lauantai 29. lokakuuta 2011

Kaista tukossa

Joo, siis laajakaista. Minun laajakaistani. Reilu vuosi töissä hoitovapaiden jälkeen, ja nyt alkaa olla polla ja muisti tapissa.

Työni on melko hektistä, monta rautaa tulessa, paljon muistettavaa, paljon ihmisiä vastakappaleina, hyvin intensiivistä. Mutta tykkään siis kuitenkin, olenhan niinsanottu moniosaaja. ;)

Kotona alkaa toinen työpäivä. Tässä vaiheessa ei niin väliä sillä, kuka tekee varsinaiset hommat, vaan sillä, kuka ne muistaa, miettii, suunnittelee, aikatauluttaa. MINÄ.

Moniosaaja kun olen, jäi hoitovapaa-ajalta tavaksi hoitaa kaikki omat, lasten ja yhteiset asiat. Muistaa, miettiä, suunnitella, aikatauluttaa ne kaikki. Se toimi hyvin vielä reilu vuosi sitten, mutta nyt alkaa tulla aivojen tilanpuute vastaan.

En ole juurikaan tarvinnut kalenteria muistaakseni varata lapsille neuvola- tai hammashoitola-aikoja, tai muistutuksia lasten talvivaatteiden hankinnasta. Olen varsin hyvin saanut hoidettua lastenjuhlien, kaikenlaisten joulu- ja muiden lahjojen suunnittelut, sisustuksen mietinnät, keittiötarvikkeet, kirpputorikamppeiden lajittelut, hinnoittelut, raijaamiset myyntipaikalle ja takaisin, laskujen maksut, ja ylipäänsä kaiken, mikä on ihan tuttua huttua perheissä. Kun lähden hoitamaan kauppakeskukseen kaksi asiaa, tulen takaisin ja viisi on hoidettu. Olen järjestänyt lapsille harrastukset, suunnitellut kukat puutarhaan, pitänyt yllä suhteita sukulaisiin molemmin puolin. Tyypillistä naisille, luulen.

Tänä syksynä työni on erityisen vaativaa, paljon uutta opittavaa, hiukan stressaavaa kaikkien päiden yläpuolella häilyvien tulevien organisaatiomuutosten odottamista, mutta edelleen mielestäni kivaa. Kotona ei sitten olekaan enää niin kivaa kaikkien hoidettavien ajatusten kanssa, varsinaisesta asioiden hoitamisesta puhumattakaan.

Olen alkanut unohdella juttuja. Tänään unohdin mennä kampaajalleni, jolle pitää varata aika pari kuukautta etukäteen. Eräänä päivänä töistä lähtiessäni otin pikkuisen kannettavani sijaan samankokoisen mustan muistikirjan, jota sitten yritin epätoivoisena käynnistää seuraavana päivänä kotona kymmenen minuuttia ennen palaverin alkua. Ei onnistunut, kumma juttu.

Jollekin tämä on tavallista, mutta ei minulle. En yleensä unohda mitään tällaisia. Nimet saatan unohtaa, jopa entisten poikaystävien, kasvoja en. Aika hyvin olen pystynyt muistamaan myös lasten kaverisynttäreille lahjatkin... Viime aikoina olen joutunut kamppailemaan senkin kanssa.

Iltaisin lasten mentyä nukkumaan istun tähän tietokoneen ääreen hetkeksi ja luen blogeja. Mutten jaksa kirjoittaa omaani, sillä sehän vaatisi jotain aivokapasiteettia, kai. Käyn Facebookissa tai nettikaupoissa. Olen tehokas ja tilaan lapsen joulukuisille synttäreille rekvisiittaa, pahviastioita ja pikkulahjoja. Käyn askartelunettikaupan sivuilla ja ostan vielä sen yhden Distressin leimamusteen ja tarvikkeita joululahjoihin, joita nykerrän itse. Tai ainakin ajattelen nykertäväni.

