maanantai 30. joulukuuta 2013

Lastenhuoneiden uusi ilme

Lokakuussa mainitsin, että olimme laittamassa tyttöjen huoneita uusiksi siten, että molemmat saivat omat huoneet yhteisten makuu- ja leikkihuoneen tilalle. Lapset saivat valita huoneidensa värin. Sneak peek oli tällainen:
Meillä ei ole koti kuten sisustuslehdissä. Ihan nättiä ja mukavaa meillä on; viihdymme kodissamme hyvin, mutta aina näkyvillä lojuu jotakin tavaraa, jolla ei ole paikkaa. Joissain huoneissa sitä tavaraa on enemmänkin, kuten työ-/vierashuoneessamme. Usein tuskastun tavaramäärään, mutten silti näytä jaksavan käydä sitä läpi ja hankkiutua eroon kaikesta ylimääräisestä.

Minusta on mukavaa, että lapset saavat itse päättää, mitä huoneessa pitävät esillä, vaikka itse valitsisin jotakin toisin, tai ainakin karsisin. Välillä unelmoin harmonisesta ja tyylikkäästä lookista lastenhuoneissa, mutta sitten tuumailen taas, että lapsethan siellä viettävät eniten aikaa ja heillä pitää olla sananvaltaa omalla alueellaan myös sisustuksessa. Joulukuusessakin minulle on tärkeämpää laittaa ne jokavuotiset, tutut koristeet mukaan lukien ihanat lasten tekemät, kuin pukea kuusi joka vuosi eri väriteeman mukaan aikuisen silmää miellyttäen.

Näpsin (huonohkoja) kuvia eräänä päivänä tässä syksyn aikana huoneista. Minä en ymmärrä valon käytöstä kuvissa mitään, joten kuvatkin tuli otettua pilvisenä päivänä pohjoisen puolen huoneissa. Onneksi kuvankäsittelyllä voi hiukan yrittää parantaa kuvia... Ei minusta tosin valokuvaajaa tule. :)

Isosiskon huoneeseen tuli hiukan eteerinen, romanttinenkin tunnelma; selkeästi jo isomman tytön tyyliä. Kattokruunu, harsokatos (joku kutsuisi sitä moskiittoverkoksi) ja jokunen tyynynpäällinen ovat uusia; muuten pärjättiin olemassa olevilla elementeillä. Työpöydät ja laatikostot (eivät näy kuvissa) uusimme molemmille, sillä vuosi sitten hankittu yksi pitkä työpöytä ei oikein toimi enää kahta huonetta asuessa.
Isosiskon taivaansininen huone.
Yksityiskohtia Isosiskon huoneesta. Nahalla päällystetyt kävyt tyttö on askarrellut kauan aikaa sitten itse.
Pian kuusivuotias Pikkusisko sai huoneeseensa vaaleanvihreän tunnelman vaaleanpunaisilla ja punaisilla ripauksilla. Hänellä on vielä selkeästi pikkutytön huone, kun sisarensa huoneessa tavoiteltiin jo hiukan isomman tytön tyyliä.
Pikkusiskon vaaleanvihreä huone.
Yksityiskohtia Pikkusiskon huoneesta. Sänky lähes peittyy pehmoihin ja moniin täysin erityylisiin koristetyynyihin. Uutta työpöydän (ei kuvissa) lisäksi on yöpöytä sekä Ikean Expedit-hylly käännettynä pystyasentoon.
Olemme tyytyväisiä lopputulokseen molemmissa huoneissa. Isosisko tarvitsee vielä kapean yöpöydän ja pitkän peilin, ja molempien vaatekaappeihin pitää hankkia uudet ovet, mutta sen jälkeen riittää sisustuaminen hetkeksi.

Tässä vielä hiukan taianomainen kuva lasten joulukuusesta, jonka he aivan itse koristelivat laitettuani valot paikoilleen. Tämä kuusi onkin tärkeämpi kuin luulisi. Se edustaa minulle joulumuistoja elokuussa edesmenneen mummoni kotoa. Tuo pikkukuusi oli aina hänellä koristeltuna rokokoo-tyylisen pöydän päällä, kun kävimme joululomalla aikaan häntä tervehtimässä. Minä sain kuusen ja kaikki koristeet mukaani. Vanhimmat koristeet, pienet, kuluneet, kilkattavat joulukellot, ripustin isoon kuuseemme, yläoksille. Niitä varjelen pieniltä käsiltä ja putoamisilta, sillä ne muistan jo lapsuuteni jouluista, eikä niitä voi korvata.
Lasten oma pieni kuusi yläkerrassa.

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Jouluhalko eli Buche de Noël

Minulla on aivan uusi tuttavuus jouluherkkujen saralla: jouluhalko eli Buche de Noël. Meillä oli suvun pikkujoulut itsenäisyyspäivänä nyyttikestiperiaatteella ja minä heitin keskusteluun, että pitäisikö olla halko. No, todettiin sitten, että joo, ja että minä tuon. Mitä siihen tulee?

Googlailin tovin ja reseptejä löytyi monia. Useimpiin "aitoihin" (mitä minä jouluhalkojen aitoudesta tiedän, mutta kunhan vain ajattelin, että toiset reseptit olivat aidompia kuin toiset, esimerkiksi ne, jotka Ranskasta löytyivät) tuli mukaan hiukan rommia, konjakkia tai punssia, mutta koska pikkujouluissa mukana oli myös lapsia, päätin jättää alkoholit pois. Halusin täytteeseen mieluiten luumumarmeladia, sillä se on jouluisempaa kuin vaikkapa mansikkahillo (sellaistakin oli jonkin halon täytteessä).

Kotilieden nettisivuilta löysin ohjeen, jossa alkoholi oli suluissa, eikä ilmeisesti niin oleellisessa osassa reseptissä, etteikö sitä voisi jättää pois. Ohje on hyvä, sillä ainakin minä sillä onnistuin. Hiukan lisäsin omia kommentteja mukaan. Kuorrute on omaan makuuni kyllä todella tuhdin suklainen ja makea, joten huomenna aion tehdä kuorrutteen vähemmällä suklaalla ja enemmällä appelsiinituorejuustolla. Saa nähdä, mitä siitä tulee... Koristeet tempaisin taannoin käyttämättä jääneistä, joten ne eivät millään muotoa olleet jouluisia. En vain ehtinyt koristeita miettiä ennen kuin halon tekopäivänä...
Jouluhalko eli Buche de Noël
Ainesosat
1 dl perunajauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
4 kananmunaa
1,5 dl sokeria

Tortun rullaamiseen:
0,5 dl kaakaojauhetta (itse jätin tämän pois kokonaan)
0,5 dl tomusokeria

Täyte:300 g luumumarmeladia
(2 rkl punssia, rommia tai konjakkia)
2 rkl sokeria
1,5 dl kuohukermaa
1 tl vaniljasokeria
 

Pinnalle:
200 g taloussuklaata (aion laittaa 100 g, jos laitan tuorejuustoa enemmän)
200 g appelsiininmakuista tuorejuustoa (aion laittaa 300 g jos laitan suklaata vähemmän)
100 g huoneenlämpöistä voita
1 dl tomusokeria
1 rkl kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria

Valmistusohje
1. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Vuoraa uunipelti leivinpaperilla. (Voitele paperi kevyesti juoksevalla rasvalla.) Sekoita perunajauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe.
2. Vaahdota huoneenlämpöiset kananmunat ja sokeri. Lisää jauhoseos siivilän läpi seuloen munavaahtoon ja sekoita varovasti. Kaada pellille ja kypsennä torttupohjaa 225-asteisessa uunissa noin seitsemän minuuttia.
3. Vuoraa toinen pelti leivinpaperilla ja seulo paperille tomusokeria ja kaakaojauhetta. Kumoa kypsä torttu pellille ja anna jäähtyä.
4. Mausta luumumarmeladi punssilla ja sokerilla. Vaahdota kerma ja mausta vaniljasokerilla. Lisää se luumusoseeseen, sekoita ja levitä täyte torttulevylle. Kierrä kääröksi.

