tiistai 5. tammikuuta 2016

Kolme vuotta irtioton jälkeen

Kolme vuotta sitten tartuin tilaisuuteeni lähteä uudelle uralle. Viisitoista vuotta ICT-alalla vaihtui uuden opiskeluun. Missään vaiheessa en ole katunut irtiottoani, päinvastoin, vaikka tälläkin hetkellä töitä ei riitä joka arkipäivälle. Työ itsessään on mielettömän palkitsevaa ja valmennettavatkin ovat pääasiassa olleet erittäin tyytyväisiä palautteista päätellen. Työni on mielekästä ja energisoivaa, ja pakottaa minut olemaan läsnä juuri käsillä olevassa hetkessä. Ehdottomasti oikea valinta.

Vuosi 2013 oli tiukkaa pakertamista opintojen kimpussa: psykologian perusopintoja sekä ratkaisukeskeisen valmentajan oppia. Vuoden 2014 alussa päätin saattaa hakupaperini ajan tasalle, vaikka opinnot olivatkin vielä kesken, jotta voisin "haistella" mahdollisuuksia työllistyä uudelle alalle. Se kannatti, sillä kesäkuun alusta 2014 pääsin työnhakuvalmentajaksi ja sittemmin urasellaiseksi. Olen ikuisesti kiitollinen esimiehelleni ja yrityksen omistajalle tilaisuudesta, jonka hän antoi minulle tietämättä varsinaisesti, olenko hyvä valmentaja lainkaan. Palaute esimieheltäni on ollut jatkuvasti kiittävää ja olen saanut kuulla ihmetystä moninaisista taidoistani. Ammatillinen itsetuntoni on noussut kohisten. Eikä vähiten ihanien valmennettavien ansiosta, joilta saatu palaute on tämän työn suola.

Töitä oli vuoden loppuun varsin mukavasti ja enemmän oli tiedossa; kuukausipalkkatyö siinsi jo lähellä. Vuoden viime metreillä tuli kuitenkin tieto, että suunnitelluista valmennuksista vuonna 2015 toteutuisi vain murto-osa ja sain heittää kaivoon haaveeni täysipäiväisestä työpaikasta. Vuoden 2015 olen sinnitellyt sovitellun päivärahan voimin tehden uravalmennuksia myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella, mikä ei varsinaisesti ole ollut ideaaliratkaisu perheelleni. Onneksi sain itselleni toisenkin työnantajan, jolle olen tehnyt töitä määräaikaisuuksin. Aikataulut ovat kolahdelleet pahasti viime syksynä ja olen joutunut kieltäytymään monista töistä vain sen vuoksi, että olen ollut osittain varattuna ensimmäisen työnantajan valmennuksiin. Niistä ei kuitenkaan ole riittänyt koko syksylle, joten ansiosidonnainen on huvennut tiuhaan tahtiin. On kuitenkin ollut erittäin mielenkiintoista ja valaisevaakin tehdä töitä kahdelle kilpailevalle yritykselle ja oppia, miten eri tavoin voi samat asiat hoitaa. Olen oppinut paljon molemmilta, myös siitä, mitä pitkällä tähtäimellä en halua.

Tiivistetysti täydellisen alanvaihdon plussat ja miinukset voisi kertoa näin:
+ Miten elähdyttävää onkaan ollut lähteä tutusta ja turvallisesta ympäristöstä, työtehtävistä ja koko alalta uuteen tuntemattomaan!
+ Rakastin opiskelua ja voisin opiskella lopun ikääni, mikäli joku siitä minulle maksaisi toimeentulon
+ Sain valtavasti uutta potkua ajatuksiini ja laajennettua perspektiiviäni
+ Olen päässyt käyttämään aiemmasta työurastani kertynyttä kokemusta ja näkemystä nykytyössäni, joten sekään ei mennyt millään mittapuulla hukkaan
+ Olen tutustunut sekä opinnoissani että töissä uljaaseen määrään mielenkiintoisia, erilaisia ja mahtavia ihmisiä
+ Olen nauttinut paljon vapaudestani olla kotona ja tehdä töitä myös täältä käsin
+ Olen saanut viettää paljon enemmän aikaa myös kotona neljäs- ja ekaluokkalaisteni kanssa. Sitä ei voi mitata missään rahassa.
+ Koen, että monta ovea on avoinna ja mahdollisuudet miltei rajattomat - tunne on voimauttava!
+ En mieti enää, jaksanko eläkeikään asti työelämässä
+ Koen entistä vahvemmin, että elämä kantaa
- Menetys on ollut suurin taloudellisesti. Nykytöissä on turha haaveillakaan entisestä tulotasosta.
- Tuntien laskeminen ja raportoiminen moneen suuntaan ei pitkän päälle innosta. Olen luonteeltani kuukausipalkkainen ja tällä kuviolla päädyn tekemään hurjia määriä ilmaista työtä.
- Toisinaan kotona opiskelu ja osin työskentelykin on ollut raskasta, sillä aikuiskosketus on välillä minimaalinen. Silloin pinna on tiukalla.
- On vaikeampi ottaa itsekkäästi aikaa itselleen, kun on niin paljon kotona. Jos lähtee säännöllisesti töihin muualle, pääsee automaattisesti "rauhaan" kodin tekemättömistä töistä ja voi keskittyä täysipainoisesti töihin.
- Välillä pohdin, jaksanko enää normaalia 8 tuntia päivässä työtahtia, vaikka työ olisikin mieleinen. On niin mukavaa saada pyykit ja tiskit hoidettua päiväsaikaan, ettei illalla tarvitse enää jaksaa.

Nyt seison jälleen uuden kynnyksellä. Uudet kuviot eivät ole vielä varmistuneet, mutta on hyvin mahdollista, että saan lähiviikkoina määräaikaisuuden valmentajan tehtävästä, joka on iso harppaus täsmälleen siihen suuntaan, mistä aloittaessani haaveilin. En uskalla siitä vielä enempää kertoa siltä varalta, että se menee mönkään. Kävi miten kävi, muutoksia on joka tapauksessa tulossa henkilökohtaisessa elämässä enemmänkin. Aloitamme rakentamisen myöhemmin tänä vuonna ja ensimmäisenä on edessä nykyisen kodin myyminen ja vuokralle muutto. Isoja muutoksia nekin.
Forrest Gumpin mukaan "Elämä on kuin suklaarasia; et koskaan tiedä, mitä saat" ja sepäs se onkin se huippujuttu! On kivaa, ettei tiedä, mitä kaikkea kivaa on tulossa. Sitä voi vain avata silmät aina uuteen päivään ja todeta vanhaan tapaan, että "uusi päivä, uudet kujeet".

Leppoisaa loppiaista ja Onnellista Uutta Vuotta kaikille!