Huomaan, että minulla olisi kaksikin ihanaa harrastusta kotona, korttien ja korujen teko, mutten koskaan pääse niihin käsiksi, sillä illalla kello kahdenkymmenen jälkeen olen jo liian väsynyt. Sitten vain blogimaailman ja FB:n jälkeen telkkarin ääreen, sieltä sänkyyn, pari sivua kirjaa ja nukkumaan. Tällä viikolla yritin mennä tavallista aiemmin nukkumaan, mutta aamuisin olin entistä väsyneempi. Hoh hoijaa.

Mieheni on kyllä ihana. Hän on valmis ottamaan asioita mietinnän alle, hoidettavaksi, jos vain osaan kertoa mitä. No, ensimmäisenä siirtyy hänelle laskujen hoitaminen. Muita täytyy vielä miettiä.

Pitääkin tästä lähteä kirjoittamaan muistiin, että muistan ostaa tiistaiksi lahjan lasten päiväkotikaverille. Korttikin pitää valita. Tällä kertaa ostosellainen varastoistani.

Perhosten leikkiä viime kesältä.
Tämä perhospariskunta (pariskunta oletan) viihtyi takapihallamme todella pitkään eräänä kesäpäivänä. Lapsille piti erityisen voimakkaasti painottaa, että perhosia EI sitten saa häiritä mitenkään. Ei koskea, ei puhaltaa, ei mitään. Nenät olivat kyllä harvinaisen lähellä, mutta aivastuksilta säästyttiin.

Riiausmeininkiä.

16 kommenttia:

  1. Taitaa olla naisille ja etenkin äideille tyypillistä, että äiti muistaa, suunnittelee ja aikatauluttaa arjen. Samanmoista rekeä kiskon täällä päässä. Olen myös yrittänyt jakaa hommia enemmän miehelle. Meillä mies hoitaa jo kaverisynttäreitä lahjoineen aika sujuvasti :) ja ruokakaupassa käyntiä ateriasuunnitteluineen.

    Ei siinä auta muu kuin raivata kaistalle tilaa. Ja ottaa kalenteri ahkeraan käyttöön. Mulla on muisti ajoittain pätkinyt niin pahasti, että pakko laittaa kaikki ylös. Mies tunnetusti unohtaa melkein kaiken.

    Kyllä mun täytyy myös sanoa, että mulle tämä syksy on tuntunut raskaalta. Olen väsyksissä koko ajan. Viime syksy meni helpommin. Toisaalta on ihan uskomatonta, että koska on marraskuu, kun just oli vielä kesä.

    VastaaPoista
  2. Kuulostaapa tuttuakin tutummalle... Tänä syksynä erityisesti. Uuden opiskelu ja se, millä vauhdilla pitäisi uutta omaksua, syö kovalevy tilaa niin, että muita asioita tipahtelee pois... Tuon kampaajan saattaisin unohtaa minäkin, se on tässä lähipäivinä, mutten muista milloin... pitääpä tarkistaa.
    Sama juttu blogipäivitysten ja muiden blogien kommentointien kanssa... ei meinaa kapasitettia löytyä. Mutta vielä joku päivä, uskon ja toivon :).
    Mukavia syyspäiviä niille pienille pirpanoille ja koko perheelle!

    VastaaPoista
  3. Hei muru <3 niin tutulta kuulostaa... joudun nykyisin kirjaamaan kalenteriin muistutuksia ihan pikkuisista asioista kuten postissa tai kirjastossa käymisestä hammaslääkäriajan varaamiseen. Liika on vaan liikaa ja aivoparka yrittää suodattaa kaiken vähemmän tärkeän pois.

    Voimia kuitenkin uuteen viikkoon!

