Joulun jälkeen - uutta elämää

Olen jo pahasti myöhässä vauvaonnitteluineni, mutta onneksi rakas serkkuni tietää, että jotain on kuitenkin tulossa. Tässä kohtaa toivon tosiaan, että parempi pari kuukautta myöhässä kuin ei milloinkaan.

Meillä on nykyään jokainen syksy kiireinen erinäisten synttärien takia ja joulun, tietenkin. Tänä vuonna askartelin joulukortteja enemmän kuin koskaan, tai ainakin monimutkaisempia kuin koskaan ennen, lasten kanssa ja yksin. Sen lisäksi tietenkin kävin töissä. Syksy hurahti nopeasti ohi, jonkinlaisessa väsyneessä sumussa kropan totutellessa aamukuuden heräämisiin. Ei ole tomumajani muuten vieläkään tottunut, vaan nauttii täysillä lomaviikosta, jolloin saa nukkua paljon pidempään.

Kuitenkin saimme pari syntymäpäivät vedettyä kunnialla läpi ja kotikin on joulukoristeltu. Lahjatkin saimme mieheni kanssa yhteistalkoilla paketoitua, kun vielä viime joulun alla paketoin viitisenkymmentä pakettia yksin. Ei olisi onnistunut enää tänä vuonna. Tuntui, että istuin joka ilta koko marraskuun ja joulukuun ajan iltaisin tekemässä jotain, ellen sitten istunut zombiena tv:n ääressä väsymykseni takia. Niin, ja pyykkäsin joka viikonloppu koko viikonlopun pyykit, kun arki-iltaisin en jaksanut. Äitiliinin lahjan väkersin aatonaattona loppuun... Se tosin oli tosi mukavaa.

No, kaikesta on selvitty; joulukin juhlittu. Välipäivävapaani on ihana. Eilen sain viettää illan mahtavassa seurassa, nimittäin Kätevät Emännät kokoontuivat taas. Rva Kepponen kutsui kotiinsa, ja sinne hurauttivat Mirka, Lehtokotilo, Haltiakummi ja allekirjoittanut. Askartelukamppeita oli mukana sen verran, että olisi voinut luulla meidän viikoksi Kepposille asettuvan. Askartelusaldoni: yksi vauvaonnittelukortti. Mutta se onkin tärkeä kortti, joka piti ehdottomasti saada heti ensimmäisenä tehtyä, kun joulukiireet olivat ohi.

Pikkuiselle A-vauvalle ja vanhemmilleen ONNEA!

Oli hurjan ihanaa tehdä korttia varsin kätevässä porukassa. Muut painoivat upeita kuvia paitoihin ja kankaisiin, minä ähersin tätä yhtä. Siinä sivussa jutusteltiin ja mutusteltiin - kiitos vain Rva Kepponen! Kerrassaan ihana ilta! Kiitos teille muru-Kätsyt!

Joululahjoja, itsetehtyjä

Aatto on ohi ja lahjat avattu. Nyt voin jo laittaa tänne kuvat tämän joulun ainoista itsetekemistäni lahjoista.

Ensimmäisten teon aloitin jo lokakuussa kieputtelemalla muutamassa erässä. Nimittäin tyttöjen kuudelle hoitajalle itsetehtyjen korttien lisäksi jääkaappimagneetteja yhteensä 12 kappaletta. Ei kyllä varmasti tule toistumaan tämä vaivannäkö, sillä yhteensä aikaa paloi aika paljon. Toisaalta, minusta oli hirmuisen kivaa tehdä magneetteja, kun koruiluunkaan ei oikein aikaa ollut. Korttien teko oli vielä hauskempaa. Mutta en siis lupaa toistaa tätä ponnistusta joka joulu. ; )

Jääkaappimagneetit olivat ideana muutenkin hyvät sen takia, että jos niistä ei tykkää, ne voi antaa jollekin tai heittää pois ilman kovin suuria tunnontuskia. Eri asia olisi, jos olisi saanut korun, josta ei pidä. Kuvassa on vain ensimmäiset kahdeksan, joista yhden, tuon mustan möykyn eturivissä, heitin pois ja tein uuden. Lopuista kieputuksista en muistanut ottaa kuvaa, vaikka taisivat olla parhaimmat, kun tuntuma parani kieputus kieputukselta. Ensin meinasi tulla liian symmetrisiä sydämiä, kun halusin vähän rosoisempaa, epäsymmetristä mallia.

