tiistai 22. toukokuuta 2012

Liebster Blog ja satunnaisia asioita

Ihanainen Rva Kepponen Pikku kepponen -blogista antoi minulle allaolevan hienon tunnustuksen.

Kiitos tästä, ystäväni! Tähän tunnustukseen kuuluu kertoa seitsemän satunnaista asiaa itsestään. Vaikea keksiä, olen kertonut jo useampaan otteeseen kaikenlaista. Yritettävä kuitenkin on!
  1. Olen erityisen hyvä "moniajossa", eli hoitamaan montaa asiaa samaan aikaan tehokkaasti ja aikataulussa, mutta tämä ei ole hyväksi minulle.
  2. Työhuoneessani on kasa papereita, jotka ovat odottaneet lajittelua jo pari vuotta. Olen työntänyt kasan työpöydän alle ja toivonut, että se lajittelee itse itsensä.
  3. Esteetikkona pidän kaikesta kauniista ympärilläni, mutta pystyn hyvin sietämään villakoiria nurkissa. Epäjärjestyksestä kärsin, mutta sen siivoaminen vie niin paljon energiaa ja aikaa, että yritän katsoa sotkuja sormien välistä.
  4. En oikein tiedä, mistä unelmoisin. Arjen pyörityksessä ja tämänhetkisen työn rasituksissa on unohtunut vanha kunnon unelmointi, joka johtaa parhaimmillaan oikealle polulle unelmien suuntaan.
  5. Matkustelin yksin ja mieheni kanssa paljon ennen lapsia; oikein haaveilin matkoista ja suunnittelin heti uutta palattuani edelliseltä. Nyt huomaan, etten kaipaa matkustelua enää ollenkaan samassa mittakaavassa. Mieluiten vietän lomani kotosalla, tai vaikka mökillä tai sukuloimassa. Onneksi, sillä ei meillä ole enää rahaakaan matkustella. Silti haluaisin jo lastenkin takia matkustaa jonnekin tarpeeksi kauas (Ruotsia ei lasketa) joka vuosi.
  6. Minulla on ikävä tapa haluta olla aina oikeassa. Usein olenkin, mutta välillä pitäisi olla enemmän psykologista pelisilmää antaa toisen edes luulla olevansa oikeassa. En vieläkään osaa sitä hommaa. Tästä voi myös päätellä, etten osaa myöntää myöskään olevani väärässä.
  7. Pari vuotta on vierähtänyt käymättä kunnon venyttelytunneilla. Kroppani huutaa hellää huolenpitoa, venyttelyä ja pääkoppa meditatiivisia rauhan hetkiä.
Tämän tunnustuksen haluan antaa eteenpäin Haltiakummille, Katrille Katrin koruavaruuteen ja Petriinalle Silkkiä samettia -blogiin kiitokseksi hyvän mielen ja esteettisten elämysten tuottamisesta tälle kanssabloggaajalle.

6 kommenttia:

Petriina kirjoitti...

Kiitos kaunis ! <3

Näitä on aina kiva lukea. Sinun listassasi oli itselleni tuttuja asioita aika monta ! ;)

Mags kirjoitti...

Leonida :-) Melkein kuin olisit ollut hetken mun pääkoppani sisällä! Kaikki kohdat kolahti! Mut, elämä kantaa, elämä antaa <3

Leonida kirjoitti...

Tuntuu hyvältä, että on muitakin, joilla on samanlaisia mietteitä...

Leonida kirjoitti...

Ai hurja! Tulehan sitten vuorostasi mun pääkoppani sisään antamaan luovuutta ja inspiraatiota koruiluun! :)

Nasevasti sanottu tuo "elämä kantaa, elämä antaa". En ollut kuullutkaan aiemmin.

Haltiakummi kirjoitti...

Kiitos kultaseni!! ♥ Ilolla vastailin haasteeseesi. Palautuksena esitin vienon toiveen, notta josko jaksaisit vastailla 11. syväluotaavaan kysymykseeni, niin ilolla aina luen vastauksiasi! :)

Leonida kirjoitti...

Olipas tänne jäänyt vastailematta. Mutta 11 vastausta jo löysitkin... :)