    VastaaPoista
  4. Rva Kepponen: Tuo kaverisynttärikuvio on kyllä huippu, jos miehesi sen jo hoitaa. Me tässä hiukan keskusteltiin, että mies hoitaa joulukortit sen jälkeen loppuun, kun minä ja lapset olemme askarrelleet sen, minkä jaksamme. Eli uskoisin suurimman osan korteista olevan tänä vuonna(kin) ostettuja. En usko, että siippani alkaa tehdä tytöistä valokuvajoulukortteja.

    Miehelläni on tuo ateriasuunnittelu ollut jo keväästä kontollaan, mutta siinä on ollut kesän jälkeen tähän asti tauko. Nyt suunnittelu on taas lähtenyt käyntiin. :)

    Eloise: Meidän pitääkin olla tarkkana, ettemme huomaamatta uuvu... Terveiset menivät perille; tyttösillä on mennyt koko syksy mukavasti. :)

    Salviaseppele: Mitäs, jos yrittäisimme karsia ylipäänsä ei-pakollisia juttuja pois elämistämme, ja samalla aivoistamme? Tosin osa ei-pakollisista on mielestäni tosi kivoja, joten en välttämättä halua päästä kaiken ei-pakollisen kanssa helpommalla... Karsiminen on muuten aika vaikeaa!

    Minä harkitsen ison kotikalenterin hankkimista, että näkisin visuaalisesti paperilla päivien ja viikkojen menot. Ja sinne sitten olisi helppo kirjoitella kaikenlaiset pikkuruisetkin muistettavat ylös. Kännykalenteriin en jaksa näpytellä pieniä juttuja ylös.

    Vuosien ihan hyvän fiiliksen teknologiapainotteisen käytännön elämän jälkeen on alkanut tuntua entistä vahvemmin, että tykkäisin paperikalenterista, perusstereoista multimediakeskuksen sijaan, ja että olen ikuisesti kunnon perinteisten kirjojen ja lehtien kannalla elektronisten härpäkkeiden sijaan.

    Sitä se tietotulva kai teettää, halua takaisin perusasioiden äärelle.

    VastaaPoista
  5. Niin pitää, onneksi tuo opiskelu on antanut valtavasti paukkuja ja positiivisia kokemuksia, olen edelleen ihan intona :). Mutta muistikapasiteetin olen huomannut olevan rajallinen.
    Jaksuja!

    VastaaPoista
  6. Voi sua!

    Kuulehan, luulen, että sinä, kuten me muutkin täydelliset naiset, olemme vain tulossa tilanteeseen, jolloin elämässä alkaa olla liikaa kappaleita hallittavaksi. Ennenvanhaan elämä oli omalla tavalla helpompaa, oli ehkä työ ja koti, muttei lasten päiväkotikavereiden synttäreitä, balettitunteja ja muuta kapasiteettia kuormittavaa. Suurin effortti syntyi toimeentulon turvaamisesta, pyykin pesusta, pihan haravoinnista. Lapset tulivat ja menivät enemmän ihan itsekseen, harrastuksiin pyöräiltiin, äiti tai isä ei kuljettanut.

    Miehet ovat monissa perheissä tottuneet siihen, että vaimo vastaa kodin juoksevista asioista. Heillä on toki omat vastuualueensa, mutta uskon, että melko harva tarjoutuu osallistumaan juurikin noihin pieniin mutta todella kuormittaviin puuhiin, kuten lasten kavereiden lahjat. Pistäpä Miehesi asialle, niin voit olla varma, että ensimmäiset kerrat herättävät suurta ahdistusta. Mies on epävarma, hän ei kertakaikkiaan TIEDÄ, miten sellaisessa tilanteessa toimitaan. Toiset voivat kyllä oppia, kuten Kepposkan Mies... :)

    Jos haluaa olla töissäkäyvä äiti, joutunee tinkimään jostain. Se JOKU onkin sitten aika henkilökohtainen asia, kukin valitsee tavallaan. Minä olen itse luopunut kaiken muistamisesta. Olen juuri se äiti, jolle päiväkodissa ystävällisesti huomautetaan, että on pakkasta ja lapset voisi vihdoin vaatettaa talvivaattein. En tokikaan ole siitä kovin ylpeä ja tänä vuonna olen yrittänyt korjata tilanteen... Samoin ostelen lasten kaverilahjoja kotiin jo pitkälti etukäteen, varastoon, josta voi sitten valita sankarille kulloinkin sopivaa. Eipä tartte joka kerta erikseen lähteä kauppaan.

