Vuoden 2011 viilattavat

Blogini aloittamisen jälkeen tapanani on ollut palata vuoden vaihtumisen jälkeen omaan Vuoden viilattavaa -listaani. Vuonna 2011 listallani oli muutamia asioita, joista pari pitäisi siirtää ikuisuuslistalle, jos sellaisen joskus teen.

1. Pidä parempaa huolta siitä maallisesta tomumajastasi.
Tämä asia on joka vuosi aivan yhtä tärkeä, ellei sitten koko ajan tärkeämpi iän karttuessa. Ja joka vuosi se on aivan yhtä vaikea viilattava. Mistä lie johtuu. Pitääkö sitä sairastua vakavasti ennen kuin ottaa tosissaan terveytensä? Olen aina ollut perusterve, enkä lainkaan onnettomuusaltis, joten ehkäpä otan terveyteni liian itsestäänselvästi. Kohta se ei sitä enää ole. Tänä vuonna tulee täyteen neljäkymmentä vuotta...

Plussat ja miinukset:
+ Kesä oli ensimmäinen pitkään aikaan, kun olin lomalla vain neljä viikkoa. Edellinen kesänihän oli kotiäidin viimeinen kesä ja aivan mahtava sellainen. Mutta ensimmäistä kertaa aikoihin aloitin jotakin "uutta" liikuntaa - lähdin kävelylle ja otin pienet hölkkäjaksot melkein heti alusta alkaen mukaan.

+ Plussana pitää mainita kyseisen lenkkeilyn jatkumisen! Ei ole pitkään aikaan tapahtunut, että jatkaisin niin mielelläni jotain liikuntaan liittyvää. Toki lähtemisen helppous vaikuttaa - sen kun vain pukee asianmukaiset talvivermeet ja astuu ovesta ulos...

+ Erityisplussan ansaitsee asenteeni liikkumista kohtaan. Kuten aiemmassa postauksessa mainitsin, lähden lenkille, kun huvittaa ja tekee mieli. Enkä anna raippaa selluliitin valtaamalle pyllylleni, vaikken lähtisikään lenkille kuin kerran kahdessa viikossa. Kuulostelen hyviä fiiliksiäni ja nautin niistä. Tämä on jotain uutta minulle. Se on ehkä viime vuoden suurin saavutukseni.

+ Karkkilakkoni tai "en käytä" -asenteeni karkkia kohtaan pysyi ennallaan marraskuuhun asti. Sallin itselleni karamellejä perheeni syntymäpäivinä, matkoilla tai muuten erityistapauksissa. Se toimi aika hyvin. Kun "erityisaika" meni ohi, karkinsyöntikin jäi. Melkein koko vuoden.

+ Syksyllä aloin työpaikkaruokalassa harrastaa pitkän tauon jälkeen taas keittoja silloin tällöin. Se tuntuu hyvältä. Yritän valita mahdollisimman usein keiton, mutta talvella se on vaikeampaa, koska maha huutaa lämmintä ja tuhtia ruokaa. Silti joka viikko syön ainakin kerran keittoa.

- Keväällä fyysisestä kunnosta huolehtiminen oli aika alhaalla tärkeysjärjestyksessä. Talvi oli pitkä, harvoin kulkevasta bussiaikataulusta riippuvainen, täynnä kuuden aamuja, vaikka elimistöni herää mieluiten kello kahdeksalta, ihania talvihetkiä, mutta silti jotenkin väsynyt talvi.

- Ihanat joogatunnit, joilla olin maanantaisin käynyt, jäivät helmikuun jälkeen kokonaan pois, sillä töissäni alkoi kiireinen aika, enkä enää sujuvasti saanut, tai viitsinyt, tehdä aikaa klo 15.10 alkavalle joogatunnille. Tekosyy sinänsä, mutta jostain syystä en jaksanut lähteä sinne enää.

- Syömiseni eivät ole juuri parantuneet. Vaikka kotiäitivuosina haaveilin muiden tekemistä ruoista, ja etenkin salaateista, niitä en töissä edelleenkään valitse pääateriaksi, lisukkeeksi vain. Se ehkä johtuu siitä, että talvella syön mieluummin lämpimiä ruokia, sekä siitä, että vatsani ei tunnu osaavan aina nätisti sulattaa tuoreita kasviksia, vaan protestoi kivulla. Makeaa syön edelleen päivittäin.