5. Sulata suklaa mikroaaltouunissa tai vesihauteessa. Anna jäähtyä. Vaahdota huoneenlämpöinen tuorejuusto ja voi sekä tomusokeri, kaakao ja vaniljasokeri. Lisää suklaa ja sekoita. Kuorruta kääretorttu suklaaseoksella. Tee pintaan puunkuorta muistuttavaa kuviota. Halutessasi tee sokerimassasta jouluisia marjoja ja lehtiä, asettele halolle ja sirota tomusokeria koristeeksi. Säilytä jouluhalko viileässä.


Tämän reseptin myötä toivotankin teille kaikille

Lämmintä, Rauhaisaa, Suloista, Rentouttavaa, Iloista, Riehakasta tai Juuri Sellaista Joulua kuin kukin toivoo!



maanantai 2. joulukuuta 2013

Näkökulmaa vaihtaen paremmaksi äidiksi?

Onko teistä ihminen lähtökohtaisesti hyvä vai paha? Tätä olen joskus miettinyt, ja tullut siihen tulokseen, että minulle ihmiset ovat aina oletusarvoisesti hyviä, tarkoittavat hyvää, kunnes toisin todistetaan.

Olen kyllä tavannut toisenkin vinkkelin kannattajia. Heihin törmätessäni väistämättä olen miettinyt, mitä kokemuksia kanssaolijoista on ihmisellä, joka täysin vieraan ihmisen tavatessaan ensimmäisenä lataa kaikkeen tämän sanomiseen kielteisen viban. Varmaan taustalta löytyy ikäviä muistoja ja lapsuuden ajan traumoja, luulisin. Se on melkoisen surullista.

En tunnustaudu optimistiksi, vaikka minulle usein tapahtuu hyviä asioita ja olen pääosan ajasta onnellinen. Tiedän valittavani usein pikkuasioista, ja ponnarini tuntuu välillä olevan kireällä turhan pienten ärsytysten vuoksi. Silti uuden ihmisen tavatessani perusajatukseni on, että kuinkahan kiva tämä tyyppi on. Ainakin siihen asti, kun tyyppi avaa suunsa, heh. Silti yleensä aina yllätyn iloisesti!

Valmentajaopinnoissani olen "valaistunut" asiasta Hyvän Alkuperäisen Tarkoituksen Tutkiminen (HATTU). Kuvitellaan tilanne työyhteisössä, jossa on se yksi tyly vastarannankiiski, joka aina syöksyy suoraan (työ)asiaan, eikä viitsi edes tervehtiä ketään. Työkaverit eivät viitsi pyytää mukaan yhteiselle kahvitauolle, tai aremmat jopa hiukan pelkäävät tuota kritiikkiä latelevaa epäystävällistä kollegaa. Asiasta ei edes uskalleta konfliktin pelossa puhua kyseisen työkaverin kanssa.

Useimmat ihmiset pitävät itseään hyvinä ja toimintatapojaan tarkoituksenmukaisina. Harva tunnustautuu ilkeäksi tai sosiaalisesti surkeaksi. Otetaanpa siis HATTU päähän ja tarkastellaan tylyn kollegan motiiveja käytökseensä. Entäpä, jos kyseinen kollega pitääkin itseään tehokkaana työntekijänä, jolla ei ole aikaa tuhlattavaksi lörpöttelyyn kahvitauoilla, saati sitten käytäväkeskusteluihin. Jospa kollegan käsitys hyvästä työntekijästä tarkoittaa täydellistä keskittymistä työhön. Ehkä hän jo tullessaan aamulla töihin on uppoutunut mielessään päivän työlistaan, eikä siksi huomaa tervehtiä työkavereitaan. Jospa hän kantaa huolta työnantajan toiminnasta myös oman vastuualueensa ulkopuolella, ja tuo sen ilmi punniten tarkasti uusien ehdotusten kaikkia puolia, myös niiden heikkouksia. Kun muut listaavat ne hyvät puolet, hän tuo esille ne kohdat, joissa voi mennä pieleen. Tärkeätä arviointia ennen lopullisia päätöksiä, vai mitä?

Tuntuuko, että tuota ikävää käytöstä voisi olla yhtään helpompi sietää tällaisen pohdiskelun kautta? Itse huomaan ajattelevani tuota keksittyä kollegaa jo ymmärtäväisemmin, kun keksin, mikä hyvä alkuperäinen tarkoitus hänellä voi olla, vaikka sen ilmentymä näyttääkin täysin vastakkaiselta.

Usein hyvän alkuperäisen tarkoituksen tutkiminen tuo uutta perspektiiviä omaan kykyyn tarkastella päällisin puolin hankalalta vaikuttavan ihmisen motiiveja. Se puolestaan voi auttaa suhtautumaan myönteisemmin asioihin, joihin ei voi itse vaikuttaa.

Siispä minua ottaa erityisesti pannuun ne kerrat, kun en millään pysty näkemään tuota takuulla olemassa olevaa hyvää alkuperäistä tarkoitusta omien lasteni kohdalla! Tunnen oloni niin vajavaiseksi äitinä, kun näen nyt tuon tylyn, mutta olemattoman kollegan jo paremmassa valossa, mutta välillä, kun lapset ovat tehneet jotain, mikä minua suututtaa, eivät pahuuttaan lainkaan, vaan siksi, että ovat lapsia, enkä minä siinä akuutissa tilanteessa pysty ottamaan rauhallisesti vaan pauhaan kiukkuisena, kuinka niin ja näin ei pidä mennä tekemään.

Kuitenkin rauhassa tässä istuskellessani, ja ylipäänsä 90% ajasta, näen ihanien ipanoideni hyvät puolet ja tarkoitukset aivan selvästi. Ja jos tarkastelen jotain tapauksia, jotka minua ovat suututtaneet, ne ovat usein johtuneet vain lapsille tyypillisestä egosentrisyydestä, eli kyvyttömyydestä ajatella asioita muiden vinkkelistä. Se ei ole lasten heikkous, vaan heidän ominaisuutensa. He vasta opettelevat. Lapset ovat suoraviivaisia; kun he näkevät jotain, minkä haluavat, ja etenkin, jos jollain toisella sellaista jo on, he etsivät tiensä sitä kohti riippumatta siitä, onko kyseinen asia heidän tai saako siihen koskea. Samoin, jos he eivät tee pyytämääni asiaa, se johtuu usein siitä, että heillä itsellään on kirkas kuva mielessä siitä, mitä siinä tilanteessa on paljon parempi tehdä (jatkaa kivaa leikkiä lelujen korjaamisen sijaan; käpertyä makaamaan kylppärin lattialle iltatoimien sijaan, koska väsyttää). Jopa isomman lapsen "mitä väliä" -asenteen viljely kuuluu asiaan. Huoh.

