sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Oppia ikä kaikki

Neljä kuukautta olen tässä viettänyt opiskelijaelämää. Aika kuluu hurjaa vauhtia. Yksi psykologian kurssi on jo suoritettu, kaksi menossa, ja ratkaisukeskeinen valmentaja -koulutus on alkanut. Ei tässä ehdi sammaloitua ja hyvä niin.

Kaikki ne suunnitelmat siitä, miten järjestäisin kaikki sotkut, karsisin tavarat, siivoaisin vaatehuoneet ja varaston, ovat edelleenkin vain niitä - suunnitelmia. Piti muistaakseni myös lepäämäni, olemani tekemättä yhtään mitään, jotta keräisin takaisin vuosien aikana menettämiäni voimia. No, lepääminen taitaa olla hiukan yliarvostettua opiskelijaäidin elämässä.

Olen järjestänyt niin, etten perheen ollessa yhdessä käytä aikaa opiskeluun luentoiltoja lukuunottamatta. Käytössäni on siten maanantaista torstaihin aikaa opiskelulle noin kello 10 -15 välinen aika. Sinä aikana tosin pyykkään, hoidan tiskikonehommia, lounastan, puen, luentopäivinä meikkaan ja laitan hiukset, välillä hoidan vaatteiden kausivaihtoa tai vastaavia, koska niitä on helpointa hoidella yksin kotona ollessa. Saa keskittyä.

Huomaan, että opinnoille on itse asiassa yllättävän vähän keskittynyttä aikaa! Luulin, että minulla olisi älyttömästi aikaa lukea sekä asiaa että viihdettä, tehdä kotihommia, askarrella, tehdä koruja, kirjoittaa blogiani, lukea muiden, urheilla, ulkoilla, järjestellä niitä kaappeja ja niin päin pois, mutta olin sitten liian optimistinen. Ei tässä olekaan ihan kaikkeen aikaa; opiskelu on työtä!
Haen vieläkin opiskelurutiinia, sillä huomaan, että lukeminen ja tehtävät jäävät heti lapsipuolen asemaan, jos vaikkapa toinen lapsista on sairaana kotona muutaman päivän, tai vapaa-ajan elämässä on niin paljon puuhaa, että se valuu "päivätyönikin" puolelle, kuten vaikkapa tuo vaate- ja kenkärumba, mikä on vallannut kotini juuri nyt.

Mutta, se kiire, mitä nyt koen, poikkeaa täysin työelämäkiireestäni. Stressitasoni on matalampi; kärsivällisyyttä on enemmän; saan viettää paljon enemmän aikaa tyttöjen kanssa; koen opiskelujeni olevan todella mielenkiintoisia. Toisin sanoen, minulla on mielekästä tehtävää ja se tuntuu mielialassakin.

Tahtini on rauhallisempi. Otan tietoisesti joka päivä kotona yksin ollessani kupposen cappuccinoa ja luen jotain kivaa lehteä. Joinakin päivinä katson puoli tuntia vaikkapa Avalta tai Liviltä mukavan keveitä ohjelmia, kuten vaikkapa Hulluna second handiin. Ehkä se on sitä latautumista, se tahdin hidastaminen.

Huhtikuusta kesäkuun loppuun minulla on aika kiire opinnoissani. Elokuun alusta alkaa toinen osa haipakkaa. Nyt olen siinä vaiheessa, että pitänee tehdä itselleni lukujärjestys, jotta jokainen kurssini saa tarvittavan panostuksen, sillä haluan tosissani oppia.

Mutta onpa se ihanaa, että saa tehdä oman lukujärjestyksensä! Olla oman (päivä)aikataulunsa herra (rouva). Että saa itse valita, mihin hommiin panostaa. Tämä aikalisä on neljän kuukaudenkin jälkeen vielä se todellakin paras päätös. Olen NIIN kiitollinen tästä mahdollisuudesta.

Meillä kaikilla on jotain, mistä olla kiitollinen. Olisiko aika taas laskea ne kiitollisuuden aiheet?

