Lasten tuotoksia

Edellisessä jutussa mainitsin Isosiskon ihanasta muistilapusta koskien paperikukan tekoa. Tässä on lopputulos, joka on hurjan hieno. Tyhjää vessapaperirullaa maljakoksi ei löytynyt, joten lapsi sitten itse liimaili pelkästä paperista sen. Kivaa, että tyttönen tykkää askarrella ja on kekseliäskin. Saa nähdä, onko meillä yhteinen harrastus jossain vaiheessa.

Isosiskon kukkanen.

Huomasin hetken aikaa sitten, etten koskaan muistanut laittaa tänne kuvaa ihanasta äitienpäivälahjastani, joka tuli Pikkusiskolta. Se on niin hieno, että pääsi keskeiselle paikalle jääkaapin oveen. Ihana pieni marakattimme oli tykännyt kovasti tehdä äidille jääkaappimagneettia... Ja äiti tykkäsi suunnattomasti lahjasta, jonka isi melkein unohti antaa.

Pikkusiskon magneettisydän.

Ihania ovat tylleröiset. Tänään pitkästä aikaa oli sellainen aamu, että vasta hetki sitten saimme päivävaatteet päälle. Sängyllä on ihana pelleillä ja painia porukalla. Tytöt tekivät pari onnittelukorttiakin, ja saimme mekin mieheni kanssa ikiomat kortit Isosiskolta. Minun kortissani lukee "Äiti olet rakas ja hieno ja minä rakas tan sinua. Kirjoitanut xx äidille."

On ne niin mainioita.

Elämän makua

On ollut kaikenlaista kiirettä. Eikä kuitenkaan mitään isompaa meneillään. Arkea. Siis elämää.

Suuri juttu oli, kun viikko sitten sain kotiin perintöpianoni. Olisin mieluummin pitänyt rakkaan pappani. Mutta koska niin ei käynyt, piano on nyt täällä. Ympyrä on sulkeutunut. Tällä pianolla opettelin kuusivuotiaana nuotteja äitini ja tätini vanhoista soittovihoista, ja opinkin. Aina isovanhempieni luona käydessä pimputtelin pianoa, kunnes sain itse oman kymmenvuotiaana. Silti tämä piano on se, jota aina rakastin, ja rakastan vieläkin.

Siinä on kaunis ääni. Soittajalle se suo herkän kosketuksen ja täyden soittonautinnon. Se on elämää nähnyt ja tunnearvoltaan mittaamaton. Se on yhdeksänkymmentävuotias Grotrian Steinweg, pianojen aatelia. Ensimmäiset neljäkymmentä vuotta sen omisti pianisti, seuraavat viisikymmentä vuotta pappani, ja nyt se on minulla. Aika suuri kunnia. Ulkopuolen patinaa en tule koskaan lakkaamaan piiloon, ellei se soittimen säilymisen kannalta ole pakko. Pianotuolikin on muuten yhtä vanha; taitaa olla jo antiikkia. Sen aion kyllä entisöidä, että pysyy kunnossa. En halua uutta tuolia.

Kun istuin pianon ääreen ensimmäistä kertaa soittamaan, alkoi itkettää kamalasti. Silittelin norsunluisia koskettimia, sipaisin kahvimukin jättämiä kulumia koskettimien vasemman päädyn tasolla, enkä kyennyt soittamaan vähään aikaan lainkaan. Kunnes nostin katseeni ja huomasin vanhan raapustuksen suoraan silmieni edessä. "Utu". Alkoi naurattaa, kun muistin tarinan. Nuorin tätini oli ollut kovin ihastunut Utu-nimiseen poikaan ja näppäränä tyttönä oli raaputtanut kaihossaan pojan nimen isänsä kalliiseen pianoon paraatipaikalle! Tämän muiston jälkeen avasin nuottivihon ja soitin lempisonatiinini, takellellen, mutta kuitenkin. : )

Pieniä arjen tapahtumia viime ajoilta. Eräänä aamuna Isosisko alkoi kaiken kiireen keskellä askarrella paperikukkaa, jonka ohjeen oli saanut Pikkukakkosesta. Kun patistin häntä aamupuuhiin, jotta ehdimme päiväkotiin ja töihin, alkoi häntä tosissaan harmittaa. Olisihan askartelu ollut niin paljon hauskempaa, totta kai. Jotenkin tyttönen siitä kuitenkin toipui, ja aamu sujui mukavasti. Kotoa lähtiessä huomasin tämän lapun tuulikaapin ikkunassa ulko-ovea vastapäätä:

Isosiskon muistilappu.