    Jakakaa vastuut uudelleen Miehen kanssa. Molemmat tekevät töitä - myös illalla kotona (enkä siis tarkoita ettei miehesi jo tekisi). Keskittykää vain oleelliseen, karsikaa rönsyt. Ei mene montakaan vuotta, kun aikaa alkaa taas olla enempi.

    Palataan!

    VastaaPoista
  7. Muistaminen, miettiminen, suunnittelu, aikataulutus. Meillä on sama jako, ja inhoan sitä. Mies on kyllä osallistuva ja käy esim. kaupassa, mutta aina mun pitäisi tietää, että mitä sieltä tuodaan. Arggh. Olen miettinyt jotain helppoa kalenterisysteemiä muistamista helpottamaan, mutta ongelmana on se, että en a) muista laittaa asioita ylös tai b) en muista lukea sitä kalenteria. Olen toisaalta karsinut kaiken ylimääräisen minimiin ja revin omaa aikaa kotitöiden kustannuksella. Aina ( = koskaan ) ei tarvitse olla kovin siistiä ja pyykkivuorikin jaksaa odottaa.

    Tsemppiä alkavaan viikkoon !

    VastaaPoista
  8. Mä välillä kallistun siihen, mitä mieskin joskus vitsillä(tosissaan) sanoo eli kaikki asiat exceliin. Vois auttaa! meillä on onneksi iso kalenteri seinällä jossa kaikki menot merkittynä. Mirkan tavoin meillekin talvi tulee aina yhtäkkiä ja mietin et missä pipot ja hanskat :)
    Lähinnä haluisin muistaa vain kivoja asioita. :)

    Edelleen olen sitä mieltä että kaikissa perheissä pitäis olla maijapoppanen ja ehkä helikopteri. Miten niin mukavuudenhaluinen?

    VastaaPoista
  9. Meillä on googledocsissa ostoslistan runko. Mies käytti sitä aluksi aika orjallisesti, koska muuten jäi aina jotain pois. Nyt sen voi tarvittaessa ladata kännykkään ja täydentää. Ja edelleen täytetään se siinä vaiheessa, kun kotoa alkaa olla kaikki loppu.

    Mä lähetän kalenterieventteinä miehelle kaiken, minkä hänen täytyy muistaa. Ja miehellä on joka päivälle jopa kalenterihälytys, että lähde kotiin töistä :)

    Meikällä töissä tuo kellon vilkuilu sujuu ihan itsestään.

    t: rva Kepponen

    VastaaPoista
  10. Oi Kepponen, idolini :)

    pinkki

    VastaaPoista
  11. Ihania kommentteja, murut; tuntuu paremmalta heti!

    Mirka: Mäkin olen ostellut jotain kaverilahjoja varastoon, muttei vaan ole kauheasti tilaa niitä säilytellä. Mutta onneksi eilen illallakin pengoin sieltä lahjan, lahjakassin ja korttikin löytyi, joten onnellinen synttärisankaritar sai tänään kivan lahjan ilman, että mulle tuli mitään stressiä. Mutta miehen on varmasti työlästä kehittää lahjoja pikkutytöille. Pikkupojille varmaan olisi helpompi.

    Sitäpaitsi minä tykkäisin ostella lahjoja, paketoida niitä, tehdä niihin aina itse ihanat onnittelukortit jne. Mutta kuin noita pakollisia ihan tyhmiä hommia ja suunniteltavia on niin paljon, joutuu tinkimään kivoista jutuista!

