Kakkua äidille

Toukokuinen kakkukurssini sattui sopivasti äitienpäiväviikolle. En ole mikään varsinainen kakkuharrastaja, mutta tykkään kyllä kokeilla erilaisia massoja, täytteitä ja koristeluja juhlapäivinä. Koristeluni ovat varsin vaatimatonta luokkaa ollessaan nopeita tehdä, enkä varsinaisesti koe intohimoa sokerimassa- tai muiden koristeiden väsäämiseen. Mielelläni kyllä ihailen muiden tuotoksia, jotka ovat toisinaan aivan ällistyttävän upeita. Silti kursseilla on aina mukava käydä oppimassa niksejä ja tekniikoita. Kyseinen kurssi olikin ensimmäiseni kakkuaiheesta.

Erilaisista sokeri- ja muista massoita pidän eniten vaahtokarkkimassasta. Sitä on mukava käsitellä ja maku on aivan toista luokkaa kuin sokerimassan. Hyviä kokemuksia minulla on appelsiinin- ja banaaninmakuisista massoista; ja olenpa päässyt maistamaan myös huikean hyvää vadelmanmakuista massaakin. Suklaamassaa sekoitettuna sokerimassan kanssa kokeilin kerran, ja pidin kyllä siitäkin. Mutta siitä ei yli pääse, että kaikki sokeri- ja karkkimassat maistuvat enemmän tai vähemmän "ätläköiltä" tai jonkun mielestä esanssisilta. Silti ne maistuvat useimmille paremmin kuin marsipaanimassa, jonka karvasmantelin maku karkoittaa monet, mukaan lukien mieheni.

Minulla jäi kurssilta keltaista karkkimassaa yli, joten äitini sai lahjaksi ex tempore -kakun, jossa käytin ainoastaan sillä hetkellä kaapeista löytyviä tarvikkeita. Onneksi sieltä löytyi myös käyttämätön paketti appelsiininmakuista vaahtokarkkimassaa, jonka sekoitin keltaisen massan kanssa. Nam!

Tässä hiukan ohjeistusta kakun koristeluun massalla:

• Sekoita karkkimassat keskenään valintasi mukaan joko tasaiseksi väriltään tai marmoroiduksi värien vielä erottuessa toisistaan. Tässä kakussa pyrin saamaan tasaisen vaaleanoranssin lopputuloksen.
• Sirota tomusokeria kaulinta-alustalle ja kaulimelle ennen kuin kaulit massan haluamasi paksuiseksi levyksi. Minä jätän massan yleensä 2-3 mm paksuksi estääkseni massalevyn repeytymisen siirtovaiheessa. Kaulimena kannattaa käyttää isoa sileätä "puikulaa", jolla ei jää painaumia kaulimen reunoista. Itselläni tosin on teräskaulin, jonka reuna jättää jälkiä, mutta olen pärjännyt sillä kyllä.
• Nosta kaulittu massa kaulimen päälle ja sitä kautta kakun päälle. Massa kannattaa kaulita niin isoksi, että reunat peittävät koko kakun ja reilusti yli alareunan, jotta koko kakku varmasti peittyy. Kun sen kerran laskee kakulle, sitä ei voi enää nostaa pois.

Kuvissa näkyvät marsipaaniveitsi ja kaulinta-alusta ovat ostoksiani Confetista kakkukurssin päätteeksi. Erittäin käteviä karkkimassan käsittelyssä. Myös tomusokerisirotin niinikään samalta reissulta tuli tarpeeseen kaulintavaiheessa.

• Kun massa on onnistuneesti siirretty kakun päälle, silittele se käsin tiiviisti kakun päälle. Kun massalevy ylettyy reilusti kakun alareunan yli, on helppo ottaa reunasta kiinni ja vetää varovasti rypyt suoriksi.
• Kurssilla käytimme styroksikakkua, jossa oli melko terävät reunat, joten piti varoa venyttämästä massaa liikaa reunan kohdalla. Oikean kakun kanssa tämä on helpompaa, koska reunat ovat pehmeät. Niitä voi myös hiukan pyöristää leikkaamalla kulmaa veitsellä pois, mikäli haluaa. Tälle kakulle en sitä tehnyt, sillä aikaa oli rajoitetusti, kuten usein ex tempore -tekemisilleni on.

Vaahtokarkkimassa asettuu aika mukavasti kakun päälle, kun kaulittu levy on riittävän paksu.

• Käy kakun pinta läpi tarkoitukseen tehdyllä siloittajalla, jotta saat ylimääräiset tomusokerit ja mahdolliset muut jäljet pois sileästä pinnasta. Siloittajalla saa painaa itse asiassa aika voimakkaastikin kakun pintaa, jotta toimii.
• Leikkaa terävällä veitsellä ylimääräinen massa kakun alareunasta pois. Tämä on mielestäni hurjan vaikeaa, kun massan alla on kermavaahtokerros. Kermavaahto haluaa pursuta leikkuukohdasta ulos.
• Siksi usein laitan kakun alareunaan "koristenauhan" karkkimassasta siistimään tuo epämääräinen leikkuujälki. Jos et halua paikkailla nauhalla alareunaa, älä leikkaa aivan kakun juuresta levyä, vaan jätä vaikkapa sentti, puolitoista massaa yli alareunan, jotta voit koristella sen jollakin koristeluvälineellä.

Käsin taputellaan ja silitellään karkkimassalevy kakun ympärille. Terävällä veitsellä, tässä marsipaaniveitsellä, leikataan ylimääräinen massa kakun alareunan muotoa noudattaen.

• Mikäli jätit leikkuuvaiheessa alareunaan leveämmän massakaistaleen kuin allaolevissa kuvissa, joissa kaistaletta ei ole lainkaan, käy reuna läpi koristeluvälineellä painellen sen nätiksi. Kuvassa työntelen pallopäisellä työvälineellä levyn alareunaa varovaisesti kiinni kakkuun. Sillä saa tehtyä myös kauniin koristereunan.
• Jos leikkasit reunan tiiviisti alareunaa myötäillen, leikkaa massasta haluamasi levyinen, vähintään kakun ympärysmitan pituinen koristenauha.
• Kiinnitä nauha kakkuun elintarvikeliimalla tai piparkakkukuorrutteella.
• Koristenauhan yhtymäkohdan voi joko jättää sileäksi saumaksi, tai sen päälle voi liimata massasta tehdyn koristeen. Tai, nauhan toisen pään voi leikata kolmiomaiseksi ja jättää toisen pään päälle näkyviin kuin vyön.
• Tässä kakussa karkkimassa loppui hitusen kesken, enkä saanut nauhaa ylettymään kokonaan kakun ympäri. Siispä leikkasin molemmat nauhan päät kolmiomaisiksi kärkien koskettaessa toisiaan. Siitä ei ole kuvaa, sillä halusin kakun reunan olevan kauttaaltaan sileä. Vain kakun syöjät näkivät lopputuloksen. :)

Kakun muoto tosiaan tulee esille karkkimassakerroksen kanssa, joten jos haluaa täydellistä symmetriaa, kakkua kannattaa muotoilla jo ennen kermavaahto- tai kreemikerroksen laittamista.

• Koristele kakun pinta haluamallasi tavalla. Voit käyttää vaikkapa aiemmin tekemiäsi tai ostamiasi koristeita, tai käyttää piparkakku- tai muita muotteja leikataksesi erivärisistä massoista sopivat koristeet heti kakun päällystämisen yhteydessä, kuten tämän kakun kohdalla tein.. Karkkimassoja kannattaa olla joko ainakin paria väriä käytettävissä, tai elintarvikevärejä, joilla voi nopeasti värjätä pieniä määriä valkoista massaa koristelutarkoitukseen.
• Varsinainen koristelu oli tässä kakussa hyvinkin nopeasti tehty. Ruusuketta en olisi ehtinyt tehdä, eikä karkkimassakaan olisi siihen riittänyt, joten tein koristeet pyöreillä ja kukkamuoteillani. Minulla oli jäljellä vielä hieman valkoista sokerimassaa, joka pääsi koristeisiin raikastamaan koristelua. Vaaleanpunaisella piparikuorrutteella kiinnitin pyörylät toisiinsa ja kakkuun paremman puutteessa. Kuorrute pilkahteli jostain välistä, mutta ei haitannut makunautintoa. :)

Vinkkejä itse kakun käsittelyyn ennen ja jälkeen kuorruttamisen.

• Kun kakkua alkaa täyttää, leikkaa leivinpaperista tai muovikalvosta siivut kakun alle siten, että allaoleva kakkupaperi on suojassa roiskeilta ja valumilta.
• Poista leivinpaperi- tai muovikalvokaistaleet, kun kakku on täytetty ja koristeltu.
• Jos kakku syödään heti tai samana päivänä, massakerroksen alle pitää laittaa esimerkiksi sileä kerros kermavaahtoa. Jos kakun päällystää tarjoilua edeltävänä päivänä, kannattaa tehdä tomusokeri-voikreemi alle. Siihen massa toisaalta kiinnittyy, eikä kakun kosteus tee massaa vettyneeksi.
• Kermavaahto- tai kreemikerroksen tulee olla mahdollisimman sileä, sillä kaikki pienetkin kohoumat ja kolot näkyvät kyllä massan läpi. Käytän tasoitteluun kapeaa, suoraa ja melko pitkää metallilastaa.
• Päällystetty kakku pitää säilyttää jääkaapissa ilman kakkukupua, jottei kosteus tiivisty kakun pinnalle.

Tämän kakun täytettä en muista enää tarkkaan, mutta muistelen, että laitoin alimmaiseksi lemon curdia, sitten suklaamoussea (pussista), banaanisiivuja ja lopuksi paksua vaniljakastiketta (pussista) - niitä taisi silloin löytyä kaapista. :)

Mielestäni kakusta tuli varsin mukavannäköinen ja se maistui todella hyvältä. Loppujen lopuksi aika pienellä harjoittelulla pystyy tällainen maallikkokin tekemään kelpoisia kakkuja, eikä se ole kovin vaikeaakaan. Itse teen kaksi, kolme karkkimassakakkua vuodessa, joten melko vähäiseksi tämänsorttinen askartelu jää. Mutta ei se mitään, sillä silloin, kun kakkua teen, se on erityisen mukavaa näpertelyä, ja yleensä lopputulos varsin tyydyttävä.

Kakkukurssilla

Kokkaava naapurini ehdotti toukokuussa melkoisen ex tempore, että lähtisin hänen kanssaan Confetin kakunkoristelukurssille. Harvinaista kyllä lapsiperheessä, mutta pääsin mukaan erittäin lyhyellä varoitusajalla. Kurssilla oli tarkoitus oppia kikkoja sokeri- tai vaahtokarkkimassojen käyttöön sekä kakun koristeluun.

Kurssipaikkana oli Confetin Espoon Niittykummun myymälän tarkoitukseen erotettu nurkkaus. Muuten ihan mukava ympäristö, mutta aurinko paahtoi isoista, verhottomista ikkunoista todella kuumasti, mikä teki tukalan olon monille. Tilaa pöydän ääressä oli aika naftisti, etenkin, jos halusi kaulita isonisolla kaulimella. Onneksi sopu antoi sijaa...

Ikävä kyllä kakkupohja oli melko kuivakka - se oli styroksia, mutta ihan hyvin sen kanssa pystyi harjoittelemaan sokerimassan käsittelyä. :)

Ensin teimme koristeet, jotta ne ehtisivät kovettua kunnolla. Tavoitteena oli muhkea ruusuke kakun päälle gum pasten ja sokerimassan sekoituksesta tehtynä. Gum paste on massaa, joka kovettuu paljon nopeammin kuin muut massat, joten etenkin kakkukurssin rajallisen ajan puitteissa se sopi loistavasti koristeen tekoon. Sitä ei tosin ole mukava syödä, koska se kovettuu ainoana komponenttina käytettynä kivikovaksi. Jos tekisin vastaavan koristeen omaan kakkuuni, tekisin siitä ehdottomasti syötävän. En ole koskaan pitänyt erityisemmin koristeista, jotka joko maistuvat puulta tai ovat muuten syömäkelvottomia.

Silmukoita tarvittiin 14-15 kappaletta. Ne liimattiin elintarvikeliimalla ruusukkeeksi.

Kurssin vetäjä oli erittäin ammattitaitoinen kakkubloginkin pitäjä, jonka nimi ei ikävä kyllä pysynyt mielessäni. Ohjeet olivat varsin selkeät ja valittu koriste passeli muutaman tunnin kurssille. Kurssin lopuksi saimme ostaa jo kiinni menneestä myymälästä mitä halusimme pienellä alennuksella. Kaikenlaista pientä ja kätevää mukaan tarttuikin.

Lapset olivat erityisen tyytyväisiä tähän leikkikakkuun, sillä he saivat sen koko kesäksi leikkimökin tarjoiluiksi.

Uncertainty is what kills

Kyllä vain. Epävarmuus luo stressiä ja ahdistusta. Päättämättömyys samoin. Jatkuvasta stressistä seuraa monenmoista ikävää univaikeuksista keskivartalolihavuuteen ja uupumukseen. Vähintään kaikkia mainittuja löytyy tästä osoitteesta.

En usko pikaparannuskonsteihin, mutta huomaan itsestäni, että heti, kun viime viikolla olin tehnyt päätöksen ottaa aikalisä, mieleni valtasi jonkinmoinen selkeys. Tunne siitä, että näin on oikein. Että tämä on hyvä päätös. Vaikka jatko on vielä pimeän peitossa.

Kesäkuinen kimppu oman pihan tarjonnasta.

Saatan kyllä huijata itseäni antaessani kaiken kunnian tehdylle päätökselleni siitä, että tartuin viikonloppuiltana lasten joulukalenterin tekemiseen ja suoritin erään pienen työvaiheen alusta loppuun asti, mutta haittaakse? Askartelin hetken täysin ilman eräänlaista pinnistelyä, joka on viimeisen vuoden ajan kuulunut myös niihin kivoihin tekemisiini kotona. Nautin näpertelystä ja lopputuloksesta, joka on vasta pieni välivaihe isommassa kalenteriprojektissa. Aloite askarteluun sinä iltana tuli vaivattomasti. Siten, miten harrastusten kohdalla aina pitäisi. Ei ole ollut ihan itsestäänselvyys minulle pitkään aikaan.

Eilen otin ensimäisen askeleen aikalisän toteutusta kohti. Sen jälkeen olen välillä huomannut hymyileväni itsekseni. En muista hymyilleeni itsekseni minkään asian johdosta aikoihin. Mieli on keventynyt. Ensimmäinen vaihe matkalla aikalisään on peruuttamattomasti otettu, päätös siis tehty ja toteutus alkanut. Se on varmaa.

Matkalla saattaa olla vielä pari mutkaa matkassa, mutta muutaman viikon päästä selviää kompuroinko jalkoihini, vai annetaanko minun jatkaa. Silti teen työtäni täysin eri mielellä kuin ennen päätöstäni. Ihmeellinen on mielen voima.

Voisiko tästä vetää elämänohjeen, että jos olet pitkään epätietoinen, tee päätös?

Ensimmäinen askel...

... aikalisän suuntaan on otettu. Kolmen viikon päästä selvinnee, onnistuuko tämä juttu.

Vatsanpohjaa kutkuttaa ja hiukan hymyilyttääkin. Aamulla laitoin punaista päälle, sillä punainen on voittajan väri. Siinä on voimaa, toivoa ja hyvää mieltä. :)

Ihanainen tulppaani toukokuulta.

Sataa ja paistaa

Uskomaton päivä tänään. Istun toimistossa ikkunan vieressä ja ihmettelen säänvaihteluja. Tovi sitten tuuli niin, että mäntyjen latvat olivat miltei vaakatasossa. Samaan aikaan satoi kaatamalla vaakasuoraan, eikä mikään sateenvarjo olisi siltä ryöpyltä voinut suojata. Siinä hetkessä ajattelin, että voi ei, syksy on todellakin tullut.

Nyt katson ulos ja taivas on sininen. Siellä täällä leijailee valkoisia pilvenhattaroita. Aurinko paistaa. Maa sentään on vielä tumma ja märkä. Ajattelen, että onpa kaunis syyssää, eikä minua haittaa, että on syksy. Ilma on varmasti raikas, ja tänään lämpötilakin on korkeammalla kuin viime aikoina. Kaunista.

Mökkireissulla Kangasniemellä kävin kävelylenkillä syysmaisemissa. Rauhoittavaa. Sitä sorttia tarvitsen lisää.

Tästä voisin vetää suoran viivan omiin tunteisiini nykyään. Aikalisän pohdiskelu tuottaa laajan skaalan tunteita: toisaalta innostusta siitä,

että saisi tauon;

että saisi miettiä, mitä todella haluaa tehdä työkseen;

että saisi aikaa nauttia enemmän omasta perheestä ja kodista, mutta myös yksinolosta;

että saisi mahdollisuuden opiskella hieman ja tuulettaa luutuneita käsityksiään;

että löytäisi tarkoituksensa työelämässä.

Toisaalta, asteikon toisessa päässä ajattelen,

että aikalisän suhteen on liikaa isoja riskejä;

että entä, jos ei olekaan mitään, minne palata, tai missä aloittaa, kun aika on kulunut;

että entä, jos jotain ikävää tapahtuu vaikkapa miehelleni, kun itse olen "tauolla" työelämästä;

että olenkohan valmis luopumaan nykyisestä elintasosta jotakin epävarmaa työelämän muutosta haikaillessa;

että onkohan aikalisä kaiken riskinoton arvoista.

Taustalla pilkottaa Puulavesi.

 

Muutaman viikon päästä kuulen, onnistuuko taukoni. Siihen asti olen kuin tulisilla hiilillä; kuin istuisin muurahaispesässä tai piikkimatolla paljaalla pyllyllä; rauhaton.

 

Onneksi asioilla on tapana järjestyä niin tai näin, eikä vain väärin päin!

Kiitos teille rakkaat ystävät ihanista ja rohkaisevista kommenteistanne!

Tuntuu hyvältä pallotella ajatuksia tällä foorumilla, etenkin, kun tietää, että tsemppausta ja viisaita ajatuksia löytyy niin monelta suunnalta! <3

Syksyn uusia tuuliako?

Olen viettänyt hiljaiseloa täällä blogimaailmassa hetken paristakin syystä. Olen ollut reilut pari viikkoa sairauslomalla univaikeuksien ja hiukan uupumuksenkin takia. Viimeisen viikon ajan nettiyhteydet kotiini olivat poikki kauempana katkenneen kaapelin takia, joten olin konkreettisestikin "pihalla kuvioista".

Viime viikonloppuna kävimme isommalla perheporukalla laittamassa mökkiä talvikuntoon. Viikonloppu kului ihanasti pihalla.

Koska elän ruuhkavuosia, parhaimmillaan olen ollut sairauslomalla arkisin klo 9 - 15 välisen ajan, pahimmillaan en lainkaan (jompikumpi lapsista sairaana kanssani kotona). Välillä arki ja sen velvollisuudet sattuivat painamaan päälle niin, että piti vain suorittaa, vaikka mieluiten olisin vain ollut kotona yksin omien ajatusteni kanssa sen hetken, kun se on perheelliselle mahdollista. Välillä oli tiedossa kivoja juttuja, kuten ystävän 40-vuotissynttärit, joita varten tein kortin vuosien varrella otetuista kuvista. Siihenkin meni jokunen tovi, mikä normaalioloissa olisi ollut nautinto, mutta nykytilassa lähinnä pakko. Synttärit olivat kyllä oikein onnistuneet ja ystäväni kaunis ja kimalteleva.

Kävin viime viikkoon asti neljän viikon ajan kerran viikossa juoksukoulussa sekä työnantajan ja Varman kustantamalla työhyvinvointikurssilla. Sieltä tuli hyviä ajatuksia, analyyseja omasta tilanteesta sekä vertaistukea pienen ryhmämme jäseniltä. Kuvaavaa oli, että kun tehtävänantona oli listata omaan uupumukseen johtaneita tekijöitä, olivat ne persoonallisuuden piirteitä, abstrakteja tai konkreettisia asioita, noin 80% kaikkien ryhmäläisten uupumuksen syistä oli selkeästi työlähtöisiä.

Lopputuloksena noin 100% kurssilaisista aikoo vaihtaa joko töitä tai firmaa. Harmittavasti työnantaja on tehnyt firman sisällä siirtymisen muihin töihin erittäin vaikeaksi, joten useille vaihtoehdoksi jää ikävä kyllä hakeutuminen pois koko yrityksestä. Toki iso osa uupumuksen työlähtöisistä syistä pysyy samana, vaikka yrityksen sisällä yksikköä vaihtaisikin.

Lepo ei ole oikein lepoa, kun samaan aikaan pitäisi miettiä isoja kysymyksiä omalta kohdaltaan. Palaan kuitenkin ensi viikolla töihin. Kaiken keskellä on tarjoutunut mahdollisuus aikalisään, jota harkitsen vakavissani. Hiukan selvitystyötä pitäisi tehdä vielä päätöksen vahvistamiseksi, mutta siihen ei kulu kauaakaan.

Odotan toiveikkaana haluamaani muutosta, vaikka se on toistaiseksi hyppy tuntemattomaan ilman A-, B- tai C-suunnitelmia. Mutta elämä kantaa ja unelmilla on siivet. Kunhan keksii, mistä unelmoi...

Tuunattua lastenhuoneeseen

Vaikka välillä sormia syyhyttää tarttua erinäisiin tuunausprojekteihin, en ole juuri mitään kalusteita lähtenyt tosissani käsittelemään. Minulla ei ole käytettävissä järkevän matkan päässä autotallia tai verstasta, jossa hionta- tai maalaushommat sujuisivat säältä suojassa ilman huolta roiskeista tai metelistä.

Kesän lopulla kuitenkin luin Rillan inspiroivan jutun ison lipastonsa käsittelemisestä, ja innostuin kokeilemaan pienesti minäkin. Jotta vahinko olisi mahdollisimman pieni tuunauksen epäonnistuessa, päätin käsitellä tyttöjen huoneen pienen ruskean Ikean hyllyn vaaleaksi.

Kauniina päivänä levitin muovia takapihan nurmikolle jemmaten hyllyn leikkimökin taakse hiukan varjoon. Maalinirrotusaine pintaan ja tunneiksi odottelemaan.

Ruskea Ikean Leksvik-hylly.

Ostin maalinpoistogeeliä tavallisesta rautakaupasta pari purkkia, jotta varmasti riittäisi. Sitä jäi yli purkki yli tarpeen, sillä se ei toiminut tähän pintaan niin hyvin kuin näytti Rillalla toimineen.

Tuoksun pitäisi olla hedelmäinen, mutta eipä sitä tehnyt mieli juuri haistella.

Allaolevassa kuvassa geeli parhaillaan toiminnassa. Ikävä kyllä geeli puri vain lähinnä hyllyn alapuolisiin osiin, joita ei oltu lakattu. Kävin nimittäin kurkkimassa Ikean sivuilla pintakäsittelytietoja, joiden mukaan hylly on petsattu ja sen päälle akrylaattilakattu. Ei siis lähtenyt pelkällä geelillä millään ilveellä.

Juuri näistä päädyistä eivät meinanneet petsi ja lakka millään irrota.