Sydänmagneetit.

Aatonaattona jatkoin loppuun vihdoin rannekorun äiti-murulleni. Annoin hänelle syntymäpäivälahjaksi tämän korun, jolle nyt tuli kaveri. Tarvikkeet alkoivat olla todella lopussa, siis kullatut helmihatut sekä kullatut korupiikit, joten rannekoru on hiukan erilainen. Koska en itse käytä kullanvärisiä koruja, en usko ostavani kullattuja tarvikkeitakaan toistaiseksi, sillä teen koruja nyt todella harvoin.

Itse asiassa halusinkin himpun erilaisen käteen. Harmillisesti tuo keskimmäinen päähelmi on jotenkin muhkurainen, mikä näkyy kuvassa ei-niin-kirkkaana-ja-sileänä materiaalina. Kaikki nuo helmet jotenkin koneella tehtyjä olivat, ja kaikissa jonkin verran muhkuraa fasettipinnoilla, mutta tässä kuvassa se näkyy erityisen hyvin. : (

Rannekoru 19 cm Amber and Ice.

Fasettihiottuja lasihelmiä, Swarovskin biconeja meripihkanvärisinä, kullatut korunosat ja "gold-filled" karabiinilukko. Gold-filled -tyyppisissa korunosissa kultaus on paksumpi, eikä kulu niin nopeasti pois.

Äiti oli onneksi tyytyväinen uuteen koruunsa. Oli kivaa taas pitkästä aikaa kieputella korua.

Joulunviettoon

On joulutauon aika Arkitaivaassa. Jouluvalmisteluja on tehty sopivassa määrin, ottaen huomioon, ettemme vietä joulua kotona. Kuusi on koristeltu jo tänään, jotta ehdimme siitä nauttia. Glögiä ja piparitaloa on nautittu jo nyt. Tunnelma on aika rauhallinen. Aah.

Olin tyytyväinen muistaessani vihdoin ottaa kuvia tämänvuotisesta piparkakkutalostamme, jonka mieheni kasasi ja koristeli yhdessä lasten kanssa. Piparkakkutalo on siis aina mieheni heiniä. En ole edelleenkään koskaan elämässäni tehnyt yhtäkään piparitaloa. Jotenkin se liimausjuttu kuumalla sokeriliemellä ei kiehdo yhtään. Onneksi on taitava ja ihana mies.

Mies aloitti joululomansa tulemalla mukavan aikaisin iltapäivällä (yllätyksenä) kotiin. Sittenpä pistimme pystyyn kunnon glögit ja piparit välipalaksi. Luulin meidän syövän ihan peruspiparkakkuja, mutta miehellä olikin mielessä muuta...

Välipalan lopputulos:

Iloista, Rauhallista, Rentouttavaa, Hauskaa ja Ihan Juuri Sellaista Joulua kuin Haluatte!

Joululoma alkoi, karkkilakko päättyi

Maanantaina kello 15 jälkeen alkoi joululomani, kun lähdin töistä hakemaan lapsia päiväkodista. Samalla päättyi liki vuoden mittainen karkkilakkoni. Oli jotenkin kohtalon sanelemaa, että lounaalla harvinaisen pihviruokani kyytipojaksi ostamani Pepsi Max -pullon kylkiäisenä tuli Fazerin Sininen -patukka. Yhdessäkään perus-Pepsi-pullossa ei ollut patukkaa mukana.

Olin nimittäin päättänyt jo aiemmin, että kun joululomani alkaa, päättyy tammikuun puolivälissä alkanut karkkilakkonikin joulun ajaksi. Että siinä kyllä joku "korkeampi voima" oli mukana, kun muutamia tunteja ennen karkkilakon päättymistä sain yllätyksenä ja pyytämättä "sinisen suomalaisen" mukaan. Sellaisesta ei voi mitenkään kieltäytyä, eihän?

