lauantai 28. huhtikuuta 2012

Semikarppausta

Maanantaina päätin kokeilla tietoisempaa syömistä seitsemän viikon ajan. Miksi tietoisempaa? Miksi juuri seitsemän viikkoa?

Hmm. Olen pikkuhiljaa luiskahtanut takaisin polulle, jossa syön, mitä mieli tekee, ja sitä, mikä on helpoimmin saatavilla sen kummemmin suunnittelematta, eikä se ole hyvä tie. Täytän kesäkuussa neljäkymmentä ja totesin, että voisin polkaista käyntiin haikailemani terveellisemmän ruokavalion juuri nyt. En ole saanut talvella vastaavaa aikaiseksi; oli kai liian pimeää ja raskasta keskittyä itseensä, kun arki tuntui selkeästi lähinnä selviytymiseltä. Koska tämä on uudenlainen koe minulle, tuntuu, että jonkinlainen aikaraja on tarpeen - ja samalla tavoite.

Haluan lisätä proteiinin ja hyvien hiilihydraattien määrää ravinnossani sekä vähentää huonoja hiilihydraatteja. Joku kai kutsuisi sitä hyväkarppaukseksi, mutta minusta on paikallaan kutsua sitä semikarppaukseksi, koska tänäänkin söin nakkikasviskastiketta perunoilla hyvällä mielellä.

En siis eliminoi perunaa sun muuta syömisistäni kokonaan, vaan pelaan tilanteen ja saatavuuden säännöillä. Yritän toki suunnitella ja etenkin toteuttaa kotona ruoat siten, että pystyisin syömään haluamallani tavalla, mutten nosta siitä numeroa, mikäli se ei onnistukaan. Tänään tulin lenkiltä hirmuisen nälkäisenä, muu perhe jo kylläisenä. En alkanut väsäämään itselleni mitään erityistä, otinpahan perunat nakkikasviskastikkeen kylkeen ja täytin puoli lautasta salaatilla. Ja hyvää oli.

Töissä olen jo jonkin aikaa syönyt pääsääntöisesti kasviskeiton, lisukesalaatin ja valinnut ruokaisamman salaatin pöydästä jotain proteiinia mukaan. Ja ottanut leipää evääksi iltapäivälle. Ihan hyvä linja tuo onkin ollut, sillä keitto- ja salaattivaihtoehtoon ei kuulu automaattisesti jälkiruokaa. Ja sehän on nähty, että jos jälkiruokaa on saatavilla, minähän sitä otan. Enkä missään nimessä sitä hedelmävaihtoehtoa!

Tällä viikolla olen syönyt tavallisuudesta poiketen muun muassa pari itse tekemääni munakasta, hurjan paljon enemmän raejuustoa, rahkaa, turkkilaista jogurttia ja kasviksia, enemmän pähkinöitä, pitkästä aikaa pellavansiemenrouhetta ja töissä enemmän salaattia. Ravintolassa otin pihvin kasvislisukkeen kanssa jättäen väliin ranskalaiset. En ole syönyt lainkaan karkkia, jäätelöä, leivonnaisia, enkä vaaleata leipää. Pari kertaa ruisleipää, yhden kerran perunaa (tänään), enkä kertaakaan riisiä tai pastaa. Kaksi kertaa olen ottanut pari palaa oikein hyvää raakasuklaata, sillä olen laskenut sen ja tumman suklaan jopa suotaviksi syömisiksi. Suotaviksi siksi, että tunnen hemmottelevani itseäni, kun makustelen tummaa suklaata aikana, jolloin karsin muut makeat turhina pois. Kummallisinta tässä on ollut, etten ole tuntenut jääväni paitsi oikein mistään.

Olin kotona töissä parina päivänä, joten sain rauhassa syödä haluamani aamupalan ja lounaan. Tein herkullisen smoothien, joka tosiaankin täytti mahan hyvin, ja lounaaksi kumpanakin päivänä tein munakkaan. Kananmunien lisäksi laitoin munakkaaseen miniluumutomaatteja, kesäsipulia, Juustoportin brandy-pähkinäjuustoa sekä hiukan savunmakuista sormisuolaa murskattuna. Kyytipoikana kunnolla valkosipulista tsatsikia, retiisejä, sokeriherneitä ja avokadoa. Hevosen annos, mutta nälkä pysyi poissa illansuuhun asti!