Aikani odoteltuani ja kaavittuani, päätin ottaa käyttöön järeät aseet. Lainasin isältäni tasohiomakoneen, joka piti aivan kammottavaa meteliä, mutta oli aika tehokas. Iso kiitos miehelleni, joka käytteli konetta viimeistelyyn uskaltaen painaa tarpeeksi kovaa... Silti hyllyyn jäi tummahko väri, paitsi joissakin reunakohdissa, jotka paistoivat vaaleina.

Kuvassa hiottu kansi inäyttää vaaleammalta kuin livenä.

Ei se mitään. Halusin muuttaa värin vaaleaksi, mutta kuultovahattu sopi tarkoituksiini vallan hyvin. Ikävä kyllä Ikean hyllyn kansi oli koottu useammasta puupalasta, joten kannen päätyjä hioessa näkyviin tuli muutama kolo puun murentuessa niistä. Löysin kaapista jotain vanhaa "puupakkelia", jolla sain kolot täytettyä. Hetki kuivumiselle, sitten kevyt hionta päältä ja vahaamaan.

Pakkelilla korjattuja koloja.

Ostin Rillan käyttämää Bloom-puuvahaa, joka sopii myös lastenhuoneiden kalustukseen. Vesiohenteista ja aika mukavaa käsitellä. Väriksi valitsin Vaniljan. Käytin suteina sekä sienimäistä että harjasmallia, jotka minulle vinkattiin K-Raudassa kalusteille sopiviksi. Kumpaakin käytin, sillä hyllyjen liitoskohdissa sienimäisellä sudilla jäi helposti jäljet, jotka harjasmallisella sudilla sai aika hyvin tasoiteltua.

Ensimmäisen vahakerroksen jälkeen.

Ohjeen mukaan hyllyä piti hioa ensimmäisen vahakerroksen jälkeen 240-hiomapaperilla, sen jälkeen maalata toinen kerros. Lopputulos siinä vaiheessa oli vielä aika epätasainen - ei sillä lailla makealla, rustiikkisella tavalla, vaan tökerön tuunaajan tavalla. Päätin sitten käsitellä hyllyn vielä kolmannenkin kerran. Vahauskertojen välillä oli varmaan pari viikkoa, ja koko hyllyhommaan minulta kului muutama viikko. Väliajat hylly seisoi ruokailutilamme ikkunan edessä suojassa säältä.

Lopputulos on tyydyttävä. En saanut liitoskohtia niin tasaisesti maalattua kuin olisin halunnut, mutta toisaalta, hylly on täynnä kirjoja, joten hyllyt eivät varsinaisesti näy. Naarmut sun muut pinnan jäljet näkyvät selvästi, mutta se ei tämän huonekalun kohdalla haitannut. K-Raudan asiantunteva myyjä, joka itsekin huonekaluja käsittelee, varoittikin, että vaha ei peitä virheitä, vaan ennemmin korostaa.

Tärkeintä minulle on se, että sain sen tunkkaisen ruskean häivytettyä ja vaaleaa tilalle omalla vaivannäölläni. Pinta ei ole enää sileä, kuten alkuperäinen lakkapinta, vaan hiukan karhean tuntuinen. Jos olisin jaksanut, olisin voinut vielä vaikka lakata päälle saadakseni kiiltävämmän pinnan. En kuitenkaan sitä halunnut niin paljon, että olisin ryhtynyt vielä siihen vaivaan. :)

Valmis hylly käytössä.

Kaikki epätasaisuudet näkyvät kyllä, kun lähempää katsoo.

Ihan kivasti sopii paikalleen ja näyttää raikkaammalta kuin aiemmin.

Kaiken kaikkiaan hyvä kokemus. Tuntui tosi kivalta tehdä omilla käsillä töitä, vaikka erityisesti se hiontaosuus oli ikävä hirmuisen melun takia. Minulla olisi jonossa useampikin huonekalu, joista haluaisin vaaleammat, mutta ikävä kyllä työtilan puute tyrmää moiset käsittelyt jatkossa. En halua käsitellä huonekaluja säiden armoilla, enkä rasittaa naapurien korvia tämän enempää hiomalla takapihallamme mitään isompaa.

Sitä tilavaa omakotitaloa, jonka pihalla on verstas, odotellessa...