12 kommenttia:

  1. Ei voi mitään, hymyilen ja lähes liikutun lukiessani tätä juttua. Mä olen niiiiin valtavan onnellinen sun puolesta! Vaikka onkin kiireistä, niin se ei ole semmoista kuristavaa, tukahduttavaa kiirettä.
    Mulla on todella vaikeuksia löytää vuosien jälkeen opiskelurutiineja itestäni. Jotenkin sallia ja vaatia se rutiini, yht aikaa, se on haasteellista. Tässä taas asia, missä täytyisi vääntää aivot uudelle modille - niitä on ollut tänä keväänä monta :) Mutta etenee tämä näinkin, vaikkakin vähän hampaat irvessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Haltiakummitus, kiitos, kun jaksat olla onnellinen munkin puolestani!

      Minäpäs olen todella onnellinen, että sinullakin alkoi uusi aika. Se on aina uusi mahdollisuus. Kyllä ne aivotkin siitä kääntyy, kun tekee vaan.

      Sitä on kai paljon mietitty ja tutkittu, että kummin päin se menee: seuraako teot ajatuksia vai ajatukset tekoja; tuleeko uusista tavoista ajatusmalleja vai uusista ajatuksista seuraa tapoja.

      Tiedä häntä, mutta muutosta, jos haluaa, pitää tehdä jotakin toisin kuin ennen. :) Ja sillä tiellähän me molemmat ollaan. Jännää nähdä, mihin tie vie!

      Pistä kynä suuhun poikittain, niin johan alkaa hymyilyttää. ;)

      Poista
    2. :D)) Ois pitänyt kokeilla tota kynää, mutta sen sijaan tökkäsin itseäni haarukalla ylähuuleen niin, että siihen tuli oikein haava :D Käsittämätöntä. Mun täytyy ruveta tekeen jotain keskittymisharjotuksia ;))

      Poista
    3. Siis eikä!!

      Vaikkei toisen epäonnelle saisi nauraa, nyt kyllä ihan oikeasti naurattaa. :D :D Toivottavasti ei tullut iso haava ja että paranee nopeasti. Keskittymisharjoitukset on varmaan paikallaan. ;)

      Poista
  2. Olen vilpittömän iloinen ja onnellinen hyvästä päätöksestäsi, siitä että se tuntuu sinusta edelleen hyvältä ja oikealta! Oli kiva lukea kuulumisiasi :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mags! On tunnelmat kyllä hyvin erilaiset kuin vaikkapa vuosi sitten...

      Toivon ehtiväni ja jaksavani jatkossa päivittää blogiakin vähän useammin kuin kuukauden välein. :)

      Poista
  3. Haltiakumin sanoin mäkin olen todella onnellinen puolestasi! Mun mielestä tuo sun irtirepäisy tuli juuri oikeaan paikkaan ja ehdottomasti tarpeeseen. Aikamoisessa umpikujassa ja stressikuilussa jo olitkin, ja miten sieltä olisi pyristellyt ulos ilman totaalista suunnan muutosta?

    Opiskelijaelämässä (jota mäkin tässä olen harjoitellut jo vuosia työn ohella) vaikeinta on minusta juuri se aikataulutus. Mä olen jotenkin niin tottunut siihen, että aikataulut tulevat ulkoapäin, että sitten kun olen itse vastuussa omista tekemisistäni, alkuun aika menee aina pelkkään haahuiluun. Vauhtiin pääseminen on siis itselleni työläintä. Mutta varmaan onnistuu paremmin juuri, kun aikaa on enempi kuin yksi tai kaksi viikkoa peräkkäin. Ja jos se tekeminen motivoi, niin mikä sen mahtavampaa?!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos murunen! Juuri näin, että tuli parhaaseen aikaan tämä tilaisuus. En olisi pyristellyt ulos muuten mitenkään.

      Mä en muuten mitenkään olisi jaksanut opiskella mitään työn ohessa. Se yksi sertifikaatti tuli hankittua, mutta mikään isompi kurssikokonaisuus olisi ollut ihan mahdoton. Jaksaminen ei vaan olisi riittänyt.

