sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Candy strike revisited

Aina välillä muistan karkkilakkoni. Siis sillä tavalla, että "niin, karkkejakin voisi syödä, ellei olisi lakossa". Otin alunperinkin tähän toiseen vajaan vuoden mittaiseen lakkooni rennomman meiningin kuin ensimmäisenä vuonna, jotta näkisin, voinko jatkaa näin esimerkiksi vuosikausia.

Päätin siis syödä karkkia vain omien perheenjäsenteni syntymäpäivinä ja pääsiäisenä, kunnes pääsen joululomalle, jolloin syön rajoituksetta siihen asti, kunnes aloitan seuraavan lakkoni. Nämä kaksi lakkoani ovat alkaneet tammikuun puolivälin tienoilla.

 Eniten minun tekee mieli suklaatäytteistä Porvoon lakua, jos jotain karkkia halajan.
Kuva lainattu Pandalta.

Tähän mennessä tänä vuonna olen syönyt karkkia lakon aikana seuraavasti:
  1. Helmikuussa Ruotsin risteilyllä kuopuksen syntymäpäivien yhteydessä.
    Viime vuonna olin karkitta Ruotsin risteilyn ja koin jääväni jostain paitsi. Karkit jotenkin kuuluvat oleellisesti Ruotsin laivan fiilikseen, ja tuntuu tyhmältä etsiä kalpeita vaihtoehtoja, kun iltamme lasten nukkumaanmenon jälkeen kuitenkin kuluivat hytissä jutellen, lukien ja jotakin napostellen.

    Tänä vuonna risteilymme osui aika hyvin kuopuksen syntymäpäivän aikoihin, joten söin mennen tullen karkkia hyvällä omatunnolla - ja jätin karkit varsinaisilla synttärijuhlilla väliin.

    Johtopäätös: Jatkossa annan itselleni luvan syödä karkkia Ruotsin risteilyllä ja ulkomaanmatkoilla, rajoituksetta. Nykyisellään matkustan niin vähän, ettei ulkomaanmatkailu lakkoani pääse pilaamaan.

  2. Pääsiäisen ajan.
    Tämä oli hyvä päätös. Viime vuonna tuntui aika olmilta jättää suklaamunat ja pääsiäiskarkit väliin muiden niitä mussuttaessa. Toisaalta, tokihan pasha ja mämmi ovat makeata kerrakseen, mutta kyllä pääsiäismunissa joku fiilisjuttu on, etenkin lasten kanssa. Olin kyllä nirso pääsiäismunien suhteen, enkä halunnut syödä ihan mitä tahansa markettimunaa.

    Johtopäätös: Olen tyytyväinen, jos alan nirsoilla karkkien suhteen. Kun syö harvoin suklaata, miksi tyytyä kakkosluokan markettimättöön, jos voi etukäteen suunnitella itselleen hiukan luksusta ja hankkia laatumunaa... : P

  3. Omana ja miehen syntymäpäivänä söin ilolla ulkomaansuklaita, suklaatäytteisiä Porvoon lakuja, karpalonougatia ja vaahtokarkkeja.
    Meillä on mieheni kanssa syntymäpäivät perättäisinä päivinä, joten siinä on juhlantynkää kerrakseen. : ) Jos nyt jotain ei-pyöreitä-vuosia enää tässä iässä kannattaa niin liputtaakaan. Karkit maistuivat, mutta "maisti" ei jäänyt päälle.

    Johtopäätös: Kun on juhlittavaa, ei tarvitse pingottaa. Juhla loppuu aikanaan, ja mussutus myös!

  4. Ylimääräistä karkinsyöntiä kurssipäivinä!
    Olen käynyt kolmella kurssinpätkällä maalis-kesäkuussa. Ensimmäisellä kurssilla oli niin tajuttoman hyvät tarjoilut - terveellistä ja herkullista syötävää Jamie Oliverin tapaan - koko päivän tarjolla, ettei kurssikarkkeja olisi edes kaivannut. Toinen ja kolmas kurssi olivat pudotus normaaliin, ja tarjoilut kurssipäivinä rajoittuivat aamun sämpylään, vaihtelevan hyvään lounaaseen ja iltapäivän epäterveelliseen viineriin tai vastaavaan.

    Näillä kahdella jälkimmäisellä kurssilla ensimmäinen päivä meni meillä kaikilla vielä hyvin, karamellit joka pöydässä saivat jäädä koko lailla rauhaan. Mutta iltapäivällä kaikilla tuntui polttoaine loppuvan ja meininki oli nuutunutta. Viineri tuli syötyä nälkään, vaikken edes pidä niistä.