Melkein vuosi karkitta meni melkoisen kivuttomasti. Yllätyin itsekin, miten helppoa oli olla ilman karkkeja, kun siihen oli tottunut. Jos minulla olisi karkkipäivä viikottain tai edes kuukausittain, laskisin varmasti taas päiviä siihen, kun seuraavan kerran saisin taas "karkkeilla". Siksikin vajaa vuosi oli hyvä aika.

Nyt syön ilolla ja täysin hyvällä omatunnolla karkkia ja suklaata joka päivä monta kertaa. Tämä siksi, että olen jo päättänyt, että tammikuussa, kun viimeisetkin joulukarkit on syöty, alkaa uusi lakko... Tällä kertaa otan kuitenkin hiukan lunkimmin, ja sallin karkit pääsiäisenä, syntymäpäivänäni, lasten syntymäpäivinä ja jouluna. Tämä siksi, että haaveilen jatkuvasti elämänmittaisista hyvistä tavoista syömisen suhteen. Tämä kulunut vuosi oli hiukan liian spartalainen lopun ikää pidettäväksi, joten jos sallin itselleni suklaamunat ja pääsiäiskarkit, ja valikoituina syntymäpäivinä sekä jouluna karkkiherkuttelut, saatan pystyä pitämään muun ajan lakkoa jopa useamman vuoden ajan!

Niille, jotka eivät karkkilakkoprojektiani tiedä, tiedoksi, että olen jatkuvasti kuitenkin saanut syödä kaikkea muuta makeaa, kuten jäätelöä, kakkuja, keksejä ynnä muita herkkuja, ja tosiaankin olen niitä syönyt! Että sinänsä tämä karkittomuus on hyvin kalpea ja ohut panostus hyvinvoinnilleni. Itse kuitenkin katson asiaa siten, että jossain vaiheessa söin karkkia JA kaikenlaista muutakin herkkua jatkuvasti, joten kun karkit jäivät pois, jäi osa "pahasta" sentään taakse.

Karkkilakon oppi: Kun päätin olla kokonaan ilman karkkia, se onnistui hurjan hyvin. En juuri ajatellutkaan aihetta. Mutta heti, kun karkkilakon päätös alkoi lähestyä, karkkiasia alkoi pyöriä mielessä enemmän, ja alkoi tehdä mieli karkkia, vaikka koko vuonna ei montaakaan kertaa tehnyt. Siispä, minulle, todelliselle karkkiholistille, taitaa tässä asiassa jonkinlainen totaalikieltäytyminen sopia paremmin kuin mikään karkkipäivä. Poissa silmistä, poissa mielestä. Poissa mielestä, poissa masusta.

Juhlahumua sumussa

Viime viikko oli epätavallisen raskas. Se koostui tosi kivoista ja ei-niin-hauskoista asioista, joita kumpiakin oli lopulta ehkä hiukan liikaa. Ainakin tämän viikon silmien sumuisuudesta päätellen.

Tähtäimessä oli siis tämä:

Isosiskon viisivuotissynttärikoristelua.

Juu, suunnitelmat olivat loistavat valmistelujen suhteen, mutta kuinkas sitten kävikään. Sunnuntai-iltana nukkumaanmenon jälkeen Isosisko oksensi sänkynsä täyteen. Ja siitä yön aikana vielä kolme kertaa (ilman sotkua, onneksi), ja aamulla vielä kerran. Totesimme, että tiistaina oli tyttösen parasta jäädä velä kotiin, vaikka oksennusta ei ollut vuorokauteen tullut. Syömättömyyden takia Isosisko oli vielä aika heikkona, ja oli nukkunut jopa kolmen tunnin päiväunet tiistaina.