Ja jotta huono äitiyteni kruunataan, ripittämiseni jälkeen tulee lapsi pyytämään anteeksi kaikkea, mitä on tehnyt väärin (ei juuri mitään, eikä etenkään mitään erityisen vakavaa - tietenkään), kokee, että koko päivä on mennyt väärin tehdessä, vaikka kyseessä oli vain viimeisin vartti; ja keksii siskon kanssa yllätyksen (tekevät yhdessä "salassa" kaikki iltatoimet ja päästävät minut huoneisiinsa vasta, kun ovat siellä yöpuvuissa sängyissä), jotta äidille tulisi parempi mieli. Nyyh.

Onneksi siinä vaiheessa olen päässyt yli harmistuksestani, eikä minulle tuota mitään vaikeutta kehua maasta taivaaseen, miten ihana yllätys oli; halia ja helliä tyttösiä; ja kertoa heille, miten ihania he ovat, ja miten paljon heitä rakastankaan, ja miten he osaavat kyllä ihan mitä vaan, kun toimivat yhteistyössä toisiaan auttaen. Pelkään, ettei se riitä alkuunkaan kompensaatioksi.

Ponnisteluni paremmaksi äidiksi kasvamisen toivossa siis jatkuvat. Tällä hetkellä luen erittäin mielenkiintoista ja ajatuksia antavaa kirjaa Näkökulman vaihtamisen taito (Antti S. Mattila), joka on oheiskirjallisuutta koulutuksessani. Siitä toivon tarttuvan toista näkökulmaa itseeni pysyvästi. Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille, jotka kaipailevat parempaa kykyä kolikon kääntöpuolen näkemiseen.

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Kiireen taltutuksesta

Minulla ei ole ollut kiire vähään aikaan. Tuntuu, että mieleni pikkuhiljaa toipuu työvuosien ja lapsiperhe-elämän tuomasta kiireestä ja ennen kaikkea kiireen tunnusta. Voin tehdä asioita hitaammin, ottaa enemmän aikaa ajatuksilleni ja tekemisilleni ylipäänsä. Nyt on hyvä aika miettiä keinoja kiireen taltutukseen, jotta arsenaalini on kunnossa, kun se väistämätön ruuhka-aika taas jossain vaiheessa alkaa (=kun jossain vaiheessa palaan työelämään). Läpi työvuosieni olen ollut jos jonkinmoisilla ajanhallintakursseilla, mutta vain vähän niistä on jäänyt käteen. On ollut liian kiire.

Mitä kiire sitten oikeastaan on? Joskus se on todellista aikataulullista kiirettä, kun on sattunut käymään niin, että pitäisi olla monessa paikassa samaan aikaan, tai työlistalla on yksinkertaisesti liian paljon tehtäviä, mikä tuppaa olemaan melko yleistä nykypäivän työmaailmassa. Siihen päälle tulevat vielä kotielämän tekemiset ja menemiset, joita etenkin lapsiperheissä saattaa olla kohtuullisen paljon lasten määrästä, harrastuksista sun muista riippuen. Ei oo helppoo.

Silti on ihmisiä, jotka onnistuvat olemaan pahimmassakin kiireessä kovin zen. Minä en ole. Minä stressaannun aikataulullisesta kiireestä, vaikka olen yleensä aina joka paikassa hiukan etuajassa. Stressaannun myös tekemättömistä töistä, joita on edelleen pitkä lista koti- ja opiskeluelämässäni. Välillä tekemättömiä asioita on niin paljon, etten tee mitään muuta kuin ne näkyvimmät ja pakollisimmat pyykeistä tiskeihin, koska en tiedä, mistä nurkasta aloittaisin nykertämisen. Mutta niin on tekemistä kaikilla; jotkut vain ottavat sen rennommin. Jossain vaiheessa vauhtia on niin paljon, että tuntuu olevan kiire, vaikkei mitään järisyttävän kiireellistä tekemistä olisi edessä. Vauhti jää päälle. Kiire on siis myös mielentila.

Minä en osaa olla zen kiireessä. Täältä ei tipu siis vinkkejä kiireisen mielentilan rauhoittamiseen. Siispä tartun mieluummin keinoihin, jotka auttavat reaalimaailman kiireeseen, kun tekemistä on liian paljon suhteessa aikaan. Koska aikaa vuorokauteen ei toistaiseksi osata lisätä, ainoa keino selvitä moninaisista tekemisistä on priorisoida raskaalla kädellä.

Eräs mielestäni potentiaalisimmista keinoista asioiden priorisoimiseen on alunperin esitelty Stephen R. Coveyn kirjassa "The 7 Habits of Highly Effective People", josta se on levinnyt moneen suuntaan. Itse olen samaa oppia lukenut myös "Voimavarat käyttöön" -kirjasta (Katajainen - Lipponen - Litovaara), sekä tutustunut aiheeseen eräälläkin vuosien takaisella kurssilla. Miksi sitten en ottanut keinoa käyttöön pahimpien kiireiden aikaan? Koin, ettei minulla ollut aikaa pohtia ja jaotella tehtäviäni, sillä olin jatkuvasti tulipalomoodissa huiskien menemään sinne ja tänne. Mielentilani oli liian kiireinen.
Mukaellen Coveyn nelikenttää ja jonkin jo unohtuneen kurssin versiota kentästä lisäten omia esimerkkejä jne.

Kellään ei voi olla niin kiire, ettei voisi ottaa säännöllisesti yhtä kymmenminuuttista listatakseen käsillä olevat tehtävät ja jaotella niitä nelikenttään. Enemmän se on muistamisesta, viitsimisestä ja jaksamisesta kiinni kuin todellisesta kiireestä. Ehdoton hyöty on se, että tulee tehtyä myös niitä hurjan tärkeitä asioita, jotka yleensä jäävät kiireen alle: tulevan suunnittelua, ennalta ehkäisyä, virkistäytymistä, perheen ja läheisten kanssa olemista, unelmien toteuttamista...

Taidan lähteä tästä listaamaan asioita, joita pitäisi/täytyisi vihdoin tehdä; joita teen paljon ja usein, vaikken haluaisi tai minun ei tarvitsisi; joita haluaisin tehdä, mutten ehdi tai jaksa; joita toivon tekeväni sitten joskus, kun on aikaa; joita unelmoin ja haaveilen tekeväni, jos ihme tapahtuisi.

Siitä listasta sitten löytyvät ne kiireelliset asiat, joita ei voi jättää tekemättä, sekä ne kaikkein tärkeimmät, mutta ei-kiireelliset asiat, joita helposti kiireessä laiminlyö. Ne ei-tärkeät asiat, olivatpa kiireellisiä tai ei-kiireellisiä, voi sitten jättää väliin kokonaan. :)

Kiireetöntä mielentilaa kaikille!

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Isänpäivän aterialla

Eräs onnistuneen isänpäivämme kohokohdista oli yhdessä valmistettu päivällinen. Päätimme syödä ihan kolmen ruokalajin päivällisen, mikä on kohtuullisen harvinaista meillä yleensä. Ruokien yhteensopivuudesta en mene sanomaan mitään, sillä kriteerit ruokalajien valintaan olivat keskenään hyvin erilaiset.

