyä vaikka olisi millaiset lenkkikengät).
    Pieniä askeleita ja positiivista ajattelua, siinä minun suunnitelmani, jota yritän toteuttaa :)
    Positiivisuuteen auttaa muuten ihan hirmuisen paljon, että on muodostumassa -tai on jo muodostunutkin - aivan ihana askarteluystävien porukka, joiden kanssa kokoonnuttiin meille kotiin askartelemaan. Tuo päivä oli sellainen, että siitä ammennan iloa ja voimaa taas pitkän aikaa. Ja parasta kaikessa on, että kokoontuminen ei jää ainoaksi laatuaan :)
    Tuo ilo ja positiivisuus saa jaksamaan myös sitä tavallista arkea :)

    VastaaPoista
  10. Totta kai, mukaan vaan, Ritva! Varsin kivaa, että meitä "pienten askeleiden" ottajia on monta. Ei ole sellaista hampaat irvessä -meininkiä. : )

    Että kukin tahollaan päättää askeleensa, ja niistä on sitten kiva kuulla, että mitä muutoksia ja miten toimii. Ja mua kiinnostaa, että kuinka nopeasti teillä muilla jostain uudesta tavasta kehittyy luontevampi tapa toimia kuin se vanha.

    Minä en ole viikkoon liikkunut yhtään, kun viikonloppukin on mennyt täällä reissun päällä (huominenkin vielä), mutta lenkki on kyllä ajatuksissa sillä lailla mukavasti. Siis aivan eri tilanne kuin viime syksynä!

    VastaaPoista

Odotan innolla kommenttejasi!