perjantai 29. tammikuuta 2010

Jotain vanhaa, jotain uutta, jotain annettua, jotain turkoosinvihreää

Nyt on taas hyvä hetki tehdä korujuttu tänne. Olen nyt halukas saamaan "korubacklogin" eli vanhimmat korukuvat esiteltyä, jotta voin keskittyä uuteen. Pitää siivota vanhaa uuden tieltä.

Ensimmäisenä vanhana, mutta myös annettuna koruna syyskuinen rannekoru sisarelleni. Annoin sen lahjaksi Sesame Street -korun kanssa, ja ne sopivatkin hyvin yhteen. Tämä oli kyllä erityisen nopea tehdä, koska ketju ja lukko olivat valmis osto Hobby Pointista. Tein tämän sisareni toiveiden mukaisesti ja niinpä lopputulos oli varma miellyttäjä!

Rannekoru 19,5 cm How Charming!
Hopeoitu ketju tappilukolla, lasihelmi, antiikkihopeanvärisiä helmiä. Korunosat osin hopeoituja, osa korumetallia.

Toisena koruna lisään vaihtokauppana entiselle työ-, nykyiselle kaverilleni tekemäni kaulakorun. Sain itselleni pipon ja toinen on tulossa. Myös villasukat kuuluvat kauppaan, johon lisään vielä toisen kaulakorun.

Kaulakoru 45-50 cm  Kaunis arki -vaaleanpunainen sarja.
Makeanvedenhelmiä, vaaleanpunaisia makeanvedenhelmiä, siemenhelmiä, hopeoituja välihelmiä sekä iso hopeoitu riipushelmi Swarovskin black diamond -värisen biconen kera. Kaikki korunosat hopeoidut.

Vanhat ja annetut tulivat tuossa yllä, joten jäljellä on uutta ja turkoosinvihreää... Aiemmassa postauksessani mainitsemani vuoden ensimmäinen koru on tässä.

Kaulakoru Comme des eméraudes au glacier (Kuin smaragdit jäätiköllä).
Lasihelmiä sekä hopeoituja välihelmiä. Korunosat hopeoidut.

keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Vähän vielä vanhan vuoden parissa

Kohta alkavat viimevuotiset korut olla läpikäytynä. Hetkeksi niitä vielä riittää ennen kuin sanon heipat vanhalle vuodelle korumielessäkin.

Välihuomautuksena muuten, että eilen illalla tartuin pitkästä aikaa helmilaatikkoon. Monta, monta iltaa olen harmitellut, kun en ole jaksanut tehdä koruja, ja eilen ajattelin, että teen vain yhden ja lähden sitten nukkumaan, koska univelkaa on kertynyt. Innostuin niin kovasti, että, kun ensimmäinen koru oli valmis vähän klo 22 jälkeen, jatkoin vain tekemistä ja tein korulle pariksi toisen. Sen jälkeen vielä kirjasin tietoja koruista ja nukkumaan mennessä kello olikin jo 23.30. Mutta oli aivan IHANAA tehdä niitä koruja. Kuvat otan kyllä, mutta myöhemmin, että saan korut näytille tännekin. Sen voin kertoa, että materiaalina oli vuorikristallia, jota en ole ennen käyttänyt. Olen haaveillut kirkkaan kiven tai lasin ja hopean liitosta korussa jo jonkin aikaa, ja nyt sain sen tehtyä. Rannekorun ajattelin vielä väsätä myöhemmin. : )

Päivän vanhin koru on viime kesältä. Siitä tuli hetkessä kesän lempikoru, sillä se oli arkikäyttöönkin sopiva ja riittävän lyhyt, kun laittoi kaksin kerroin. Kuva on melko huono, mutta en ole ehtinyt näitä vanhempia korukuvia ottamaan uusiksi. Ehkä siitä saa kuitenkin idean korusta.


Kaulakoru (100 cm) ja korvakorut Keijukaisen polku.
"Aurinkokiviä" (sunstone) kahta kokoa, Swarovskin biconeja rose satin -värissä sekä siemenhelmiä kahta sorttia. Kaikki korunosat hopeoidut.

Toinen herkkä koru tuli sukulaiselle, jolla oli omia, pieniä valkoisia makeanvedenhelmiä, ja joka toivoi minun tekevän korun hänelle. Tykästyin itsekin tähän herkkään helmikoruun enemmän kuin omaan, ensimmäiseen makeanvedenhelmikoruuni. Onneksi myös tilaaja tykkäsi!


Kaulakoru (62 cm) Helmiäiskevät.
Persikanpunervia makeanvedenhelmiä kahta kokoa, pieniä valkoisia riisihelmä sekä välihelmiä. Korunosat hopeoidut.

Vielä tekee mieli lisätä yksi koru tänne, kun tällaisella herkällä linjalla tänään ollaan. Aika alkuvaiheen koruja tämäkin, sillä siemenhelmet ja litteät metallihelmet ovat vielä ensimmäisen Sinelli-keikkani tulosta. Olisiko kuitenkin vielä vanhempi kuin tuo ensimmäinen. En kyllä tainnut pitää tätä korua koskaan. Pitänee myydä pois. Nimi tuli mieleen ihanista jaspis-helmistä, joiden väristä tulee mieleen jotkut renessanssin aikaiset maalaukset.


Kaulakoru (92 cm) Renessanssi.
Punainen jaspis (red spider web jasper), makeanvedenhelmet, siemenhelmet ja paria sorttia metallivälihelmiä.

Nih, eiköhän se ollut tällä kertaa siinä!

lauantai 23. tammikuuta 2010

Äitejä ja äitien äitejä...

Jatketaanpa taas koruista. Vaikka edelleenkään en ole tehnyt tämän vuoden puolella kuin yhden ainoan korun, koruilu on ajatuksissa jatkuvasti. Sain myös otettua kuvat uusimmista koruistani, joista toisen laitan tähän mukaan.

Tämän päivän teemana ovat minulle tärkeät äiti ja hänen äitinsä, oma mummuni. Ensimmäinen kuva on viime keväältä ja kuva on huono, sillä ehdin ottaa vain yhden kuvan korusta, ennen kuin lähetin sen mummulleni syntymäpäivälahjaksi. Tein myöhemmin samantyyppisen korun, jonka äitini osti (!), lisään siitä kuvan myös.


Kaulakoru (80 cm) mummulleni Itämainen uni.
Herkullisia lasihelmiä kuparinkiiltoisilla raidoilla, punaisia jaspiksia (red spider web jasper), jotka ovat "suklaisen" värisiä, pieniä pronssinvärisiä kristallihelmiä sekä siemenhelmiä. Kullatut korunosat.


Kaulakoru (102 cm) Pronssiaika.
Samoja kupariraitaisia lasihelmiä, vaaleampia punaisia jaspiksia (red spider web jasper), kuparinvärisiä siemenhelmiä. Kupariset korunosat.


Kaulakoru (53 cm) Todo sobre mi madre (Kaikki äidistäni).
Ovaalihelmet puukorallia, tsekkiläistä kristallia (Czech firepolished AB crystal), siemenhelmiä. Korunosat kuparia. Tämä koru jää itselleni. Korun nimi tulee tietenkin Pedro Almodóvarin elokuvasta, josta pidin erityisesti.

torstai 21. tammikuuta 2010

Pariisin ostostaivaan alla

Huh huh, alennusmyyntejähän sitä menimme Pariisiin hyödyntämään, mutta kyllä sitä aina kauhistuu, kun huomaa, kuinka paljon sitä ehtiikään tuhlata muutaman päivän aikana. Tosin, vaikkapa kenkiä ostin viime vuonna neljät - kaikki kesäkuiselta Pariisin reissulta, joten ehkä sitä pitää vain ajatella, että olen keskittänyt ostokseni tähän tammikuuhun, eikä muina kuukausina tietenkään rahaa mene samaan tahtiin.

Listasin ennen matkaa, mitä asioita matkaltani toivoisin löytäväni. Tässä raportti onnistumisesta. Kuvat eivät ole välttämättä kovin onnistuneita.

1. Kenkiä, monta paria. Onnistumisprosentti korkea: kahdet saapikkaat ja yhdet leveäkantaiset avokkaat.



Mustat saapikkaat (France Arno) todella pehmeää, ihanaa nahkaa, nahkavuorilla. Normaalihinta 180e, tarjoushinta 107e.
Tummanruskeat saapikkaat melko klassista mallia, hiukan lämpimämmällä tekstiilivuorilla. Normaalihinta 120e, tarjoushinta 77e.

Mustat solkiavokkaat klassista mallia (France Arno). Todella hyvät jalassa. Normaalihinta 80e, tarjoushinta 55e.

Sisko muuten löysi mustat, nahkaiset, vinkeänmalliset avokkaat (France Arno) alennuksesta 20 eurolla! Todella hyvä ostos!

2. Kosmetiikkaa. Erityisesti Lancômen ripsiväri. Onnistumisprosentti 100%: Lancômen Hypnôse-ripsiväri (edullisempi, kun ostimme siskoni kanssa kahden ripsivärin setin), Cliniquen silmämeikinpoistoaine sekä Estée Lauderin kasvovesi kuivalle iholle tarttuivat mukaan lentokentältä Finnair Plus -myymälästä 50 eurolla.