Minä päätin alkuruoan - creme ninon -tyyppisen hernesosekeiton pakasteherneistä ja valkosipulista cavalla höystettynä. Minun oli tehnyt moista mieli jo jonkin aikaa. Ja alkuruoka oli naulattu. Mies tiesi heti, mitä halusi tehdä jälkiruoaksi: suklaafondanttia. Niinpä jälkiruoka oli päätetty. Minä ehdotin pääruoaksi jotakin pihviruokaa, mutta toisaalta halusimme ruoan, jonka vieressä ei tarvitse seistä koko aikaa. Eräs lempitalviruoistamme on burgundin härkä, joka kypsyy mukavasti uunissa 2-3 tuntia - täydellisen sopiva tilanteeseen valmistustavaltaan. Voilà, menu oli valmis.

Hernekeiton ohje on muokattu Hesarin ohjeesta. Muutin sitä hiukan meille sopivammaksi. Cavaa lorautimme vain aikuisten keittoihin. ;)

Kuohuviinillä kuohkeutettu hernesosekeitto
1 sipuli pilkottuna
3-4 valkosipulin kynttä pilkottuna
tilkka öljyä
8 dl vettä
kana- tai kasvisfondia vesimäärän mukaan
600 g pakasteherneitä
1 dl kuohukermaa
kuohuviiniä
tuoretta tai kuivattua timjamia
suolaa, pippuria

Tarjoiluun:
ranskankermaa
kuivattua sipulia
tuoretta timjamia
  1. Kuullota sipuli ja valkosipuli öljyssä kattilassa rauhassa miedolla lämmöllä.
  2. Lisää vesi ja fondi; kiehauta.
  3. Lisää jäiset herneet ja keitä 15-20 minuuttia. Soseuta keitto ja nosta takaisin liedelle.
  4. Kaada joukkoon kerma. Tarkista maku. Mausta suolalla ja pippurilla sekä timjamilla.
  5. Kaada joukkoon kuohuviini juuri ennen tarjoilua.
  6. Tarjoile ranskankerman, kuivatun sipulin ja tuoreen timjaminoksan kera.

Lisäsin tähän reseptiin herneiden määrää yhdellä pussilla, sillä itse laitoimme ohjeen mukaan 400 g, mutta keitosta tuli nesteen kanssa turhan litkua, joten jouduin hiukan Maizenalla sitä suurustamaan. Seuraavalla kerralla laitan herneitä sen 600 g.

Burgundin härän ohjeena oli vanha, hyvin toimiva Painonvartijoiden ohje hiukan mukaeltuna. Saatan laittaa ohjeen joku kerta tänne, sillä sen verran helppoa hyvää se on. Suklaafondantin ohjeen mies bongasi Master Chef Australian ruokaohjejaksoista. Hyvin maistuivat ruoat. Itse asiassa vatsani oli täynnä pitkälle iltaan asti. Onneksi ei tarvitse syödä näin raskaasti joka päivä. Seuraavan kerran ehkä jouluna. :)
Hernesosekeitto, burgundin härkä perunasoseen kera, suklaafondant ja cappuccino.

Mukavaa isänpäivää!

Täällä Etelä-Suomessa isänpäivä aukeni myrskyisänä. On satanut paljon, ja tuulee niin paljon, että lippu tangossa liehuu vaakatasossa. Se ei vähennä tämän päivän iloa. Meillä on ollut pari viikkoa jo sellaista supatusta ja suunnittelua, että mieheni on ollut ihmeissään ja erittäin odottavalla kannalla, että mitä tänään tapahtuu.
No, eipä mitään maailmoja mullistavaa, mutta silti sitä kaikkein tärkeintä: yhdessäoloa ja isän muistamista. Kaikenlaisesta itsetehdystä kortista ja kirjasta, askarteluista, itsetehdyistä ja ostetuista lahjoista, herkuista, lasten leipomuksista ja sen sellaisista on tämä päivä tehty. Isi sai nukkua pitkään, kun valmistelimme herkkuaamiaista. Lahjat ja onnittelut veimme tuttuun tapaamme suoraan sänkyyn. Lahjakalun toiveen mukaan päivä koostuu näiden lisäksi yhdessä tehtävästä ruoasta, perheen yhdessäolosta, miehen toive-elokuvasta, ja urheiluakin ujutamme hänelle päivään mukaan.

Tämä päivä on isien. Lämpimät onnittelut kaikille isille, papoille, ukeille ja vaareille!

lauantai 2. marraskuuta 2013

Kesän kaihoa pyhäinpäivänä

Viime päivinä olen kaivannut kesää. En toki silloin, kun syksy on näyttäytynyt kauneimmillaan aurinkoisena keltaisten ja punaisten lehtien leikkinä, mutta silloin, kun päivä on ollut harmaa ja sateinen.

Olen katsellut ulos terassille, jossa kesällä vietin monta hyvää hetkeä kuluneena kesänä. Kesää ja koko vuottani on leimannut se ihanuus, että kiire, se hektisyys, josta ruuhkavuosina useimmat kärsivät, on väliaikaisesti kadonnut. Näinä sateisina, pimeinä päivinä, joita marraskuu väistämättä tuo tullessaan muistelen kesäistä hetkeäni auringossa lehteä lukien viileän mansikka-melonismoothien ja kuuman cappuccinon kera.

Mansikoita, vesimelonia ja sitruunamelissaa blenderiin - voilà, herkullinen JA terveellinen smoothie on kasassa.
Kesäisen päivän onnea.
Aina voi löytää sisäisen aurinkonsa, vaikka ulkona sataisi kissoja ja koiria.

Siispä aurinkoista pyhäinpäivän iltaa kaikille!

lauantai 26. lokakuuta 2013

Leilan kanssa leipomassa

Pikkusiskolla ja minulla on perjantaisin - hänen vapaapäivänään - tapana katsoa aamupäivällä Isosiskon ollessa koulussa leivontaohjelmaa tv:stä. Lemppari on Ullan unelmakakku, mutta niitä meillä ei ole enempää tallennettuna. Sen sijaan meillä on monta jaksoa Leila leipoo -ohjelmaa, jossa hymyileväinen ja kaunis ruotsalainen Leila valmistaa mitä herkullisimpia leivonnaisia kesäisissä maisemissa. Oikea hyvän mielen ohjelma.

Perjantaina katsoimme jakson, jossa leivottiin Ranskan herkkuja. Niistä Leilan versio pain au chocolat'sta - "suklaaleivästä" - houkutti kirjaamaan ohjeen ylös pikapikaa. Opiskeluaikanani Pariisissa juuri pain au chocolat oli eräs lempileivoksistani eclairin ohella. Lauantaina yövyttyämme tyttöjen kanssa mummolassa, Pikkusisko ja minä leivoimme koko porukalle kunnon voitaikinamätöt!