Oma rakas viisi vuotta ja yhdeksän kuukautta vanha tylleröiseni oli kirjoittanut itselleen muistilapun, jotta varmasti muistaisi tehdä kukan heti, kun tulee kotiin päiväkodista! Äidin sydän taas pakahtui hellyydestä pikkuotusta kohtaan...

Pikkusiskon (3 v 7 kk) kanssa käytiin alkuviikosta seuraava keskustelu hakiessani tyttöjä päiväkodista. Kuopus leikki tullessani pihalla erään syksyllä aloittaneen mukavan tytön kanssa. Tavaroita pakatessa turisimme seuraavaa:

Äiti: "Ai, miten kiva, että leikitte yhdessä Riikan kanssa! Riikka on niin kiva ja hymyileväinen tyttö, todella suloinen. Oliko teillä kivat leikit?"
Pikkusisko: "Joo, oli. Mutta mä en tykkää Liikasta."
Äiti: "Miten niin et tykkää? Teillähän oli niin kivat leikitkin yhdessä."
Pikkusisko: "En vaan tykkää siitä."
Äiti: ...yrittää tivata, että miksei tykkää...
Pikkusisko: "No, kun mä en pidä hänestä."

Pari päivää myöhemmin kuulin, että tytöillä oli ollut kivat sisäleikit yhdessä.
Äiti: "Ai, te leikitte Riikan kanssa yhdessä. Oliko teilllä mukavaa?"
Pikkusisko: "Oli tosi kivaa!"
Äiti: "No, sehän on kiva kuulla!"
Pikkusisko: "Mutta en mä siitä vieläkään tykkää."

Se on vähän sellainen tättärä tämä nuorimmainen. Hyvin päättäväinen ja tietää, mitä tahtoo. Mahtava tyyppi hänkin...

Että sellaista. Juhlimme viime viikolla myös Isosiskon nimipäivää perheen kesken perinteiseen tapaan yhden munan täytekakulla. Minulla on sellainen tosi pieni vuoka, jolla tulee juuri passelinkokoinen kakkupohja. Nimpparikakut nimittäin syödään meillä neljään pekkaan siltä seisomalta...

Isosiskon nimpparikakku.
Täytteenä mansikkaa, banaania, appelsiinicurdia ja kermavaahtoa. Nimi oli kirjoitettu aakkoskekseillä, mutta siistimmin (kuvaa on manipuloitu; ei kai sitä vaan huomaa?!?).

Syksy on kivaa aikaa vielä, kun päivät ovat edelleen pitkiä, eikä räntää vihmo vaakatasossa. Tässä vaiheessa vielä siitä nautin. Myöhemmin syksyllä tulee elämästä hankalampaa monin tavoin. Mutta sitä en murehdi vielä tässä vaiheessa; otetaanpas päivä kerrallaan!

Isosiskon päiväkodissa tekemä kranssi ulko-ovessamme.

Materiaalina käytetty pari ruusunmarjaa ja orapihlajanmarjoja.

Tuumasta toimeen

Tuossa elokuussa kerroin olevani aikomisen mestari. Tänään voin iloisella mielellä todeta, että joskus sitä laiskakin saa jotain aikaiseksi. Puhuin pienistä muutoksista, joita jaksaisi pitää yllä lopun ikää. No, niin lopullisiin muutoksiin on vielä matkaa, mutta olen sentään tehnyt jotakin toisin välillä.

