Vanhasta eroon, tilaa uudelle - Urheilupaidat - karsintakierros 2

 Aloitin oman versioni konmarituksesta huiveista ja työn alla on seuraava vaatekategoria eli urheiluvaatteet, ja niistä urheilupaidat. Ensimmäinen osa urheilupaitojen karsimisesta on täällä. Lähtökohtana on 24 paitaa, joista on 14 paitaa päätynyt toistaiseksi kyllä-kasaan. Varaan oikeuden muuttaa mieltäni milloin vain kyllä-, ehkä- ja ei-kasojen sisällöstä. ;) 

Tästä lähdettiin: 24 urheilupaitaa.

Ensimmäisessä vaiheessa onnistuin vaatteiden kokeilemisen kautta siirtämään ei- ja ehkä -kasaan 10 vaatetta. Nyt käyn läpi kyllä-pinoni 14 paitaa laji- ja vuodenaikamielessä. Tarvitsenko todella niitä kaikkia, vaikka mahtuvatkin päälle?

14 kyllä-pinon paitaani

Kyllä-kasan oikeutus

Kyllä-kasani jaottelin kolmella eri perusteella: mind & body -lajit, muu sisäliikunta, ulkolajit. Alhaalla vasemmassa kuvassa värimaailmakin kertoo, että kyseessä on rauhallisten lajien pino. Siinä on toppia, t-paitaa, puolipitkää hihaa ja pitkää hihaa. Sopivat sekä joogaan että pilatesiin. On vilpoisempaa ja lämmittävämpää. Esimerkiksi joogassa voi tulla hiki joogatyypistä riippuen, jolloin löysät toppi ja t-paita toimivat, mutta pilatesissa joskus on hiukan viileä, jolloin pitkähihainen löysä paita on parempi. Neljä alinta paitaa olen ostanut alun perin joogatarpeisiin; ylin vihreä viime syksyn hyvin edullinen ostos Ellokselta on sopiva pilatekseen.

Oikeassa kuvassa alla on yksi toppi ja neljä t-paitaa. Toppi on niin ohutta kangasta, että olen käyttänyt sitä toisen treenipaidan alla, niin ei napa vilku ylösalaisinliikkeissä. T-paidoista pari on melko uusia, hyvin edullisia Ellos-ostoja niinikään, ja ovat sopivia sekä joogaan, pilatesiin että vähän vauhdikkaampiinkin lajeihin, koska helmassa on hiukan tiukempi resori.

Takimmainen t-paita on vanha, todella vanha Lidlin ostos, oikeastaan kuuluisi jättisuurien treenipaitojen kasaan. Se on lemppari mökkiurheilupaitani kesällä: kun lähtee rannasta kävelylle mökkitietä pitkin, siellä on yleensä kuuma ja tuo hyvä, löysä paita on oikein käyttökelpoinen siellä. Siksi en sitä heitä pois, vaikka se tosiaan on vanhempi kuin toinen tyttäreni.

Oikean kuvan keskimmäinen, fuksianpunainen ohut Stadiumin treenipaita meinasi joutua ei-pinoon, mutta koska säilytän samanvärisen topin, ne käyvät väriltään yhteen ja keksin käyttöä niille kyllä.

Minulla on kaksi talvella ostamaani pitkähihaista treenipaitaa (alla vasemmalla), jotka sopivat fleecen alle hiihtäessä/lasketellessa ja keväällä ja syksyllä sellaisenaan tai tuulitakin alle. Aivan älyttömän hyvät Niken paidat, joista tykkään paljon!

Kuvassa alla oikealla ovat ne kaksi leveätä Raiskin treenipaitaa, jotka ovat nättejä, mahtuvat todella väljästi päälle, ovat kesäkävelyillä vilpoisia ja lepattavia, kuten aiemmin mainittu Lidlin ikuisuuden vanha treenipaita. MUTTA: kun tarkemmin ajattelen, en pidä siitä, miltä minusta tuntuu niitä pitäessä. Tunnen pukeutuvani telttaan, joka lepattaa ympärilläni. Vaikka ne ovat laatumerkkiä, joudun kyllä miettimään hyvin tarkkaan, haluanko niitä jatkossa enää käyttää. Olen käyttänyt niitä tanssillisessa jumpassa, mutta fiilikseni niissä oli aina jotenkin ylileveä. Ehkä-kasaan siis.