3. Samppanjaa. Edullista sellaista. Onnistumisprosentti vain 50%: yksi pullo hintaan 16e lähti mukaan Monoprix'sta, sillä laukku oli niin tajuttoman täynnä, etten mitenkään pystynyt ostamaan enempää. Tällä kertaa ei löytynyt kympin tarjousta, mutta tuo on mielestäni varsin kohtuullinen hinta samppanjasta. Alkon halvin samppanja taitaa olla jotain 24,50e kuitenkin.

4. Laukkuja, nahkaisia. Onnistumisprosentti 100%, sillä todellinen haave oli vain yksi laukku, ja mahdolliset lisälaukut olisivat olleet plussaa.
Kaunis tummanlila kiiltonahkainen olkalaukku (Heyraud). Normaalihinta 170e, tarjoushinta 50e. Tosin kiinnitettyäni olkahihnan ja hetken kannettuani, niitti, joka piti hihnan rengasta paikallaan, irtosi. Tulee siis suutarireissu. Lieneeköhän se ollut huiman alennuksen syy, jos joku huomasi niitin olevan höllästi kiinni?


 
5. Lastenvaatteita. Edullisia. Onnistumisprosentti 100%: C&A:lta löytyi lapsille hyvin kohtuuhintaisia vaatteita.
Isosiskolle: kaksi peruspaitaa, pitkähihaisia, kaksien leggingsien setti, vanhanroosanvärinen veluurimekko "timanttikirjailulla", kahdet sukkahousut, kankainen hiuspanta, yhteensä 33e.
Pikkusiskolle: nätti collegepusero, korkeakauluksinen pusero, jossa edessä rusetti ja hopeankiiltoisia raitoja, kaksien leggingsien setti, kolmet sukat, kankainen hiuspanta, yhteensä 23e. Lisäksi BabyGapista punainen satiinijuhlamekko 15e.
Kummitytölle: punainen Minni-paita, valko-harmaaraidallinen paita punaisilla koristeilla yhteensä, kaksien leggingsien setti yhteensä 14e.

6. Kasmirneule. Onnistumisprosentti 100%: viininpunainen v-aukkoinen neule löytyi Gapista 70 eurolla, joka on vähän kasmirista.
 Muita sattumalta löytyneitä vaateostoksiani:
Hihaton aluspaita (Gap).
Lyhythihainen, tummanharmaa neulemekko pehmoisesta langasta (pikkuputiikki Rue de Passylla).


Kirpputorilta (metro Porte de Vanves) löysin yllätyksenä ihania tavaroita. Valokuvat esittelinkin jo aiemmassa tekstissäni, mutta tässä kuvat muista löydöistäni.


Upean painavat ja suuret liemikauha 10e ja tarjoilulusikka ja -haarukka yhteensä 8e. Ihanat löydöt.


Viehättävä sokerikko (suurikokoinen) 20e ENNEN kiillotusta.

Ihana sokerikko kiillotuksen jälkeen, valmiina siirtymään kampauspöydälleni!

Lisäksi löysin muun muassa seuraavaa:
Miehelle: pitkähihainen t-paita, ohut puuvillaneule, jossa vetoketju kaula-aukossa, kauluspaita kaikki Celiosta.
Apelle kiitoksena lastenhoitoavusta ohut puuvillaneule C&A:sta.
Helmitarvikkeita (Perlerie 22).

keskiviikko 20. tammikuuta 2010

Karkit ketoon, likoon ja lakoon

Kuinka karkinhimo taltutetaan?

Kaikkialla kehotetaan välttämään lakkoja ja kieltäymystä, kun haluaa päästä jostakin nauttimastaan ruoka-aineesta tai juomasta eroon. Varmasti näin onkin. Aivot tuppaavat haluamaan eniten sitä, mitä niiltä kielletään. Silti aloitin tänään KARKKILAKON.

Haluan testata itseäni ensi jouluun asti karkittomuudella. Sen täytyy olla aluksi tietoinen valinta, sillä olen, harmillisesti, sitä tyyppiä, että jos saan kasan karkkia, syön sitä kourakaupalla niin kauan, kunnes se loppuu. Tuo automaattimättäminen pitää saada loppumaan. Toki jo päätös olla ostamatta karkkia varmasti auttaisi, mutta olen huomannut itsessäni aiemmista kokeiluistani viisastuneena, että karkin suhteen olen kohtuuton. Joko vedän nollalinjaa tai suvaitsen mättömentaliteetin. En ole toistaiseksi 37-vuotisen elämäntaipaleeni aikana pystynyt syömään karkkia kohtuudella.

Karkkiin sisältyy siis myös suklaa, eli kaikenlaiset makeiset. Joku lisäisi kaiken makean samaan hässäkkään jäätelöstä leivoksiin ja suklaavanukkaisiin, mutta siihen en ole vielä valmis. En myöskään jätä Dents-xylitolipastilleja pois, sillä ne tekevät hyvää hampaille, enkä kuitenkaan pysty niitä päivässä askikaupalla tuhoamaan, koska vatsani menee löysälle. Niissä siis pysyn kohtuudessa helpommin.

Joskus olen kokeillut karkinostolakkoa, mutta sallinut itselleni karkit, joita joku tarjoaa kyläpaikoissa. Seuraavaksi olenkin löytänyt itseni mussuttamassa sukulaisten ja ystävien karkkivarastot tyhjiksi, jos vain olen saanut luvan. Sen jälkeen olen todennut, että siinä taas meni kaivoon hyvät tarkoitukset, ja alkanut taas ostaa karkkia itsekin.

Olen muuten saanut tätinikin mukaan juttuun. Hänelle raportoin, jos sorrun tai unohdan lakkoni (sitäkin on tapahtunut aiemmin, kun lakko on ollut tuore, että yhtäkkiä muistan tarjottu karkki suussa, että mähän olen lakossa). Toivottavasti malttaisin soitella tädille myös silloin, jos hillitön karkinhimo iskee ja olen valmis vaikka itse tekemään toffeeta saadakseni haluamani. ; )

Karkkiriippuvuuteni ei ole pelkästään makeanhimosta kiinni. Se myös mahdollistaa ne kovasti kaipaamani lohtuhetket pitkin päivää, sillä karkki suuhun keittiössä, kun pikkuiset ovat olohuoneen puolella, on maailman helpoin hetki itselle, kun korujakaan en pysty keskellä päivää tekemään. Siispä oletan joutuvani vaikeuksiin tuosta lohtuvinkkelistä sitten, kun mahdollinen fyysinen makeanhimo alkaa jo taittua. Huomatkaa, että elän todellakin uskossa, että se taittuu jossain vaiheessa!

Ihana mieheni on luvannut tukea minua, etenkin tässä alussa, syömällä karkkinsa töissä tai muuten piilossa minulta. Pieni ongelma on vielä ruokakaapissa lojuvat taloussuklaalevyt, joita niitäkin pahemmassa karkinpuutteessa olen maistellut. Taidan tehdä niistä joku päivä jotain mokkapaloja tai muuta leivonnaista, jota sitten muutkin syövät, enkä pelkästään minä.

Olen myös miettinyt ylipäänsä sokerin pois jättämistä, mutta koska se yleensä rajoittaa niin paljon muutakin, kuten valkoisten jauhojen käyttöä, olen todennut, ettei se ole minua varten - ainakaan vielä. Ja toisaalta, jos jatkuvasti ruokin makeanhimoani jäätelöllä sun muulla makealla, karkkien pois jättäminen ei välttämättä auta, mikäli samaan aikaan tuplaan tai triplaan muun makealla herkuttelun. Toisaalta, olen ollut ennenkin muutamia kuukausia ilman karkkeja ja huomannut heti positiivisia vaikutuksia, vaikka muita herkkuja olenkin syönyt.

Siispä, toiveikkaana ja päättäväisenä lähden kohti karkitonta elämää - ainakin ensi jouluun asti. Ja mitäkö vastaan, jos joku tarjoaa minulle makeisia? No, tietenkin "Ei kiitos, en käytä."

tiistai 19. tammikuuta 2010

Pariisin korutarvikeostokset

Onnistuin käymään peräti kahdessa korutarvikeliikkeessä Pariisissa, La Perlerie 22:ssa (22, Rue du Temple, 75004 Paris, metro Temple tai Rambuteau) ja toisessa, jonka nimi ei kylläkään jäänyt mieleen (kaunis putiikki, myös Rue du Templellä). Yritimme myös päästä Tout à loisirs -nimiseen putiikkiin (50, Rue des Archives, 75004 Paris, metro Rambuteau), mutta se oli kiinni lauantaisin.

Ostin tuosta La Perlerie 22:sta lähinnä metallisia kalotteja, pari isoa papukaijalukkoa mahdollisia laukkukoruja varten, hiukan korupiikkejä ja tarvitsemani sivuleikkurit (todella halvalla, 3,50 eurolla, enkä vielä tiedä, ovatko mistään kotoisin, koska en ole yrittänyt vielä leikata vaijeria). Sössin nimittäin hyvät leikkurini metallilangalla, eivätkä ne enää leikkaa kunnolla koruvaijeria.