      Mä pelkään, että mä olen täällä haahuillut kotihommien kanssa liikaa. En siis koe levänneeni erityisesti, enkä laiskotelleenikaan, mutta silti opinnot vaatisivat vähän enemmän ajallista panostusta. Tällä viikolla pakko tehdä tutkimussuunnitelmaa. Mutta se on kiva pakko. :)

      Olen ihan samaa mieltä, että kun ajallisesti on enemmän kuin pari viikkoa peräkkäin, aikataulutus onnistuu varmasti paremmin. Ei ole niin hätä ja kiire. Ja kyllä, kyllä on motivaatio niiiin paljon korkeammalla kuin viime syksynä.... Tuntuu tosi hyvältä.

      Poista
  4. Hyvä, että olet kokenut päätöksesi onnistuneeksi ja saanut itsellesi mielenkiintoisia ja antoisia kursseja, jotka tukevat uravaihdosta. Suunnanmuutos ei ole helppoa, se vaatii työtä ja rohkeutta. Niinpä toiset vaan haaveilevat siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, jotenkin tiesin, että tämä kuvio palkitsee henkisesti hyvin. Päätöshän oli intuitiivisesti se ainoa oikea.

      Muistahan, että suunnanmuutos vaatii työn ja rohkeuden lisäksi myös sopivan tilaisuuden. Joten se on mahdollista myös siitä haaveileville, kun sopiva tilaisuus kolkuttaa oveen. Ja aina joskus niitä kolkuttelee... :)

      Poista
  5. Ihanaa on lukea tästä sinun opiskelustasi ja siitä miten se tuntuu olevan näin sivustakin katsottuna juuri se oikea asia ja päätös mitä elämäsi kaipasi.

    Itse olen "opiskellut" positiivista elämän asennetta. Ja kas kummaa...minusta tuntuu että se toimii. Ennen kaikkea kiitollisuus on tullut elämäni kantavaksi voimaksi.
    Elämä ei ole ulkoisesti muuttunut yhtään miksikään, mutta oma asenne kanssakulkijoita ja arkea kohtaan on muuttunut.
    Kiitollisuus ihmisistä -rakkaista ,perheestä,ystävistä lähellä ja kaukana - kiitollisuus pienistäkin asioista...
    vaikka vain siitä että aurinko paistaa tai että sataa vettä sulattaen lumen ja jään ...tai vaikka siitä että saa ratkaistua jonkin pienen ongelman arkielämässä...se kaikki on tullut elämäääni.
    Minun pitäisi olla kaiketi vaihdevuosien alun kanssa taisteleva kärtyinen "akka", mutta huomaankin suhtautuvani kaikkeen eteeni tulevaan rauhallisemmin ja levollisemmin - vaikka haasteita on jatkuvasti.
    En hermostu arkiasioiden kanssa enää niin kuin aikaisemmin - jaksan uskoa että pystyn selättämään arkeni haasteet.

    Villitys iski tosin puun takaa - ja siitä merkkinä kommentoin tänne uudella "nimimerkillä" :)

    Ihanaa kevään jatkoa sinulle Leonida ja kaunista arkitaivasta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritva tai siis Vihreän talon unelmat! Tuntuu kivalta, että tämä hyvä mieleni näkyy teille muillekin. Kannustuksenne merkitsee paljon!

      Ihanaa, että olet saanut tuollaisen oivalluksen. Sen parempaa ei varmaan voi saadakaan kuin että osaa olla kiitollinen ja pystyy muuttamaan omaa asennoitumistaan. Silloin eivät vastoinkäymiset syö, kun asenne on kunnossa!

      Valmentajakoulutukseni myötä toivon itsekin kasvavani henkisesti ja pystyväni muuttamaan asennoitumistani erinäisiinkin asioihin. Pitää ottaa mallia sinusta!

      Niin, ja onnea uudelle blogille! :)

      Poista

Odotan innolla kommenttejasi!