Ehkä-pinon perkausta

Toinen karsintakierros ehkä-vaatteiden osalta tarkoittaa, että mietin, onko siellä hiukan ahtaiden paitojen joukossa joku lemppari, jonka haluaisin ehdottomasti säästää "laihempia päiviä" varten, tai mitä teen isoille paidoille, jotka pinoon juuri lensivät.

Ja kyllä siellä on lemppareita. Alla kuvan vasemmassa alareunassa on Röhnischin musta t-paita, joka on niin pehmoinen ja ihana, että sitä on tosi kiva pitää päällä. On ajaton ja hyvä malli, jos itse olisin hiukan pienempi. Ehdoton lempparivaate siis. Toinen musta t-paita, jota mietin, on vasemman reunan toiseksi ylimmäinen Umbron treenipaita, joka on hiukan paksumpi, napakampaa materiaalia, ja josta tykkään myös. Oikealla alhaalla on kolme treenitoppia, joista kaikista olen tykännyt kyllä. Keskimmäinen, oranssiin vivahtava hihaton paita on hyvinkin tiukka, mutta on toiminut talvella fleecen alla, kun ei ole tarvinnut hihoihin niin paljoa lämpöä. 

Oikeastaan toppien kanssa olen hiukan sillä kannalla, että ne ovat käytännöllisiä silloin, kun haluan pitää niitä jonkun toisen treenivaatteen alla, esim. löysien joogapaitojen alla. Taidan siirtää neljänteen "säästettävien, mutta juuri nyt liian ahtaiden" pinoon mustan ja oranssihtavan topin sekä kaksi mustaa treenipaitaa.

Ja ei-kasahan näyttää nyt siltä, että kahdeksan vaatetta lähtee kokonaan pois.

Lopputulos toiselta karsintakierrokselta

Kyllä-pinossa on enää 12 treenipaitaa. Ei-pinossa 8 paitaa. Eikä enää yhtäkään ehkä-pinossa. Sen sijaan varastoon menevään säästettävien pinoon siirtyi 4 pienehköä lempipaitaa odottamaan "ohuempia" päiviä. Ja jos vuoden päästä ne ovat vieläkin siellä, nakkaan pellolle ne kaikki!

Seuraava karsinta onkin työläs, sillä se on urheiluvaatteista trikoot ja verkkarit. Niitä on historiallisista syistä paljon, niitä ei ole 2015 vuoden jälkeen karsittu, ja ne pitää kaikki kokeilla jalkaan. Huh huh! Siihen pitää kerätä hetki voimia!

Vanhasta eroon, tilaa uudelle - Urheilupaidat - analyysi ja karsintakierros 1

 Päätin jatkaa varsin hyvin alkanutta materian karsintaani seuraavaksi hyvin vähän käytettyjen vaatteideni ryhmään eli urheiluvaatteisiin. Ensimmäisenä vuorossa siis urheilupaidat.

Ollakseni niinkin liikkumaton ihminen kuin olen nykyään, löysin itseltäni yhteensä 24 urheilupaitaa! Tässä luvussa ei ole mukana erilaiset kerrastot tai välikerrosfleecet, vaan nämä paidat ovat heti iholla. Siis 24 paitaa.

Nyt nolottaa

Tässä kohtaa iskee häpeä. Olen konmarittanut urheiluvaatteeni vuonna 2015 jo kerran ja siellä jälkeen-kuvissa näkyy samoja vaatteita, joita tässä edelleen hilloan. Ja aivan samalla tavalla aloitin tekstin, että "ollakseni niinkin liikkumaton ihminen" ja ihan samalla lailla toivoin lopussa karsimisen johtavan siihen, että uutta virtaa tilalle, uusia elintapoja tms. Ja ongelmana silloinkin oli lihominen, ja että tarttis laihtua, kun se tulisi halvemmaksi kuin ostaa jatkuvasti uusia, isompia vaatteita. Eli mikään ei ole siis muuttunut vuodesta 2015, ei yhtään mikään.

