sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Loppuja ja alkuja

Tämä viikko on ollut mahtava! Olen valmistunut ratkaisukeskeiseksi valmentajaksi, psykologian perusopintojen viimeiset luennot ovat ohi, ja ensimmäiset työpäivät valmentajana olivat torstaina ja perjantaina. Aikamoista vuoristorataa ollaan menty tunnelmien suhteen!

Neljäntoista kuukauden valmentajaopintojen päätyttyä on upea fiilis, sillä olen saavutuksesta ylpeä. Toisaalta, olo on haikea, sillä lähipäivät, pienryhmätapaamiset ja kaikki, mikä näihin opintoihin liittyy on ollut niin inspiroivaa ja kivaa, ettei siitä olisi vielä halunnut luopua.

Psykologian perusopinnoista 80% on ollut hoidettuna jo viime vuoden syyskuusta lähtien, ja olen odottanut tätä viimeistä kurssia alkavaksi siitä asti. Molempien aiheiden luennot on nyt "lusittu", ja tentti enää jäljellä. En tosin usko pääseväni siitä läpi, sen verran detaljitasolla kurssilla liikutaan, ja luennoillakin edettiin liian hurjaa vauhtia. En ole koskaan ollut kovin kiinnostunut hermosolutason tapahtumista. Mutta yhtä kaikki, luennot ovat ohi!

Uuden uran alussa tunnen kiitollisuutta ja kutkuttavaa odotusta, että millaiseksi työni muodostuu. Pääsin töihin erääseen yritykseen valmentajaksi, toistaiseksi tarpeen mukaan osa-aikaisesti, mutta toiveissa on sekä minulla että pomollani vakityö kuukausipalkkaisena. Ensimmäisen parin päivän työkeikan jälkeen olen hyvin innostunut. Valmentamani ihmiset olivat lahjakkaita ja motivoituneita, mikä toi energiaa minulle, vaikka päivät olivatkin hektisiä. Tuntuu ihmeelliseltä ajatella, että minulla on töitä sovittuna elokuussa. Tänä kesänä pidän todellisen loman, ehkä pisimmän pitkään aikaan. Sitä odotan kovasti.

Maanantaina täytän 42 vuotta. Sitä ja valmistumista aion juhlia, mutta juhlan aika on myöhemmin kesällä. Huomisesta alkaen juhannusviikolle asti paahdan tenttiin käsittämättömän hankalaa aihetta nimeltä neuro- ja kognitiivinen psykologia. Eikä ole maailmanloppu, vaikka tentissä reputtaisinkin. On sentään kesä.
Ihana yllärikimppu valmistumispäivän iltana isältäni ja hänen vaimoltaan.

12 kommenttia:

Helmi Nainen kirjoitti...

Oi! Onnea ihan hirmuisen paljon, valmistumisista ja töistä ja innostuksesta ja kesästä ja synttäreistä ja tulevista juhlista ja..... Ihanaa!!!!!!

Rva Kepponen kirjoitti...

Onnea upealle uudelle alulle :)

Leonida kirjoitti...

Kiitos ihanainen! On tässä hommaa vielä, mutta elämä hymyilee erityisen kauniisti. Aurinkoa kesääsi!

Leonida kirjoitti...

Kiitos muru-Kepposkainen! Välillä ihmettelen itsekin, miten niin moni toivomani asia on toteutunut viimeisen puolentoista vuoden aikana... Ollaan kuulolla, jookos!

Taru kirjoitti...

Onnea ja POKS ääniä Muru, olet sä aika ässä :)!! Lempeää viikkoa ja kesää myös, olkoon se kaunis ja lämpöinen.

Leonida kirjoitti...

Kiitos ihana Elisa! Viikkoni on tiukkaa pakerrusta, mutta armollisella otteella...

Aurinkoa ja mansikoita sinun kesääsi!

P kirjoitti...

Oi että mä olen onnellinen sun puolesta. Niin mahtavaa!!!!!! Susta tulee paras.
Ja ajattele,tätä ei olisi tapahtunut jos et olisi uskaltanut hypätä, aikanaan.

Iloa työhon, lomaan ja erityisesti synttäreihin.ONNEA!!!!

Leonida kirjoitti...

Olet tosi ihana, P! Kiitos!

Vihrean talon unelmat kirjoitti...

Täällä myös iloitaan ja ollaan onnellisia sinun puolestasi... ei varmasti ollut helppo päätös aikanaan hypätä tuntemattomaan, mutta se kannatti; siipesi kantoivat - ja kantavat ties kuinka pitkälle!
Ihanaa,rentouttavaa ja akkuja lataavaa kaikkien aikojen kesälomaa sinulle perheesi kanssa <3

Leonida kirjoitti...

Kiitokset Ritva-kulta! Tässä kohdassa on hyvä olla.

Aurinkoista ja huoletonta kesää sinulle!

Katri kirjoitti...

Onnea! Täällä on tapahtunut vaikka mitä mun blogitauon aikana.

Onnea uudelle uralle ja onnea syntymäpäivänäsi!

Leonida kirjoitti...

Kiitos kiitos, Katri! Joo, kaikenlaista kivaa...

Loppuikos blogitaukosi nyt?