lauantai 26. lokakuuta 2013

Leilan kanssa leipomassa

Pikkusiskolla ja minulla on perjantaisin - hänen vapaapäivänään - tapana katsoa aamupäivällä Isosiskon ollessa koulussa leivontaohjelmaa tv:stä. Lemppari on Ullan unelmakakku, mutta niitä meillä ei ole enempää tallennettuna. Sen sijaan meillä on monta jaksoa Leila leipoo -ohjelmaa, jossa hymyileväinen ja kaunis ruotsalainen Leila valmistaa mitä herkullisimpia leivonnaisia kesäisissä maisemissa. Oikea hyvän mielen ohjelma.

Perjantaina katsoimme jakson, jossa leivottiin Ranskan herkkuja. Niistä Leilan versio pain au chocolat'sta - "suklaaleivästä" - houkutti kirjaamaan ohjeen ylös pikapikaa. Opiskeluaikanani Pariisissa juuri pain au chocolat oli eräs lempileivoksistani eclairin ohella. Lauantaina yövyttyämme tyttöjen kanssa mummolassa, Pikkusisko ja minä leivoimme koko porukalle kunnon voitaikinamätöt!

Oheinen ohje on hiukan summittainen, kuten Leilan esitys telkassa. Ohjeet olen itse muotoillut ja lisäillyt täsmennyksiä sinne tänne visuaalisen näytön puutetta paikkailemaan. Ja tämän ohjeen kanssa EI kannata alkaa laskea kaloreita!!!
Suunnattoman herkullinen pain au chocolat -tarjoilu. Alhaalla vasemmalla leivonnaiset on siirretty kahdelta pelliltä yhdelle - niitä ei voi paistaa aivan näin liki toisiansa. ;)
Pain au chocolat Leilan tapaan

Voitaikinalevyjä (valmista pakastetaikinaa tai itsetehtyä)
Suklaatahnaa (me käytimme Nutellaa)
Mantelimassaa raastettuna (jääkaappikylmänä helpompi raastaa)
Appelsiinin raastettua kuorta
Tummaa suklaata paloiteltuna (me käytimme Lindtin appelsiininmakuista 70% tummaa suklaata)
Kananmunaa voiteluun
Mantelilastuja koristeeksi
Tomusokeria koristeeksi (tämän unohdimme tarjoiluvaiheessa)
Hoikat pain au chocolat -leivonnaiset menossa uuniin. Ne pullahtavat ja leviävät kypsyessään.
  1. Levitä suorakaiteen muotoiset voitaikinalevyt leivinpaperin päälle pellille. Jos käytät itsetehtyä voitaikinaa, leikkaa kaulitusta taikinasta suorakaiteen muotoisia paloja vaikkapa pizzaleikkurilla.
  2. Lisää reilu lusikallinen suklaatahnaa jokaisen taikinalevyn toiseen päähän ja tasoita kekoa hieman lusikalla.
  3. Raasta suklaatahnan päälle mantelimassaa maun mukaan. Raasta mantelimassan päälle appelsiininkuorta maun mukaan.
  4. Painele pari murrettua suklaapalasta keon päällimmäiseksi.
  5. Aloita leivoksen kääriminen rullalle täytepäästä ja muotoile rulla hiukan litistäen jättäen saumapuolen alimmaiseksi. Siirrä leivokset reiluin välimatkoin pellille, sillä ne leviävät ja kohoavat kypsyessään.
  6. Voitele leivokset kananmunalla ja ripottele mantelilastuja päälle.
  7. Paista uunissa 175 asteessa reilu 20 minuuttia, kunnes leivokset ovat mukavan kullankeltaisia.
  8. Ripottele tarjolle laittaessasi tomusokeria leivoksille koristeeksi, jos haluat. Tarjoile tuoreina.
Pikkusisko oli erittäin ylpeä leipomissaavutuksestamme ja sai valita leivonnaisensa ensimmäisenä. Koko seurue tykkäsi näistä erittäin paljon, mutta yksi riittää paremmin kuin hyvin; ovat peijakkaat aikas tuhtia tavaraa. Lapset söivät kumpikin omastaan puolet, ja pistimme talteen jämät, jotka he popsivat sitten myöhemmin päivällä.

perjantai 18. lokakuuta 2013

"Parempi" fetasalaatti

Inhoaako kukaan muu kasvisten ja hedelmien pilkkomista? Minä välttelen sitä toimintoa parhaani mukaan, vaikka pilkon lasten lautasille monta kertaa päivässä peruskasviksia, kuten kurkkua, paprikaa ja tomaattia. Salaattien tekeminen on ollut kerrassaan mahdotonta, sillä pilkkomaan uhrautuminen on ollut kerta kaikkiaan liikaa. Salaattilinko sentään on auttanut salaatinlehtien kanssa, mutta pilkkomaan silläkään ei pysty.