Olen niitä ihmisiä, joilla tuntuu verensokeri heittelevän. En tiedä heitteleekö se todella, mutta jos olen ollut liian monta tuntia syömättä, alkaa heikottaa ja tuntuu, että kädet vapisevat. Vapina ei tosin näy ulospäin, se vain tuntuu siltä. Ja tämä tietenkin riippumatta siitä kuinka paljon energiaa olen suuhuni siihen mennessä saattanut. Tällä viikolla tuota efektiä ei ole näkynyt, vaikka välillä on päässyt nälkä yllättämään.

Iltasyömisiin tämä on vaikuttanut positiivisesti siten, että koska terveellinen, proteiinipitoinen suolainen iltapala on hankala kehitettävä, olen välillä jättänyt koko iltapalan väliin, koska en ole jaksanut tehdä sitä! Se on varsin iloinen asia, sillä yksi väsyneen perheenäidin helpoista huveista on lössähtää sohvalle lasten mentyä nukkumaan ja mussuttaa telkkarin ääressä mitä vain helposti pussista saa avattua, vaikkapa chilipähkinöitä. Tai vaihtoehtoisesti tyhjentää pakastin jäätelöstä.

Olen kirjannut koeluontoisesti syömisiäni Kiloklubin ruokalaskuriin, sillä sieltä näkee loistavasti proteiinien, hiilihydraattien ja rasvan suhteen toisiinsa, sekä paljon muuta mielenkiintoista kalorien lisäksi. Olenkin mahdollisuuksien rajoissa punninnut ruokiani, jotta opin silmämääräisesti arvioimaan tarkemmin ruokamäärät.

Tosin luulen raportoinnissani olevan jotain vikaa, sillä 1600-1900 kalorin päivät tuntuvat hyvin alhaisilta syömiini ruokamääriin nähden. Ehkä unohdin jotain välistä?

Mutta, jotta juhla pilkahtaa arkeen, vappuna juon samppanjaa ja simaa, sekä maistelen itse tekemiämme munkkeja aivan surutta!

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Terveellisiä ajatuksia työn keskellä


Niin. Sain siis pitää työni tällä erää. Vierestä viedään kollega, ja lähitiimistä 60-70% väestä ovat irtisanomisuhan alaisia. Viime viikko oli älyttömän raskas. Epätietoisuus omalta osalta jatkui pitkälle keskiviikkoiltapäivään, kunnes sain epävirallisen tiedon, etten ole ”listalla”. Seuraavana päivänä tuli sitten virallinen viesti. Siihen asti tunteet menivät ylös alas, kun irtisanomisuhkalappuja viuhui sekä oikealla että vasemmalla – minun ohitseni. Tuntui surkealta nähdä kollegoja, jotka olivat aivan oikein arvelleet, mitä tuleman pitää, mutta toivoneet silti, ettei arpa osuisi. Kukaan ei varmasti pystynyt keskittymään täysillä töihinsä.

Keskiviikkona saatuani epävirallisen tiedon lähdin töistä kävelemään bussipysäkille. Soitin matkalla miehelleni, etten tulekaan ihan suoraan kotiin. Painelin suoraan kauppakeskuksen ravintolaan ja tilasin lasillisen samppanjaa. Istuin yksin lasini kanssa käytännössä tyhjässä ravintolasalissa ja tuijotin ilmeettömänä ihmisiä käytävällä kulkemassa kaupasta toiseen. Oli muuten oikein hyvä lasillinen ja miljöö mukava, mutta huomasin itsestäni tietyn hymyttömyyden. Tuntui, että ryhtinikin oli painunut kasaan. Ei sillä, että mikään huippuhyvä ryhti minulla edes olisi, mutta sekin vähä oli mytyssä.