- Karkkilakkoni koki pahan takaiskun loppusyksystä, kun olin väsynyt, oikeastaan uupunut, ja stressaantunut. En jaksanut taistella makeankaipuuta vastaan, vaan söin karkkia ja suklaata, kun oli tarvis. Mutta plussana se, etten ole sitä enää harmitellut. Näin mentiin, ja katsotaan, miten mennään vuonna 2012.

2. Pidä parempaa huolta sisäisestä minästäsi.
Olen halunnut päästä irti tunnesyömistäni, olla armollisempi itselleni ja hyväksyä itseni sellaisena kuin olen. Paljon on tehtävää, mutta syksyn aikana koen harpanneeni tällä saralla isonison askeleen eteenpäin. 

Plussat ja miinukset:
+ Löysin armollisen itseni, kun muutin ikiaikaista asennettani liikkumiseen alkusyksystä. Minulla ei ole yhtään tavoitetta liikunnan suhteen. Olen aidosti sitä mieltä, että parempi vaikka kerran kuukaudessa kuin ei ollenkaan (sekin on kokeiltu). Kieltäydyn potemasta huonoa omatuntoa, jos en jaksakaan lähteä lenkille, vaikka aioin.

+ Toisaalta, kun olen ajatellut lähteväni lenkille, enkä jaksaisi lähteä, jaksan tsempata paremmin, että lähde vaan, edes ajattelulenkille. Siitä seuraa suoraan tyytyväisyyttä itseeni.

+ Olen melkein jo hyväksynyt, etten tule todennäköisesti koskaan olemaan liikuntakärpäsen puraisema. Riittää, kun pieni liikuntakirppu puraisi heinäkuussa ja purema kutittaa harvakseltaan.

+ Olen pitänyt kiinni kätevien ystävieni tapaamisista, sillä he tuovat aitoa iloa ja jaksamista aikana, jolloin ystäviin ylipäänsä ei tule pidettyä juurikaan yhteyttä.

+ Nautin omista lapsistani joka päivä. Otan mieluusti vastaan heiltä halipusu-hoitoja ja iloitsen, kun he ovat iloisia.

- Syön edelleen, kun minulla on tylsää, kun haluan jotain kivaa piristystä itselleni helposti (kun en vaikka voi lähteä talosta ulos mihinkään), kun kaipaan hemmottelua (usein). Suruuni en kumma kyllä erityisesti syö.

- Koska syksy oli raskas ja uuvuttava, ja sisäinen kaistani tukossa, en tehnyt yhtään korua ja korttejakin askartelin verraten vähän. En löytänyt syksystä mitään muuta iloa tuovaa harrastusta itselleni kuin nuo satunnaiset lenkit. Kaipaan koruilua ja askartelua ihan itseksenikin. Lasten kanssa olen tehnyt kumpaakin, mutta kyllä haluaisin jaksaa taas itseksenikin.

- Oloni on edelleen saamaton, kun en saa tartuttua ikuisuusraivausprojekteihin täällä kotona. Oikeasti kärsin sekamelskasta, mutten edelleenkään jaksa tarttua hommiin, kun tiedän, etten saa niitä kuitenkaan loppuun järjellisessä ajassa.

- Työelämässä on stressaava ja epävarma aikakausi. Minulla on motivaatio-ongelmia, vaikka paikka paikoin koen entisenlaista innostusta joidenkin työtehtävien myötä. Mietin jatkuvasti, mitä haluan tehdä isona.

3. Pidä huolta UNESTASI.
Tämän viilauksen lisäsin listalle viime vuonna töihinpaluun jälkeen, sillä arkiaamuni tosiaan alkavat 6.15 herätyksellä, mikä on illanvirkulle kellogeenilleni kiduttavan aikaista. 

Plussat ja miinukset:
- Unen määrässä en ole onnistunut lainkaan petraamaan. Joudun edelleen heräämään arkisin 6.15, mutta maltan alkaa nukkumaan vasta 23.00 jälkeen, joskus puolenyön jälkeen. Ongelma on, että virkistyn klo 21 jälkeen hurjasti, ja nautin päivän ainoasta ajasta, jolloin kukaan ei vaadi minulta mitään. Viikonloppuna sitten yritän nukkua hiukan pidempään tai otan päiväunet, jos tulee sellainen hetki. Mutta eihän se riitä. Tietenkään.

Näistä viilauksistahan siirtyy suurin osa (taas) suoraan tälle vuodelle. Pitää silti hiukan pureksia niitä ensin ennen kuin kirjoitan ne tänne muistiin.