    Toisesta kurssipäivästä eteenpäin karamellipurkit tyhjenivät pöydissä jo aamupäivällä. Kun kurssi on erittäin tiivis ja vaativa, se syö energiaa enemmän. Kaikki mussuttivat karkkeja joko nälkäänsä tai verensokerin laskuun. Myös minä.

    Ensin ajattelin, että hyi minua, mutta sitten totesin, että tärkeintä itse asiassa oli asenne, jolla karkkeja söin, eikä se, että niitä ylipäänsä söin. Nimittäin, en tarttunut karkkeihin normaalilla herkutteluasenteella, vaan ikäänkuin olosuhteiden pakosta. En tosin ollut tuonut kotoa banaania tai muuta mukaani, muistamattomuuttani tai laiskuuttani, mutta siitä en itseäni ruoskinut. Totesin, etten olisi jaksanut keskittyä kurssilla asiaan, ellen olisi syönyt jotain väliaikoina. Enkä jatkanut karkkien syömistä enää kotona.

    Johtopäätös: Kun päädyn poikkeustilanteeseen, jossa vaikkapa ainoa tarjolla oleva suuhunpantava on karkkia ja minulla on nälkä, ilman muuta syön karkkia. Hätä ei lue lakia.
Toisin sanoen, onnistuin siinä, mitä karkkilakollani tavoittelenkin: normaalimpaa suhdetta karkkiin. Että joskus voin syödä karkkia - hetkellisesti vaikka paljonkin - mutta ilman, että karkkivaihde jää pidempään päälle.

Tämä tuntuu sopivan minulle. Jää hyvä mieli; en erityisemmin tunne jääväni paitsi mistään; koen voivani jatkaa näin pidempään. Tykkään olla armollinen itselleni. Kieltäminen ei toimi.

Seuraavan kerran syön karkkia joulukuussa esikoisen syntymäpäivänä. Tai hyvällä mielellä matkalla, jos sellaiselle päädymme. Ensi vuonna voi olla, etten aloita enää karkkilakkoa vaan "minulla on tapana syödä karkkia vain juhlahetkinä"!

tiistai 14. kesäkuuta 2011

Alkukesän kukintaa

Puutarhatarinat jatkuvat. Kävin kuvaamassa puutarhassa kesän ensimmäisiä kukintoja, ja nautin samalla odotuksesta, jonka antavat pionien ja liljojen lupaavat nuput... joista ei kylläkään ole kuvia.

Edellisiin huhti-toukokuun kuviini kävin kuvaamassa jatkoa vielä viimeisistä rotkolemmikeistä, sillä aiemmat kuvani olivat epätarkkoja. Ei meinannut onnistua tälläkään kertaa, sillä oli tuulinen päivä, mutta yksi tarkempi sentään jäi jäljelle.

 Ihanaisen ihana rotkolemmikki aivan läheltä. Forget-me-not!

Vaikka kuunliljojen lehdet kasvavat hurjaa vauhtia etupihan kukkapenkissäni, löysin sieltä vielä yhden pienen pikkutalvion kukan taponlehtien keskeltä. Ensimmäinen kuva tästä tulokkaasta, joka kotiutui penkkiini viime kesänä isäni vaimon kukkapenkistä. Hyvin pärjäsi ja täytti penkkiä talven jälkeen loistokkaasti tähän asti. Nyt ei enää juuri näy, kun kuunlilja alkaa ottaa vuoroansa.

Piskuinen pikkutalvio eli Vinca minor, taponlehden eli Asarum europaeumin seurassa.

Jalokurjenpolvi eli Geranium 'Victoria' ja loistosalvia eli Salvia superba 'Mainacht'.

  Ihanat yhdessä - jalokurjenpolvi ja loistosalvia lähikuvassa.

Tämä  loistosalvia on mielestäni aivan mahtavan värinen.

Takapihan penkissäni on vielä hiukan tyhjää tilaa, joka pitäisi täyttää. Sopiva kolo on karpaattienkellon takana, jalokurjenpolvi 'Victorian' edessä, eli noin 30-40 cm korkeata perennaa kaipaan. Ei kellokukkaa, eikä kurjenpolven tyyppistä kukkaa, jotta muotokieleen tulisi vaihtelua. Paikka on toisaalta hurjan paahteinen, mutta usein myös tuulinen. Keksiikö joku ehdottaa jotakin?

maanantai 13. kesäkuuta 2011

Menneen kevään tunnelmia

Krookusten aikaan keväällä aloin innokkaana ottaa kuvia puutarhan tapahtumista, mutta en sitten ehtinyt, muistanut tai jaksanut tehdä niistä postausta. Nyt, sairauslomapäivää kotona viettäessä, tuntuu siltä, että on aika keveän kuvakavalkadin...


Kevätsahrami eli Crocus vernus teki minut onnelliseksi huhtikuussa.