Vuonna 2015 urheiluyläosia oli 21 kappaletta, joista viisi karsin silloin pois, eli 16 kpl. Nyt seitsemän vuotta myöhemmin, niitä on taas 24 kpl. Huoh. Tosin tekniset paidat ovat tosi kestäviä. Harvan olen joutunut heittämään pois siksi, että olisi mennyt rikki tai huonoksi.

Huomasin kyllä, että kasassa on urheilupaitoja ajalta ennen lapsia, ja esikoiseni on jo 16-vuotias... Kohtuuvanhaa tavaraa siis löytyy. Muistan, että viime kierroksellakin dilemmani oli, etten ole kovin lajiuskollinen, vaan jos liikun, niin mielellään ei samaa sorttia montaa kertaa viikossa, vaan eri lajeja vaikka kerran kutakin. Sehän tarkoittaa hiukan eri vaatimuksia vaatetukselle myös.

Korona ikävä kyllä on pysäyttänyt kaiken harrastamisen satunnaisia kävelylenkkejä lukuunottamatta. Ratsastus jäi vuosi sitten tauolle vähän vahingossa, enkä ole saanut sitä elvytettyä. Huomasin kyllä, että aerobisen huonon kuntoni takia ratsastaminen oli aika raskasta, koska taitoa löytyy enemmän kuin kuntoa, niin eihän sitä sitten halua vaan käyntiä mennä, vaan treenata kunnolla. Ja sen tuloksena kyllä tuli päänsärkyä ja sykkeet nousi pilviin, mikä ei ollut sitten enää kivaa.

Menneitä lajejani näitä vaatteita tarkastellen on mm. juoksu, kävely, zumba, muut jumpat, jooga, pilates, ratsastus, talvella hiihto. Näistä viimeisen vuoden aikana olen harrastanut ainoastaan kävelyä, pilatesta, ratsastusta ja hiihtoa. Joskus kyllä kaipaan zumbatunneille, koska tanssityyppiset tunnit on ihania, varsinkin lattarimusiikin tahtiin vedetyt.

Kokeilun kautta karsintaa

Järkkäsin ensin vaatteet kokojärjestykseen, koska kaikkia piti kokeilla. Kokoni on kasvanut usean vuoden kuluessa ja väljyys tullut tärkeämmäksi ja tärkeämmäksi - ettei mikään purista. Siispä minulle tuli kolme eri koon kasaa: koko L/42, koko XL/44 ja 46. Huomaan, että olen hankkinut 46 koon paitoja väljyyden vuoksi. Mahtuisi pienemmätkin päälle, mutta jos yhtään tulee makkarankuorifiilis, ei vaatetta halua pitää.

Vasemmassa kuvassa kaikki 42-kokoiset, oikeassa 44-kokoiset ja alimpana kaikki 46-kokoiset.

Kaikki vaatteet mahtuivat päälle. Pari oli ikävän makkarankuorimaisia, useampi ehkä-kasassa hiukan liian tyköistuvia ja kaikki 44- ja 46-kokoiset olivat mahtuivat passelisti. Parista 42-koon t-paidasta tajusin, että ne olivat Raiskin plus-malliston kokoa 42 ja ilmankos ne olivat alun perinkin tuntuneet jotenkin jo vähän liian leveiltä minulle. Esim. joogassa epäkäytännöllisiä, koska alaspäin katsovassa koira -asanassa helma valuu kohti päätä ja vatsa paljastuu, mutta kesäisillä kävelylenkeillä mukavan vilpoisia kaikessa väljyydessään. Kuvissa ne ovat kuitenkin tuossa 42-kasassa.