Niinpä minä lähdin töihin ja mieheni jäi kotiin Isosiskon kanssa. Melkein työpäivän lopussa ihmettelin voimatonta oloani epäillen sen johtuvan siitä, etten ollut ehtinyt syödä iltapäivällä. Kotiin päästyäni totesin, että nyt kiertää mahassa ja heikottaa. Plääh! Vatsatauti on mielestäni ehkä maailman kamalin tauti - on ollut lapsesta asti. Luojan kiitos, tällä kertaa mitään ei tullut ylös, tuntui vain siltä.

Siispä jäin keskiviikkona kotiin sairastamaan. Mutta sen lisäksi Pikkusiskolle nousi 38 asteen kuume! Koska itse olin niin heikko, että meinasin pyörtyä joka kerta, kun vessassa kävin, mieheni jäi kotiin hoitamaan tällä kertaa Pikkusiskoa! Isosisko oli onneksi kunnossa ja meni päiväkotiin.

Torstaina Pikkusiskolla oli vielä lämpöä, ja muutenkin pitää olla kotona yksi kuumeeton päivä, joten jäin hänen kanssaan kotiin. Onneksi, koska vatsani ei ollut vielä aamulla aivan asettunut ja syömättömyyden takia olin itse vielä heikko. Tässä vaiheessa olin jo vuorokauden myöhässä synttärileipomusten suhteen. Eikä Isosiskolle ollut vielä lahjaakaan hankittu!

Vasta torstai-iltana uskalsin alkaa leipoa, joten sitä varten piti käydä iltapäivällä Pikkusiskon kanssa kaupassa. Lepuutettuamme iltapäivän puolelle asti, lähdimme täyttä häkää kauppakeskukseen täsmäostoksille synttärilahjaa etsimään (se ei ollut vielä tullut, joten äkkiä uusi idea lahjaksi; ei löytynyt ekasta kaupasta, piti kiertää kauppakeskuksen toiselle puolelle lelukauppaan). Sen jälkeen hirmuisella kiireellä ruokakauppaan ostamaan tarvikkeita perjantain ja lauantain juhlia varten. Ja sieltä täyttä vauhtia hakemaan Isosisko päiväkodista...

Lopputulos oli se, että tein jäätelökakun perjantaisiin naamiaisiin, jonne tuli omien lasten lisäksi yhdeksän pikkuvierasta upeissa puvuissaan. Muut lastenjuhlatarjoilut menivät ostopohjalla.

Mansikkasuklaajäätelökakku.

Kuvaa ei ikävä kyllä muistettu ottaa kynttilöiden kanssa - tässä vaiheessa ne on jo otettu pois.

Kovasti piti torstai-iltana paiskia töitä, että sai tehtyä kaikki tarvittavat valmistelut näiden leipomisjuttujen lisäksi. Vatsataudin takia vessat piti pestä erityisen hyvin (mies hoiti) ja annoin tehtäväksi pyyhkiä myös jokaikisen ovenkahvan kodissamme... Itse paketoin lahjoja, täytin ongintapusseja ja lopulta väsäsin syntymäpäiväkortin omalle rakkaalle typykälle vielä 1.30 yöllä. Huh.

 Isosisko sanoi, että onpa todella ihana kortti!

Kuva on otettu vasta tällä viikolla, siksi paperikukka näyttää jo jokseenkin kärsineeltä...

Seuraavana päivänä olimme tyttöjen kanssa taas kolmin kotona, joten saimme koristeltua kodin asianmukaisesti serpentiinellä, ilmapalloilla ja paperikoristeilla. Lauantain perhesynttäreitä varten piti tietenkin leipoa muun muassa kakkupohja ja key lime pie (limepiirakkaa taas, koska se on niin hyvää). Illalla synttärisankari näytti sitten tältä.

Belle Kaunottaresta ja hirviöstä elämänsä ensimmäisen, erittäin toivotun Zhu Zhu -hamsterin kanssa.

Juhlat menivät onneksi loistavasti, ja loppuivat aika lailla ajallaan, mikä oli hyvä, koska sen jälkeen oli tiedossa vielä kakuntäyttöä, miehen pizzantekoa ja muuta siivoamista. Isosisko toivoi mansikkaa täytteeseen, ja teinkin mansikkarahkatäytteen lime curd-kerroksella ja yhteen väliin vaniljakiisseliä. Nukkumaan taas joskus puolenyön aikaan. Tässä vaiheessa viikkoa alkoi jo vähän väsyttää.