Jos joku olisi kysynyt, mikä minulla on, olisin sanonut, että juhlin tässä samppanjalasillisella sitä, etten saanutkaan potkuja.  En näyttänyt onnelliselta, koska siltä ei tuntunut. Työyhteisömme muuttuu vääjäämättä, työni muuttuu, eikä meillä firmaan jäävillä silti ole mitään varmuutta, että työ jatkuu vaikkapa ensi vuonna. Säännöllinen palkka toki tulee edelleen ja minulla on tekemistä työpäivinäni. Toistaiseksi.
Ensimmäinen posliinihyasintti pari viikkoa sitten pihallamme.
 Olin asennoitunut saamaan potkut. Minulla on edelleen se ideani omasta bisneksestä. Olin valmis pakon sanelemana ottamaan vastaan uudet tuulet. En kuitenkaan ollut, enkä ole, tarpeeksi rohkea ottaakseni tuota askelta vapaaehtoisesti. Siksi toivoin työnantajan tekevän päätöksen puolestani. Olisin vastaanottanut kaikki hyvät tukitoimet, joita työnantaja tarjoaa ja päässyt siten kehittelemään ideaani ammattilaisten kanssa. Olisinpa jopa saanut firman kustantamana koulutusta ideani suuntaan.
Ihkaensimmäiset krookukset tänä vuonna. Pari viikkoa sitten jo...
Tässä valossa lienee selvää, että työpaikkaani jääminenkin vaatii uutta asennoitumista. Periaatteessa sama vanha jatkuu, mutta huonommissa olosuhteissa, kun ympäriltä katoaa ihmisiä, jotka olen tuntenut parhaimmillaan yksitoista vuotta. Työni muuttuu, saan osan kollegani töistä ja astumme uuteen organisaatioon, jonka yksityiskohdat ovat vielä piilossa ruohonjuuritasolta. Firman tulevaisuudesta ei kukaan tiedä pitkällä tähtäimellä, vaikka uuteen strategiaan uskonkin.

Tällä hetkellä alkaa asenteeni olla jo kohdallaan. Pystyn keskittymään töihin, mietimme kollegan kanssa jo keskenämme, mitä hommia alan pikkuhiljaa ottaa vastaan – esimiestämme emme sillä vielä vaivaa. Olen myös kiinnostunut siitä, millaiseksi uusi organisaatiomme muotoutuu, sekä siitä, millaisia työmahdollisuuksia se tarjoaa, kun pöly jonain päivänä on laskeutunut.
Krookuksissa on aina ollut jotain taikaa. Ne ovat parhaat kevään tuojat - ainakin minulle.
Silti täytyy sanoa, että ajatukseni tuosta omasta jutusta, yritysideani, jää kytemään takaraivoon. Odottamaan sellaista aikaa, jolloin työ ei kuluta kaikkea energiaani ja lapset ovat hitusen isompia. Ehkä ideaa ja sen mahdollisuuksia voisi kehitellä ja tutkia vähän kerrassaan silloin, jos jaksamista on enemmän.
Olin niin varma, etteivät nämä krookukset enää nousisi, kun mies kesällä kippasi paksun kerroksen kuorikatetta hedelmäpuiden juurille. Mutta sieltäpä vain nousivat! :)
Enemmän jaksamista toivottavasti on tiedossa konkreettisesti jossain vaiheessa. Olen jatkanut lenkkeilyä, ainakin kerran viikossa, pari pientä pyrähdystä on takana jo tällä viikolla. Aloitin rautakuurin, sillä hemoglobiini oli pudonnut turhan alas. Näiden lisäksi otin tosissani lähestyvän 40-vuotispäiväni ja päätin kokeilla tietoista syömistä seitsemän viikon ajan. Tietoista siten, että vähennän huonojen hiilihydraattien syömistä ja lisään selkeästi proteiinin saantia, kasviksia ja hedelmiä. Mietin, mitä syön. Otan välillä pari palaa tummaa tai raakasuklaata, joskus lasillisen Coca-Cola Zeroa. Katson, mitä tapahtuu.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Tee työtäs laulellen...

La la lal lal lal lal laa... Not. Ei laulata pahemmin ainakaan täällä. Alkuviikosta selviää päättääkö työnantaja yhteisen tiemme erkanemisesta kohdallani, vai ei.

Kyllä näitä uutisia olemme jo odottaneetkin työpaikallani. Jo viime kesänä tiesimme, että suuria muutoksia on tulossa; loppusyksystä kuulimme, että satoja ihmisiä irtisanotaan ja yhteistoimintaneuvottelut alkavat. Pian kuullaan, keitä se koskee.

Tästä ja muista syistä töissä on ollut vuoden verran raskasta; elokuisen tiiminvaihdon jälkeen minulla ja kollegoillani katosi työnilo lopullisesti, ja tässä sitä sitten ollaan tahkottu tähän asti. Henkisesti aika vaativaa ja stressaavaa aikaa, vaikka työ itsessään on pääasiassa ollut mielekästä.