Pois- & ehkä -kasa

Pelkän kokeilukierroksen perusteella laitoin vähän liian kurveja hivelevät topit ja paidat pois/ehkä -kasaan. Ehkä-kasaan siksi, että ne kaikki silti mahtuvat ja joitakin toppeja voisi käyttää löysempien paitojen alla - eivät rullaudu pää alaspäin ollessa leukaa kohti. Ja kai minä elättelen toivoa, että joskus olisikin tuo omenamassu edes vähän kapoisempi. Ei tarttisi olla edes paljon, niin moni paidoista passaisi ihan hyvin.

Ja neljä t-paitaa ovat tosi hyväkuntoisia, joku jopa ihan lemppari, mutta vähän liian "nuolevia", joten joko pois- tai ehkä-kasa on oikea paikka niille. Yhteensä 10 paitaa ja toppia päätyi tähän kasaan.

Pois- ja ehkä -kasa 10 kpl

Hiukan haikeudella laitan naftien kasaan kaksi pitkähihaista juoksupaitaani (alla ylempi kuva). En ole vuosiin enää juossut, ja nykymuodin urheiluvaatteet ovat helmastaan pidempiä kuin nämä - eli vatsa juuri ja juuri peittyy. Ei käyttöä näille toistaiseksi.

Ainoa suoraan roskiin menevä paita on (alla alempi kuva)- tosi löysä t-paita, oli löysä jo vuosikausia sitten, ja joka on nuhjaantunut, koska on puuvillaa ja elastaania. Koko XXL ei vastaa mielestäni nykykokoa, on ehkä ennemmin XL.

Johtopäätös

Tämän ensimmäisen karsintakierroksen jälkeen minulla on 14 urheilupaitaa toistaiseksi kyllä-kasassa, 9 ehkä-kasassa ja yksi suoraan poismenevien kasassa.

Näitä täytyy vielä karsia, ehdottomasti. Kyllä-kasaa aion käydä läpi laji- ja vuodenaikamielessä, ja lopuksi myös lempparivaatemielessä. Tuosta Konmarin tärkeimmästä periaatteesta, että tuottaako joku yksittäinen vaate tai tavara iloa, joudun vaatteiden kohdalla joskus tinkimään, koska silloin, kun ihminen on omenamallinen, ei aina ole niin helppoa löytää sopivia vaatteita, ja joutuu ehkä pukeutumaan ei-niin-lemppareihin vaatteisiin tarpeen tullen, jos ei ehdi kauppoihin.

Sekin päätös odottaa, että säästänkö ehkä-kasasta hiukan ahtaita paitoja ja toppeja laihtumisen varalle vai en. Aina olen niin tehnyt, mutta joka kerta mietin, että entäs jos laihdunkin, niin haluanko sitä enää mitään vanhoja vaatteita ottaa käyttöön. Tuumaan kyllä, että ihan lempparipaidat voisi säästää, koska sitähän on iloinen, jos sellaisiin mahtuu pitkästä aikaa. Ja ne paidat, jotka ovat ihan ookoo, eivätkä herätä juurikaan tunteita, voisi sitten surutta pistää pois.

Jatkuu seuraavassa postauksessa...

Tämän hetken kyllä-kasani 14 paitaa.

Mitä kuonaa viisikymppiselle on kertynyt

Täytän tänä vuonna 50 vuotta. Tuntuu hurjalta. Muistan lapsuudesta mummoni, joka 49 vuotta täytettyään totesi monen vuoden ajan, että täyttää tänä vuonna 49 vuotta, eikä enää koskaan sen enempää. Kylläpä hän olikin nuori isoäiti silloin - minä olin 8-vuotias. Itse olen siinä samassa iässä nyt, enkä tunnista itseäni mistään keski-ikäisen naisen kuvauksesta. Mieli on paljon nuorempi. Nyt tuo rakas mummoni on pian 91-vuotias ja edelleen tuntee itsensä tytöksi. Aika ihanaa ja samalla haikeaa - miten ulkokuori muuttuu, mutta sisin ei vanhene samaan tahtiin.

Olen miettinyt kriiseilyjä. Onko minulle tulossa viidenkympin kriisi? Vai onko se jo menossa? Onko pakko kriiseillä?