Toukokuussa kukkikin sitten moni muu perenna. Rotkolemmikki oli yksi viime kesän perennaostoksistani, ja tänä kesänä se kasvoi mukavan isoksi. Kukinta on mahtava, ja vasta nyt pikkuhiljaa hiipumassa. Lemmikki on jotenkin ihana kukka - niin pikkuruinen, mutta ah, niin kauniin värinen, ja kun niitä on monta, vastassa on ihana vaaleansininen meri...

Rotkolemmikki ja tulppaanit ovat ihania!
 
Ihanan vaaleankeltainen tulppaani.

Tässä vaiheessa rotkolemmikki eli Brunnera macrophylla 'Jack Frost' ei ollut vielä parhaassa kukoistuksessaan, vaan vasta kukintansa aloittanut.

Varjoyrtti eli Pachysandra terminalis 'Green Carpet', joka on ihana varjon kukka, vaikka yleensä ikivihreiden lehtiensä vuoksi varjoon haluttu.

Kukista tulee hyvä mieli. Nyt on alkanut kukintansa pihassamme loistosalvia, jalokurjenpolvi, ruusu 'Louise Bugnet' ja mirrinminttu. Pioneissa sekä liljoissa on nuppuja... Ihanaa!

torstai 2. kesäkuuta 2011

Onnea on...

...askarrella ystävien seurassa.

Viime sunnuntai oli aivan loistava päivä. Aamusella lähdettiin Mirkan kanssa ajelemaan kohti Riihimäkeä, josta kyytiin nousi Anna. Viime hetkellä joutui matkasta jäämään Rva Kepponen, joka kärsi huonon ajoituksen migreenistä (onko migreeni koskaan hyvin ajoitettu?). Lehtokotilo oli jo aiemmin todennut joutuvansa jättämään askartelut tällä kertaa väliin. Siispä ajelimme kolmeen petraan ihanaisen Haltiakummin luo viettämään Kätevien Emäntien askartelupäivää.

Ennen kuin voi harjoittaa kädentaitoja, pitää huolehtia nesteytyksestä ja ravinnonsaannista erityisen hyvin. Se onnistui hurjan hienosti, sillä Haltiakummin pöydässä oli tarjolla ihanaa texmexpannukakkua, Mirkan herkullista juusto-parsakaalipiirakkaa (ei uskoisi, miten hyvältä parsakaali voi maistua) ja Annan fetasalaattia, jotka huuhdeltiin alas tuomallani kuohuviinillä. Jälkiruoaksi Haltiakummi tarjosi hurjan koukuttavia Pulleron suklaapalleroita, joiden tekemisessä on nimittäin aika kova homma, kahvin ja teen kera.

Sen jälkeen olimmekin riittävän tankattuja aloittaaksemme pääpuuhamme. Anna toi mukanaan korutarvikkeita, muut väsäilivät kortteja. Haltiakummilla oli erinäisiä DT-hommia tehtävänään, joista voi kuvia laittaa myöhemmin, joten alla kuvia muiden enemmän tai vähemmän keskeneräisistä töistä. Haltiakummin keittiöpuolen kädentaidoista sentään sai laittaa kuvan...

Annan taitavat kädet rannekorun parissa.

Mirkan taiteen tekoa.

Mirkan keskeneräinen Sininen enkeli.
 
Oma keskeneräinen kukkakorttini.
Haltiakummilla on aivan ihana kohokukkaleikkuri!
Arkitaivas-tekstin paikalle tulee koholeima "Sending you flowers", kunhan ehdin...

Pöytä täynnä tarpeellista tavaraa.

Kun olimme aikamme näpertäneet, tuli uudelleen nälkä ja jano. Siispä takaisin suolaisten herkkujen pariin, joiden jälkeen Haltiakummi, voitteko uskoa, taikoi jääkaapistaan vielä tämän ihanuuden:

Haltiakummin kesäinen täytekakku.
Taustalla Pulleron suklaapalleroita.

Tässä vaiheessa alkoi leggingsien löysähkö vyötärökuminauha jo kiristää... Mutta askartelu jatkui.

Annan aarteita.
Kaulakoru, rannekoru sekä näkyvissä osa toisesta kaulakorusta. Kuvasta puuttuu vielä violettiin sarjaan sopivat korvakorut.

Mirkan valmista taidetta.

Itseltäni pari valmista, pari keskeneräistä korttia.
Oli ihanan tuottoisa päivä!

Kyllä se vain inspiroi, kun saa samanhenkisessä seurassa käsin näperrellä samalla, kun hoitaa sieluaan jutustellessa sekä pitää huolta myös kehon tarpeista. Kiitos teille, rakkaat Emännät!

Tavoitteena on kesällä tapaaminen meillä yökyläilyn merkeissä!