Oheinen ohje on hiukan summittainen, kuten Leilan esitys telkassa. Ohjeet olen itse muotoillut ja lisäillyt täsmennyksiä sinne tänne visuaalisen näytön puutetta paikkailemaan. Ja tämän ohjeen kanssa EI kannata alkaa laskea kaloreita!!!
Suunnattoman herkullinen pain au chocolat -tarjoilu. Alhaalla vasemmalla leivonnaiset on siirretty kahdelta pelliltä yhdelle - niitä ei voi paistaa aivan näin liki toisiansa. ;)
Pain au chocolat Leilan tapaan

Voitaikinalevyjä (valmista pakastetaikinaa tai itsetehtyä)
Suklaatahnaa (me käytimme Nutellaa)
Mantelimassaa raastettuna (jääkaappikylmänä helpompi raastaa)
Appelsiinin raastettua kuorta
Tummaa suklaata paloiteltuna (me käytimme Lindtin appelsiininmakuista 70% tummaa suklaata)
Kananmunaa voiteluun
Mantelilastuja koristeeksi
Tomusokeria koristeeksi (tämän unohdimme tarjoiluvaiheessa)
Hoikat pain au chocolat -leivonnaiset menossa uuniin. Ne pullahtavat ja leviävät kypsyessään.
  1. Levitä suorakaiteen muotoiset voitaikinalevyt leivinpaperin päälle pellille. Jos käytät itsetehtyä voitaikinaa, leikkaa kaulitusta taikinasta suorakaiteen muotoisia paloja vaikkapa pizzaleikkurilla.
  2. Lisää reilu lusikallinen suklaatahnaa jokaisen taikinalevyn toiseen päähän ja tasoita kekoa hieman lusikalla.
  3. Raasta suklaatahnan päälle mantelimassaa maun mukaan. Raasta mantelimassan päälle appelsiininkuorta maun mukaan.
  4. Painele pari murrettua suklaapalasta keon päällimmäiseksi.
  5. Aloita leivoksen kääriminen rullalle täytepäästä ja muotoile rulla hiukan litistäen jättäen saumapuolen alimmaiseksi. Siirrä leivokset reiluin välimatkoin pellille, sillä ne leviävät ja kohoavat kypsyessään.
  6. Voitele leivokset kananmunalla ja ripottele mantelilastuja päälle.
  7. Paista uunissa 175 asteessa reilu 20 minuuttia, kunnes leivokset ovat mukavan kullankeltaisia.
  8. Ripottele tarjolle laittaessasi tomusokeria leivoksille koristeeksi, jos haluat. Tarjoile tuoreina.
Pikkusisko oli erittäin ylpeä leipomissaavutuksestamme ja sai valita leivonnaisensa ensimmäisenä. Koko seurue tykkäsi näistä erittäin paljon, mutta yksi riittää paremmin kuin hyvin; ovat peijakkaat aikas tuhtia tavaraa. Lapset söivät kumpikin omastaan puolet, ja pistimme talteen jämät, jotka he popsivat sitten myöhemmin päivällä.

perjantai 18. lokakuuta 2013

"Parempi" fetasalaatti

Inhoaako kukaan muu kasvisten ja hedelmien pilkkomista? Minä välttelen sitä toimintoa parhaani mukaan, vaikka pilkon lasten lautasille monta kertaa päivässä peruskasviksia, kuten kurkkua, paprikaa ja tomaattia. Salaattien tekeminen on ollut kerrassaan mahdotonta, sillä pilkkomaan uhrautuminen on ollut kerta kaikkiaan liikaa. Salaattilinko sentään on auttanut salaatinlehtien kanssa, mutta pilkkomaan silläkään ei pysty.

Lasten kanssa katsoimme joskus kesän alussa tv:tä ja satuimme jonkin ostoskanavan puolelle hetkeksi. Kaikki liimauduimme katsomaan tosi näppärää leikkurisysteemiä, jolla syntyi erilaiset perunaviipaleet, kuutiot, juliennet, kasvissalaatit, omenalohkot sun muut. Isosisko sanoi tuolloin "äiti, sä kyllä tarvitsisit tuollaisen". Olin aivan samaa mieltä.

Aikani sitä mietiskelin, katselin myyntimainosta telkkarista uudelleen ja totesin, että tuo voisi olla kyllä vastaus pilkkomisongelmaani. Hinta vain hirvitti, 80 euroa muovihärpäkkeistä, joiden laadusta ei kuitenkaan ollut tietoa. Jossain vaiheessa näytin miehellekin mainoksen ja sanoin vakavissani harkitsevani kyseistä investointia. Hän ehdotti, jos etsittäisiin tuote eBaysta, josta sen varmasti saisi halvemmalla. Mies oli oikeassa. En halunnut ostaa halvinta versiota Kiinasta, joten keskityimme etsimään sitä Euroopasta. Kanaalin toiselta puolen löytyi sopiva nettikauppa tuotetta toimittamaan ja hinta oli toimituskuluineen muistaakseni 25 euroa. Uskomatonta.

Tuote saapui ajallaan kaikki osat mukana. Käyttöohje oli saksankielinen, mutta ei se mitään, googlaamalla löytyi suomenkielinen versio netistä. Kaikki muut osat tuntuvat toimivankin, mutta lohkomiseen tarvittava pieni lisäosa ei tartu leikkurin kansiosaan, kuten pitäisi. Ei se mitään, muutaman tomaatin tai omenan lohkominen käsin on kuitenkin nopeampaa kuin leikkurin esille ottaminen ja kasvisten esivalmistelu. Yksikätisenä kasvisten pilkkominen oli erityisen kätevää ja nopeaa, vaikka esipilkkomista joutuukin jonkin verran tekemään.

Täytyy myöntää, että kasvisten käyttöni on lisääntynyt erityisesti fetasalaatin muodossa. Ei tarvita nimittäin sitä salaattiakaan, kun pilkkoo sopivasti kurkkua, tomaattia, fetaa sopiviksi kuutioiksi (tai leikkaa fetan levyiksi), viipaloi punasipulia, lisää oliiveja maun mukaan, kreetalaista salaattiyrttimaustetta, valkoviinietikkaa ja oliiviöljyä. Nam!
Nicer Dicer Plus ja fetasalaatti
**Tämä ei ole sponsoroitua mainontaa, en harrasta sellaista. Olen aidosti iloinen leikkuuhärpäkkeestä, joka toimii pääosin juuri niin kuin toivoin.**

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Äiti 60 vuotta ja muita kortteja

Vihdoin saan laitettua tänne kuvat korteista, joita askartelin puolitoistakätisenä Haltiakummin ja Rva Kepposen kanssa syyskuussa arvon Kätevien Emäntien käydessä piristämässä sairauslomaani. Yksi korteista valittiin tyttöjen tekemien ihanien korttien kera äidilleni 60-vuotisonnitteluun, joten odotin juhlien yli ennen kuin siiä mitään julkaisin.

Äitini on aina sanonut, että hänellä on maailman paras äiti. Minä siihen vastaan aina, että minullapas on maailman paras äiti. Ja sitten nyrkkitapellaan. No, ei vaan, jälkimmäinen lause oli vitsi. Olin etukäteen tosi harmissani olkapääleikkauksestani, etten voinut askarrella ajalla ja rakkaudella jotain tosi ihanaa korttia juuri äiti mielessäni. Tiesin, etten kykenisi mitään ihmeitä askartelemaan, ei puhettakaan Distresseistä kartonkien ja taustapaperien reunoissa tai koholeimoista tai vastaavista. Siispä olin erityisen iloinen, kun keksin Kätsyjen vieraillessa, että voin tehdä helpommallakin kortteja Papermanian Art Deco 3D-pakkausten avulla. Ihan näyttäviä kortteja tuli aikaan sopivalla käden rasituksella.