Herkkuostos olivat fasettihiotut lasirondellit, joissa todella upea mahtavanpunainen väri, kahdessa koossa. Ostin vain yhdet pätkät niitä - onneksi. Toisessa nauhassa nimittäin luki 9e/m ja tulkitsin sen tarkoittavan 9e per metri. Silloin nauhan hinnaksi olisi tullut jotakuinkin 3e, koska se ei todellakaan ollut metrin mittainen. Jälkikäteen kuitenkin kuitissa huomasin, että että isommista rondelleista oli otettu se 9e ja pienemmistä 7e, joten "/m" tarkoitti varmaan jotain muuta tai sitten se tarkoitti huijausta. : ( No, olisi pitänyt tarkistaa kuitti heti paikan päällä, eikä vasta täällä kotona...

Tässä pari kuvaa ostoksista. En ehtinyt editoida kuvia juuri, joten värit taitavat olla mitä ovat. Kyllä tuosta nyt kuitenkin näkee, mitä tuli ostettua 42 eurolla. Lasku olisi kyllä ollut jotakuinkin kympin pienempi, jos helminauhojen hinta olisi ollut sitä, mitä luulin.





Pariisin taivaan alla



Eiffel-torni (Tour Eiffel) sunnuntaina 17.1.2010.

Matka on ohi; olen palannut tänään arkeen. Ihana, raskas reissu todella ihanassa, rakkaassa seurassa (äitini ja siskoni)!

Kaikesta mahdollisesta hässäkästä, jota olisi voinut olla, ei toteutunut mitään. Olimme varautuneet, että De Gaullen lentokenttä olisi ollut ehkä kaaoksessa aamupäivällä päättyneen lennonjohtajien lakon jälkeen; että toinen matkalaukuistamme olisi jäänyt saapumatta (niin kävi siskoni ja minun Italian reissulla reilut kymmenen vuotta sitten); että taksit liukastelisivat kesärenkailla lumessa, joka sotki Pariisin keskustan liikenteen alkuviikosta; että hotelli kaikella epätodennäköisyydellä (olin siellä viime kesäkuussa ja tiedän hotellin hyväksi) olisi kuitenkin sotkenut huonevarauksemme ja triplahuone olisi jäänyt saamatta...

Hah, paikan päällä oli lentokenttä täysin toimintakunnossa ja saimme matkalaukut nopeasti; lämpötila reilusti plussalla; ilma ja tuoksut kuin keväällä; hotellihuone juuri niin hyvä kuin odotin ja siellä oli toivomamme kylpyamme; ja lauantainen "heavy rain", jota oli luvattu, muuttui leppoisaksi, lämpimäksi sateeksi, joka ei meitä haitannut lainkaan (lauantai oli ostospäivä). Kaikki meni siis loistavasti!

Shoppailun tuloksista laitan erillisen postauksen, johon liitän hiukan kuviakin, kunhan ehdin niin pitkälle. Muista suunnitelmista toteutui vierailu ystäväni kotiin lauantai-iltana samppanjalle ja pikkusuolaisille sekä ystäväni varaamaan ravintolaan 17. kaupunginosassa (arrondissement). Ilta oli hauska ja vilisti hirmuista vauhtia, kun paikalla oli neljä naista, joista yksi oli tavannut kaksi muuta viimeksi ehkä 17 vuotta sitten!

Sunnuntaina onnistuneen kirpputorireissun jälkeen nousimme Trocadéron metropysäkin kohdalta katsomaan Eiffel-tornia Seinen toiselta rannalta. Sen jälkeen pienen kävelimme Passyn putiikkialueella (metro La Muette tai Passy), jossa suurin osa liikkeistä oli kuitenkin kiinni, ja nousimme jälleen metroon suuntana Charles De Gaulle - Étoile -pysäkki, toisin sanoen Riemukaari (L'Arc de Triomphe).


Riemukaari (L'Arc de Triomphe) sunnuntaina 17.1.2010.

Olisin ollut valmis nousemaan taas Riemukaaren katolle katsomaan Pariisin maisemia, mutta paikalla oli todella paljon turisteja ja lipunmyyntiin oli sen verran jonoa, että kävelystä kivistävät jalkamme eivät jaksaneet jäädä kökkimään liput saadaksemme. Kävimme sen sijaan Riemukaaren alla katselemassa sekä Champs-Elysées'n että La Défensen modernin kaaren, La Grande Archen, suuntaan, ja katsomassa tuntemattoman sotilaan hautaa.

Lähdimme tepastelemaan Champs-Elysées'tä (Avenue des Champs-Elysées) pitkin ja katselemaan menoa. Pian kuitenkin totesimme, että se katu on nähty ja oli parempi suunnata jo kotia kohti. Onneksi piiiitkän kadun varrella on useampikin metropysäkki, joten pääsimme kivuttomasti takaisin hotellimme suuntaan Boulevard Haussmannille. Kaupat siellä olivat sunnuntaina kiinni, joten päätimme herkutella krepeillä (crèpes), joita Pariisissa ollessa ehdottomasti pitää maistaa. Ne pitäisi ehdottomasti ostaa kreppikioskista, joka vastaa meidän tuttuja snagareitamme, koska sellaiset krepit ovat mielestäni parhaita, mutta talvella ja tuntikausien talsimisen jälkeen on voitava joustaa hiukan. Päädyimme siis mukavaan kreppiravintolaan.

Lopulta palasimme hotellille mahat ähkyinä ja iloisina siitä, että kello ei ollut liikaa. Meistä jokainen kävi onnellisena kylvyssä ja luki lehtiä tai kirjaa, ja nautimme perjantaina minibaariin ostamistamme herkuista ja pienestä pullosta samppanjaa. Ihanan leppoisa viimeinen Pariisin ilta. Olimme hyvin tyytyväisiä, ettei tarvinnut lähteä mihinkään bilettämään (olemmekohan jo ihan mummoutuneita, vaikka ikämme ovat 31, 37 ja 56 v.!).

Maanantaina ehdimme hyvin vielä käydä tekemässä viimeiset ostokset, joista myöhemmin tosiaan lisää. Olimme hyvissä ajoin lentokentällä ja koneessakin sujui kaikki stressittömästi aina siihen asti, kun perämies kertoi, että Helsinki-Vantaan kentällä on kenttähenkilökunnan yllätyslakko. Se tarkoitti sitä, että lentokoneemme ei pysähtynytkään tuubiin jättämään matkustajia pois, vaan jatkoi suoraan hyvin kauas hangaarin suuntaan siihen paikkaan, jossa se tuli viettämään yönsä. Meille oli onneksi bussikyyditys terminaaliin. Yksi yksinäinen lentokenttätyöntekijä purki laukkuja koneesta "junaan", jolla ne kuljetetaan terminaaliin. Olimme varmoja, että nyt menee kauan ennen kuin saamme laukut, kun näimme odotusaulassa kahden aiemman lennon matkustajia odottelemassa. Mutta ei siinä mennyt kuin reilu puolisen tuntia, kun molemmat laukut olivat taas meillä. Kaikki hyvin siis!

Tähän loppuun lisään kuvat aivan ihanista vanhoista valokuvista, jotka ostin kirpputorilta. Näitä katsellessa kyllä miettii, mitä kuvien ihmisille tapahtui ja millaisia he olivat. Mielikuvitus alkaa laukata... Olisin halunnut penkoa kuvia vielä pidempään ja ostaa jokusen lisää, mutta osuin valokuvalaatikoille juuri, kun myyjä oli alkanut jo pakata kamppeita pois. Seuraavalla Pariisin reissulla sitten lisää!

 
Papa, je pose (Isi, minä poseeraan).


Madeleine, Juliette & Marguerite Malapert.


Suloiset veljekset, oletan, joiden nimiä ei kuvasta löydy.


Jeanne et Stéphanie.


Tyttönen, josta ei kerrota tarkemmin.


Souvenir de ta petite amie Blanche. 28 Octobre, 1915.
Toisin sanoen "muisto pikkuystävältäsi Blanchelta".

torstai 14. tammikuuta 2010

Pieni korupäivitys ennen matkaa

Viimeinen ilta ennen matkaa. Tässä joutuu ihan jännäämään, että ehtiikö Pariisissa lennonjohtajien kaksipäiväinen lakko tosiaan loppua perjantaiaamupäivän aikana, kuten on puhuttu. Me olemme De Gaullen kentällä iltapäivällä ja toivomme, että edellisten lakkopäivien tuoma mahdollinen sekasotku olisi jo setvitty siihen mennessä.

Toinen jännäämisen aihe on lumi. Tällä viikolla Pariisissa on ollut kuulemma viitisen senttiä lunta, mikä sotkee koko kaupungin täysin (!). Sikäläiset kitkarenkaat kun ovat meidän kesärenkaidemme tyyppiset ja ajotyylikin tempoltaan hiukkasen vauhdikkaampi. Onneksi siellä on luvattu lämpötilat plussan puolelle, joten lumi kyllä sulaa nopeasti poiskin.

Olen jopa pakannut suurimman osan kamppeista, mitä ei ole tapahtunut vuosikausiin matkaa edeltävänä iltana tähän aikaan. Yleensä harrastan sijaistoimintoja mahdollisimman myöhään ja alan kiireellä pakata laukkuja joskus kahdelta aamuyöllä. Sehän tietenkin tarkoittaa, että lähden reissuihin aina todella väsyneenä, kun edellinen yö on mennyt pakatessa. Tällä kertaa EN! Tosin olen valvonut parina yönä muuten vaan lasten heräillessä ja pesukoneen lingotessa, joten univelkaa on joka tapauksessa jonkun verran.

Kaipailen kovasti korujen tekoa. En ole ehtinyt tämän vuoden puolella kyhätä kuin yhden korun, josta kuvaa ei ole vielä. Olin myös haaveillut tekeväni korun vuorikristallista ja hopeasta itselleni nimenomaan matkalle, mutta aika ja jaksaminen iltaisin ei ole oikein riittänyt. Joulun tienoilla oli kuopus sairaana, uudesta vuodesta eteenpäin esikoinen ja minä vielä viime viikollakin. Olen siis lähinnä istunut telkan ääressä ja korkeintaan kirjoittanut To do -listaa matkaa varten. Mutta laitan tässä haikaillessa kuitenkin isomman kuvan kuukauden korusta. Se on tehty jo kesällä rodoniiteista, joissa on kellertäviä raitoja turkoosista sekä rodoniittidonitsista.



Kaula- ja rannekoru (50 ja 17,5 cm) sekä korvakorut (ei kuvassa) Viisasten elvyttävä kivi.
Rodoniittia kuvattiin jossain viisasten kiveksi, mutta myös emotionaaliseksi tasapainottajaksi sekä elvyttäväksi. Siitä korun nimi. Pienet rodoniitit ovat sekamelska rodoniittia ja turkoosia, joka näissä helmissä ilmenee keltaisena. Korunosat hopeoituja.

Olen siis matkalla maanantai-iltaan asti. Seuraavaa blogipäivitystä voi odotella varmaankin vasta loppuviikosta, ellen sitten yllätä itseänikin. : ) Mukavaa viikonloppua kaikille!

maanantai 11. tammikuuta 2010

Korut mukaan Pariisiin!

Koettakaa kestää, pää on nyt täynnä Pariisia, eikä tyhjene ennen kuin siellä on käyty! Ajattelin ottaa mukaan matkalle joitakin omia korujani, tietenkin. Laitan tässä kuvat niistä, joita en ole vielä täällä esitellyt. Täysin varma en vielä ole koruvalinnoista, mutta tässä pari vaihtoehtoa.

Loppukesästä tilasin nettikaupasta Annika Larssonin Ihanat korut -kirjan. Olin hiukan pettynyt kirjan sisältöön ja koruihin, mutta mukaani poimin kuitenkin idean kieputetuista sydämistä. Ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa valmis koru sydämellä varustettuna on tässä. Metallinvärisestä langasta kieputettu sydän odottaa vielä nauhaansa. Olen käyttänyt tätä aika paljon jo.


Kaulakoru 44,5 cm Sydämellä.
Mustaa metallilankaa, makeanvedenhelmiä, mustaa nahkanauhaa ja alumiininvärisiä helmiä. Hopeoidut korunosat.

Jostain syystä olen mustalla linjalla näköjään tänään. Korusetti, jota harkitsen myös mukaan otettavaksi, syntyi marraskuussa erään sukulaisen hautajaisiin. Äitini enoa muistellen, tässä on Suruvaippa.


Kaula- ja rannekoru (47 ja 18,5 cm) sekä korvakorut Suruvaippa.
Mustaa akaattia kahdessa koossa, hopeoidut kalotit (onko niiden nimi kalotti?) sekä välihelmiä. Hopeoidut korunosat.

Yksi vaihtoehto on myös tämä marraskuussa tekemäni koru, johon halusin upottaa sisareltani saamani kyyneleenmuotoiset lasihelmet ihanan herkullisten väristen jaspishelmien kanssa. Valokuva ei tee oikeutta herkkuhelmille, joiden väritys tuo mieleen marmoroidun suklaaan (oi, jos sellaista saisikin).


Kaulakoru (43 cm) Marmorisuklaata.
Isot helmet punaista jaspista (red spider web jasper), välissä kyyneleen muotoisia lasihelmiä ihanassa helmiäismaitokahvin värissä, sekä pieniä pronssinvärisiä lasihelmiä. Korunosat kullatut.

Voi olla, että reissuun mukaan lähteekin jotain aivan muuta, koska en ole päättänyt vielä vaatetustakaan. Ehkä ehtisin vielä tehdä jotain uuttakin!

sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Muita suunnitelmia Valon kaupunkiin

Lähdemme Pariisiin perjantai-illaksi ja lennämme takaisin maanantaina iltapäivällä. Vietämme siis kolme yötä tuossa mielestäni maailman kauneimmassa kaupungissa. Vaikka on talvi, eikä vehreyttä tarjolla, luojan kiitos, Pariisissa on aina sen rakennukset, kadut ja monumentit, jotka ovat aina yhtä kauniita. Pariisi myös elää tuon Valon kaupunki -nimityksensä mukaisesti, sillä monumentit, nähtävyydet, useat rakennukset on valaistu pimeällä upeasti. Toivon siis äidin ja siskon saavan jonkinmoisen käsityksen kaupungista, vaikka talvi onkin ja käytämme ostoksiin leijonanosan matka-ajasta.

Perjantai-iltana suunnitelmat eivät ole kummoiset, sillä paljon riippuu siitä, kuinka ajallaan pääsemme hotelliin. Toistaiseksi ajatus on käydä ruokakaupassa Monoprix'ssa hakemassa hotellihuoneeseen jotain syötävää ja juotavaa (miksei samalla ne pari samppanjapulloa tuliaisiksi) ja samalla reissulla ehkä piipahdamme C&A:ssa tekemässä lastenvaateostokset. Sitten illallinen jossain hotellin lähistöllä ja rauhallinen loppuilta hotellissa mitä parhaassa seurassa.

Lauantaiaamuna lähdemme ostoksille ensin Marais'n suuntaan, syömme jossakin hyvän lounaan ja sitten jatkanemme La Défensen kauppakeskukseen. Palatessamme sieltä poikkeamme hyvän ystäväni luo lasilliselle ja tapaamme hänen miehensä ja kaksi pientä tytärtään (3 v. ja 8 kk). Sen jälkeen jatkamme neljän kesken hotellillemme viemään ostokset ennen illallista. Rauhallinen, mutta hedelmällisten keskustelujen ilta naisten kesken lienee tiedossa, ihanaa!

Sunnuntaina on kirpputori- ja nähtävyyspäivä. Ensin suuntaamme etelä-Pariisiin Porte de Vanvesin metroasemalle ja sieltä kirpputorikortteliin. Aikamme siellä kuljettuamme on tietysti taas lounaan aika, ja pyrimme ottamaan siitä kaiken irti. Otamme myös lunkisti, jotta toivumme lauantain ostosrupeamasta. Ja pitäähän loman tuntua myös lomalta, jolloin ei ole kiire mihinkään. Nähtävyyksien suhteen olen kysellyt äidiltäni ja siskoltani, että mitä he haluaisivat nähdä, mutta Pariisissa on niin valtavasti katsottavaa, että vaikea on päättää.

Itse ajattelin suositella Eiffel-tornin (La Tour Eiffel) sijaan Riemukaarta (L'Arc de Triomphe) Charles de Gaullen aukiolla (Place de Charles de Gaulle). Sinne ei ole yleensä jonoa ja sieltäkin näkee hyvin Pariisia 50 metrin korkeudesta. Paljon riippuu tosin säästäkin. Jos on kipakka pakkanen ja tuulee, ei missään ulkona korkealla ole erityisen nautinnollista, ei edes Pariisissa. Olisi kuitenkin hienoa päästä Riemukaaren päälle, sillä sen paikka on visuaalisesti mielenkiintoinen, sillä sen ympäriltä lähtee säteittäin 12 katua eri suuntiin, se kaikkein kuuluisin, Avenue des Champs-Élysées, mukaanlukien. Champs-Élysées'n toisessa päässä näkyykin Concorden aukio (Place de la Concorde), jolla seisoo kuuluisa obeliski. Kun katsoo vastakkaiseen suuntaan, kauempana häämöttää La Défensen kulmikas, moderni kaari, La Grande Arche. Riemukaarelta näkee myös ympäri Pariisia ja muitakin korkeita maamerkkejä, kuten Eiffelin. Sen tosin näkee käytännössä kaikkialta keskustasta...

Riemukaarelta on sitten hyvä lähteä kävelemään uljaan leveää Champs-Élysées'tä pitkin ja katsella maailman menoa. Ikävä kyllä tuo kuuluisa katu ei ole enää pariisilaisten suosiossa, vaan turistien ja taskuvarkaiden. Kun aikanaan siellä useinkin kävin, paikka tuntui turvalliselta vielä iltaisinkin metroasemavinkkelistäkin, mutta kuulin ystävältäni joitakin vuosia sitten, että metroasemat (kadun varrella on useita) ovat nykyään rauhattomampia iltaisin, eivätkä pariisilaiset itse viihdy kyseisellä kadulla enää.

Toinen paikka, jossa haluaisin käydä tällä visiitillä on Montmartren kukkula. Siellä sijaitsee myös Sacré-Coeurin basilika (Basilique du Sacré-Coeur), jonka portailta näkee yli koko Pariisin. Montmartrella on paljon pikkukatuja, aukioita ja kujia, myös turisteja, kuten kaikkialla Pariisissa, sekä kahviloita, joissa 1900-luvun alussa istuskelivat monet Montmartrella asuvat ja työskentelevät, kuuluisat taidemaalarit, kuten Claude Monet, Vincent Van Gogh, Amedeo Modigliani, Auguste Renoir ja Henri de Toulouse-Lautrec.

Montmartrella olisi mukava käydä pitkästä aikaa myös sen vuoksi, että eräs ihana hyvän mielen elokuva on kuvattu paljolti siellä. Kyseessä on tietenkin Amélie. Voisimme poiketa crème bruléelle kahvilassa, jossa Amélie työskenteli (Café des Deux Moulins, 15 rue Lepic), vaikka todellisuudessa sisäkuvaukset tehtiin jossain päin Saksaa. Saa nähdä, mitä ehdimme ja mitä sääherra meille lupaa. Jos sataa räntää ja tuulee luihin ja ytimiin, voi olla, että harrastamme enemmän sisäkäyskentelyä vaikkapa museoissa.

Muuten museokäyntejä emme todennäköisesti tällä kertaa tee, ellei joku mielenkiintoinen museo osu matkan varrelle suunnittelematta. Ehdotin alunperin, että olisimme poikenneet Picasso-museossa, kun käymme ostoksilla Marais'ssa, mutta ilmeisesti sieltä on kasa tauluja juuri nyt Ateneumissa näyttelyssä, joten ehkä jätämme sen väliin. Olen käynyt siellä aiemmin, joten minun osaltani se ei ole kovin suuri menetys.

Sunnuntai on siitä mukava päivä, että kirpputorin jälkeen menemme sinne, minne huvittaa ja otamme rennosti. Ehdottomasti jossain välissä pitäisi saada pysähtyä kunnon kreppikioskilla nauttimassa sekä suolainen että makea kreppi. Sen jälkeen ei tosin pysty tuntiin liikahtamaankaan, että ehkä kannattaa valita vain toinen niistä. Illalla käynemme jossakin syömässä ja kävelemässä, ja vietämme iltaa mukavasti. Maanantaina meillä on vielä yli puoleenpäivään tehdä vaikkapa viimeiset ostokset tai käydä pitkällä lounaalla jossain mukavassa paikassa.

Katsottavaa jää äidilleni ja siskolleni aivan hurjan paljon, sillä vaikka olen viettänyt aikaa Pariisissa paljon, joka kerta silti löydän jotain uutta, mitä en ole ennen nähnyt tai missä en ole ennen käynyt. Se on todella upeaa, sillä minun on NIIN helppo palata Pariisiin, kun kulkeminen on helppoa, löydän sieltä lempparikauppani ja tiedän minne mennä, mutta samalla voin myös eksyä uusille urille ja käydä paikoissa, joita en ole ollenkaan vielä nähnyt. Minulla on näkemättä edelleen muun muassa Pariisin kuuluisat viemärit...

Shoppailusuunnitelmia Pariisiin

Tänään on enää viisi päivää kovasti odottamaani Pariisin lomaan. Lähdemme äitini ja siskoni kanssa ensimmäistä kertaa yhdessä ulkomaille miesten ja lasten jäädessä kotiin. Syksyllä tuli Blue1:ltä niin hyvä tarjous, että oli pakko tarttua. Olisimme päässeet myös Kuusamoon samalla lentolipun hinnalla, mutta jostain syystä valitsimme Pariisin... : )

Reissu on ensimmäinen Pariisiin äidille ja siskolle, minulle aika mones. Silti sinne on aina yhtä ihanaa mennä, vaikka talvella kaupunki näyttää toki melkoisen erilaiselta kuin muulloin. Viimeksi talvella olen ollut valon kaupungissa vuonna 1994, kun vietin siellä kevätlukukauden opiskelijavaihdossa. Silloin talvi oli leuto ja opin muun muassa, että pariisilaisilla naisilla oli käytössään jotakin minulle täysin uutta: talvikorkokengät. Tämä suomalaiselle hämmästyttävä juttu on siis muuten täysin normaalin korkokenkä, mutta pohja on paksumpi, vaikkapa sentinkin paksu. Silloin platform-kengät EIVÄT siis olleet muodissa. ; ) No, aikani ihmeteltyäni lopulta itsekin kävelin talvikorkokengissä ja hyvin tarkeni. Lunta ei sinä talvena ollut yhtään ja pakkastakin korkeintaan yksi aste.

Tänä talvena on toisin, sillä tuntuu kaikkialla Euroopassa olevan melkoisia pakkasasteita. Toivon ilmojen lauhtuvan kuitenkin ensi viikonloppuun mennessä, jotta tarkenen villakangastakilla paikan päällä. Jostain syystä en halua matkustaa Pariisiin toppatakissa! Korkokengät tosin jätän suosiolla kotiin, sillä Pariisi tarkoittaa myös kilometrien ja kilometrien tarpomista jokaikinen päivä, jolloin matalat, hyvin sisäänajetut kengät ovat parhaat. Aion ottaa matalakantaiset talvisaappaani mukaan, ja ehkä hotelliaamiaisia ym. varten toiset kengät. En ylipäänsä pysty enää käyttämään kuin korkeintaan neljän sentin korkoja, joten tyylistä joutuu tinkimään aina sen verran.

Tällä reissulla erityinen tarkoitus on hyödyntää Pariisin talvialennusmyyntejä. Ranskassa säädellään alennusmyyntikausia lain avulla ja niinpä vuodessa on tasan kahdet alennusmyynnit, tammikuussa ja heinäkuussa. Päivämäärät määrätään erikseen joka vuodelle, ja niinä aikoina kaikkialla on ale. Tänä vuonna ne alkoivat viime keskiviikkona ja ovat onneksi vielä voimissaan, kun me pääsemme paikan päälle.

Ensisijaiset ostostoiveeni ovat:
1. Kenkiä monta paria. Syyssaappaat, toimistokäyttöön sopivia kenkiä, tennarit, ehkä jotkut juhlakengät ja ja ja...

Jalkani ovat kapeat ja normaalipituiset, jolloin suomalainen lesti jää usein liian leveäksi. En esimerkiksi pysty useimpia Suomessa myytäviä pistokkaita käyttämään, koska ne eivät pysy jalassa. Niinpä olen jo vuosikausia ostanut joka Euroopan matkalta mahdollisuuksien mukaan kenkiä niin monta paria kuin vaan olen kyennyt ja kuinka niitä on löytynyt.

Viime kesäkuussa teimme juuri Pariisiin mieheni kanssa paljon odotetun viikonloppumatkan ja ostin reissulta neljä paria kenkiä. Mutta enpä ole ostanut yhtään kenkiä Suomesta koko vuonna! Niin, ja mainittakoon, että monet ihanat kengät olen joutunut antamaan rakkaalle siskolleni, koska jalkani kasvoi raskauksien myötä puoli numeroa. Siispä melkein koko kenkävarastoni menee uusiksi. Ja se käy kalliiksi. : (

Olen yleisesti ottaen kenkien suhteen melko vaativa ja nirso, osin ongelmallisen jalkani takia, osin laaduntavoittelun takia. Ostan vain kenkiä, jotka ovat nahkaa ulko- ja sisäpuolelta. En ole koskaan ymmärtänyt kenkiä, jotka ovat ulkopuolelta nahkaa ja sisäpuolelta jotain keinomateriaalia. Eihän se kenkä hengitä kunnolla, eikä muotoudu oman jalan mukaan ja hiostaa aivan eri tavalla! Tämä sitten tarkoittaa tietenkin sitä, ettei kenkäostosreissuillani koskaan pääse viidellä kympillä. No, en ole onneksi mikään Imelda Marcos, vaikka mieheni joskus kummasteleekin kenkäparien määrää. Voin kertoa, että minulla ei ole mitenkään mahdottoman paljon kenkiä, miehelläni ei vain ole tässä asiassa suhteellisuudentajua. ; )

Pariisissa lempikenkäkauppani on San Marina, jossa on suuri valikoima sekä viimeisen muodin mukaisia kenkiä (eivät minua varten) ja klassisempia (enemmän minua). Kauppa löytyy Forum des Halles -kauppakeskuksesta sekä La Défensen Les Quatre Temps -kauppakeskuksesta ainakin. Jälkimmäisessä en ole koskaan käynyt, mutta tällä kertaa olemme sinne menossa.

2. Kosmetiikkaa. Erityisesti Lancômen ripsiväri.
Nämä todennäköisesti ostan Helsinki-Vantaan lentokentältä menomatkalla, sillä se on ilman muuta edullisempi paikka kuin vaikkapa Pariisin lentokenttä. Sisareni tosin teki taustatutkimusta netissä ja löysi tietoa, että Pariisissa olisi vaikkapa Lancôme jopa 30% edullisempaa kuin Suomessa. Lentokentällä se on joskus ollut noin 25% edullisempaa. En ole vuosikausiin ostanut ripsiväriäni Suomesta, vaan olen aina laivalla ja lentokentällä käydessäni ostanut pikkuisen varastoon, jolla sitten olen pärjännyt muun muassa tämän hoitovapaa-ajan, jolloin en ole matkustellut niin paljon kuin aiemmin.

3. Samppanjaa. Edullista sellaista.
Hotellimme on lähellä isoja tavarataloja, Galeries Lafayettea ja Printempsia. Siellä lähellä on myös erittäin suuri Monoprix, ruokakauppa, josta viime kesäkuussa ostimme pari pulloa samppanjaa hintaan 10e ja 13e. Ensimmäinen oli alennuksessa. Ranskassa on hurjasti pieniä samppanjataloja, joiden tuotteet eivät koskaan eksy Alkon valikoimiin, koska niiden vuosittain tuottama määrä on hyvin pieni. Toki isojen samppanjatalojen parhaat juomat ovat varmasti laadullisesti tasaisimpia ja erityisen hohdokkaita, mutta jo se, että juoma on samppanjaa on tietty tae laadusta. Perussamppanjaakin on nimittäin ikäännytetty 1,5 - 2 vuotta tynnyrissä ja se on taatusti valmistettu samppanjametodilla. Ei siis mitään esansseja, joihin on lykätty hiilidioksidia perään...

4. Laukkuja. Nahkaisia.
Olen aina pitänyt erityisesti laukuista. Melkein joka kerta tuon jonkun laukun mukanani matkoilta. Tälläkin reissulla toivon löytäväni jonkun ihanan nahkalaukun, toivottavasti alennuksesta.

5. Lastenvaatteita. Edullisia.
Ranskassa on aivan ihania lastenvaatteita, mutta helposti kalliita. Olen itse ostanut jo neljän vuoden ajan paljon vaatteita postimyynnistä Kiabista, jossa perushinta jo on edullinen ja "hullujen päivien" aikana välillä uskomattoman halpa. Monista tyttöjen takeista olen maksanut vaikkapa 12,50e. No, nyt me emme kuitenkaan yritäkään etsiä ranskalaisia lastenvaatteita, vaan käymme englantilaisen C&A-ketjun kaupassa Boulevard Haussmannilla, vastapäätä isoja tavarataloja. Yleensä olen käynyt Montparnassen myymälässä, mutta viime reissulla huomasin saman liikkeen olevan hotellimme lähellä, joten sinne sitten. Tässä ketjuliikkeessä olen käynyt myös Amsterdamissa ja sisareni Berliinissä. En ole ostanut sieltä muuta kuin lastenvaatteita. Niissäkin kauneimmat vaatteet ovat alle 80-senttisille, mutta toivon jotain käyttövaatetta löytyvän isommillekin lapsille.

6. Kasmirneule.
Haluaisin löytää kasmirneuleen työelämää varten. Olen kauan haaveillut lämpimistä villaneuleista, jotka EIVÄT karvastelisi, ja vihdoin tajusin ostaa suht edullisen Stockmannin oman merkin Globalin kasmirneuletakin. Ihanan pehmeä ja lämmin, eikä karvastelusta tietoakaan, vaikka pitäisi pelkkää ihoa vasten!!! Olen käyttänyt sitä jopa päivisin lasten kanssa ulkoillessa toppatakin alla. Minun käytössäni kasmirneule ei ole "hieno", vaan käyttövaate. Kunpa löytäisin sellaisen Pariisista, muttei mielellään sikakalliilla hinnalla. Tämä voi tietenkin olla turha toivo. En kuitenkaan ole valmis laittamaan neuleeseen satoja euroja, joten sinne jää sitten pöydälle, jos on liian kallis.

Ylipäänsä vaatteita en itselleni haikaile, sillä vaatteiden kokeilu Pariisissa koossa 42-44 on hiukan masentavaa. Dimin sukkahousuja olen ostanut usein varastoon. Mieluummin ostan sitten jotain asusteita, vaikkapa vaalean kaulahuivin. Sisareni, joka on selkeästi hoikempi kuin minä, löytää varmasti kaikenlaista ihanaa vaatetta mukaan! Myös miehille Pariisi on upea shoppailupaikka ihan perusvaatemielessäkin. Miestenvaateliikkeitä on niin paljon. Mieheni löytää aina vuoden vaateostokset sieltä ja päätyy ostamaan enemmän kuin minä. Lupasin tuoda hänelle pari pitkähihaista t-paitaa Celiosta.

On muuten outoa jo ajatella vähän töihinpaluuta ostosmielessä. Olen ollut yli neljä vuotta kotona lasten kanssa, eikä koko aikana ole ollut tarvetta yhden yhdelle housupuvulle. Toki juhlavaatteita on tarvittu erinäisissäkin ristiäisissä tai häissä, mutta muuten olen kyllä ollut aika lailla pihahousulinjalla kaikkina vuodenaikoina. Useimmat kotivaatteeni ovat ruotsalaisista ketjuista tai urheiluvaatekaupoista. Siistimpiä vaatteita ei niin usein tarvitsekaan, vaikka niitäkin tietenkin on. Kaupassakin olen farkku ja tunika -linjalla enemmän, joten aika vähillä vaatteilla sitä pärjää. Huono puoli on tietenkin, että kilojen kertyessä, olen joutunut ostamaan kaikensorttisia vaatteita isompina, enkä tietenkään puhu äitiysvaatteista. No, ehkäpä vuosi 2010 tuo siihenkin asiaan jotain muutosta.

Myöhemmin lisää siitä, mitä muuta kuin onnistuneita ostoksia tältä Pariisin reissulta toivon.

perjantai 8. tammikuuta 2010

Noo-o onkos tullut keeeesä nyyyt taaalven keskelle

Tänään esittelen kesään liittyviä koruja. Mikäs sen hauskempaa kuin muistella ihanaa, aurinkoista, kuumaa, pitkää viime kesää, kun mittari näyttää -16 astetta pakkasta! : )

Ensimmäisen kaula- ja rannekorun tein alkukesästä intiaanikesää odotellessa ja toivoessa. Pidin korusetistä paljon ja sitä tuli pidettyä melko paljonkin. Tarvikkeet ostin Beads Directista, jossa tykästyin erityisesti ihanaan, kiiltävään riipukseen.


Kaula- ja rannekoru Intiaanikesä.
Kaulakorun riipus Intian akaattia (natural), jonka kiilto ei pääse kuvissa lainkaan oikeuksiinsa. Helmet punaista jaspista (red habbit jasper, mitä habbit tarkoittaakaan) ja hopeoituja välihelmiä. Koru on ihanan lyhyt, vain noin 40 cm. Rannekoru on tehty joustavaan, läpinäkyvään vaijeriin.


Tähän koruun tuo istuva daamipatsas sopii aika hyvin...

Toinen koruni on heinäkuulta, jolloin sain omaa kesälomaa peräti kolmen yön verran. Mieheni lähti juuri tätä tarkoitusta varten lasten kanssa isänsä luo pariksi yöksi, ja lopulta jäi vielä kolmanneksikin (heillä oli niin kivaa ja minulla myös)! Olin erittäin kiitollinen tuosta omasta ajastani. Tein heti ensimmäisen iltapäivän aikana kaksi kaulakorua, kaksi rannekorua ja korvakorut! Järjestelin kyllä myös uuteen uskoon eteisen kaapit ja vaatehuoneen myös, sillä se oli projekti, josta olin haaveillut pitkään, mutta jota ei lasten kotona ollessa voinut tehdä. Korutarvikkeeni olivat koko "lomani" ajan keittiön pöydällä levällään, että pääsin heti käsiksi niihin, kun inspiraatio iski. Ihanaa!

No, harhauduin vähän, kun muistelin tuota ihanaa kotiäidin lomaa... Joka tapauksessa, tämä koru on turkoosi. Sitä väriä en ollut tätä ennen koskaan itselläni käyttänyt, edes koruissa, ja olin hyvin yllättynyt, että tein korut itselleni. Mutta pidän niistä paljon. Kaulakorun riipus on äidin Egyptistä alabasteritehtaalta tuoma kevyt, jostain helposti raaputettavasta materiaalista tehty "skarabee", joka oli pyörinyt korurasiassani monta vuotta. Onneksi keksin sille paikan viimein!


Kaula- ja rannekoru (54 ja 18 cm) Moderni skarabee.
Kuva on rakeinen ja huono, ikävä kyllä. Riipuksen lisäksi käytössä oli prosessoituja turkooseja (chalk turquoise) ja rodoniitteja keltaisella turkoosiraidalla. Valitsin punertavien rodoniittien joukosta eniten keltaiset helmet tähän koruun. Kukkahelmet ovat korumetallia ja Sinellistä. Korunosat ovat osin hopeoituja, osin korumetallia. Tämän korun olen ajatellut sitoa uudestaan, sillä vaijeri on kiinnityshelmen ja lukon välillä jotenkin löystynyt.

Näillä eväillä ulos palelemaan... : )

Viilattavaa vuodelle 2010 - Osa 3

 Kolmas kehotukseni itselleni on hyväksi erityisesti lapsilleni ja ajoittain myös miehelleni. : )

3. Laske välillä kymmeneen.
Tämä liittyy tietenkin lapsiin. Jos olen nukkunut huonosti tai vähän, tai sattuu olemaan huono aika kuukaudesta, pinna on ehdottomasti lyhyempi kuin tavallisesti. Jos sen päälle olen pyytänyt nelivuotiastani ensin viisi kertaa nätisti ja kolme kertaa tiukemmin tekemään tai olemaan tekemättä jotain, yleensä siinä vaiheessa karjun ja lujaa. Joskus karjaisen jo nätisti sanomisen jälkeen. Se ei ole mielestäni oikein, ja pyydän kyllä joka kerta anteeksi huutamista. En tosin pyydä anteeksi komentamista aiheesta, mutta kyllä sitä aikuisen ihmisen pitäisi pystyä lasta komentamaan huutamattakin.

Tämän vuoksi kehotan itseäni yrittämään pysähtyä laskemaan kymmeneen ennen kuin räjähdän. En ole vielä koskaan sitä muistanut tehdä, mutta joskus olen kyllä kiristellyt hampaitani jalkaa polkien ja kääntynyt eri suuntaan hetkeksi.

Itseäni oikein hävettää, että mikä kumma siinä on, kun pieni ihana lapsoseni saa välillä kiukkuni kiehumaan niin kovasti tuiskahtaen, että tulee huudettua. Onneksi en sentään koskaan suuttuessanikaan lapsiani nimittele, enkä kiroile, jos "hemmettiä" ei lasketa (en suostu laskemaan sitä kirosanaksi, koska se ei edes varsinaisesti auta, kuten useimmat voimasanat). Silti tuo huutaminen harmittaa itseäni vietävästi. Millähän siitä pääsisi irti; ideas anyone?

Onneksi silloin, kun olen vähemmän väsynyt, pinnaa riittää välillä todella pitkään ja jaksan pienen kiukuttelua kärsivällisesti ja lohduttaen, etenkin, jos tiedän sen johtuvan väsymyksestä, nälästä, tylsistymisestä tms. Mutta se käytös, joka on aivan selvästi lapsen puolelta rajojen paukuttelua ja ärsyttämistä (juu-u, kyllä nelivuotiaskin jo osaa painella sopivia nappuloita, että äiti tai isi menettää malttinsa), saa kyllä pinnan palamaan hyvin paljon helpommin.

Itse olen miettinyt myös sitä, että jos saman päivän aikana lasta on jo vaikkapa kymmenen kertaa tullut ohjattua nätisti ja tiukemmin eri asioista, niin itselläni ärtymys tuntuu kumuloituvan, kunnes se yhdestoista kerta aiheuttaa räjähdyksen. Lapsen kannalta tilanne on täysin toinen. Ne aiemmat kymmenen kertaa ovat todennäköisesti unohtuneet jo ajat sitten ja yhdestoista kerta, joka aiheuttaa äidillä kiukunpurkauksen, tulee varmasti täytenä yllätyksenä lapselle ja tuntuu siten epäoikeudenmukaiselta. Minulle on aina ollut tärkeää oikeudenmukaisuus, joten todellakin haluaisin oppia luovimaan ärtymyksen syövereistä ulos ilman karjaisua.

Joskus annan itselleni synninpäästön tässä asiassa sen vuoksi, että sellainen minä olen; temperamentti kuohahtaa helposti, mutta laskee aivan yhtä nopeasti. Pitäisikö minun yrittää esittää lapselleni jotain muuta? Ei minun mielestäni. Se, että esittää muuta, on asia, jonka lapsi kyllä huomaa ja todennäköisesti tulkitsee sen oikeaksi tavaksi elää. Olisi hirveää "tuomita" lapsi fasaadielämään pienestä alkaen. Ja kyllä lapsenkin pitää oppia ymmärtämään, että kun tarpeeksi ärsytetään, lempeinkin ihminen suuttuu. Silti koen huutamisen vääräksi tavaksi kasvattaa, vaikka monessa muussa lastenkasvatukseen liittyvässä asiassa tunnen olevani oikeilla raiteilla rakastamisen ja rajojen asettamisen linjalla.

sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Korupiristysruiske itselleni

Tässä on mennyt mietinnät niin syvällisiksi, että ehdottomasti tarvitsen korupiristystä tähän väliin. Tein tuossa pari päivää sitten jopa ensimmäisen korun sitten marraskuun. Siitä tuli nimeltään Comme des eméraudes au glacier, mikä tarkoittaa "Kuin smaragdit jäätiköllä", vaikka pitkulaiset lasihelmet, joita käytin, ovat turkooseja! Tietyssä valossa koru on tosiaan täynnä vihreää höystettynä hopealla ja kirkkailla foliolasisydämillä (niistä tuo jäätikkö).

Ikävä kyllä korun kuvaamiseen saattaa mennä vielä hetki, joten mennee vielä pidempi hetki ennen kuin saan sen tänne näytille. Ajattelin tehdä sille vielä kaveriksi rannekorunkin, ja jos oikein innostun, niin ehkä korviksetkin.

Mutta, siis piristääkseni itseäni, katselin korujani ja mietin, että nyt tarvitaan keveyttä ja heleyttä vanhempien korujen edustajaksi tänään. Siispä tässä tulee ensimmäinen makeanvedenhelmistä tekemäni kaula- ja rannekoru. Olen kyllä miettinyt korun purkamista, sillä jotenkin en onnistu tykästymään tuohon hopeoituun aaltoputkihelmeen. Pidin koruja alussa jonkun verran, mutta nyt ne ovat jääneet muiden, itseä enemmän miellyttävien korujen, jalkoihin.


Kaula- ja rannekoru (43 cm ja 18 cm) Helmeilevän herkkä.
Makeanvedenhelmiä kahta kokoa, hopeoituja putki- ja muita helmiä. Hopeoidut korunosat.

No, vastapainoksi pitää tietenkin laittaa tämänhetkinen lempikorusettini, josta pidän kovasti, vaikken osaa sanoa, miksi. Se ei ole mikään erikoinen, mutta ehkä se täyttää hyvin arkikorutarpeeni, kun harvemmin käyn kuitenkin viihteellä. Toki korun viesti "Imagine" on viesti itselleni, että kannattaa unelmoida ja kuvitella, koska joskus unelmatkin toteutuvat.


Kaula- ja rannekorut (41,5-46,5 cm ja 19 cm) sekä korvakorut Kaunis arki - lila sarja.
Violetteja makeanvedenhelmiä, vaalea ametisti ja burgundisävyisiä Swarovski-biconeja,
siemenhelmiä, viininpunaisia pieniä lasihelmiä puretusta korustani, rannekorussa magneettilukko ja varmuusketju, kaikki korunosat hopeoitu.
Korussa lyhyt ketju pidennysvaraksi.

Viilattavaa vuodelle 2010 - Osa 2

Kehotukset vuodelle 2010 jatkuvat. Tällä kertaa viilausta tarvitsisi sisäinen minäni.

2. Pidä parempaa huolta sisäisestä minästäsi.
Tämä kehotus liittyy tunnesyömiseen ja itsensä hyväksymiseen. Koska aikuisiällä tavakseni on hiipinyt herkuttelu, kun minulla on tylsää, kun olen kiukkuinen, kun olen apea, kun haluan keskellä päivää jotakin aivan omaa, jota en jaa lasten kanssa, kun haluan palkita itseäni henkisesti väsyttävän päivän jälkeen ja niin edelleen, se on erityisesti ongelma yhdistettynä kotiäitiyteen. Missään ei ole helpompaa herkutella itsensä hyllyväksi kuin kotona lasten kanssa ollessa!

Töissä ollessani minulla oli 1,5 litran vesikannu työpöydällä ja pidin huolta, että se oli tyhjä kotiin lähtiessä. Join töissä usein vihreää teetä ilman makeutusta, ja se oli ihanaa. Nyt minulla on se huono karma teekupposten kanssa, joten en enää viitsi nähdä vaivaa niiden tekemisessä, kun joudun kuitenkin ne kippaamaan viileänä tai kylmänä. Töissä ollessani myös kävin useimmiten syömässä ruokalassa, jossa oli pilvin pimein jonkun muun pilkkomia salaattitarpeita, aina jotakin keittoa, aina useampi ruokalaji ylipäänsä ja ruokarauha niiden nauttimiseen. Päivän lounasruokailu oli siis huomattavasti mukavampi kuin täällä kotona. Eikä tullut napsittua suklaata pitkin päivää, kun oli paljon töitä tehtävänä!