Lauantaiaamuna oli lempisynttärihommani vuoro: kakun koristelu. Kun se on tehtävänä, miehenikin pitää lapset hiukan kauempana ja minä saan keskittyä vain tuohon ihanaan koristelupuuhaan. Kakun kuorrutukseen kokeilin ensimmäistä kertaa valmista, kaulittavaa vaahtokarkkimassaa, joka käyttäytyikin mukavasti. Sitä oli paljon helpompi kaulita ja käsitellä kuin sokerimassaa, jota parissa aiemmassa kakussa olen kokeillut.

Kaulittu sokerimassalevy ennen reunojen siistimistä.

Koristeiksi tein jo edellisenä viikonloppuna sinisiä sokerimassakukkia, jotka kyllä aika köpösiltä näyttivät. Mutta ainakin ne oli itsetehtyjä ja niiden tekeminen oli kivaa. : )

Sokerimassakukat kuivumassa.

Kuivumisen jälkeen sudin niitä hiukan vedellä, että tomusokerijäljet katosivat ja pinnasta tuli hiukan kiiltävämpi. Sen jälkeen lisäsin piparikuorrutetta keskelle, johon painoin kasan syötäviä koristehelmiä emiksi. Lopuksi suihkaisin syötävää helmiäissuihketta. Harmi vain, ettei muita kuvia kukista tullut otettua. Oli meinaan vähän kiirus...

Ja tässä sitten seuraavana lopputulos koristeltuna. Kakussa luki myös Isosiskon nimi, mutta editoin sen kuvasta pois. Siksi kakku näyttää vähän oudolta päältä. Vaaleansiniset pikkukukat on pursotettu kermavaahdosta.

Kakun koristelu on IHANAA; täysin verrattavissa korujen tai korttien tekoon - terapeuttista aivan!

Fiilis aamupäivällä kakkua koristellessa ja muita valmisteluja tehdessä oli kyllä todella iloinen, eikä yhtään stressaantunut. Pystyin ottamaan ilon irti valmisteluista ja itse juhlista tietenkin myös. Isosisko oli onnellisena uusi isin Lontoosta tuoma juhlamekko päällä ja kaikkia rakkaita oli niin mukava nähdä näissä merkeissä.

Näin hienoa paljettimekkoa minullakaan ei ole koskaan ollut. Myös valkoisessa bolerossa oli hiukan paljetteja ja se sopi olkaimelliseen mekkoon loistavasti näin talviaikaan.

Juhlat jatkuivat iltaan asti, mikä oli tosi mukavaa. Mutta arvaatte varmaan, että illalla väsytti entistä enemmän! Sunnuntainakaan emme päässeet lepuuttamaan, koska olin ostanut meidän ja siskon perheille liput Ti-Ti Nallen konserttiin. Sinne sitten vain jonottamaan narikkaan, vessaan, konsertin jälkeen taas vessaan, Nallejen halimiseen, Riitan nimmaria varten ja taas narikkaan. Mutta konsertti oli tosi hieno; Ti-Ti Nalle-konsepti on huolellisesti ja ammattimaisesti hiottu.

Rankka viikko, ihanat kahdet juhlat ja konsertti viikonloppuna; paljon kivaa. paljon puuhaa ja liian vähän unta. Maanantaina sitten palasin taas töihin - lepäämään.

Joulukorttirumban saldoa

Olen ollut aika ahkera tekemään joulukortteja tänä syksynä. Lasten kanssa askarreltujen korttien lisäksi sain aikaiseksi ainakin kaksikymmentä (en laskenut) keskenään enemmän tai vähemmän erilaista korttia! En tosin tainnut aivan kaikista muistaa ottaa kuviakaan. Osan korteista olen postannut jo aiemmin.