En ole juuri vähentänyt tai lopettanut makean syömistä. En ole myöskään siirtynyt millekään salaatinpuputuslinjalle, enkä aiokaan. Viikolla töissäkin kiskaisin lounaaksi broilerihampurilaisen lohkoperunoilla ja päälle cappuccinon suklaasiirapilla. : O

Mutta: olen valinnut pari kertaa viikossa lounaaksi keiton, mikä ei ole ollut lounaslistallani viimeisen vuoden aikana lainkaan. Olen ottanut jopa kasvissuikalekeittoa, mikä yleensä jää ottamatta. Tuo versio oli kyllä erityisen  maukas, joten otan kyllä toistekin... Keiton kyytipojaksi olen usein valinnut salaattipöydästä myös jotain proteiinipitoista, jotta masu pysyy täytenä pidempään. Ja on tuntunut hyvältä.

En ole tehnyt itselleni mitään sääntöä tai pakkoa, että nyt on otettava keitto kahdesti viikossa, vaikka mikä olisi, ja vaikka mitä keittoja olisi tarjolla (linssikeiton olisin voinut jättää väliin jälkitilan vuoksi). Katsonpahan vain aina ensimmäisenä, mikä keittovaihtoehto kunakin päivänä on... Että sellainen tavan alku.

Toinen, hiukan yllättävämpi tavan alku, tai väliaikainen pyrähdys, liittyy liikuntaan. Kuten jo aiemmin kerroin, jos minun täytyy käydä punttisalilla tai lenkillä kolme kertaa viikossa, into lopahtaa melko nopeasti tylsyyteen. Riippumatta tuloksista. Niitäkin on aiemmilla pyrähdyksillä tullut, mutta eivät ole riittäneet pitämään innostusta yllä.

Tam ta-ta taa!!! Olen käynyt jo useamman kerran lenkillä, yhdistetyllä kävely- ja hölkkäsellaisella! Aloitin sen jo heinäkuun loppupuolella, ja hämmästyksekseni olen jatkanut edelleen! Kaksi musiikkikappaletta kävelyä, kolmas hölkkää, kaksi kävelyä, yksi hölkkää... Välillä olen hölkännyt kolme biisiä, jos on tuntunut hyvältä. Tämä ällistyttää itseäni kyllä kovasti. On tuntunut hyvältä. Tosin, kaikki lenkit ovat sattumalta osuneet aurinkoisiin päiviin. En tiedä, mitä tapahtuu, kun alkaa jatkuvasti sataa ja ilta pimenee jo viideltä. Auringossa on helppo olla liikkuvainen.

Kävin myös viime perjantaina läheisellä koululla jo toista kertaa uuden ohjaajan zumbatunnilla. Vaikka ohjaajan tyyli ei aivan täysin kolahdakaan, uskon sen kestäväni sen verran, että voisin käydä kerran viikossa siellä pyörähtämässä. En lupaa itselleni mitään, enkä vaadi, mutta yritän kuitenkin. Zumba itsessään on aina hauskaa, mutta ohjaajan musiikkivalinnat olivat koko lailla samanlaisia, melkein samassa nopeassa tempossa koko ajan paria piristävää poikkeusta lukuunottamatta. Mutta tunnin jälkeen oli hyvä olo ja hyvä mieli, mikä oli tarkoituskin.

Tänään kävimme uimahallissa perheen kanssa. Uin 500 metriä ja kokeilin vesijuoksua pari altaanmittaa, kunnes aika loppui. Kivaa sekin oli, vaikka matkauinti altaassa onkin mielestäni vähän tylsää. Mutta taatusti saan uitua, kun ei tarvitse käydä kolmea kertaa viikossa. : D

Että sellaista. Näillä mennään tällä hetkellä. En yritäkään muuttaa mitään muuta, ellei nyt jotenkin pakottavasti siltä tunnu. Pääasia, että homma tuntuu luontevalta, eikä yhtään pakkopullalta. Vaakaa en ole seurannut. Katsotaan, mihin tämä tie johtaa.

 Kaikki kuvat lenkiltäni kivenheiton päässä meiltä.

Onnittelut viisivuotiaalle!

Tänään Isosisko kävi viisi vuotta täyttävän Eino-kaverinsa syntymäpäivillä. Viime hetkellä taas tuli mieleen, että ei ole korttia. Sellainen piti siis tehdä. Ja nopeasti.