En tunnista varsinaista kriisiä, mutta jonkinlainen muutoksen tarve on kehittynyt parin viime vuoden aikana. Vuoden vaihduttua päätin, että pitää päästää irti jostain vanhasta, jotta tulisi tilaa uudelle. Solmin jo jonkun langanpään yhteen, hautasin lopullisesti yhden ystävyyden, ja nyt haluan aktivoitua materian karsimisessa. Aloitin huiveistani - mikä jäävuoren huippu se onkaan - ja jatkan muuhun vaatetukseen heti, kun jaksan. Tuntui hyvältä karsia huivit, vaikka nyt ne pois lähtevät kummittelevat vielä täällä jaloissa.

Onko se kriisin merkki, että aikana, jolloin istua kököttää lähes 24/7 kotona, jossa ei saa lainkaan olla yksin, vierailee usein nettikaupoissa hankkimassa alennusmyynneistä kosmetiikkaa, vaatteita ja kenkiä ajalle "sitten, kun palataan toimistolle ja ihmisten ilmoille", vaikka kaapit on täynnä "rätei ja lumpui"? Puhumattakaan kosmetiikasta ja kengistä. Kun ei saa aikaiseksi käydä läpi niitä vanhoja vaatteitaan, jotta näkisi, mihin mahtuu ja mikä sopii vielä omaan tyyliin.

Jotakin varmaan yritän kompensoida; ostaa itselleni hyvää mieltä; hoivata itseäni, kun kukaan muu ei hoivaa. Ostan myös ammattikirjallisuutta ja self-help -tyyppisiä teoksia, mutta ne jäävät lukematta, koska en vapaalla jaksa keskittyä kuin kevyempään someen, lehtiin ja fiktioon. Mistähän se kertoo?

Siitä viisikymppisen kuonasta

Sen olen huomannut, että jo jonkin aikaa olen voinut henkisesti jotenkin huonosti, ja myös fyysisesti - viime vuonna minulta leikattiin sappirakko pois. Olen ihan lempparityössä ja työnantajani on hyvä, työkaverini ekstrakivoja, mutta työ on vaativaa, stressaavaa ja nykyiset palautumisen keinoni mitättömiä, sillä työpäivän jälkeen en jaksa oikeastaan juurikaan mitään kuin istahtaa sohvalle telkan ääreen. Kotihommat painottuvat viikonloppuun, jolloin jaksaa puuhastella enemmän, joskin tuntuu, etten jaksa koskaan tehdä tarpeeksi. Perussiivous js pyykkäys jo väsyttää psyykkisesti niin, etten jaksa enää tarttua projekteihini, tai muihin kivoihin juttuihin. Tosin, meillä jää usein imurointikin seuraavaan viikkoon, lähinnä vessat pesen ja pyyhkeet vaihdan viikottain. Keittiötä pidetään siistinä muruista ja tahroista pitkin viikkoa.

Keskeneräisiä ja aloitusta vailla olevia projekteja löytyy kotoa ja pääkopasta vaikka kuinka paljon. Kotipuolella oli useita vuosia huolta lapsesta, parisuhde ollut sen myötä "pidossa" pitkään, ja vaikka tuntuu menevän monella tavalla paremmin, arki adhd-nuoren kanssa on joskus aika kuluttavaa. Tuntuu, että aiempien huolivuosien jälkeen helpompi ajanjakso onkin tuonut psyykkisen väsymyksen pintaan. Voimavaroja tuntuu olevan aika vähän. Siinä ei auta, että fyysinen kuntoni on ala-arvoinen.

Kaksi koronan vuotta on passivoinut minua valtavasti. Toki etätyö on toisaalta ollut ihanan helppoa ja arkeen tuli lisää aikaa työmatkojen jäätyä pois, mutta etätyössä ei tule automaattisesti taukoja esim. paikasta toiseen siirtyessä, ja Teamsissa istuminen on hyvin kuluttavaa sekä silmille, korville että aivoille takamuksesta puhumattakaan. Liikuntaharrastuksetkin ovat hiipuneet. Ratsastus jäi viime talvena tauolle, pilates joulun jälkeen. Enkä ole kauheasti käppäillyt ulkonakaan. Keväästä odotan kyllä sitä, että pääsee lähiseudun luontopolulle, joka on tosi kiva. Kortteja olen askarrellut vain hyvin harvoin - ilopilkkuina rakkaat Kätsyt eli Kätevät Emännät, joista osan kanssa viimekin vuonna askartelimme jopa kahteen kertaan pidemmän koronatauon jälkeen. Tänä vuonna toivottavasti askarrellaan taas iloisissa merkeissä.

