sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Jouluhalko eli Buche de Noël

Minulla on aivan uusi tuttavuus jouluherkkujen saralla: jouluhalko eli Buche de Noël. Meillä oli suvun pikkujoulut itsenäisyyspäivänä nyyttikestiperiaatteella ja minä heitin keskusteluun, että pitäisikö olla halko. No, todettiin sitten, että joo, ja että minä tuon. Mitä siihen tulee?

Googlailin tovin ja reseptejä löytyi monia. Useimpiin "aitoihin" (mitä minä jouluhalkojen aitoudesta tiedän, mutta kunhan vain ajattelin, että toiset reseptit olivat aidompia kuin toiset, esimerkiksi ne, jotka Ranskasta löytyivät) tuli mukaan hiukan rommia, konjakkia tai punssia, mutta koska pikkujouluissa mukana oli myös lapsia, päätin jättää alkoholit pois. Halusin täytteeseen mieluiten luumumarmeladia, sillä se on jouluisempaa kuin vaikkapa mansikkahillo (sellaistakin oli jonkin halon täytteessä).

Kotilieden nettisivuilta löysin ohjeen, jossa alkoholi oli suluissa, eikä ilmeisesti niin oleellisessa osassa reseptissä, etteikö sitä voisi jättää pois. Ohje on hyvä, sillä ainakin minä sillä onnistuin. Hiukan lisäsin omia kommentteja mukaan. Kuorrute on omaan makuuni kyllä todella tuhdin suklainen ja makea, joten huomenna aion tehdä kuorrutteen vähemmällä suklaalla ja enemmällä appelsiinituorejuustolla. Saa nähdä, mitä siitä tulee... Koristeet tempaisin taannoin käyttämättä jääneistä, joten ne eivät millään muotoa olleet jouluisia. En vain ehtinyt koristeita miettiä ennen kuin halon tekopäivänä...
Jouluhalko eli Buche de Noël
Ainesosat
1 dl perunajauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
4 kananmunaa
1,5 dl sokeria

Tortun rullaamiseen:
0,5 dl kaakaojauhetta (itse jätin tämän pois kokonaan)
0,5 dl tomusokeria

Täyte:300 g luumumarmeladia
(2 rkl punssia, rommia tai konjakkia)
2 rkl sokeria
1,5 dl kuohukermaa
1 tl vaniljasokeria
 

Pinnalle:
200 g taloussuklaata (aion laittaa 100 g, jos laitan tuorejuustoa enemmän)
200 g appelsiininmakuista tuorejuustoa (aion laittaa 300 g jos laitan suklaata vähemmän)
100 g huoneenlämpöistä voita
1 dl tomusokeria
1 rkl kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria

Valmistusohje
1. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Vuoraa uunipelti leivinpaperilla. (Voitele paperi kevyesti juoksevalla rasvalla.) Sekoita perunajauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe.
2. Vaahdota huoneenlämpöiset kananmunat ja sokeri. Lisää jauhoseos siivilän läpi seuloen munavaahtoon ja sekoita varovasti. Kaada pellille ja kypsennä torttupohjaa 225-asteisessa uunissa noin seitsemän minuuttia.
3. Vuoraa toinen pelti leivinpaperilla ja seulo paperille tomusokeria ja kaakaojauhetta. Kumoa kypsä torttu pellille ja anna jäähtyä.
4. Mausta luumumarmeladi punssilla ja sokerilla. Vaahdota kerma ja mausta vaniljasokerilla. Lisää se luumusoseeseen, sekoita ja levitä täyte torttulevylle. Kierrä kääröksi.

5. Sulata suklaa mikroaaltouunissa tai vesihauteessa. Anna jäähtyä. Vaahdota huoneenlämpöinen tuorejuusto ja voi sekä tomusokeri, kaakao ja vaniljasokeri. Lisää suklaa ja sekoita. Kuorruta kääretorttu suklaaseoksella. Tee pintaan puunkuorta muistuttavaa kuviota. Halutessasi tee sokerimassasta jouluisia marjoja ja lehtiä, asettele halolle ja sirota tomusokeria koristeeksi. Säilytä jouluhalko viileässä.


Tämän reseptin myötä toivotankin teille kaikille

Lämmintä, Rauhaisaa, Suloista, Rentouttavaa, Iloista, Riehakasta tai Juuri Sellaista Joulua kuin kukin toivoo!



4 kommenttia:

  1. Ihanaa joulua kaunis ja viisas ja hurmaava Leonida!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos samoin mahtavan ihana ja viisas ihmisten yhdistäjä P! :)

      Poista
  2. Jouluhalko on ollut minunkin listalla muutaman vuoden, mutta tänäkään jouluna ei mahtunut menuun. Ehkä ensi vuonna? Näyttää meinaan niin herkulliselle.

    Iloista ja Rauhallista Joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa ja Rentouttavaa Joulua itsellesi!

      Jospas muistan päivittää tänne, miltä halko maistui "kevennetyllä" kuorrutuksella... Ei se kuorrutus tosiasiassa maistunut yhtään kevyemmältä oikeasti, muttei niin ätläkältä...

      Poista

Odotan innolla kommenttejasi!