perjantai 9. toukokuuta 2014

Hetkessä elämistä ja valmentamista

On ollut harvanlaista bloggailuni viime aikoina. Päässä pyörii edelleen monenlaista; on niin monta rintamaa, missä tapahtuu tällä hetkellä. Juhannukseen asti olen harvinaisen kiireinen päättyvien opintojen ja työkeikkojen (!) vuoksi. Pitää jopa siirtää omien & miehen syntymäpäivien ja oman pätevyyden juhlimisia myöhemmäksi. Mutta kaikki on jotenkin ihanaa ja jännitys kutkuttelee vatsanpohjassa.

Palautin valmentajaopintojeni lopputyön keskiviikkona. Jee! Opinnot päättyvät kesäkuun alussa, ja puuhaa riittää loppuun asti. Olen todella kiitollinen, että pääsin opiskelemaan juuri tätä alaa. Eikä vähiten tämän vuoksi:
Ihanan asiakkaan lahja minulle!
Tämä yllätyslahja tuli eräältä upealta ja vahvalta naiselta, jota valmennan. Erityisesti lahjan idea lämmitti mieltäni: kaunis Muumi-muki uuteen työpaikkaani (jota siis minulla ei vielä ole). Tapaamisella, jolla valmennettavani tämän toi, kävimme läpi talvenmittaista matkaamme, jonka aikana hänelle on tapahtunut paljon hyvää, osin myös valmennuksen ansiosta, mutta eniten hänen itsensä ansiosta. Tämän valloittavan toiminnan naisen sitoutuminen omaan kehitykseensä ja asioidensa muuttamiseen parempaan suuntaan on kerrassaan mykistävää. <3

Tällaisten ihmisten ja tarinoiden vuoksi olen valmentajan tiellä!

Tänä aamuna Pikkusiskon kanssa aamiaispöydässä pohdin tulevaa valmennuskeikkaani ja harjoituksia, joita siellä teettäisin (miten kartoittaisimme kunkin vahvuuksia jne.). Ajatukseni lensivät korkealla. Katsahdin Pikkusiskoon. Hänellä näytti myös olevan pää täynnä ajatuksia leipää mutustaessaan. Kysyin, että "mitäs mietit", johon tyttönen vastasi, että "leipää". "Mitä siitä leivästä mietit?" "Tää leipä on ihan mahtavan hyvää", Pikkusisko vastasi tarkastellen leipää joka puolelta.

Ja niin olin taas tukevasti läsnä hetkessä mitä tärkeimmän asian äärellä.

Mitä parhainta viikonloppua kaikille!

12 kommenttia:

Vihrean talon unelmat kirjoitti...

Oi kun mukavia uutisia ... ja tuo tekstin loppuosa...huikea :) Lapsien suusta tulee totuus ja lasten kanssa on vaikea elää muuten kuin tässä hetkessä.

Ihanaa viikonloppua sinulle ja mukavaa kesää kaiken keskellä <3

Taru kirjoitti...

Ihana pikkusisko ja ihana Leonida.

Kiitos ja suurin mahdollinen <3 sinulle yhteisestä taipaleesta, joka ei onneksi ole vielä lopuillaan.
Meillä on ollut niin kertakaikkisen hieno matka, että melkein tunnen vieläkin sanojesi ja oivallustesi lämmön sydämessäni.
Nainen- sinä olet tähti!

Arvaa, mikä on parasta? Että mä niin tunnen että olen tällä hetkellä täysin oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan elämässäni.

Taru kirjoitti...

JA suuret onnittelut ja kippis lopputyön palauttamisesta!! Muista juhlia NYT kun job well done!

Leonida kirjoitti...

Kiitos! <3

Lapset kyllä tuovat elämään niin paljon uutta näkökulmaa, että siitä pitää olla kiitollinen.

Leonida kirjoitti...

Kaino kiitos kaikesta suitsutuksesta! *punastuu*

Muistelehan niitä oivalluksia lämmöllä, koska ne ovat omiasi!

Valtavan ihanaa, että tunnet olevasti (olet) oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Se tunne on loistokas! Nauti siitä ja suitsuta!

Leonida kirjoitti...

Kiitos!

Ehkä nostan tänään äidin ja siskon kanssa kuohuvan illallisella pelkästään sille lopputyölle. Kesäkuun alussa ei paljon ehdi juhlia, kun on niitä TÖITÄ buukattuna! ;)

Haltiakummi kirjoitti...

Voi miten mahtavia uutisia, tuhannesti onnea kaikesta - ihana ajatella, että kuinka paljon hyvää oletkaan elämääsi löytänyt :) Ihanaa, kun hyviksille tapahtuu hyviä asioita! *syrän*

Leonida kirjoitti...

Kiitos rakas Haltiakummi! Työjutut on pieniä keikkoja toistaiseksi, mutta ihan oikeita valmentajan hommia. :)

Taru kirjoitti...

Omanalan TÖITÄ tiedossa - miten mahtavaa!!

Leonida kirjoitti...

Sanos muuta, pari valmennuskeikkaa kesäkuussa. :)

Muuten, skoolasimme eilen lopputyölle vain sinun ansiostasi - itselleni ei olisi tullut mieleen... Ihan samppanjaa oli lasissani. :)

Vihrean talon unelmat kirjoitti...

Blogissa haaste sinulle - ota osaa jos haluat :)

http://vihreantalonunelmat.blogspot.fi/

Leonida kirjoitti...

Kiitos Ritva! Haluan vastata haasteeseen - heti, kun ehdin!