Lasten kanssa katsoimme joskus kesän alussa tv:tä ja satuimme jonkin ostoskanavan puolelle hetkeksi. Kaikki liimauduimme katsomaan tosi näppärää leikkurisysteemiä, jolla syntyi erilaiset perunaviipaleet, kuutiot, juliennet, kasvissalaatit, omenalohkot sun muut. Isosisko sanoi tuolloin "äiti, sä kyllä tarvitsisit tuollaisen". Olin aivan samaa mieltä.

Aikani sitä mietiskelin, katselin myyntimainosta telkkarista uudelleen ja totesin, että tuo voisi olla kyllä vastaus pilkkomisongelmaani. Hinta vain hirvitti, 80 euroa muovihärpäkkeistä, joiden laadusta ei kuitenkaan ollut tietoa. Jossain vaiheessa näytin miehellekin mainoksen ja sanoin vakavissani harkitsevani kyseistä investointia. Hän ehdotti, jos etsittäisiin tuote eBaysta, josta sen varmasti saisi halvemmalla. Mies oli oikeassa. En halunnut ostaa halvinta versiota Kiinasta, joten keskityimme etsimään sitä Euroopasta. Kanaalin toiselta puolen löytyi sopiva nettikauppa tuotetta toimittamaan ja hinta oli toimituskuluineen muistaakseni 25 euroa. Uskomatonta.

Tuote saapui ajallaan kaikki osat mukana. Käyttöohje oli saksankielinen, mutta ei se mitään, googlaamalla löytyi suomenkielinen versio netistä. Kaikki muut osat tuntuvat toimivankin, mutta lohkomiseen tarvittava pieni lisäosa ei tartu leikkurin kansiosaan, kuten pitäisi. Ei se mitään, muutaman tomaatin tai omenan lohkominen käsin on kuitenkin nopeampaa kuin leikkurin esille ottaminen ja kasvisten esivalmistelu. Yksikätisenä kasvisten pilkkominen oli erityisen kätevää ja nopeaa, vaikka esipilkkomista joutuukin jonkin verran tekemään.

Täytyy myöntää, että kasvisten käyttöni on lisääntynyt erityisesti fetasalaatin muodossa. Ei tarvita nimittäin sitä salaattiakaan, kun pilkkoo sopivasti kurkkua, tomaattia, fetaa sopiviksi kuutioiksi (tai leikkaa fetan levyiksi), viipaloi punasipulia, lisää oliiveja maun mukaan, kreetalaista salaattiyrttimaustetta, valkoviinietikkaa ja oliiviöljyä. Nam!
Nicer Dicer Plus ja fetasalaatti
**Tämä ei ole sponsoroitua mainontaa, en harrasta sellaista. Olen aidosti iloinen leikkuuhärpäkkeestä, joka toimii pääosin juuri niin kuin toivoin.**

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Äiti 60 vuotta ja muita kortteja

Vihdoin saan laitettua tänne kuvat korteista, joita askartelin puolitoistakätisenä Haltiakummin ja Rva Kepposen kanssa syyskuussa arvon Kätevien Emäntien käydessä piristämässä sairauslomaani. Yksi korteista valittiin tyttöjen tekemien ihanien korttien kera äidilleni 60-vuotisonnitteluun, joten odotin juhlien yli ennen kuin siiä mitään julkaisin.

Äitini on aina sanonut, että hänellä on maailman paras äiti. Minä siihen vastaan aina, että minullapas on maailman paras äiti. Ja sitten nyrkkitapellaan. No, ei vaan, jälkimmäinen lause oli vitsi. Olin etukäteen tosi harmissani olkapääleikkauksestani, etten voinut askarrella ajalla ja rakkaudella jotain tosi ihanaa korttia juuri äiti mielessäni. Tiesin, etten kykenisi mitään ihmeitä askartelemaan, ei puhettakaan Distresseistä kartonkien ja taustapaperien reunoissa tai koholeimoista tai vastaavista. Siispä olin erityisen iloinen, kun keksin Kätsyjen vieraillessa, että voin tehdä helpommallakin kortteja Papermanian Art Deco 3D-pakkausten avulla. Ihan näyttäviä kortteja tuli aikaan sopivalla käden rasituksella.

Kuitenkin ne kortit meiltä äidilleni, jotka sykäyttivät minun ja äitinikin sydäntä, olivat tietenkin ihanilta tyttösiltämme. Kätsyjen vierailun jälkeen askartelutarvikkeeni olivat levällään loppuillan, sillä vielä viimeistelin kortteja pitkin iltaa. Sekä Isosisko että Pikkusisko innostuivat tekemään mummulle kortteja koko lailla itsenäisesti omilla tarvikkeillaan. Pikkusiskoa hiukan autoin kukan kiinnityksessä haaraniitillä, mutta muuten kortit syntyivät itsellenikin yllätyksenä. Toki niiden sisältö oli se kullanarvoinen juttu, mutta ei niistä sen enempää.

Pikkusiskon taidonnäyte. Kukka taisi olla Haltiakummilta tai Rva Kepposelta jäänyt.
Isosiskon luomus. Kiitos vain Haltiakummille stanssatusta kiekurasta ja tähdestä.
Sisareni kanssa valitsimme seuraavan kortin äidillemme parista vaihtoehdosta, joissa oli tilanteeseen sopivat tekstit ja olivat kaksiosaisia.
Onnea äiti 60 vuotta!
Ja loput Art Deco -aiheiset kortit koostetusti tässä:
Juhlissa oli muuten hurjan kivaa, pienellä ydinporukalla juhlimme rennosti ja iloisesti. Sillä lailla äitini näköisesti.

lauantai 12. lokakuuta 2013

Meillä sisustetaan

Me emme varsinaisesti ole mikään sisustava perhe, minä mikään innokas sisustaja tai kotimme sisustuslehteen sopiva. Vaikka olen esteetikko ja nautin kauniista esineistä ja ympäristöstä, pystyn paikka paikoin ummistamaan silmäni sekasotkuilta, joita seuraa, kun kaikilla tavaroilla ei ole paikkoja (lue: tavaraa on liikaa). Se ei tosin tarkoita sitä, ettenkö kärsisi jatkuvasti esimerkiksi työhuoneessamme ollessani nähdessäni "romuhuoneen" sotkut jaksamatta kuitenkaan alkaa raivata niitä.

Elämä kuitenkin kulkee kulkuaan, elämänvaiheita päättyy ja uusia alkaa. Meillä alkaa olla pikkulapsivaihe ohi. Isosisko ja Pikkusisko nukkuivat viime kevääseen asti samassa huoneessa toisen lastenhuoneen ollessa leikkihuone. Isosisko kuitenkin oli keväällä jo iso ekaluokkalainen, joten oli aika siirtää lapset omiin huoneisiinsa. Viisivuotiaalle Pikkusiskollekin tämä sopi. Koko kesä puhuimme seinien maalaamisesta tyttöjen valitsemien värien mukaan. Emme kuitenkaan saaneet aikaiseksi yhtään mitään.
Tyttöjen yhteisen makuuhuoneen, nykyisen Pikkusiskon huoneen sisustusta menneiltä vuosilta
Kuten kuvista näkyy, kun tytöille tuli ikää, lisääntyi myös heidän oma kädenjälkensä esimerkiksi huoneen seinien koristamisessa... Vaikka kuinka esteettinen silmäni haluaisi puuttua erinäisiin asioihin kuvissa, pitää huoneen olla omistajansa näköinen, eikö? Toki sänkyjen petaaminen kuuluu niihin juttuihin, joita on opeteltu ja joista pidetään kiinni. ;)

Saimme mieheni isän, ihanan käsistään kätevän ukin kylään ahkeroimaan maalausoperaatiota. Kyllä vain osaavan käsissä hommat etenevät reippaaseen tahtiin. Huoneet on jo maalattu!!!
Vasemmalla Isosiskon huoneen ikkunanurkka, oikealla Pikkusiskon.
Seinien värit ovat todellisuudessa kirkkaammat ja vaaleammat, mutta digipokkarilla tuli tällaista jälkeä, vaikka yritin editoia kuvia paremmiksi. Itse asiassa Pikkusiskon vaaleanvihreä seinä on selkeästi raikkaamman värinen kuin kuvassa. Lähempänä tuota vaaleanvihreän fontin väriä.

Isosisko on saanut viettää aikaa "uudessa" huoneessaan jo viime viikosta, Pikkusisko eilisestä lähtien. Sisustus kummassakin on vielä kesken, mutta laitan kuvia tänne, kunhan saamme hyllyjä ja verhotankoja paikoilleen, ja tietenkin loputkin tavarat kärrättyä takaisin huoneisiin. Jotain karsimista tosin olisi aiheellista tehdä...

