maanantai 29. lokakuuta 2012

Kakkukurssilla

Kokkaava naapurini ehdotti toukokuussa melkoisen ex tempore, että lähtisin hänen kanssaan Confetin kakunkoristelukurssille. Harvinaista kyllä lapsiperheessä, mutta pääsin mukaan erittäin lyhyellä varoitusajalla. Kurssilla oli tarkoitus oppia kikkoja sokeri- tai vaahtokarkkimassojen käyttöön sekä kakun koristeluun.

Kurssipaikkana oli Confetin Espoon Niittykummun myymälän tarkoitukseen erotettu nurkkaus. Muuten ihan mukava ympäristö, mutta aurinko paahtoi isoista, verhottomista ikkunoista todella kuumasti, mikä teki tukalan olon monille. Tilaa pöydän ääressä oli aika naftisti, etenkin, jos halusi kaulita isonisolla kaulimella. Onneksi sopu antoi sijaa...

Ikävä kyllä kakkupohja oli melko kuivakka - se oli styroksia, mutta ihan hyvin sen kanssa pystyi harjoittelemaan sokerimassan käsittelyä. :)

Ensin teimme koristeet, jotta ne ehtisivät kovettua kunnolla. Tavoitteena oli muhkea ruusuke kakun päälle gum pasten ja sokerimassan sekoituksesta tehtynä. Gum paste on massaa, joka kovettuu paljon nopeammin kuin muut massat, joten etenkin kakkukurssin rajallisen ajan puitteissa se sopi loistavasti koristeen tekoon. Sitä ei tosin ole mukava syödä, koska se kovettuu ainoana komponenttina käytettynä kivikovaksi. Jos tekisin vastaavan koristeen omaan kakkuuni, tekisin siitä ehdottomasti syötävän. En ole koskaan pitänyt erityisemmin koristeista, jotka joko maistuvat puulta tai ovat muuten syömäkelvottomia.
Silmukoita tarvittiin 14-15 kappaletta. Ne liimattiin elintarvikeliimalla ruusukkeeksi.
Kurssin vetäjä oli erittäin ammattitaitoinen kakkubloginkin pitäjä, jonka nimi ei ikävä kyllä pysynyt mielessäni. Ohjeet olivat varsin selkeät ja valittu koriste passeli muutaman tunnin kurssille. Kurssin lopuksi saimme ostaa jo kiinni menneestä myymälästä mitä halusimme pienellä alennuksella. Kaikenlaista pientä ja kätevää mukaan tarttuikin.

Lapset olivat erityisen tyytyväisiä tähän leikkikakkuun, sillä he saivat sen koko kesäksi leikkimökin tarjoiluiksi.

Ei kommentteja: