maanantai 31. toukokuuta 2010

Sokerilakon tilinpäätös

Sokeri- ja makeutusainelakostani on vierähtänyt jo muutama viikko, mutta on ollut sen verran tiivistä menoa, etten ole saanut kyhättyä loppuraporttia tätä ennen. Se nimittäin vaatii pohdiskelua, ja tässä vaiheessa jo, myös muistelua.

Kuten väliraporteistakin kävi ilmi, lakko sujui yllättävän hyvin, aivan loppuun asti. Alkuun päästyäni arvelinkin, että näin tulee käymään, koska ihminenhän pystyy melkein mihin vain, kun tietää sen olevan väliaikaista. Enemmän kysymyksiä varmaan herättääkin, miten lakko loppui ja miten sen jälkeen elämä sokerin ja makeutusaineiden maailmassa on sujunut.

Lakon jälkeisenä maanantaina päätin olla edelleen ilman sokeria, mutta otin ravintolassa hyvällä omatunnolla lasillisen Coca-Cola Lightia. Kyllä se maistui edelleen hyvältä. Kaupasta olen ostanut samaa kamaa kerran, sekä kerran pizzatilauksen yhteydessä (tarjoukseen sisältyi 1,5l pullo limua). Olen aikonut edelleen olla ostamatta säännöllisesti kyseistä juomaa, vaikka ravintolassa tai kahvilassa sitä sitten tilaankin.

Olin ajatellut, että ensimmäisen sokerillisen herkkuni lakon jälkeen pitäisi sitten ollakin todella poikkeuksellisen hyvä. Muutin kuitenkin mieltäni sen suhteen, koska totesin, että teen mieluummin niin, että syön jotain sokerista herkkua sitten, kun on hyvää seuraa ja herkun arvoinen tilanne, vaikka itse herkku olisikin jotain tavanomaisempaa. Ei siis gourmet-herkuttelua yksin, vaan ennemmin tavallista herkuttelua seurassa. Sehän kuulostaakin paljon paremmalta, koska pohjana oleva asenne on parempi.

Lakon jälkeisen viikon tiistaina pääsimme melko yllättäen mieheni kanssa elokuviin (juuri se aiemmin kehumani Katseeseen kätketty, El secreto des sus ojos). Olen aina ollut mussuttaja leffassa; siellä suorastaan kuuluu olla jotain puputettavaa. Meille kävi kuitenkin niin, että minä en ehtinyt syödä iltapäivällä lainkaan välipalaa, ja mieheni tuli suoraan töistä, eikä ollut syönyt mitään. Ostimme siis jotkut paninintyyppiset leivät, pullollisen kylmää vihreätä teetä (luulin sen olevan makeuttamatonta), ja mansikka-smoothien, joka olikin erittäin makea. Ne sitten mussutimme elokuvan mainosten aikana, eikä loppuleffan aikana enää syöty mitään. Että siinä oli ensimmäiset (melko terveelliset) sokerilliset juomiset.

Ensimmäisen varsinaisen sokeriherkun vuoro oli seuraavana päivänä ystäväperheeni luona, jossa lasten kanssa kävimme leikkimässsä. Oli nimittäin heidän 2-vuotiaansa nimipäivät ja tarjolla vanilja- ja mansikkajäätelöä oikeiden mansikoiden kera. Päätin, että tämä on se hyvä seura ja tilanne, jossa voi yhdessä nauttia herkuista, vaikken itse yksikseni olisikaan tuota herkkuvalintaa tehnyt. Otin myös vain yhden annoksen. : )

Olen antanut itseni jo herkutella vapaammin, mutta se, mistä yritän pitää kiinni, on sellaisen ajatuksettoman mättämisen välttäminen. En lisää sokeria hedelmien joukkoon Weetabixin kanssa aamulla, enkä ota aina jälkiruokaa ravintolassa. Olen kyllä nyt muutamana iltana syyllistynyt jugurttijäätelöllä ja kinuskikastikkeella herkutteluun illalla, mutta olen huomannut sen olevan osittain nälkäsyöntiä. Siihen pitää tarttua nyt niin, että mietin, että mikä nälkä minulla oikeasti on, ja nähdä se vaiva sitten, että laittaa jotain terveellisempää iltapalaa, vaikka sen eteen joutuukin tekemään enemmän kuin jäätelöpurkin ja kinuskikastikkeen kaivamiseen pakastimesta ja jääkaapista.

Kaiken kaikkiaan sokerilakkoni oli todella mielenkiintoinen kokeilu. Toivon, että siitä jää pidemmäksi aikaa tapa ajatella, todella kuulostella, että tarvitsenko nyt tuota makeaa juuri tähän hetkeen, vai selviäisinkö jollain suolaisella tai pelkillä hedelmillä. Aivoton mättö saisi jo jäädä unholaan!

perjantai 28. toukokuuta 2010

Stressaantuneelle kotiäidille tuli piristystä

Se on aivan pinnan alla. Se kuplii välillä. Kun vähän pintaa raaputtaa, se purskahtaa vauhdilla esiin ilman, että ehtii edes miettiä. Haluaisin ehtiä sitä miettiä kylläkin, mutta aina en pysty.

Se on nimittäin yleinen kypsyys. Sellainen epämääräinen tyytymättömyys, kärsimättömyys, kiukkukin. Vaikka olisin hyvällä tuulella, se vaihtuu hetkessä ukonilmaksi, jos jotain pientäkin ärsytystä tai vastoinkäymistä kohtaan. Lapset, etenkin Isosisko, saavat yleisen kypsyyden erityisen nopeasti pintaan. Ja silloin meikäläisellä palaa pinna ja huudan kuin palosireeni. En nimittele, enkä kiroile, mutta huudan rumasti. Ja jälkeenpäin harmittaa, ja pyydän anteeksi. Mutta silti jää huono omatunto, syyllisyys, että mikä se sellainen äiti on, joka huutaa nelivuotiaalle ja joskus kaksivuotiaallekin. Onneksi kiukku katoaa nopeasti sinne, mistä tulikin, mutta paha mieli on jo tullut. En ole onnistunut vielä kertaakaan laskemaan kymmeneen, vaikka sen vuoden alussa toin omalle Viilattavaa vuodelle 2010 -listalleni.

Olen analysoinut yleisen kypsyyden pääsyyksi yli 4,5-vuotisen kotiäitiyden.Se on pitkä aika olla viikosta toiseen muiden käytettävissä, tehden töitä, joita ei oikeasti haluaisi työkseen tehdä (ruoanlaitto, siivoaminen, yleisen "jöön" pitäminen), ja olla tekemättä töitä, joita haluaisi kotona tehdä (tavaroiden, kaappien järjestäminen, korujen ja korttien teko, mikä vain sellainen asia, joka tehdään kerralla alusta loppuun asti, ja joka ei ole siivoamista tai ruoanlaittoa). Se on pitkä aika syödä silloinkin, kun ei ole nälkä, ja herkutella ohimennen, koska syöminen lohduttaa... No, se on pitkä aika syödä lohduksi ja näkyy, arvaatte missä.

Ennen Pikkusiskoa kaikki meni todella hyvin. En ollut menettänyt malttiani Isosiskon kanssa varmaan kertaakaan ennen kuin oli uusi vauva rinnassa kiinni. Pikkusiskon vauvavuosi oli ehkä elämäni raskain, mutta nyt on raskasta eri tavalla. Omien lasten hoitaminen on mielestäni kuitenkin pääasiassa kivaa, ja erityisen tärkeää. Meillä on 90%:sti kivaa. Mutta se 10% menee minulla huutamiseksi. Se ei ole yhtään kivaa.

Viime viikon alkupuoli oli erityisen kamala. No, kuukauden aikakin vaikutti, sekä liian vähät unet. Mutta keskiviikkoiltana päätin, että yritän, yritän, olla kärsivällisempi, ja vaikka kuinka suututtaisi, en huutaisi - ainakaan paljon ja kovaa (onko hiljaa huutaminen mahdollista?). Torstai ja perjantai menivät paljon paremmin, vaikka torstai-iltana oli miehelläni iltamenoa ja perjantaina hän lähti mökille hommiin maanantaihin asti. Silti meni jo mukavammin. Ehkä asennoiduin, että tässä on pitkä rupeama ikävän viikon päätteeksi, että parempi yrittää tosissaan tehdä siitä miellyttävämpi kaikille, vaikka kuinka väsyttäisi. Valo tunnelin päässä ei ollut suinkaan juna, vaan oma, reilun vuorokauden mittainen loma yksin kotona, lasten ollessa mummolassa. Sain tehdä rästihommia (talvitakit ja asusteet on vihdoin viety säilöön eteisestämme), pistin alulle kolmen huoneen vaatekaappien ja lipaston sisältöjen järjestelyn (ei selviä päivässä, eikä parissa), ja järjestelin kaikenlaista. En tehnyt yhtäkään korua, mutta söin kaksi TV-lounasta ja  yhden -illallisen - harvinaista herkkua. Herkuttelin luvan kanssa ilman pätkääkään huonoa omatuntoa... Ja sunnuntai-iltana, kun hain lapset kotiin, oli ihanaa nähdä pienet, suloiset, rakkaat naamat. Sekin ilta meni oikein hyvin, vaikka murut olivat illalla jo hyvin väsyneitä ja kiukuttelut erityisen potentiaalisia. Se valoi uskoa siihen, että ehken ole ihan aina niin kärsimätön, huutava äiti, kuin minusta tuntuu.

Tällä hetkellä yritän elää tätä hetkeä, tätä kesää. Se on kuitenkin viimeinen kotikesämme, josta toivon tulevan kivan meille kaikille kolmelle tytölle, koska samanlaista ei enää tule - yhtä pitkää ainakaan. Kuitenkin valmistaudun henkisesti töihinlähtöön, ja huomaan odottavani sitä kovasti! Uskon, että kun saan välillä omaa aikaa (siis työnantajan, mutta aikuisen aikaa joka tapauksessa), jaksan olla kärsivällisempi äiti. Tulen olemaan väsynyt ja stressaantunut takuulla sittenkin, mutta syyt ovat hiukan erilaiset. Ei se elämä ole sen ruusuisempaa syksylläkään ja kotihommat painavat päälle vielä enemmän, kun on entistä vähemmän aikaa niitä tehdä. Mutta luulen, koska tietoahan minulla ei vielä ole, että lasten suhteen pinna kasvaa, koska minulla on varmasti heitä enemmän ikävä. Ehkäpä minäkään en ole heille sitten sitä tylsää kaurapuuroa, vaan lähestyn chateaubriandia, jota isi tällä hetkellä edustaa.

Tällaisten fiilisten keskelle sain alkuviikosta yllätyskortin, jonka viesti osui ja upposi aivan täysillä:

"Osui ja upposi" - kortti.

Katsokaapa keneltä se tuli! Kiitos, ihana blogiystäväiseni, tästä täydellisen ajankohdan piristyksestä!

maanantai 24. toukokuuta 2010

163 elokuvalippua

Tiedättekö, miltä näyttää 163 leffalipun pino? Minä voin kertoa, että pieneltä, kun ottaa huomioon, että sitä pinoa on kerätty 21 vuotta. Katsokaapa vaikka itse!

Elokuvalippuja 21 vuodelta 163 kappaletta.

Laskin, että tämän pinon lippuja on kerätty vajaa kahdeksan kappaletta vuodessa. Siinä ei kuitenkaan ole kaikki liput elokuvista, jotka olen nähnyt näiden vuosien aikana. Kaikki Pariisin opiskeluaikojen liput ovat koristeina valokuvakansiossa. Siellä on myös lippu Philadelphia-elokuvaan (version francaise), joka kärsi, täytyy myöntää, hieman siitä, että Tom Hanks puhui ranskaa. Onneksi muut senaikaiset leffat näin alkuperäisversioina, olivatpa ne englannin- tai ranskankielisiä. Oli myös joitakin vuosia, jolloin hyvä ystäväni oli elokuva-alalla töissä, ja pääsin avecina vaikka kuinka moneen, upeaan kutsuvierasnäytäntöön, joista lippuja ei saanut mukaansa lainkaan. Kun kävin lippuja läpi, totesin myös, että on jokunen lippu jäänyt tallettamatta tähän nippuun, sillä tiedän nähneeni joitakin elokuvia nimenomaan teatterissa, mutta lippu puuttui silti.

Tältä kasa näyttää hiukan levitettynä, toivon mukaan vaikuttavammalta... : )
Pinon ensimmäinen elokuva on Rainman 12.5.1989.
Pinon viimeisin elokuva on Katseeseen kätketty (El secreto des sus ojos) 18.5.2010.

Olen aina ollut elokuvaintoilija. Suuren valkokankaan vetovoimaa ei oikein voi verrata isoimpiinkaan televisioihin tai videotykkeihin. Elokuvateatterissa on omanlaisensa tunnelma, minkä takia sinne mielelläni lähden katsomaan hyviä elokuvia. Ex tempore, jos pääsisi, olisi hienoa. Nykyään harvemmin pääsee, mutta se ei ole niinkään oma valintani, vaan elämäntilanteen aiheuttama (pikkulapsiperhe) valinta.

Lippuja plärätessäni tulee kyllä mieleen paljon muistoja. Hämmästyn myös, miten aika on kulunut. Pretty Woman on todella vanha elokuva, näin sen vuonna 1990! Paistetut vihreät tomaatit tuli katsottua jo vuonna 1992. Pidin siitä hyvin paljon silloin. Oliko Englantilainen potilas (1997) tosiaankin jo niinkin kauan sitten kuin vuonna 1997? Ralph Fiennesista tuli yksi lempinäyttelijöistäni sen jälkeen.

Upeita, mieleenpainuvia ja jollain tavalla koskettavia elokuvanautintoja tarjosivat Rita Hayworth - avain pakoon (The Shawshank Redemption, 1994), Breaking the Waves (1997), Kaikki äidistäni (Todo sobre mi madre, 2000), Vihreä maili (The Green Mile, 2000), 21 grammaa (2004) ja Katseeseen kätketty (El secreto de sus ojos, 2010). 

Yllämainituista ensimmäisellä oli aivan surkea suomenkielinen nimi. En voinut uskoa, että se ystäväporukkani (kolme miestä) halusivat lähteä katsomaan tuonnimistä elokuvaa (Rita Hayworth...), koska en voinut uskoa, että hyvällä elokuvalla voisi olla noin typerä nimi. Olin toooodella väärässä; leffa oli erinomainen ja mieleenpainuva. Tajusin myös elokuvan alussa, että olin lukenut tarinan kirjana, josta en tosin muistanut paljoakaan. Onneksi suostuin lähtemään sitä katsomaan.

Jollain tapaa silmiä avaavia, mielenkiintoisella tavalla viihdyttäviä, tai muuten mieleenpainuneita elokuvia olivat muun muassa The Doors (1991), In Bed with Madonna (1991), Pulp Fiction (1995), Trainspotting (1996), Levottomat (2000), Kill Bill: Vol 1 (2003), Kill Bill: Vol 2 (2004), Tahraton mieli (Eternal Sunshine of the Spotless Mind, 2004), Kukkia ja sidontaa (2004), Brokeback Mountain (2006), Volver - Paluu (2006) ja Pan's Labyrinth (El laberinto del fauno, 2007).

Ehdottomia fanitussaagoja on edelleen Tähtien sota (Star Wars). Vuosia en voi laittaa, koska kuusi elokuvaa eri vuosikymmenillä vie liikaa tilaa, mutta tämän fanituksen takia juttelen täysin sujuvasti Darth Vaderista, klooneista ja sitheistä naapurin seitsenvuotiaan pojan kanssa. Toinen upea trilogia on tietenkin Taru sormusten herrasta, sen odotuksen arvoinen, että elokuvanteon tekninen puoli ehti kehittyä riittävälle tasolle mahdollistamaan leffan upean visuaalisen ilmeen ja erikoistehosteet. Olen myös Matrix- ja Harry Potter -fani, joiden yksittäisiä elokuvia en ala tässä listata.

Pieniä, kauniita, hyväntuulen elokuvia, vaikkeivät välttämättä kevyitä, ovat olleet Pieni suklaapuoti (Chocolat, 2001), Amélie (2002), Sideways (2005) ja Happy-go-Lucky (2008).

Sitten elokuvia, jotka eivät ole jättäneet mitään muistijälkeä - edes siitä, kuka oli pääosassa: Sankari vai vakooja (1991), Oikeustaistelu (1991), Takaa-ajettu (1993), Rakkauden pilvitarha (1996), Donnie Brasco (1997), Enkelten kaupunki (1998), Konttorirotat (1999), Salaisuus pinnan alla (2000), Goya (2000), Italian Job (2003), Rakkautta vain (2003), Alexandran suunnitelma (2004), The Island (2005) ja The Break-Up (2006).

Oli mielenkiintoista käydä lippunippu läpi. Kuin olisi käynyt elämäänsä läpi. Aion jatkaa lippujen keräämistä, vaikka niitä kertyy tällä hetkellä melko harvakseltaan. Mieheni kanssa varmasti elvytämme tämän harrastuksen viimeistään sitten, kun lapset voivat olla sen aikaa jo yksin kotona. Siihen asti täytyy tyytyä tiettyyn satunnaisuuteen.

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Auringon tuomaa

Ihana helteinen viikko on päättynyt ja ilmat viilentyneet. Nautimme kovasti lasten kanssa päivätolkulla aamusta iltaan asti lämmöstä ja valosta, jopa melkein liiallisesta kuumuudestakin. Paras päivä oli se, jolloin olimme ensimmäistä kertaa paljain varpain ulkona!

Kuten ehkä huomaatte, blogin kirjoitus ei ole päällimmäisenä työlistassa, koska koti on riipin raapin, kun kaikki päivät ulkona notkutaan. Toki voisin viettää hiukan enemmän aikaa sisälläkin, mutta pitää tuon Pikkusiskonkin päästä ulos, kun haluaa niin kovasti, että siellähän minä sitten vietän aikaa päivystämässä hiekkalaatikon tai takapihamme terassin reunalla...

Aurinko toi meille tällaisia ihanuuksia, joissa silmä lepää. Krookukset ehtivät ensin, mutta kukinta loppui jo ilman valokuvausta. Mutta eikös vain kevät ole ihanaa aikaa!

Tulppaanit Angelique (kerrottu hennon vaaleanpunainen) ja takana matalampi punainen, jonka nimi ei tiedossa.

Lähikuvassa Angelique.

Hauskan teräväkärkinen punainen, matalahko tulppaani Amsterdamista. Kuvassa jo yliauennut kuumien päivien tuloksena.

Liljaa, pionia, loistosalviaa, mirrinminttua, tarhapiiskua, japaninjaloangervoa, kurjenpolvea, kuunliljoja pukkaa pikkuhiljaa maasta. Uusina tulokkaina paahteisella takapihalla uudet pensaat pihajasmike ja varjoisella etupihalla keltakirjokanukka, joista ei kyllä kuvia vielä löydy - ovat juuri istutettuja. Äh, huijasin, nimittäin ensimmäisessä kuvassa taustalla vasemmalla näkyy tuo pihajasmike, mutta eipä siinä vielä paljon katsomista ole, kun on vasta pieni taimi.

Seuraava projekti onkin leikkimökin pystytys. Appi tulee sitä tekemään ihan lähipäivinä. Onpas ihana miettiä, miten se mökki sitten sisustetaan...

maanantai 17. toukokuuta 2010

Vihdoin jotain korujakin

En ole saanut aikaan juuri mitään korurintamalla. Jotenkin tuntuu, että on niin kiire iltaisin muutenkin, jos ei muuten, niin Pikkusiskon kanssa pihalla (Isosisko voi leikkiä pihapiirissä jo itsekseenkin). Kotihommatkin jäävät aivan paitsioon ja täällä minä kärvistelen sekasotkussa, jota katselen 24h ympäriinsä.

Mutta äitienpäivä on viimein ohi ja saan tänne kuvan korusta, jonka tein äidilleni lahjaksi. Olen siis joutunut "istumaan" korukuvan päällä jo jonkin aikaa, mutta vihdoin saan sen laittaa tänne. Äiti onneksi piti korusta, ja mielestäni se sopi erityisen hyvin hänen kaulaansa, sievästi ruskettuneelle iholle. Kuparitavara on hankittu Gemshow-Onlinesta, iso riipus messuilta Oma Korun osastolta, muut lasihelmet messuilta osastolta, jota en muista enää.

Kaulakoru 47 cm Nousee päivä, laskee päivä.
Täyttä kuparia: ketjua, helmiä, lukko, vaijeri, korunosat, ja lasihelmiä.

Tein seuraavan korun hyvin pikaisesti Hobby Pointista aikanaan kalliilla ostamastani ketjusta ja Pariisista löytyneestä riipuksesta. Halusin kokonaan hopeanvärisen pitkän korun itselleni, ja tällainen siitä tuli:

Kaulakoru 73 cm Hopeakukka.
Ketju ja riipus korumetallista, hopeoidut renkaat ja korunosat. Nimen suhteen ei kyllä kukkinut päässä yhtään originellisti.

Viimeisenä laitan kuvan avaimenperästä, jonka tein papalleni, mutta jota en ole vielä hänelle antanut. Löysin kätköistäni niinikään Hobby Pointin löydön eli kolikon, josta olin miettinyt jo jonkin aikaa tekeväni korun. Ei tullut korua, tuli avaimenperä.

Avaimenperä Riimut.
Punainen akaatti, hopeoidut korunosat, kolikko ja avainrengas korumetallia.

torstai 13. toukokuuta 2010

Tilanneraportti 11 päivän jälkeen

Kahden viikon sokeri- ja makeutusainelakkoni lähestyy loppuaan. Tänään on jo yhdestoista päivä ilman lisättyä sokeria ja makeutusaineita. Repsahduksia makeanhimossa ei sellaisenaan ole tapahtunut yhtään!

Mutta tänä aikana olen syönyt tai juonut seuraavia herkkuja:
1) Maustettua, eli hyvin sokerista jugurttia 1 dl. Tämä tuli tarjottimella äitienpäiväaamiaisella sänkyyn. En tietenkään kieltäytynyt.
2) Puolukkavispipuuroa. Mies teki itse sokeroiduista, murskatuista puolukoista vispipuuroa. Sitä tarjosin lapsille ja itselleni aamulla, koska säästin aikaa, ja se on harvinaista herkkua. En lisännyt sokeria pinnalle, kuten tavallisesti, vaan söin pelkän maidon kanssa. Tätäkään en syönyt makeanhimon kourissa, mikä on tärkeää minulle.
3) Lasillinen makeaa siideriä. Halusin vaihtelua juomiin eräänä iltana herkkubagelin kanssa; on tullut tuota Bonaquaa juotua sen verran, että piti saada jotain muuta. No, siideri oli uusi minulle, miehen valitsema, ja ensimmäisellä hörpyllä totesin, että hirveän makeaa. Suosin itse ranskalaisia siidereitä, jotka on tehty puhtaasti omenoista lisäilemättä vettä tai sokeria, mutta tämä sattui olemaan jotain ruotsalaista, jossa oli 15% omenamehua ja loput vettä. Mehussa oli epäilemättä sokeria lisättynä, koska se oli aivan liian makeaa. Tämä oli siis makea erehdys.
4) Fresita-mansikkakuohuviiniä vajaa puoli lasia. Olin viime perjantaina viettämässä tyttöjen iltaa ystävien kanssa, kun yksi heistä tarjosi hiukan Fresitaa. Tarkastimme pullon kyljestä, että sisällä oli tosiaan pelkkää mansikkaa ja kuohuviiniä. Siispä otin vajaan lasillisen. Enkä pystynyt juomaan kuin vajaat puolet siitä määrästä, koska juoma oli aivan liian makeaa! Kerroin tämän ystävälleni, joka on tuntenut minut 22 vuotta. Hän sanoi, että eipäs olisi arvannut minun suustani kuulevansa moista.
5) Meinasin unohtaa listasta jälkiruokaviinin äitienpäivälounaalla kälyni kanssa nautittuna. Söin jälkiruoaksi juustoja ja tuoreita hedelmiä, jonka kanssa sopi jälkiruokaviini loistavasti. Se on kyllä varsinainen sokeripommi, mutta sen sallin itselleni hyvällä omatunnolla, koska äitienpäivä on vain kerran vuodessa.

Tähän mennessä olen selvinnyt olematta lakkorikkuri suklaabanaanikakun tekemisestä, tyttöjen illasta mehevän suklaakakun, suklaan ja muiden karkkien kera, eräiden 2-vuotissynttäreiden valkosuklaamangokakusta, äitienpäiväaamiaisesta sekä -lounaasta ilman suklaavanukasta, makeita kakkuja, karamelleja ym., sekä tänään oman äitini äitienpäivälounaan jälkiruokakakusta ja -jäätelöstä. Onneksi äiti oli tehnyt meille kahdelle hedelmäsalaattia... : )

Muutama huomio tästä ajasta:
1) Minulla on nyt nälkä todella usein. Aitini sanoo samaa. Makeansyöminenhän sotkee nälkäsignaalin, joten on erittäin hyvä, jos olen saamassa luonnollista ruokahalua takaisin.
2) Olen ehdottomasti puputtajatyyppi. Haluan pureskella, syödä, mussuttaa, nielaista. Kyseessä ei ole pelkkä makeanhimo, koska huomaan, että haluaisin nytkin puputtaa koko ajan mitä vain, vaikka niitä naposteluporkkanoita tai kaikenlaista suolaista (myös epäterveellistä) herkkua, vaikka varsinaista makeanhimoa en juurikaan tunne. Osa siitä on varmasti tunnesyöppöyttä, joka pitää taklata toisin keinoin. Jää nähtäväksi, että milloin.
3) Makean pois jättämisestä tulee vieroitusoireita. Ihmettelin viime viikon alun ympärivuorokautista päänsärkyä, joka kesti pari, kolme päivää. Oletin sen tulleen Coca Cola Zeron eli kofeiinin pois jättämisestä, mutta syy taisikin olla sokerivaje. Cokiksessa kofeiinia on niin paljon vähemmän kuin kahvissa ja teessä, että sitä pitäisi juodakin hurjan paljon enemmän kuin mitä juon, että kofeiinia kertyisi yhtä paljon kuin vaikkapa kahvista. Enimmillään juomaa kuluu päivässä puoli litraa, mutta usein paljon vähemmän.

Sen sijaan blogikaverini Rusina mainitsi eräässä kommentissaan, että hänellä oli ollut ihan migreenintyyppistä päänsärkyä makean pois jättämisen seurauksena. Särky oli kuulemma (luemma) helpottanut hänen otettuaan muutaman karkin! Enpäs olisi uskonut, ellei itsellä olisi ollut vähän samaa vikaa. En tosin voinut sitä helpottaa karkeilla, tai muulla makealla, vaan piti kärsiä vaan...

Sellainen kommentti on kyllä vielä pakko laittaa, että jos vielä tällaista lakkoa kokeilen, valitsen ajankohdan todella paljon paremmin. Tuntuu, että kaikki kevään kivat juhlat ja menot, joihin liittyy myös sosiaalinen herkuttelu, ovat keskittyneet juuri tämän parin viikon kohdalle, mikä on hyvin epätavallista. Sokerilakko tällaisena aikana on siis tuntunut päänupissa välillä tosiaankin liialta kieltäymykseltä, vaikka on ollut itse asiassa melko helppo kieltäytyä makeista, kun vauhtiin pääsi. Ja sehän on selvä, että kieltäymyksen tie on todella lyhyt. Onneksi tarkoituksenani ei ollut olla ilman makeata loppuelämääni, tai edes luoda pysyviä syömätapoja, vaan katkaista pitkään jatkunut makeanhimo. Jatkoa pitääkin sitten miettiä hiukan tarkemmin.

Kaiken kaikkiaan nämä yksitoista päivää ovat olleet todella mielenkiintoinen testi. Mielenkiintoista on myös se, millaiseksi syömiseni menee tämän jakson jälkeen. Pystynkö olemaan ilman turhia herkkupaloja, vai löpsähtääkö otteeni heti, kun vaan saan siihen mahdollisuuden?

maanantai 10. toukokuuta 2010

Ihana äitienpäivä!

Kyllä vain on hienoa olla äiti. Sitä ajattelin, kun eilen aamulla luin lehteä ja odottelin, että perhe on valmiina tulemaan herättämään minut. Kun kuulin askeleet portaissa, hilpaisin pikaisesti takaisin sänkyyn ja peiton alle "nukkumaan".

Kaksi pientä kättä hellästi silitteli selkääni, että heräisin. Olipa ihana "herätäkin". Käännyttyäni vieressä seisoi kaksi pientä rakasta ja yksi isompi. Kaikilla oli jotain käsissään; kortti, lahja ja valkovuokkokimppu kauniissa juomalasissa.

Kortin kannessa oleva perheemme kuva oli tehty Isosiskon ja Pikkusiskon yhteistyönä, mikä oli ensimmäinen yhteinen piirustus.

Kuvassa violettipukuinen äiti, vieressä punainen Pikkusisko, alla oranssi isi ja vieressä keltainen Isosisko.

Lahja oli hemmottelua spa-lahjakortin muodossa, ihanaa. Ja sen jälkeen tuli samppanja-aamiainen sänkyyn. Olisi pitänyt ottaa kuva tarjottimesta, sillä mies oli kyllä tehnyt niin kauniin tarjoilun, eikä ollenkaan tyyliin "voi, kun raasu oli yrittänyt", vaan oikeasti herkullisen ja kauniin aamiaisen. Oli bagelia tuorejuustolla, rucolalla ja kylmäsavuhärällä, valkohomejuustoa tuoreen, viipaloidun viikunan kera, oli tuoreita mansikoita samppanjassa, ihanan pieneksi pilkottu hedelmäsalaatti, erityisen hyvää jugurttia, valitsemaani smoothiejuomaa ja chai-teetä. Nam! Eikä haitannut yhtään, että tänä vuonna en voinut toivoa suklaata, ja tämän parin viikon aikana edes mitään suklaavanukasta, sillä aamiainen oli herkullinen ilman niitäkin!

Sain myös omaa aikaa korujen teolle, kunnes iltapäivällä lähdimme äitienpäivälounaalle. Sen jälkeenkin sain vielä tehdä koruja, kun aiempi sessio oli hiukan turhan lyhyt lounasvalmistautumisen takia.

Kuuntelin yläkerrassa, kun Isosisko selitti isille, että äiti tykkäsi meidän kortista ja aamiaisesta. Pidin huolta, että mainitsin aivan kaikki ihanuudet, joita sain ja mitä minulle tehtiin, kun illalla kerroin, mistä kaikesta äitienpäivässä tykkäsin.

Kaiken kaikkiaan täydellinen äitienpäivä. Ihana.

perjantai 7. toukokuuta 2010

Tilanneraportti viidenneltä päivältä

Tässä on nyt oltu ilman sokeroituja tai keinomakeutettuja herkkuja neljä ja puoli päivää. Aika hyvin on mennyt, sanoisin, ellei ihan erinomaisesti!

Olen pärjännyt näin kotioloissa vallan mainiosti ilman päivittäisiä (useita) sokeriannoksia, eikä lipsumisia ole tapahtunut. Tosin totesin parin päivän herkuttomuuden jälkeen, että sallin itselleni ksylitolipurkat hampaiden ja suun raikkauden vuoksi, vaikka ovatkin makeita. Olen myös juonut tuoremehua. Mutta olen pysynyt erossa jopa maustetuista jugurteista, light-juomista ja kuivatuista hedelmistä.

Varsinainen urotyöni: Eilen tein vieraita varten suklaabanaanikakkua, enkä maistanut taikinaa. Yhtään! Kumpikaan lapsista ei ollut maisemissa, joten olisin saanut aivan rauhassa lipoa nuolijat ja kaapia taikinakulhon yksin, mutta ehei, minä vaan huuhtelin tavarat mahdollisimman pian ja sujautin tiskikoneeseen. Sellainen tunnustus pitää kyllä tehdä, että soitin äidilleni taikinan vatkausvaiheessa (nappikuulokkeen avulla siis), että nyt kyllä tarvitsen hiukan tukea. Puhuin äitini kanssa koko sen ajan, kunnes sain tiskikoneen oven kiinni, joten sain hyvin vältettyä viimeisenkin kiusauksen...

Äitini vinkki muuten oli, että jos oikein kovasti tekee mieli, laita suuhun taikinaa, maistele ja sylkäise pois. As if!!! Kuulemma hänen työkaverinsa vuosien takaa piti kilot kurissa sillä tavalla. Se systeemi ei kyllä minulle sovi yhtään, koska minä haluan pureskella, puputtaa, nakertaa ja lopulta nielaista. Eilen illalla meni pussillinen naposteluporkkanoita dipattuna valkosipulihummukseen. Ja sipsejä, joita meille ei yleensä koskaan edes osteta. Tuntui kyllä, että oli nälkä, joten suurin osa taisi mennä nälkään, joka olisi taittunut terveellisemmin voileivällä.

Tänään on taas yksi tulikoe. Tapaan ystäviäni, entisiä työkavereitani, erään heistä kotona syömisen, juomisen ja turisemisen merkeissä. Itse lähden kylläkin autolla, että juominen rajoittuu vissyyn, mutta joudun kehittämään itselleni herkullisen jälkiruoan, joka maistuu, vaikka muut puputtaisivat mudcakea. Ajattelin kokeilla tuoreita, tosin espanjalaisia, mansikoita.

Tämän tulikokeen jälkeen seuraava koittaa heti huomenna. Ystäväni kaksivuotiaan synttärit, jonne ystäväni sanoi löytäneensä loistavan täytekakkureseptin. Minä rakastan täytekakkuja. Ja sunnuntaina sitten äitienpäivä... Huh huh.

sunnuntai 2. toukokuuta 2010

Nenänvalkaisua? Ei, vaan sokerikatkaisuhoitoa

Jotkut lukijoista tietävätkin jo, että olen aikamoinen sokerihiiri. Ongelmaksi asti sellainen siis. Joka päivä pitää saada jotain makeaa, mieluiten useamman kerran. Olen myös niitä tapauksia, joille ei kelpaa yksi pala suklaata, vaan kyllä sitä pitää syödä muutama rivi vähintään. Ja jos kotona on jotain herkkua, sitähän pitää syödä niin kauan, kunnes se loppuu. Ei voi säästää ensi viikkoon, eikä edes huomiseen, vaikkei välttämättä edes tee mieli herkutella. Ihan kamalaa.

Tammikuun puolivälistä olen ollut syömättä karkkia ja suklaata. Aion olla jouluun asti ilman. Tähän asti on mennyt toooodella hyvin. Olen taputellut itseäni kummallekin olalle tämän johdosta. En ole sortunut karkkeihin kotona (meillä on nytkin joku lapsen lahjaksi saatu Lauantaipussi kaapissa), en elokuvissa, laivalla, enkä edes pääsiäisenä. Hyvin menee siis.

Mutta, uskon, että olen pystynyt elämään karkitonta elämää lähinnä siksi, että jäätelö, suklaavanukkaat, sokeroidut inkiväärit, kookospallot, pullat, keksit, kakut ynnä muut ovat olleet edelleen saatavissa. Vanukkaiden ostamisen tosin lopetin pari kuukautta sitten, enkä sen jälkeen ole syönyt kuin yhden sellaisen. Toki tilanne on parempi karkittomana, koska aiemmin söin muiden herkkujen lisäksi myös karkkia ja suklaata, joten nyt ruokavaliossani on yksi paha vähemmän.

Kuitenkin olen aprikoinut jo pidempään, että ehdottomasti kannattaisi kokeilla olla hetken aikaa ilman kaikkia makeita herkkuja - myös Coca Cola Zeroa, johon olen luonut sellaisen suhteen, että se lohduttaa minua suuresti päivisin syömilläni mikrossa lämmitetyillä edellisen päivän tähdelounailla. Makeutusaineethan ovat kalorittomina linjojen kannalta parempi vaihtoehto kuin sokeri, mutta ne ylläpitävät makeanhimoa aivan samalla tavalla kuin oikea sokeri. Pois, pois siis myös aspartaami!

Nyt on aika ryhtyä sanoista tekoihin. Kaveriksi tähän oletettavasti HILLITTÖMÄN VAIKEAAN hommaan sain äitini, jolla on täsmälleen sama ongelma. Onneksi sain kaverin, ehkä se innostaa yrittämään pontevammin tätä sokerikatkaisuhoitoa.

Tosiasiassa samaan syssyyn pitäisi jättää pois valkoiset jauhot, peruna, leipä ynnä muut ruoka-aineet, jotka muuttuvat elimistössä sokeriksi (tai jotain) sekä alkoholi, mutta ihan siihen äärimmäisyyteen ei meikäläisestä taida olla. Aloitetaan puuhun kiipeäminen mieluiten tyvestä.

Huomenna, maanantaina 3.5.2010 alkaa kaksi viikkoa kestävä äitini ja minun sokeriton periodi. Odotan vaikeuksia. Heti ensi lauantaina menemme eräisiin kaksivuotisjuhliin ja sunnuntaina on äitienpäivä. Olin kyllä jo asennoitunut, että tällä kertaa en suklaata sänkyaamiaiseeni ota, mutta haaveilin kuitenkin tuoreista mansikoista kermavaahdolla. No, ehkä saan pelkkiä mansikoita, tai hedelmäsalaatin. Samppanjasta en kuitenkaan luovu!

lauantai 1. toukokuuta 2010

Viileetä mustaa

Kaverini tuli kylään ja halusi penkoa helmilaatikoitani. Sitten valitsi helmet ja hahmotteli niistä pöydällä, millaista korua havittelee, ja teki tilauksen. Tässä tulos:


Kaulakoru 50 cm Cool Black.
Alhaalla keskellä helmi Muranon lasia, lisänä mustia akaatteja, pitkulaisia lasihelmiä, hopeoituja välihelmiä, siemenhelmiä sekä hopeoitu lukko.

Olin erittäin tyytyväinen siihen, että pitkulaiset lasihelmet löysivät elämänsä tarkoituksen, sillä ihka ensimmäisen koruni jälkeen en ollut keksinyt niille sopivaa paikkaa. Nyt löytyi, kiitos kaverini E:n! : )