Eilen illalla löysin kätköistäni jo aiemmin Copiceilla värittämäni Doodle Factoryn leiman, jonka olin leimannut joltakin rakkaista Kätsyistä. Lisäsin Glossy Accentsia pintaan ja etsin värimaailmaan sopivan paperin ja siinä se oli. En siihen hätään löytänyt nappeja tai muuta tilpehööriä korttia koristamaan, mutta ei se mitään. Tämä oli riittävän hyvä, mihin on hyvä pyrkiä muillakin elämänalueilla (toipuvan perfektionistin kommentti).

Turkoosi hirviö!

Luumuja, luumuja, vai luumuja?

Mieheni työkaverilla on puutarhassaan kuusi luumupuuta. Kolme neljäsosaa perheestä on allerginen luumuille, yksi ei syö muuten. Meidän onneksemme. Saimme käydä keräämässä luumuja ja kriikunoita tällä viikolla ämpärikaupalla, ja saimme mukaan myös omenoita, vaikka onkin melko huono omenavuosi. Olemme hyvin onnellisia, ja tällä viikolla kakka kulkee kaikilla niin sanotusti. Lapset ahmivat kourakaupalla luumuja joka päivä. Mies teki herkullista kanelinmakuista luumuomenahilloa.

Minä leivoin luumupiirakkaa Kotikokki.netistä löytämäni "pehmoisen" piirakan ohjeella. Siitä tuli kyllä todella hyvää. Jääkaapista löytyi pian vanhaksi menevä mansikkakerma, jonka vaahdotin kyytipojaksi. Iltapäivällä katoimme lasten kanssa pöydän koreaksi, ja sitten pantiin suut makeaksi.

Pehmeä luumupiirakka.

Pehmoinen luumupiirakka

9 kpl isoja luumuja
225 g voita
5 dl vehnäjauhoja
4 dl sokeria
1 rkl vanilliinisokeria (vaniljasokeria)
2 tl leivinjauhetta
5 kpl kananmunia
2 dl kuumaa vettä
(50 g mantelilastuja)

1. Pese ja halkaise luumut, poista kivet ja leikkaa ne viipaleiksi. Sulata voi.
2. Sekoita vehnäjauhot, sokeri, vanilliinisokeri (vaniljasokeri) ja leivinjauhe keskenään. Sekoita joukkoon sulatettu voi. Lisää munat yksitellen.
3. Kuumenna vesi kiehumispisteen ja sekoita taikinan joukkoon.
4. Kaada taikina uunipellille leivinpaperin päälle. Asettele luumuviipaleet taikinan päälle (ja ripottele päälle mantelilastuja).
5. Paista 175-asteisessa uunissa 35 min. Anna jäähtyä, leikkaa palasiksi, ja tarjoile esim. vaniljajäätelön tai vaniljavaahdon kanssa.

**VINKKI: Piirakkaan voi laittaa luumujen sijasta myös omenoita tai nektariineja.

Cappuccinohetki iltapäivällä...

Vapaapäivän onnea

Lapset ovat pikkuflunssassa; olimme koko päivän sisällä. Aamupäivällä istutin heidät katsomaan lastenohjelmia, kun en muuten saanut aamupalaa syötyä, saati tehtyä ruokaa, sen verran paljon kinastelua ja toraa oli tarjolla. Mies oli pitkällä lenkillä hoidettuaan tyttöjen aamupuuhat.

Pyykkiä pesin tänään pari koneellista, mankeloin hieman, tein ruoan, leivoin luumupiirakan. Mies korjasi vaatekaapin laatikon, keitti luumuomenahilloa; kuivat pyykit odottavat vielä viikkausta. Tein ison satsin mannapuuroa iltapalaksi. Kaikenlaista puuhaa on ollut. Olen lukenut lapsille, auttanut palapelin teossa, pelannut heidän kanssaan dominoa, näyttänyt tytöille zumbavideota, joka innoitti meidät kaikenlaiseen jumppaan yhdessä. Ihan tavallista. Aivan ihanaa.

Onnittelukukat perheeltä läpimenneen kokeen johdosta.

Viikko meni hurjan vauhdikkaasti, sillä perusviikkomenojen lisäksi oli epätavallisen monena iltana, eli joka arki-ilta, jotain toimintaa. Tänään on ollut erityisen onnellinen päivä. Koko perhe oli yhdessä kotona, eikä tarvinnut lähteä mihinkään. Mahtavaa!