Ehkä se kuona on kaikenlaista epämääräistä tunnetasolla käsittelemätöntä tauhkaa elämän eri osa-alueilla. Jotain kumuloitunutta riittämättömyyden tunnetta ja sitä, ettei koe yltävänsä lähellekään sitä, millainen haluaisi ja voisi potentiaalin perusteella olla, ja tajuaa, ettei tässä kohtaa ole "elämä edessä, tukka takana" kuin joskus aiemmin, ts. kaikki ei olekaan enää itselle mahdollista. Jotkut junat menivät jo. Motivaation puutetta. Liian pitkää historiaa ja ruuhkavuosien aikana hoitamatta jääneitä suhteita, joita ei ole ollut voimia lämmitellä. Liian vähän kivaa puuhaa; liian paljon velvollisuuksia.

Entäs ulkonäköasiat

Nyt tuli mieleen ensimmäistä kertaa vasta rapistuva ulkokuori. Se ei ole tainnut olla niin suuri takaisku kuin voisi kuvitella, koska tulin ajatelleeksi sitä vasta nyt. Kuitenkin tilannehan on se, että elintapoja pitäisi muuttaa siihen suuntaan, että jättäisi sokeria pois ja liikkuisi edes pikkiriikkisen päivittäin, tai edes puoli tuntia muutaman kerran viikossa. Sokeri vanhentaa, tuo kiloja ja liikkumattomuus ei lupaa hyvää vanhoille päiville. Aloitin jopa Muutos-valmennuksen parin muun kokeilun epäonnistuttua viime kesälomalla, mutta se oli tauolla koko syksyn ja on tauolla nyt keväänkin, koska minulla ei yksinkertaisesti ollut kaistaa siihen tahtiin, jolla ohjelmassa työnnettiin asioita ja harjoituksia tehtäväkseni joka viikko. 

Minulle sopisi paremmin joka kuukausi joku yksi uusi tapa ja yksi uusi harjoitus. Kauhistuttaa, että menin sitoutumaan siihen vuodeksi, kun ajattelin kesälomalla löllyessäni, että "no nyt, nyt aloitetaan muutos ja elintaparemppa, nyt on energiaa siihen". Ja loman jälkeen ensin leikattiin sappirakko ja sen jälkeen työpaikalla muuttui asioita. Siitä lähtien on ollut valtavasti hommaa, sairauspoissaoloja ja vähän tukea. Ei vaan pysty miettimään mitään uusia ruokia tai tapoja tehdä toisin, kun on niin töötissä jatkuvasti. Minähän siis vielä inhoan ruoanlaittoa ja meillä mies tekee ehdottomasti eniten ruokaa, joten se onkin hiukan hitaampi projekti saada meille muutoksia ruoanlaittomielessä. Tosin saisin varsin loistokkaan alun, jos yksinkertaisesti vain jättäisin sokeriherkut pois. Sekin jo auttaisi suuresti. Mutta voi, niistä sokeriherkuista saa nopeaa lohtua, mikä onkin juuri yksi ongelmistani, jonka takia tuo Muutos-valmennus olisi niin hyvä, jos jaksaisin vain siihen sitoutua. Muna-kana -ongelma, joka odottaa ratkaisuaan.