Kevään ajan olen kypsytellyt ajatusta lähtöpasseista, ja saanut uusia ideoita. Niin hyviä ideoita, että palan innosta lähteä selvittämään bisnesideaani, etenkin, jos saan potkut ja niiden tukitoimina sparrausta idean kehittelyyn. Olen aina tarttunut mielenkiintoisiin tilaisuuksiin, mutten vieläkään osaa sanoa, mitä haluaisin tehdä isona. Siitä johtuen en ole hakeutunut tästä firmasta pois, sillä työssäni ja työnantajassani on myös monia hyviä puolia; joka kuukausi tasaisesti tilille ilmestyvä kohtuullinen palkka vaikkapa. :p Työn varmuudesta ei voi puhua, sillä puolen vuoden välein organisaatiota viilataan aina uuteen suuntaan, ja välillä viilaukset tarkoittavat irtisanomisia.

Pystyn tekemään koulutukseni ja työkokemukseni pohjalta hyvin monentyyppisiä töitä, mutta vaikka osaamiseni on laaja-alaista, se ei auta löytämään uutta polkua, johon suhtautuisin intohimoisesti. Siis niin intohimoisesti, että ansioluetteloni perusteella pääsisin haastatteluun ja haastattelussa myisin sukkana itseni sisään yritykseen. Toisin sanoen, mikäli jään nykyiseen työhöni, on minun työläämpää hakeutua sieltä joko kokonaan pois, tai vaihtaa yrityksen sisällä muihin töihin, koska se vaatii energiaa ja innostusta, jota en juuri nyt tunne. Paitsi siitä omasta ideastani.

Olen tullut siihen tulokseen, että kengänkuva takapuolessa ei tässä tapauksessa ole kovin dramaattista. Henkinen kolaus kyllä, ja rahallinen etenkin, mutta meitä on useita satoja samassa veneessä. Toki, jos totean tarkempien selvitysten jälkeen bisnesideani ankaksi, voi olla, että työttömyys uhkaa, mutta en minä laakereilleni jäisi lepäämään. Jotain keksin varmasti, ja jos en muuta, niin simppelimpää hommaa.

Vaikkakin kaikkein mieluiten olisin tällä hetkellä kotona, näkisin lapsia enemmän, laittaisin itseni, parisuhteeni, kodin ja puutarhan kuntoon. Mutta siihen tarvitaan rahaa. Meillä on paljon lainaa, enkä haluaisi nähdä meidän luopuvan melko uudesta kodistamme esimerkiksi työttömyyden takia. Siksi näkisin varmasti aika paljon vaivaa uuden tulonlähteen keksimisessä, sillä vapaaehtoinen työttömyys tuntuisi jotenkin väärältä. Siitäkin huolimatta, että olen tehnyt paljon töitä tähänastisen elämäni aikana sekä työpaikoissa että kotona, minkä luulisi "oikeuttavan" jonkinlaiseen taukoon kiireen välissä.

Tällä nimenomaisella hetkellä tuntuu siltä, että olen valmis lähtemään irtisanottuna kohti elämäni seuraavaa vaihetta, mikä se sitten onkaan. Jos potkuja ei tulekaan, joudun mitä ilmeisimmin asennoitumaan uudelleen. Mutta bisnesidea jää kytemään...

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Coelho x 4

Olen ollut täydessä pimennossa. Tähän talveen asti. Tiesin kyllä Paulo Coelhon nimen ja hänen kirjojaankin, sekä suuren maailmanlaajuisen suosion, jota hän nauttii. Mutten ollut koskaan lukenut yhtäkään hänen kirjaansa.

En ole enää Coelho-neitsyt. Ostin kirjakaupan alesta yhteensä neljä Coelhoa, jotka ahmaisin melkein perä perää kuukauden sisällä. Sinänsä saavutus, sillä viime vuonna luin muistaakseni seitsemän kirjaa. Siis koko vuonna. Tänä vuonna niitä on kertynyt jo seitsemän tähän mennessä. Lupaavalta näyttää.
Aloitin Portobellon noidasta. Kiehtova kirja ja tarina, vaikka kirjan melkein hurmokselliset paatososuudet hyppelehdin enempää syventymättä ohi. Noita oli kiehtova hahmo, etenkin, kun hän ei itse ollut kirjan äänenä lainkaan, vaan hänen tarinaansa kertoivat eri ihmiset elämänsä varrelta. Kirjasta jäi nälkä seuraavaa Coelhoa kohtaan.
 
Seuraavaksi valitsin Voittaja on yksin -kirjan, sillä se oli ainoa kovakantinen ja siten vaati lukemista kotona, eikä ollut optimaalinen kantaa mukana vaikkapa bussimatkalla töihin tai yökyläilyillä.