Kuitenkin ne kortit meiltä äidilleni, jotka sykäyttivät minun ja äitinikin sydäntä, olivat tietenkin ihanilta tyttösiltämme. Kätsyjen vierailun jälkeen askartelutarvikkeeni olivat levällään loppuillan, sillä vielä viimeistelin kortteja pitkin iltaa. Sekä Isosisko että Pikkusisko innostuivat tekemään mummulle kortteja koko lailla itsenäisesti omilla tarvikkeillaan. Pikkusiskoa hiukan autoin kukan kiinnityksessä haaraniitillä, mutta muuten kortit syntyivät itsellenikin yllätyksenä. Toki niiden sisältö oli se kullanarvoinen juttu, mutta ei niistä sen enempää.

Pikkusiskon taidonnäyte. Kukka taisi olla Haltiakummilta tai Rva Kepposelta jäänyt.
Isosiskon luomus. Kiitos vain Haltiakummille stanssatusta kiekurasta ja tähdestä.
Sisareni kanssa valitsimme seuraavan kortin äidillemme parista vaihtoehdosta, joissa oli tilanteeseen sopivat tekstit ja olivat kaksiosaisia.
Onnea äiti 60 vuotta!
Ja loput Art Deco -aiheiset kortit koostetusti tässä:
Juhlissa oli muuten hurjan kivaa, pienellä ydinporukalla juhlimme rennosti ja iloisesti. Sillä lailla äitini näköisesti.

lauantai 12. lokakuuta 2013

Meillä sisustetaan

Me emme varsinaisesti ole mikään sisustava perhe, minä mikään innokas sisustaja tai kotimme sisustuslehteen sopiva. Vaikka olen esteetikko ja nautin kauniista esineistä ja ympäristöstä, pystyn paikka paikoin ummistamaan silmäni sekasotkuilta, joita seuraa, kun kaikilla tavaroilla ei ole paikkoja (lue: tavaraa on liikaa). Se ei tosin tarkoita sitä, ettenkö kärsisi jatkuvasti esimerkiksi työhuoneessamme ollessani nähdessäni "romuhuoneen" sotkut jaksamatta kuitenkaan alkaa raivata niitä.

Elämä kuitenkin kulkee kulkuaan, elämänvaiheita päättyy ja uusia alkaa. Meillä alkaa olla pikkulapsivaihe ohi. Isosisko ja Pikkusisko nukkuivat viime kevääseen asti samassa huoneessa toisen lastenhuoneen ollessa leikkihuone. Isosisko kuitenkin oli keväällä jo iso ekaluokkalainen, joten oli aika siirtää lapset omiin huoneisiinsa. Viisivuotiaalle Pikkusiskollekin tämä sopi. Koko kesä puhuimme seinien maalaamisesta tyttöjen valitsemien värien mukaan. Emme kuitenkaan saaneet aikaiseksi yhtään mitään.
Tyttöjen yhteisen makuuhuoneen, nykyisen Pikkusiskon huoneen sisustusta menneiltä vuosilta
Kuten kuvista näkyy, kun tytöille tuli ikää, lisääntyi myös heidän oma kädenjälkensä esimerkiksi huoneen seinien koristamisessa... Vaikka kuinka esteettinen silmäni haluaisi puuttua erinäisiin asioihin kuvissa, pitää huoneen olla omistajansa näköinen, eikö? Toki sänkyjen petaaminen kuuluu niihin juttuihin, joita on opeteltu ja joista pidetään kiinni. ;)

Saimme mieheni isän, ihanan käsistään kätevän ukin kylään ahkeroimaan maalausoperaatiota. Kyllä vain osaavan käsissä hommat etenevät reippaaseen tahtiin. Huoneet on jo maalattu!!!
Vasemmalla Isosiskon huoneen ikkunanurkka, oikealla Pikkusiskon.
Seinien värit ovat todellisuudessa kirkkaammat ja vaaleammat, mutta digipokkarilla tuli tällaista jälkeä, vaikka yritin editoia kuvia paremmiksi. Itse asiassa Pikkusiskon vaaleanvihreä seinä on selkeästi raikkaamman värinen kuin kuvassa. Lähempänä tuota vaaleanvihreän fontin väriä.

Isosisko on saanut viettää aikaa "uudessa" huoneessaan jo viime viikosta, Pikkusisko eilisestä lähtien. Sisustus kummassakin on vielä kesken, mutta laitan kuvia tänne, kunhan saamme hyllyjä ja verhotankoja paikoilleen, ja tietenkin loputkin tavarat kärrättyä takaisin huoneisiin. Jotain karsimista tosin olisi aiheellista tehdä...

Ai niin, meillä viilataan olohuonettakin hiukan. Nykyisellään tila on liian ahdas, sillä nykyinen raskastekoinen Iskun Geneve-kulmasohva on alunperin ostettu noin kaksi kertaa suurempaan tilaan, eikä meillä tänne muuttaessa ollut pianoakaan... Ensi viikolle meille saapuvat nämä:
Ikean kolmenistuttava Arild-nahkasohva. Kuva Ikean sivuilta.
Lisäksi sarjaan kuuluva arhi. Kuva Ikean sivuilta.
Rahilla tulee olemaan vakipaikka sohvan vieressä divaanin tyyppisesti. Tämä siro sohvasarja sopii paremmin meille. Olen jo nyt myös hyvin iloinen siitä, että jatkossa meillä voi imuroida myös sohvan alta! Silloin harvoin kun imuroidaan siis.

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Munatonna

Oletteko koskaan miettineet, millaisia tulee leipomuksista, jos unohtaa kananmunan pois? No, nyt saatte tekin tietää, mikäli oman käden kokemusta ei ole kertynyt.

Meillä ei ollut mitään tarjoiltavaa, kun P blogista This too shall pass oli tulossa kylään. Halusin kokeilla kälyltäni saatua nopeiden muffinien ohjetta vähän yli yhdellä kädellä tehden, sillä ohje oli varsin helppo. Hyvin sujui, ja nopeasti. Taikina vain oli aika paksua, mutta ei se mitään, sillä se maistui herkulliselta. Kun ihanat minttusuklaamuffinit olivat jo vuoissa suklaapalat keskelle painettuina ja matkalla uuniin, huomasin pöydällä pienen kulhon. Siinä oli kaksi kananmunaa. Huoh.

Muffinit munatonna - keskelle voisi lisätä kreemitäytteen tai jotain muuta hyvää.

Mies tuli siinä vaiheessa keittiöön ja sanoin hänelle, että mä en ala, kun tein muffineja, mutta munat unohtui, enkä mä enää pysty tekemään toista satsia kipeän olkapään kanssa, eikä meillä ole sitäpaitsi enää suklaatakaan, nyyh. Mies totesi, että tehdään yhdessä, kun kerrot vaan, mitä pitää laittaa mihinkin minkä verran. Minulla on ihana mies.