Kortteja lähetin sillä periaatteella, että läheisimmille lasten tekemät, sitten siitä sitten niin pitkälle kuin riittää omatekemiä ja lopuille ostokortit. Lasten päiväkotiryhmien kuudelle hoitajalle tosin askartelin kortit samaa sarjaa jo aika alussa, koska heille minulla on pienet lahjatkin tehtynä, jo lokakuulta. Harmi, ettei omatekemiä riitä kaikille, mutta viitisenkymmentä korttia, kun lähtee jakoon, ei tällä nykyvapaa-ajalla niin montaa saa aikaiseksi.

En ottanut myöskään stressiä korttiaskarteluista. Ennen kuin maanantaina, kun huomasin, että minulla ei ole korttiaskarteleville ystävilleni KÄTEVILLE EMÄNNILLE yhtään omatekemää korttia, eikä muuten ostokorttejakaan! : o Emäntien osoitteet ovat vielä sähköpostin uumenissa, eivätkä osoitekirjassani, joten korttilistani, jonka mukaan lasken, montako korttia tarvitsen, jäi täysin vaillinaiseksi! Kertakaikkiaan ei ole aikaa enää metsästää lisää kortteja, sillä seuraavana alkaa paketointirumba, johon liittyy useita kymmeniä nyssäköitä! Hoidin korttirumban (muka) kuntoon alkuviikosta, kiitollisena naapurin tytöstä, joka tuli viime viikonloppuna ovellemme myymään luokkansa itse piirtämistä jouluaiheisista kuvista teetettyjä joulukortteja. Kiitollisena ostin nipun ja sain kuin sainkin osoitekirjan määräämän korttikasan kuntoon. Olisi pitänyt ostaa kaksi nippua.

Mutta te Ihanat Kätevät Emännät, tänä vuonna muistan teitä tässä, nyt ja näin seuraavalla kortilla, josta itse pidän erityisen paljon:

Ihanaa Rauhallista Riemukasta ja Erityisen Onnellista Joulua

Mahtaville Ompeluseuralaisilleni Mirkalle, Rva Kepposelle, Haltiakummille, Lehtokotilolle ja Annalle!

Ja nyt sitten niihin muihin kortteihin.

 

 

 

 

Ja seuraavina kuusi korttia tyttöjen hoitajille päiväkodissa. Annetaan saajilleen vasta juuri ennen joululomaa...

 

 

 

 

 

 

Hullu, kun olen, haaveilen myös itsetehdyistä pakettikorteista, mutta luulen, että ne jäävät tällä kertaa vain haaveeksi. Tai ovat sitten erittäin yksinkertaista mallia tyyliin tarra ja reikä nauhalle... : )

Rakas kultapapunen

Tänään täytit viisi vuotta, oma pieni lapseni. Jo viisi vuotta! Vastahan sinua vatsassani kasvatin ja hellin, ja synnytyslaitoksella kärvistelin saattaakseni sinut maailmaan!

Synnytyksestäsi minulle jäi pelkkiä ihania muistoja; kaikki meni niin hyvin. Muistan ikuisesti tunteen, kun näin sinut ensimmäisen kerran, ja sain sinut rinnalleni kengurupussiin. Olin utelias näkemään, kuka oikein olit, ja samalla täydellisen onnellinen, että sinä olit, ja olet, täydellinen. Minusta tuli silloin Äiti. Olit niin pieni, silti ponteva, ja tätisi, isin siskon, näköinen aluksi. : ) Teit meistä isin kanssa maailman onnekkaimmat ja onnellisimmat ihmiset.

Perhehuoneessa pääsimme rauhassa tutustumaan sinuun. Ihmettelimme kuinka jäntevä olit, ja miten hienosti kannattelit niskaasi jo päivän ikäisenä. Olit myös rauhallinen ja tunnuit mutkitta hyväksyvän meidät vanhemmiksesi; mikä helpotus. Kätilö ihmetteli ruskeita silmiäsi heti synnyttyäsi, sillä me kuulemma synnymme sinisilmäisinä. Mikäli niin on, silmäsi muuttivat väriä salamannopeasti syntymäsi jälkeen!