Mutta kyllä se ottaa välillä koville, kun peilistä katsoo joku väsähtänyt keski-ikäinen, jonka piirteet ovat pahasti valahtamassa alaspäin ja kilojakin pitäisi pudottaa. Joku sellainen, joka ei jaksa juuri mitään, ja jolle lähteminen melkein mihin vaan on ajatuksena jo aika raskas. Joka ei fyysisesti enää pärjää, kun ei uskalla edes lasketella enää (ei taitoja, ja kauhea kaatumisen pelko). Jonka ratsastajan taidot riittävät kyllä varsin hyvin, mutta fysiikka panee hanttiin - jos laukkaa liian pitkän pätkän, syke nousee liikaa, tai jos ravaa liian pitkään "pomppuravisella" pollella, tulee pää himskatin kipeäksi. Sentään hevosen selkään vielä pääsee, mutta se ei ihan riitä.

Ehkä sellainen epämääräinen muutoksentarve on ollut jo useamman vuoden, mutta se, mitä muuttaa ja miten, on vieläkin muotoutumatta, vaikka hiukset jo lyhenivät ensimmäistä kertaa vuosiin. Varmasti päänsisäinen työ on se suurin, johon en ole jaksanut tarttua kuin paikoitellen - jos luen jonkun inspiroivan tekstin tai kuulen jonkun toisen kokemuksia, saatan mietiskellä ihan muistikirjaan raapustaen jotain syvällisempiä. Mutta aika alussa tässä ollaan, kun mietin, että mistä muutoksen voin, tai jaksan, aloittaa.

Oivalluksia tähän mennessä

Ehkä muutoksentarpeeni ei liity häämöttävän 50 vuoden rajapyykkiin, vaan siihen, että elämäni on ollut jo pidempään jollain tavoin muutoksen tarpeessa. Ehkä tuntuu, että nyt on ollut riittävästi tätä, ja haluan jotain muuta jatkossa. Ammatillisesti tein jo suuren muutoksen aiemmin, mutta nyt tarvitsemani muutos on paljon suurempi - minä! Minä olen muutoksen tarpeessa.

Koska epämääräistä tyytymättömyyttä huomaan monessa asiassa, luulen, ettei ole niin väliä, mistä nurkasta sitä muutosta alkaa nykertää, jos motivaatiota vain löytyy. Ehkä ne syvemmät ja tärkeimmät muutettavat asiat löytyvät sitä mukaa, kun muuttaa jotain pientä ja saa siitä intoa ja iloa jatkaa eteenpäin.

Sen oivalsin myös, että miksi Muutos-valmennus, joka on siis todella hyvä konsepti ja uskon siihen täysin, ei tunnu hyvältä tässä kohtaa. Vaikka siinä mietitään psykologiseltakin kantilta asioita, lähtökohtana on kuitenkin elintavat, syöminen, liikkuminen, uni ym. ja jollain lailla se fokus tuntuu riittämättömältä, jotenkin väärältä tähän hetkeen. Vaikka kuka tahansa tässä jamassa oleva ihminen hyötyy elintapojen tarkastelulta ja muuttamiselta, on yhä enemmän tullut mieleen, että motivaationi on edelleen väärä. En ole löytänyt vastausta tärkeään miksi muutos -kysymykseeni edelleenkään, ja sen kautta vasta löytyy oikea sitoutuminen ohjelmaan.

Tuntuu, että tällä hetkellä minun pitää lisätä iloa ja innostusta tuovia asioita elämääni, jotta elinvoimani akku latautuu. Tällä hetkellä elämässäni on enemmän akkua purkavia asioita, eikä riitä, että niitä vähentää, vaan sinne lataavalle puolelle pitää löytää huomattavasti enemmän asioita. Ja samaan aikaan ajattelin tutustua tarkemmin tunnelukkoihin, joita meillä kaikilla on. Omansa on hyvä oppia tunnistamaan, niin oppii ymmärtämään omia puolustusmekanismejaan sekä reaktioitaan elämässä ja suhteessa toisiin.

Elinvoiman akku

Ei sitten yhtään johtopäätöstä

Olisipa hienoa päättää tämä teksti johonkin pontevaan ja perusteltuun johtopäätökseen, mutta ei niitä nyt syntynyt. Vielä ainakaan. Ennemmin erilaisia ajatuskulkuja, ajatusprosesseja ehkä käynnistyi tämänkin pohdinnan tuloksena ja ne toivottavasti tuottavat jotakin hyödyllistä ajan kuluessa.