Ai niin, meillä viilataan olohuonettakin hiukan. Nykyisellään tila on liian ahdas, sillä nykyinen raskastekoinen Iskun Geneve-kulmasohva on alunperin ostettu noin kaksi kertaa suurempaan tilaan, eikä meillä tänne muuttaessa ollut pianoakaan... Ensi viikolle meille saapuvat nämä:
Ikean kolmenistuttava Arild-nahkasohva. Kuva Ikean sivuilta.
Lisäksi sarjaan kuuluva arhi. Kuva Ikean sivuilta.
Rahilla tulee olemaan vakipaikka sohvan vieressä divaanin tyyppisesti. Tämä siro sohvasarja sopii paremmin meille. Olen jo nyt myös hyvin iloinen siitä, että jatkossa meillä voi imuroida myös sohvan alta! Silloin harvoin kun imuroidaan siis.

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Munatonna

Oletteko koskaan miettineet, millaisia tulee leipomuksista, jos unohtaa kananmunan pois? No, nyt saatte tekin tietää, mikäli oman käden kokemusta ei ole kertynyt.

Meillä ei ollut mitään tarjoiltavaa, kun P blogista This too shall pass oli tulossa kylään. Halusin kokeilla kälyltäni saatua nopeiden muffinien ohjetta vähän yli yhdellä kädellä tehden, sillä ohje oli varsin helppo. Hyvin sujui, ja nopeasti. Taikina vain oli aika paksua, mutta ei se mitään, sillä se maistui herkulliselta. Kun ihanat minttusuklaamuffinit olivat jo vuoissa suklaapalat keskelle painettuina ja matkalla uuniin, huomasin pöydällä pienen kulhon. Siinä oli kaksi kananmunaa. Huoh.

Muffinit munatonna - keskelle voisi lisätä kreemitäytteen tai jotain muuta hyvää.

Mies tuli siinä vaiheessa keittiöön ja sanoin hänelle, että mä en ala, kun tein muffineja, mutta munat unohtui, enkä mä enää pysty tekemään toista satsia kipeän olkapään kanssa, eikä meillä ole sitäpaitsi enää suklaatakaan, nyyh. Mies totesi, että tehdään yhdessä, kun kerrot vaan, mitä pitää laittaa mihinkin minkä verran. Minulla on ihana mies.

Päätin tehdä toisen satsin kälysen mukailemalla ohjeella, eli mustikkaisina. Homma sujui kuin valssi kesällä, kun kahden puuhattiin. Taikina oli muuten taas tosi hyvää, mutta selkeästi löysempää kuin se ensimmäinen. Muffinit nousivat selkeästi enemmän kuin edellinen satsi, vaikka näistä tulee tarkoituksella tasaisia, ei sellaisia jenkkityylisiä hirmuisesti kohonneita versioita. Nämä nimittäin on tarkoitus lusikoida suoraan paperivuoastaan, sillä ovat iiiihanan kosteita.
"Munaa mukana" - mustikkamuffinit.

Ja miltäpä nuo kuopalliset suklaamuffinit sitten maistuivat. Aivan älyttömän hyviltä, tuli mieleen joku mutakakku tai brownie. Pohja oli sellaista ihanan kosteaa ja muhevaa. NAM! Tarjoilin niitä perheelle mansikkakermavaahdon jäämän kanssa, ja ihan tosi hyvin maistui. Tässä harkitsen tekeväni niitä joku toinen kerta uudelleen jonkin etukäteen suunnitellun täytteen kanssa. Hmm. Täytyy kehitellä jotain.

P:lle ja mukana olleille pikkuisille tarjosimme onnistuneita mustikkaversioita, jotka maistuivat kyllä tosi hyviltä nekin. Minusta on erikoista, että ne on parasta syödä lusikalla, mutta mustikkainen kostea leipomus kyllä oli minun makuuni. Seuraavana päivänä kumpainenkin versio oli lopussa...

Taidan laittaa ohjeen tähän mukaan. Itse tein molemmilla kerroilla kaksinkertaisen taikinan, joten sain 12 muffinia kumpaakin sorttia.

Pikamuffinit
  1. Sulata margariini ja sekoita kananmuna joukkoon sen enempää vatkaamatta.
  2. Sekoita kuivat aineet muna-margariini seokseen. Lisää maito sekaan.
  3. Halutessaan voi raastaa mukaan tummaa suklaata ja laittaa vielä palan suklaata jokaiseen muffiniin.
  4. Annostele taikina vuokiin ja paista 220 asteessa n. 8 min.
  5. Mustikkaversio: vaihda kaakao ja suklaa jäisiin mustikoihin 1-1,5 dl.