Äitiys toi onnen lisäksi huolen. Oikeastaan huoli alkoi jo siitä, kun kaksi viivaa ilmestyi raskaustestiin. Huoli siitä, miten kehittyisit kohdussani; saisitko jatkaa syntymään asti onnekkaasti; ja syntyisitkö terveenä. Maailmaantulosi jälkeen huoli hyvinvoinnistasi jatkuu muuttaen muotoaan aina siihen saakka, kunnes minä lakkaan olemasta.

Isosisko-rakas neljän päivän ikäisenä.

Olen kiitollinen, että tunnen sinut ja saan seurata kasvuasi vauvasta taaperoksi, taaperosta pikkutytöksi ja siitä vielä pitkälle eteenpäin, toivon. Olet jo nyt niin valtavan ihana persoona, tuumivainen ja omatoiminen, näppärä, opinhaluinen, ja niin suloinen vuoroin ujohkossa, vuoroin riehakkaassa minässäsi, tilanteesta riippuen. Huomaat pienet asiat; muistat nekin, mitä ei tarvitsisi; olet loistava Isosisko rakkaalle Pikkusiskollesi. Välillä saat minut kiskomaan hiuksiani valikoivalla kuulollasi; joskus huutamaankin pää punaisena. Siitä huonoa omatuntoa potevana yritän muistaa pyytää anteeksi, sillä joskus unohdan sinun olevan vain vasta viisivuotias, koska tunnut toisinaan niin isolta.

Haluan niin kovasti olla äitisi, paras mahdollinen, jotta saisit kasvaa omaksi itseksesi, tulla onnelliseksi ja aikuiseksi. Samalla haluaisin pitää sinut pienenä, lähellä, turvassa. Huolehdin omista virheistäni, murehdinkin, koska tiedän, että ne muovaavat luonnettasi, tapaasi nähdä maailmaa ja reagoida siihen. Toivon kompensoivani rakkaudella, sylillä, haleilla ja suukoilla ja ajoittaisella enkelin kärsivällisyydellä, kun olet oikein väsynyt tai kun sinua kiukuttaa vietävästi. Haluan niin kovasti, että sinulla on kaikki hyvin; että kasvat vahvaksi ja onnelliseksi.

Ihanaa syntymäpäivää, rakas kultapapunen!

Itsenäisyyttä, joulun tarinaa (ja vähän korttejakin)

Tämän rauhallisen, lumisen itsenäisyyspäivän iltana ehdin pitkästä aikaa kirjoittaa pienen jutun. Tänään ensimmäistä kertaa puhuin lapsille, Isosiskolle pääasiassa, siitä, mitä itsenäisyyspäivä tarkoittaa. Kuinka emme ole aina saaneet päättää omista asioistamme, ja että on vaadittu sota ja paljon uhrauksia, että saimme itsenäisyytemme. Eipä tyttöset sodasta ja uhrauksista vielä juuri ymmärrä, mutta Linnan juhlien alkaessa oli helppo konkreettisesti kertoa, että se itsenäisyys, josta aamulla puhuttiin, on niiden miesten ja naisten ansiota, jotka tv:ssä ensimmäisinä Linnaan astelivat. Ja että huomatkaa, kuinka vanhoja he jo ovat, ja että heitä on jäljellä enää vähän.

Suuri kiitos koko sille ikäpolvelle, joka teki suunnattomia uhrauksia,

jotta me nykyajan kasvatit saamme elää vapaassa maassa.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Siitä tuli mieleen, että tässä tulee enemmän ja enemmän tärkeitä asioita, joista lapsille pitää kertoa; joita heille opettaa, eikä se ole aina helppo juttu. Siitä esimerkki tuli myös tänään, kun Isosisko löysi Leppis-lehdestä paperinukkeja, jotka liittyivät joulun tarinaan: oli paimenia, tähti, enkeli, härkä ja aasi sekä Joosef, Maria ja Jeesus-lapsi ja muutama muu. Kerro nyt siinä sitten, että jouluna oikeastaan juhlitaan sen pienen Jeesus-lapsen syntymää, joka tapahtui kauan sitten. Ja että Jeesus ei ollutkaan oikeastaan Joosefin poika, vaan Jumalan. Ja että hänelle kävi aika huonosti. Hah. Nämä viimeiset kaksi jätin suosiolla kertomatta, koska hetki ei ollut sopivan pitkä kaikenlaisille kysymyksille.