Päätin tehdä toisen satsin kälysen mukailemalla ohjeella, eli mustikkaisina. Homma sujui kuin valssi kesällä, kun kahden puuhattiin. Taikina oli muuten taas tosi hyvää, mutta selkeästi löysempää kuin se ensimmäinen. Muffinit nousivat selkeästi enemmän kuin edellinen satsi, vaikka näistä tulee tarkoituksella tasaisia, ei sellaisia jenkkityylisiä hirmuisesti kohonneita versioita. Nämä nimittäin on tarkoitus lusikoida suoraan paperivuoastaan, sillä ovat iiiihanan kosteita.
"Munaa mukana" - mustikkamuffinit.

Ja miltäpä nuo kuopalliset suklaamuffinit sitten maistuivat. Aivan älyttömän hyviltä, tuli mieleen joku mutakakku tai brownie. Pohja oli sellaista ihanan kosteaa ja muhevaa. NAM! Tarjoilin niitä perheelle mansikkakermavaahdon jäämän kanssa, ja ihan tosi hyvin maistui. Tässä harkitsen tekeväni niitä joku toinen kerta uudelleen jonkin etukäteen suunnitellun täytteen kanssa. Hmm. Täytyy kehitellä jotain.

P:lle ja mukana olleille pikkuisille tarjosimme onnistuneita mustikkaversioita, jotka maistuivat kyllä tosi hyviltä nekin. Minusta on erikoista, että ne on parasta syödä lusikalla, mutta mustikkainen kostea leipomus kyllä oli minun makuuni. Seuraavana päivänä kumpainenkin versio oli lopussa...

Taidan laittaa ohjeen tähän mukaan. Itse tein molemmilla kerroilla kaksinkertaisen taikinan, joten sain 12 muffinia kumpaakin sorttia.

Pikamuffinit
  1. Sulata margariini ja sekoita kananmuna joukkoon sen enempää vatkaamatta.
  2. Sekoita kuivat aineet muna-margariini seokseen. Lisää maito sekaan.
  3. Halutessaan voi raastaa mukaan tummaa suklaata ja laittaa vielä palan suklaata jokaiseen muffiniin.
  4. Annostele taikina vuokiin ja paista 220 asteessa n. 8 min.
  5. Mustikkaversio: vaihda kaakao ja suklaa jäisiin mustikoihin 1-1,5 dl.

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Mieluisia vieraita

Olen tässä viettänyt viimeiset viikot aika pitkälti kotosalla olkapäätä parannellen. Siispä olin enemmän kuin iloinen, kun viimein olin tarpeeksi toipunut, ja sain Haltiakummin ja Rva Kepposen kahvittelemaan luokseni. Tarjoilut olivat kyllä ihan jotain muuta kuin joskus aiemmin: lounaaksi tilasimme pitsaa ja kebabia, kahvitteluihin olin varautunut pakasteleivonnaisilla. Kyllä nekin kävivät kaupaksi. ;)

Mainitsin näille varsin Käteville Emännille, että saa myös askarrella, vaikken itse pystyisikään, joten arvon leidit tulivat tarvikkeet ja aihiot mukanaan. Itse olin varustautunut Sinellistä ostamillani Art Deco -aiheisilla 3D-arkeilla, joista ajattelin polkaista helposti ja vähällä (käsi)vaivalla näyttäviä kortteja, jotta saisin askarteluhimoani jotenkin tyydytettyä etenkin, kun parasta askarteluseuraakin oli tarjolla.

Tältä se sitten näytti.
Pöytä oli melkeinpä liian siisti verrattuna "normaaleihin" askartelusessioihimme!
Kepposkalla joulukortti työn alla - hyvissä ajoin.
Kaunis teema Rva Kepposella tänä(kin) vuonna.
Haltiakummin taidonnäyte 11 vuotta täyttävälle tytölle - varmasti tykkää!
Haltiakummi viimeisteli tämän upeasti väritetyn kortin. Katsokaapa pilviä kuvan taustalla!
Ensimmäiset kahdesta Art Deco -kortistani. Yhteensä tein niitä iltaan mennessä viisi.

Meillä oli ihana päivä. Mirka ei päässyt päivällä mukaan, mutta onneksi piipahti kaffella illalla, joten ehdimme vaihtaa pitkästä aikaa kuulumiset.

Kerrassaan virkistävä päivä minulle, vaikka käsi huusikin hoosiannaa illalla...

perjantai 27. syyskuuta 2013

Ystävä hyvä

En ehtinyt enkä jaksanut vaihtelevan elokuuni ja käsivaivaisen syyskuuni kuluessa kirjoittaa ystäväni hemmottelevasta eleestä, kun pitkästä aikaa taas tapasimme. Kyllä nyt on jo aika.

Ystäväni asuu toisessa maassa, joten tapaamme harvakseltaan, ja sovimme tapaamiset ajoissa kalenteriin kahden muun ystäväni kanssa, jotta ne varmasti järjestyvät kaikilta. Tähän tapaamiseen meistä oli tulossa kolme.

Ihmeempiä suunnitelmia meillä ei ollut kuin tavata ystäväni hotellihuoneessa, käydä illastamassa, drinkeillä ja yöpyä yhdessä tuossa tilavassa huoneessa. Ihana elokuun alun aurinkoinen ilma viritti jo mukavasti iltaan, kun aloittelimme iltaamme kolmin hotellissa. Koska meillä oli nälkä ja illalliseen aikaa, ystäväni oli poikennut kaupan kautta tuoden mukanaan sushia ja samppanjaa. Minä ostin torikojusta tuoreita marjoja herkutteluhetkeemme.

Radisson Blu Plaza -hotellin huone oli niin tilava, että sinne mahtui kahden erillisen sängyn lisäksi varavuode, vaikka toinen ystäväni ei lopulta ollutkaan jäämässä yöksi seuraavan päivän kiireiden vuoksi. Luulin, että huone oli jokin erityisen iso ja kallis, mutta kyseessä taisi olla aivan standard-tason huone. Vau!

Kirsikkana kakun päällä ystäväni oli muistanut meitä ihanilla pinkeillä pusseilla, jotka oli asetettu kutsuvasti vuoteille. Voi mitä ihanuuksia sieltä löytyi...
Hemmottelupakkaus Victoria's Secretiltä
Olimme toisen ystäväni kanssa erittäin otettuja tästä ihanasta lahjasta, suihkugeeliä ja vartalovoidetta kauniissa pakkauksessa. Tuoksuna valkoinen puuvilla ja vaaleanpunainen lilja (white cotton & pink lily). Niin ystäväni tyyliä!

Ilta sujui syöden ja juoden hyvin, hiukan baarissakin käväisten. Aamulla nautimme oikein hyvän aamiaisen cappuccinoineen ja päätimme lähteä hiukan kauppoihin ennen kuin ystäväni piti lähteä lentokentälle. Siinä välissä sain surukseni tiedon mummoni menehtymisestä, mikä loi syvän varjon aamuumme. Silti olin kiitollinen, että olin tämän ystäväni seurassa juuri silloin. Sain mahdollisuuden keskustella asiasta ja halutessani muuta ajateltavaa lauantaisen aamupäivän auringonpaisteessa. Kävimme hiukan ostoksilla. Ystäväni makutuomaroidessa löysimme minulle hautajaisiin sopivan mekonkin. Sitten nautimme hiukan kevyttä lounasta ja piccolo-cavat eräällä Esplanadin terassilla ennen kuin palasimme hotelliin hakemaan tavaramme.