    Lasten jutuissa mä taas olen tarkka, koska en halua että joutuvat kärsimään siitä, että vanhemmat ei muista -> siksi olen koittanut hoitaa muistamiset itse, kun mies ei mitenkään pysty muistamaan, mitä ulkovaatteita lapsilla on, mitkä niistä on päiväkodissa ja mitkä pitää viedä sinne takaisin, kun lapsi on tullut kotiin ne päällä... Ja asian selittäminen on yhtä työlästä, kun itse joutuu tekemään kaiken ajatus- ja muistamistyön.

    Täytyy vähän miettiä, mistä oikeasti voisi tinkiä. Ehkä laskujenmaksusta??? Meillä maksetaan nekin aina ajoissa, kun taas tiedän kavereita, joiden laskujen eräpäivät hoidetaan vähän sinne päin ja ihan iloisesti menee...

    Petriina: Mä haaveilen paperisesta kalenterisysteemistä. Mutta mies ei.

    Ilmeisesti avainkonsepti on "karsiminen minimiin". Ja mielelläni vapauttaisin aivokapaa kivoihin juttuihin!

    Pinkki: Meilläkin mies tykkää Excelistä, mutta niin myös minä. Meillähän on ollut matkoja varten oma taulukkonsa, jossa on sheetit jokaiselle perheenjäsenelle ja yhteisille muistettaville matkatarvikkeille!

    Mutta olen huomannut viimeisen puolen vuoden aikana, että alan kai "yliherkistyä" teknologialle. Työtä kun en pystyisi ollenkaan tekemään ilman kaikenlaisia teknisiä kommunikointihärpäkkeitä, joten tämä tietokoneen äärellä istuskelu vapaa-aikana tosiaankin on ihan maksimi (blogit, omat sähköpostit, FB, nettikaupat). Ei jotenkaan jaksaisi enää mitään kalentereja päivitellä, ei edes kännykkään!

    Juu juu, maijapoppanen olisi loistava, eikä helikopterikaan mitenkään ylimitoitettu!

    Rva Kepponen: Teillä on teknologia sitten huippukäytössä, kun on oikein Googledocsissa kauppalista! Minäkin lähettelen töistä kalenterikutsuja miehelle, kun se tapahtuu niin näppärästi, mutta jotenkin suoraan kännyyn näpyttely on alkanut tympiä. Toki edelleen niitäkin tapahtumia lähettelen viesteinä miehelle, mutta toivon enemmän, että mies näpyttelisi itselleen ja sitten lähettäisi minulle!

    Minulla on kalenterihälytys "Hae lapset" joka päivälle, kun on lastenhakuvuoro. Hälytys on varttia ennen kuin pitää lähteä, ja aina painan torkkua kolme kertaa, kunnes suljen koneen ja lähden, kun on ihan pakko.

    Minulla on ehkä suurin ongelma se, että pitää muistaa omat, lasten, kodin, puutarhan ja yhteiset asiat, kun miehen pitää muistaa lähinnä omat, ja ehkä jotain muita asioita tyyliin ruohonleikkuu kesäkaudella tai ulkokalusteiden talvilaitto. En jaksaisi olla keskusmuistina enää. Siihenkin se vastuiden jakaminen varmaan auttaa.

    Kun vain keksisi muitakin kokonaisuuksia kuin laskujen maksun siirrettäväksi siipalle...