Se oli taas hyvin erilainen kuin Portobellon noita. Tietty fanaattisuus tai usko eräässä päähenkilössä toi mieleen Portobellon, mutta tarina itsessään ei sisältänyt mitään mystistä, vaan oli sujuva kuvaus trillerityyliin jetsetin elämästä Cannesin elokuvajuhlilla ja elokuvamaailmassa ylipäänsä. Näistä neljästä pidin tästä kirjasta vähiten. Siinä oli monta päähenkillöä, joista kehenkään en kiintynyt. Itsekseni ihmettelin sitä, miten ihmiset pitävät suunsa kiinni väärissä paikoissa, tässä tapauksessa kohtalokkaan väärissä.

Olen hyvin huono arvostelemaan kirjoja, sillä harvoin jaksan niitä jälkikäteen enää pohtia tai analysoida, etenkin, jos olen ehtinyt lukemaan muita teoksia siinä välissä. Saatan myös unohtaa jotain oleellista tarinan tai lukukokemuksen kannalta. Siksipä voi olla, että mitä kirjoista sanon, kuulostaa aivan omituiselta asiaan perehtyneemmän korvissa. Vaikka lukukokemus onkin niin subjektiivinen kuin vain voi olla.
Seuraavaksi tartuin Alkemistiin. En yhtään ihmettele, millaisen suosion kirja sai. Varsinainen elämäntaidon opus, jossa löytyi monia viisaita ajatuksia kenen tahansa elämään. Mielenkiintoinen ja mystinen tarina, johon viisaus oli kiedottu,  vain lisäsi lukukokemuksen nautittavuutta. Tämän haluan lukea toistekin.
Viimeisin Coelhoni on Veronika päättää kuolla. Aihe vaikutti mielenkiintoiselta, ja kirja tempaisi mukanaan. Henkilöt olivat kiinnostavia, epätäydellisiä ja tarina kulki hyvin. Koska rakastan onnellisia loppuja, rakastin myös tätä kirjaa.


Olen löytänyt taas lukemisen ilon.

torstai 12. huhtikuuta 2012

Myöhäinen pääsiäinen

Meillä oli talviloma pääsiäisviikolla. Vietimme vain pieniä pätkiä kotona, silloinkin purkaen tai pakaten laukkuja, pyykäten ja lepuuttaen. Jäi sitten pääsiäiskukatkin kotiin ostamatta.

Kunnes maanantaina kotiuduttuamme jälleen yhdeltä vierailulta, purin lauantaisen paperikassin, jonne nappasin kukkakaupasta pari ruukkua tete-a-tete -narsisseja itsellenikin. Sitten vain maljakkoon ja ihailtavaksi!
Kälyni oli ollut pääsiäiskukkakurssilla ja kertoi ideasta laittaa narsisseja maljakkoon kivien päälle.
Ja kappas vaan, kaappieni kätköistä löytyi laatikollinen pyöreitä kiviä...


Eikä yhtään haittaa, että pääsiäinen meni jo!
Tipu Tipuliinin oli Pikkusisko taiteillut päiväkodissa.
Rakastan kukkien lisäksi tätä kameraa, joka on helpottanut ja vähentänyt kuvien editointityötä. Vaikken sitä varsinaisesti osaa vielä edes käyttää.
Keltainen on niin mahtava kevään väri!
Että aurinkoista loppuviikkoa vain kaikille!

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Korttitehtaan antia

Taannoisena Kätsy-päivänä tein muutaman onnittelukortin pääsiäiskorttien lisäksi. Mielestäni ne onnistuivat aika kivasti, vaikka tämä Kätsyparka oli vähän ruosteessa - liian pitkän aikaa askartelematta...