Kiitos J tuosta vajaasta vuorokaudesta, seurasta, olkapäästä ja hemmottelusta. Se tuli hyvään saumaan.

maanantai 23. syyskuuta 2013

Just little things

Jostain blogista löysin linkin elämän pieniin iloihin, joista voi poimia omansa. Nämä kolahtivat itselleni ensimmäisenä pitkän pitkästä listasta. Kovin pitkälle listaa en edes päässyt, kun niin moni tuntui osuvalta.
Tätä hämmästelen päivittäin pienissä keskusteluissamme lasten kanssa.
Tämä on kyllä enemmän kuin "vain pieni juttu".
Kulkeapa vielä vanhanakin käsikkäin oman kullan kanssa.
Näin tapahtuu ihan liian HARVOIN nykyään!
Tästä pääsee nauttimaan vielä monta kertaa tämän syksyn aikana.
Yksi elämän suuria helpotuksen tunteita...

Rakastan käsin kirjoittamista.
Erityisesti arvossaan ruuhkavuosina.
Oli ne sitten minua tai muita kohtaan tehty, ilahduttavat aina.
Ottaen huomioon kuinka harvoin urheilen, on kummallista laittaa tämä listaan mukaan. Mutta se on täysin totta omalla kohdallani!
Tämän jutun merkitys selvisi minulle vasta olkapääleikkauksen jälkeen.
Jotenkin on aina vedonnut minuun.
Tästä pääsen nykyään nauttimaan ihanan usein!
Erityisesti omien lasten unta katsellessa sitä ihmettelee jokaikinen kerta, miten suloisilta, rakkailta ja rauhallisilta he näyttävät nukkuessaan.
Olisipas kiva lukea teidän muidenkin elämän pienistä nautinnoista!

perjantai 20. syyskuuta 2013

Kesän kortit

Kesällä korttitehtaalla oli erityisen hiljaista, koska kesällä oli paljon muuta mukavaa puuhaa ja menoa. Meillä oli loistokesä, heinäkuun lopulle asti. Tarve tälle ensimmäiselle kortille syntyi rakkaan mummelini rutiinileikkauksen ja sitä seuranneen "korjausleikkauksen" myötä. Toivoimme ja toivotimme silloin mummelille pikaista paranemista, ja uskoimmekin vielä parantumiseen. Pikaisesti kyhäsin kortin ja tyttöset piirsivät sisäpuolelle kukkia ja perhosia piristykseksi.
Toisen kortin tarve olikin jo pitkään tiedossa, vaikka toteutus tapahtuikin tuttuun tyyliin viime hetkellä. Serkkuni, joka on samalla vanhin kummipoikani, meni naimisiin elokuussa. Häiden teemavärinä oli ihana korallinpunainen, joten korttiin halusin myös lämpimän värimaailman.
Kortista tuli yksinkertainen, vaikka siinä oli paljon tekemistä. Ihana valokuva oli tulostettu piirtoheitinkalvolle, joten "naulasin" sen kiinni valkoiseen taustapahviin haaraniiteillä. Ihanaa punaista kohopulveriakin pääsin taas käyttämään - se on ihan lemppari nykyään kohopulvereista.

Mikä parasta, häät olivat todella hauskat ja hääparin näköiset. Onnea vielä kerran, J & R!

tiistai 17. syyskuuta 2013

Elo-syyskuun saldoa

Takana on raskain kuukausi, puolitoista pitkään aikaan. Emotionaalisesti erittäin vaihteleva sellainen.

- Rakas mummoni menehtyi hoitovirheen seurauksena elokuun alussa. Kova isku ja järkytys. Sain tiedon siitä viettäessäni laatuaikaa vanhan ystävän kanssa hotelliyöpymisestä nauttien.
- Isäni äidin kuolemaa seuraavina päivinä vietin vielä kesälomaa lasten kanssa miehen palattua jo töihin; iltaisin ja viikonloppuisin pakersin kesäkurssini esseetä, jonka osana on muodostaa 2/3 kurssin arvosanasta - arvatkaa vain keskittymisen taso.
- Kummitytöllä oli nelivuotissynttärit, mikä toi apeuteeni iloisen päivän.
- Esikoinen meni toiselle luokalle kouluun, kuopus päiväkotiin ja normaalirytmiin totuttelu alkoi kahden kuukauden loma-ajan jälkeen. Koko perheellä tietenkin tottumista.
- Vanhin kummipoikani meni naimisiin, joten vietimme viikonlopun appiukon luona perheen kesken sekä hotellissa kahden mieheni kanssa. Häissä oli todella hauskaa.
- Häitä seuraavan viikon pakersin kurssini toista esseetä, joka muodostaa 1/3 arvosanasta. Keskittyminen oli kohtalaisen huonoa, sillä palautuspäivää seuraavana päivänä hautasimme mummoni.
- Hautajaisia seuraavina arkipäivinä oli valmentajakoulutuksessani intensiiviset ja erittäin antoisat lähipäivät.
- Samalla viikolla kuopuksella oli korvasärkyä, jonka takia käytin häntä lääkärissä parin päivän välein ennen mökkiviikonloppuamme - diagnoosina virustauti, joka ilmenee kurkussa, josta säteilee kipua toiseen korvaan.
- Elokuun viimeinen viikonloppu mökillä isovanhempien ja miehen sisaren perheen kanssa - oikein mukavaa oli, mutta vielä mukavampaa olisi ollut, jos olisi saanut olla ilman huolta lapsesta ja nukkua tarpeeksi: kuopuksen korvakipu äityi niin pahaksi lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, että lähdimme ajamaan 77 km suuntaansa aamuyöllä Keski-Suomen keskussairaalaan päivystykseen. Diagnoosina korvatulehdus.
- Kuopus sairasti vielä maanantain, jolloin olin ajatellut tekeväni hartiavoimin kaikenlaisia "kahden käden töitä" tulevaa olkapääleikkausta ajatellen. Ei ihan onnistunut.
- Seuraavana päivänä äitini pääsi hoitamaan kuopusta ja minä tein jotain kahden käden hommia ennen kuin lähdin ajamaan päivällä mummoni uurnanlaskuun.
- Siitä seuraavana päivänä olkapääni leikattiin ja sairauslomani alkoi.
- Seuraavat päivät lepuutusta ja päiväunia valvottujen, särkevien öiden vastapainona.
- Viime viikolla isäni ja hänen vaimonsa rakas koira jouduttiin yllättäen lopettamaan. Lapsillakin miettimistä näissä menetyksissä.

Mukaan mahtui myös kampaajakäyntiä, kihomatokuurin varmistuskierrosta, lasten oopperaa, miehen puolimaraton, valmennuskoulutuksen pienryhmän tapaaminen, omenoiden ja luumujen kerääminen tutun ihmisen puutarhasta, esikoisen lauantainen koulupäivä, kaksi vanhempainiltaa, kurssikirjan palautus toiselle puolelle kaupunkia, yksi yökyläilijä meillä, sukulaismiehen 40-vuotissyntymäpäivät ja välillä enemmän, välillä vähemmän toipumista.

Olen melkoisen onnellinen, että jätin viimeisen psykologian perusopintokurssin pois syyskuulta. Liika on liikaa. Sairausloma jatkuu vielä.