Jos olisin hengellisempi, luterilaisempi, homma olisi ollut helppo - siitä vain pyhäkoulutyyppisesti kertomaan joulun tarinaa Raamatun mukaan. Mutta koska minun uskoni ei ole aivan niin suoraviivaista, piti kertoa tarinaa hiukan typistetysti. Minä nimittäin olen kyllä luterilainen, mutten yhtään harras sellainen. Aivan yhtä hyvin voisin olla vaikka buddhisti tai hindu. Minusta kaikki maailman uskonnot ovat enemmän tai vähemmän saman "jumaluuden" ilmentymiä.

Minulle joulu ei suinkaan ole uskonnollinen juhla, vaan ihana, lämmin perhejuhla. En minä mitään Jeesusta mieti kun kirjoittelen joulukortteja tai sytyttelen kynttilöitä, tai paketoin lahjoja. Jouluaattona, kun tulee ensimmäinen rauhallinen hetki, en mieti hengellisiä, minä vain huokaisen tyytyväisenä, avaan lahjakirjan ja ojennun ottamaan palan, ja toisenkin, suklaata. Kunnes rasia on tyhjä.

Kuitenkin, näin oletan, lapsille, jotka on kastettu luterilaisiksi, kai pitää kertoa näistäkin asioista jotain. Ainakin silloin, kun asiat tulevat vastaan vaikkapa kivojen paperinukkien muodossa... Vai saanko suosiolla jättää vastuun Raamatun asioiden valistamisesta koulun uskonnontunneille?? Entäs jos valitsemmekin elämänkatsomustiedon, joka tuntuu läheisemmältä filosofialta kuin mikään yksittäiseen uskontoon rajoittuva oppi? En kyllä yhtään tiedä, mitä elämänkatsomustunneilla opetetaan, mutta oletan sen olevan himpun objektiivisempaa kuin uskonnonopetus.

En tullut vielä mihinkään lopputulokseen. Onneksi ei vielä tarvitse. Kerron aiheesta sen verran kuin sujuvasti osaan, vastaan tietenkin kysymyksiin, mutta säilytän myös tietyn objektiivisuuden, koska minä en vain voi kertoa täydellä sydämellä tarinoita, joihin en itse kritiikittömästi usko. Opetan mieluummin maailmasta suurella sydämellä ja suvaitsevaisuudella, että pyrkimys tehdä hyviä asioita on tärkeämpää kuin mikään uskonto. Ja eikö kaikkiin uskontoihin liity tavalla tai toisella pyrkimys hyvään?

Loppukevennykseksi lisään juttuun muutaman korttikuvan, jotka ovat jääneet laittamatta aiemmin.

Ensimmäisenä tämän vuoden isänpäiväkorttini, jonka merkitsin tällä kertaa isoisänpäiväkortiksi, koska sen sisältöön olivat tyttöseni antamassa oman panoksensa. Autokuvat on saatu ihanalta Rva Kepposelta, jolta tuli myös idea autojen visuaaliseen käyttöön, kiitos vain!

Voitin kesällä yhden Koukussa kortteihin -yhteisön Vintage-haasteen arvonnassa askartelulehden. Sen mukana tuli ihana setti rakastamiani keijuaiheisia korttimateriaaleja, joista tein muutaman kortin. Ensimmäinen kortti on tehty lehden ohjeiden mukaan, toinen ehkä lehden mukaan, tai sitten oman pään, ja kolmas oman pään mukaan.

Ylärivin vasen taatusti lehden ohjeiden mukaan, oikeanpuoleinen kortti voi olla lehden tai oman pään mukaan (en mitenkään muista nyt juuri), ja etualan kortti omalla idealla.