Ensimmäinen kortti on onnittelukortti  isäkullalleni, joka täytti 58 vuotta viime kuussa. Sellainen nuori mies vielä...
Leimakuva jälleen kerran Mirkalta - ihana poika siinä.
Toinen kortti tuli ihanalle pienelle yksivuotiaalle tyttöselle, mieheni sisaren nuorimmaiselle. Leima löytyi taas Mirkalta, kuten aina kaikki parhaat löytyvät. :) Kuvaa väritin Rva Kepposen pastellinsävyisillä chalkseilla, jotka sopivat kortin hempeään tyyliin mukavasti.
Onnea suloiselle E:lle!
Kolmas onnittelukortti on mieheni siskolle, rakkaalle kälylleni, joka juhli syntymäpäiviään juuri ennen pääsiäistä. Tykkäsin kortin selkeästä värimaailmasta, ja kokeilin oikeastaan ensimmäistä kertaa kunnon valkoista koholeimausta (Mirkalta hyvä valkoinen kohopulveri). Samaan tyyliin koristelin kirjekuoren.
Onnea "Kälynen"!
Pääsiäiskortteja tein peräti kolme. Onneksi lapset tekivät niitä suuremman kasan, muuten olisi ollut vähän niukanlaisesti niitä lähetellä. Pari niistä näkyikin jo postauksessani Kätsy-päivästä, mutta tässä vielä uudelleen.
 
 
Ja osa pikkutyttösteni korteista. Nämä taisivat kaikki olla isomman käsialaa; pienemmän tekemät oli tässä vaiheessa jo jaettu...
Taiteilija käyttää kaikenlaista materiaalia teoksiinsa, mm. äidin antamia mainostarroja...
Vaikka näitä kortteja tulee nykyään kovin harvakseltaan tehtyä, ilo niiden tekemisestä on aina yhtä suuri. Kun vielä pääsee tekemään niitä parhaassa seurassa, ei voi olla kuin tyytyväinen!

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Kukkahuumaa

Jotkut ihmiset ovat ällistyttävän hyviä keksimään osuvia lahjoja toisille. Mieheni sisko kuuluu tähän lajiin. Minä puolestani kuulun niihin ihmisiin, joilla on varmasti pääasiassa jo kaikkea, enkä tarvitse varmastikaan lisää materiaa. Siispä toissa joulun pikkuleiväntekokurssi osui loistavasti.

Viime jouluna sain kälyni perheeltä jälleen osuvan lahjan: kukka-asetelmakurssin. Ensimmäinen kurssi oli peruttu osanottajien vähyyden vuoksi, mutta onneksi tilaa löytyi viikkoa myöhemmin "Vaalea kevätasetelma" -kurssilta, jossa tehtiin pöytäasetelma vaikkapa pitopöytään.

Oli mahtavaa saada käytännön vinkkejä asetelman tekniseen toteuttamiseen, mutta myös kukkien sommitteluun. Olen joskus tehnyt omia asetelmia tai kimppuja ilman varsinaista kimpunkasaamiskykyä, mutta nyt opin taas huimasti lisää. Kiitos, murut, ihanasta lahjasta!

Lopputulos kurssilta on tässä mieheni kuvaamana. Kuva on HDR (High Dynamic Range) -valokuva, joka tekee sävyistä syvemmät, joskus jopa surrealistiset. Päivänvalokuva olisi ollut selkeämpi, mutta aina ei ehdi kuvata päivällä...

Kevätasetelman kukat ja kasvit:
vaaleanvihreä neilikka, valkoinen leukoija, valkoinen eustoma, noitapajun oksia, pictasian lehtiä, galaxin lehtiä sekä pari isoa vihreätä lehteä, joiden nimeä en muista.
Sain kurssilta mukaani ylimääräistä, jo kostutettua oasista, joten kipitin loppuviikosta kukkakauppaan ostamaan vihreitä sekä kimput neilikoita ja ruusuja. Väreiksi valikoituivat vaaleanpunainen sekä hehkuva karmiininpunainen kälyni yksivuotiaan tyttösen synttäreiden kunniaksi. Mielestäni oli vain paikallaan antaa ensimmäinen kokonaan oma tuotokseni heille, joilta kukkakurssin sainkin. :)

Kuva on niinikään mieheni ottama ja HDR-kuva sekin. Tässä kuvassa kukkien värit ovat mielestäni mahtavan hehkuvat!
Onnitteluasetelman kukat ja kasvit:
hehkuvan karmiininpunainen ruusu, vaaleanpunainen terttuneilikka, galaxin lehtiä, salalin lehtiä, noitapajun oksia, sekä pienilehtinen korkeampi vihreä oksa, jonka nimeä en enää muista. Pitänee hankkia joku floristin kasviopas... :)

Kaiken lisäksi puutarhassa lumen keskellä pensaiden juurilla puskee jo kevätkukkia työntäen varovaisesti pieniä, hennon vaaleanvihreitä päitään sinnikkäästi kylmästä maasta.

Kyllä kevät on ihanaa aikaa! Iloista pääsiäistä kaikille!