    VastaaPoista
  12. Voi kuinka tutulta tuo kuulostaa...enkä yhtään ihmettele jos kaista uhkaa tukkeutua.Onhan tuossa jo niin paljon kaikenlaista muistamista ja tekemistä...
    Itse joudun nykyään lähes päivittäin ihmettelemään, miten ihmeessä sain kaiken aikataulutettua ja huolehdittua kolmen alle kouluikäisen kanssa tilanteessa, jossa kaikki neuvolat yms. sijaitsevat 10 km:n päässä, talossa yksi auto,mies 2-vuorotyössä... ei mahdollisuutta kulkea bussilla ...Olin varmaan neuvolassa ja hammashoitolassa kauhuasiakas,kun tietyillä viikoilla ei sopinut kuin tietyt ajat; miehen iltavuoraoviikoilla auton oli oltava kotona viimeistään klo 13.30 että hän ehtii ajoissa työpaikalleen.
    Aamuvuoroviikoilla pystyi ottamaan ajan aikaisintaan klo 14.45, että itse ehti suurinpiirtein ajoissa paikalle. Kelivarakin piti aina ottaa huomioon ...
    Nyt jälkeenpäin ajatellen, sitä joutui olemaan aikamoinen organisaattori.
    Siinä vaiheessa kun kolmikko oli koulussa, niin haasteeksi muodostuivat vanhempainillat, kevätjuhlat, joulujuhlat...kun olisi joinakin keväinä pitänyt olla kolmessa eri paikassa samaan aikaan...ja mies varmasti juuri kyseisillä viikoilla "väärässä" vuorossa töissä.
    Aikataulutus oli jotain tämän tapaista: vie mies töihin, tule kotiin,ruokaa lapsille, lähde A:n vanhempain iltaan, siirry sieltä hetkeksi B:n vastaavaan viereiseen luokkaan...tule kotiin, laita lapset yöpuulle, hae mies töistä. Niin ja jossain vaiheessa oli hommattava lapsille hoitaja siksi aikaa, kun itse olin vanhempainilloissa.
    Muistin myös suvun syntymäpäivät ilman kalenteria tai kännykän muistutusta (kun ei ollut kännykkää!!)...
    Nyt tökkii muisti, nyt tökkii ajankäyttö... en jaksa, en muista, en ehdi...
    Jotain tarttis tehdä tilanteen muuttamiseksi... olisiko se tietokoneettomat päivät...koneen ääressä tuleee vietettyä luvattoman paljon aikaa.
    Joka tapauksessa tsemppiä sinulle ja muillekin, jotka taistelette oikeasti yrittäessänne sovittaa työn ja perheen vaatimukset yhteen.
    Minulla tämän hetkinen tilanne on ns. itseaiheutettua ja vanhemisen aikaan saamaa saamattomuutta ja muistamattomuutta. Jääkaapin ovi on täynnä muistilappuja ja kännykkä hälyttää muistamaan harva se päivä tärkeitä päivämääriä...jos muistan ne hälytykset sinne laittaa :)
    Mukavaa marraskuun jatkoa kaikesta huolimatta!

    VastaaPoista
  13. Kiitos Ritva, kokemustesi jakamisesta!

    Tuo vuorotyökuvio kuulostaa kyllä hurjan työläältä ja hankalalta organiseerata. Silti tässä kahden aikuisen normaalipäivätyökuviossakin on petrattavaa.

    Laskunmaksu on nyt virallisesti siirretty miehelle. :) Se on alku!

    Leppoisampaa syksyä meille kaikille!

    VastaaPoista
  14. Leonida... noina kiireisimpinä aikoina opin lausahduksen; "sehän on vain järjestelykysymys!!" ja kaikesta selvittiin... nykyään on sitten ihan erilaisia haasteita...mutta edelleen on vain järjestelykysymys ja asenteesta kiinni, miten saan asiat rullaamaan tahtomallani (tai ainakin melkein tahtomallani) tavalla!

    VastaaPoista
  15. Minä olen rullaillut tähän asti asiat hyvinkin tahtomallani tavalla, mutta sillä on hintansa. Ei jaksa enää kaikkea.

    VastaaPoista
  16. Leonida, ei meidän tarvitsekaan jaksaa kaikkea...kyllä minullakin on tullut oman jaksamisen rajat vastaan. Onneksi meillä on jo muita joilla ajatus kulkee paremmin; itse kun tahtoo tehdä asiat liian vaikeiksi. Vaikka kuinka yrittäisi järjestellä ja tehdä asenteella...

    VastaaPoista

Odotan innolla kommenttejasi!