lauantai 12. huhtikuuta 2014

Paljon päässä kokkautumassa

Melkein kymmenen viikkoa on kulunut "selkähommelini" alkamisesta. Viime viikolla ajoin ensi kerran autoa välilevynpullistumani jälkeen, ja aloitin itsenäisen kulkemisen julkisilla kulkuvälineillä. Suunta on koko ajan parempi, mutta kunto on todellakin nollassa syksyisen olkapääleikkauksen ja parin kuukauden "makailun" jälkeen. Huoh. Mistähän sitä aloittaisikaan kunnon parantamisen...

Psyykkisesti voin kumma kyllä hyvin! Sidottuna kotiympyröihin ja aika paljon myös sänkyyn oli rankkaa, mutta jollakin lailla mieli ei kärsinyt yhtä paljon kuin keho. Olin ensimmäistä kertaa vuosiin tekemättä mitään hyvällä omatunnolla, sillä en tosiaankaan voinut tehdä juuri mitään, lähinnä vain tepsutella pystyasennossa tai maata, ilman kumarteluja, pudonneiden nosteluja, istumista...

Tajusin, että itselläni on mielessä jokin ideaaliäiti, joka viettää paljon aikaa lasten kanssa ja tekee suurimman osan kotihommista ollessaan kotosalla (vaikkei olekaan kotiäitinä vaan opiskelemassa). Rako tuon ideaalin ja oman todellisen minäni kanssa on liian suuri. Aika lasten kanssa on ihanaa, ja näen heitä paljon enemmän kuin työssä ollessani - ja nautin siitä. Mutta minusta ei koskaan tule ruoanlaittointoilijaa tai edes äitiä, josta on ihan ok laittaa ruokaa, tai siivota. Teen niin paljon kaikenlaista muuta, jolla silläkin on arvoa, ei ainoastaan ruoanlaitolla ja siivoamisella. Alan ymmärtää sen, ja ehkä pikkuhiljaa myös hyväksyä. Oli jo aikakin, kesällä tulee 42 vuotta täyteen. :)

Opiskelurintamalla olen onneksi voinut olla edetä hiukan jo sohvaltakin käsin. Kiireiset muutama kuukausi tässä vielä, ja pitäisi olla sekä valmentajaopinnot että psykologian perusopinnot kasassa. Sen jälkeen voikin täysipainoisesti keskittyä työnhakustrategian kehittelyyn ja siihen raakaan työhön, mitä töiden etsiminen todellisuudessa on. Uskoakseni mahdollisuuteni työllistyäkin kasvavat, kun on jotakin opiskeltuna loppuun...

Meillä oli valmentajaopintojen lähipäivät tällä viikolla. Sain jälleen paljon pureskeltavaa sekä mielen virkistystä kurssikaverieni sekä inspiroivan positiivisen psykologian osuuden myötä. Päässä kokkautuu myös ajatuksia uuden uran suunnan suhteen. Luultavasti alan jäsentää oppimaani kirjallisesti, ehkä uuden blogin muodossa, omalla nimelläni. Saa nähdä; aika näyttää! Tuntuu, että maailma on avoin ja täynnä mahdollisuuksia!

Toivon unelmillemme siipiä, joilla pääsee korkealle. Jos unelmoi isosti, voi saavuttaa huonoimmillaankin enemmän kuin jos on unelmoinut pienesti...