lauantai 10. tammikuuta 2015

Se maailman helpoin marjahillo

Ennen joulua tein viemisiksi kyläpaikkoihin ja meille kotiinkin mustaherukkahilloa, joka joulun aikaan sopii hyvin esimerkiksi kalkkunan kanssa tarjottavaksi. Pidän siitä tosin myös puurossa tai vaikkapa maustamattoman jogurtin joukossa. Kiitos hillon älyttömän helposta reseptistä kuuluu Ullan unelmakakku -ohjelmalle. Katsoimme kyseisen jakson Pikkusiskon kanssa joulukuussa ja totesin, että siinäpä hillo, jota jopa minä voisin tehdä. En ole mikään hillonkeittäjä nimittäin.

Näin se menee...

MAAILMAN HELPOIN MARJAHILLO

500 g jäisiä marjoja (mustaherukoita, mansikoita, mustikoita, vadelmia, mitä vain haluat)
2 dl    hillo- ja marmeladisokeria
  1. Kaada marjat mikronkestävään kulhoon. Kaada mukaan sokeri ja sekoita hyvin. Kuumenna täydellä teholla 3 minuuttia.
  2. Sekoita hyvin. Jos haluat rikkoa kokonaisia marjoja, painele niitä kulhon reunoja vasten. Kuumenna vielä toiset 3 minuuttia täydellä teholla. Sekoita tasaiseksi.
  3. Jaa hillo purkkeihin, kierrä kannet kiinni ja laita jääkaappiin hyytymään.
Hillo on mukavan irtonaista, ei mitään tököttiä, ja ainakin mustaherukan kanssa siitä tuli sopivan makeaakin. Purkit ja kannet kannattanee keittää, jotta ovat steriilejä, ja hillo säilyy pidempään.

Herkullista alkanutta vuotta 2015!

5 kommenttia:

Taru kirjoitti...

Kiitos tästä! Resepti vaikutti sellaiselta (lue niin helpolta), että jopa minä voisin siinä onnistua ;)!

Valoa ja iloa uuteen vuoteen!!

Leonida kirjoitti...

Juuri samasta syystä itsekin siihen tartuin! ;)

Roppakaupalla onnea ja iloa uudelle vuodelle!

Vihrean talon unelmat kirjoitti...

Itse teen kesällä pakkaseen mansikkahilloa (ja muitakin hilloja nykyään) sinivalkoraidallisella Melatinilla. Keskellä talven pakkasia kun sitä sulattaa puuron päälle tai laittaa kakun /kääretortun väliin,on kuin söisi kesän tuoreita marjoja...suosittelen kokeilemaan: on myös helppo ja nopea tehdä. Ohje hilloon löytyy ko. pakkauksesta.Itseasiassa pakkaus taitaa olla valkoinen/hennonvaaleansininen; virallinen nimi on hilloamisaine ilman keittämistä.
Suosittelen lämpimästi :)

Vihrean talon unelmat kirjoitti...

Sulattaa ei vaan saa mikrossa vaan jääkaapissa. Hilloa kannattaakin pakastaa sen kokoisiin rasioihin joista tulee kerralla käytettyä Täytekakkua varten joutuu sitten sulattamaan useamman mutta voin luvata että se kannattaa... maku on kuin tuoreissa mansikoissa (mun suosikki) !

Leonida kirjoitti...

Oi, mikä vinkki! Tätä täytyy kokeilla ensi kesän marjakautena. Kiitos!