Tuollaisten käytännön asioiden lisäksi lohtusyömiseeni vaikuttaa myös se, että niin kivaa kuin minulla täällä kotona lasten kanssa useimmiten on, kyllä se on henkisesti hieman väsyttävää olla aamusta iltaan käytettävissä, omat tarpeet taustalle työnnettynä, ja lähinnä siinä äidin roolissa. Niin kauan kuin en käy töissä, yksi minäni puoli, se nainen, alainen, kollega, on talviunessa. Yksi rooleistani on siis minimoitu toisen roolin hyväksi. Olen sen hyväksynyt, sillä tämä kotonaolo on tärkeä valintani ja seison täysin sen takana. Sillä vain on omat varjopuolensa, kuten kaikilla asioilla tuppaa olemaan.

Tuon yhden roolin poissaollessa uskon, että siksi nämä pienet omat jutut, kuten korujen teko ja blogin pito ovat niin tärkeitä henkireikiäni, joiden avulla voin toteuttaa itseäni täysin omana itsenäni, enkä pelkästään äidin roolin kautta. Tilanteeni on kuitenkin väliaikainen, enkä ole hädissäni - vielä.

Toki tapa reagoida syömällä erilaisten tunteiden ottaessa vallan on ollut minussa jo ennen lapsiakin, mutta se ei ollut niin ongelmallista - kilotkin pysyivät jotenkuten kurissa. Pohjimmiltaan on kuitenkin kyse itsensä hyväksymisestä tai siis sen puutteesta, täydellisyydentavoittelusta ja epäonnistumisesta olla täydellinen, elämän suorittamisesta, eikä sen elämisestä... Pienimuotoisen työuupumuksen aikana opin kyllä hetkeen pysähtymisestä paljon enemmän.

Talvella 2004 ollessani viiden viikon sairauslomalla sain lääkäriltä ohjeen käydä joka päivä hiukan kävelyllä, ei muuta. Rajoituksena oli myös, että jos pitää siivota kaappeja, korkeintaan yksi kaappi per päivä. En tosin jaksanut siivota mitään. Kävin sitten kävelyllä melkein päivittäin, enkä millään hikilenkillä vaan tepastellen meren rantaa pitkin. Eräänä päivänä palasin lenkiltä ja kävelin silloisen kotimme parkkipaikan läpi. Oli upea talvipäivä; aurinko paistoi siniseltä taivaalta, lumi narskui kenkien alla ja vaimensi ympäröivät äänet mukavasti. Juuri silloin, sillä hetkellä täytyin onnesta; oikein tulvahdin täyteen onnea. Suupielet kääntyivät hymyyn, kun pysähdyin hetkeksi siihen parkkipaikalle ennen kuin jatkoin matkaa kotiin. Se hetki jäi mieleeni ja muistan sen elävästi vieläkin. Siihen on helppo myös palata vaikkapa rentoutuksissa (joita en ole tehnyt muutamaan vuoteen ollenkaan), kun pitää palata johonkin onnelliseen hetkeen elämässään.

Silloin ymmärsin hetkeen pysähtymisen hienouden. Ja kuinka näitä hetkiä pitää kerätä kuin helmiä helminauhaan tai keksejä kauniiseen lasipurkkiin, jotta niihin voi palata sellaisina päivinä, jolloin suorittaminen jää päälle tai olo on muuten vain surkea. Mutta hetkeen pysähtyminen on taito, jota pitää opetella, sillä muuten hetket vilahtavat ohi jättämättä muistijälkeä sen pidempään.

Samasta asiasta on kirjoittanut blogissaan muun muassa Mirka, jolla on hyvin samankaltaisia ajatuksia ja kokemuksia kuin minulla, sekä hienoja oivalluksia.

Itse olen parantunut hiukan jo tuosta perfektionismista tekemisissäni, mutta oman itseni suhteen olen vielä melko armoton. En ole kovin helppo läheisillenikään, koska vaadin paljon muilta sillä varjolla, että "vaadin vain sitä, mihin itsekin pystyisin". Onhan se täysin epäreilu perustelu, että vaikkapa aviomiehen pitäisi pystyä tekemään tai olemaan jotain vain siksi, että minäkin pystyn. Sillä saralla minulla on vielä paljon oppimista hellittämisestä, itseni ja muiden hyväksymisestä sellaisina kuin me olemme.

Pohjimmiltaan vajavaisen itseanalyysini tuloksena huomaan, etten ole täysin tyytyväinen itseeni sellaisena ihmisenä kuin olen. Silloin ei voi hyväksyä muitakaan, sillä ihminen kuitenkin peilaa itseään aina muiden ihmisten kautta. Olen aina pitänyt itseäni hyvänä ihmisenä, joskus jalona ja jopa avarakatseisena. Kuitenkin nyt vanhemmiten olen saanut enemmän todisteita siitä, että olenkin enemmän pikkusieluinen ja tuomitseva! On hyvin vaikeaa hyväksyä itsessään tällaisia puolia, kun itsellä on aina ollut hiukan ylevämpi kuva omasta minästään. Toki tiedostan omat hyvät puolenikin, mutta perfektionisti ei lepää ennen kuin kaikki on täydellistä. Eikä kukaan voi koskaan olla täydellinen. Taidan olla aika syvällä täydellisyydentavoittelun suossa oman itseni kanssa.

En ole vielä siinä pisteessä, että saisin tällaisia piirteitä kitkettyä itsestäni, sillä vaatisi enemmän aikaa mietiskellä ja tietoisesti muuttaa toiminta- ja reagointitapojani ja sitä myöten ajatteluani kuin mitä minulla tässä elämänvaiheessa itselleni on. Jotenkin tuntuu, että ajatus tai puoli sellaista silloin tällöin ei oikein riitä...

Silti annan itselleni tällaisen kehotuksen, jos se vaikka alitajuisesti alkaisi versoa jotakin enemmän. Uskon, että kaiken tämän tiedostaminen on se ensiaskel kohti muutosta, vaikka muutoksen tie on yleensä pitkä ja kivinen.

perjantai 1. tammikuuta 2010

Vuoden ensimmäiset korukuvat!

Tässä syvällisempien ajatusten keskellä on hyvä laittaa välillä hiukan kevyempää kampetta ja ehkä jopa silmäniloa. Jatkan marraskuussa valitsemallani linjalla ja julkaisen ensin kuvan keväällä tai kesällä tekemästäni korusta niin kauan kuin niitä riittää, ja sen jälkeen uudemman, syksyn satoa olevan korun kuvan.

Tähän vuoden alkuun valitsen nahkanauhaan pujottelemani kokeilun sarvesta ja luusta tehdyistä helmistä. Helmet olivat mielestäni todella makeita kaikkien puolijalokivien ja makeanvedenhelmien keskellä. Kuvan väritys vaan ei ole kovin onnistunut.


Kaulakoru Alkukantaista.

Uudempaa tuotantoa tänään edustaa koru, joka sopii mihin tahansa aurinkoiseen päivään; myös talviseen.


Kaulakoru Auringonpilkkuja.
Kauniita kullanhohteisia lasikolikoita, makeanvedenhelmiä puretusta korustani,
metallinhohtoisia helmiä Villihelmen kiitospussista, siemenhelmiä, kuparilankaa sekä yksi jaspishelmi.


Halusin kokeilla ensimmäistä kertaa korun yksityiskohtaisempaa esittelyä oheisen patsaan avulla.

Aurinkoisia talvipäiviä toivotellen...

Viilattavaa vuodelle 2010 - Osa 1

En tee mitään lupauksia. Jos joskus olen jotain luvannut itselleni uuden vuoden kunniaksi, ne lupaukset on ennemmin tai myöhemmin rikottu. Turha siis luvata mitään. Sen sijaan teen itselleni kehotuksia. Vaikkapa seuraavanlaisia:

1. Pidä parempaa huolta siitä maallisesta tomumajastasi.
Kun kroppa lähestyy muutaman vuoden päästä neljääkymppiä, on nyt se viimeinen hetki, jolloin "tarttis tehrä jotain", jotta loppuelämästä varmasti tulee riittävän pitkä ja hyvä.

En ole koskaan ollut erityisen urheilullinen, vaikka tuttuja ovat kunto- ja jumppasalit, sauvakävely, ja niin edelleen. Parhaat kicksit olen saanut ratsastamisesta (alle 18-vuotiaana) ja joogasta eri muodoissa (viimeisen 6 vuoden aikana). Tällä hetkellä en harrasta kumpaakaan.

On minulla kyllä kuukausikortti läheiselle kuntoklubille, jossa kävin syksyllä melko säännöllisesti jumpassa ja jopa välillä kuntosalilla (kun sain vihdoin itseäni miellyttävän ohjelman). Mutta hyvään kuntoiluputkeen tuli muutaman viikon tauko minusta riippumattomista syistä, enkä ole saanut polkaistua kuntoklubimopoani vieläkään käyntiin, vaikka mahdollista se olisi ollut jo marraskuun loppupuolelta lähtien.

Tämä kunnosta hermoiluni liittyy siihen, että olen ollut viimeiset reilut neljä vuotta todella väsynyt. Heh, esikoinen täytti juuri neljä vuotta, että kyllähän osa siitä liittyy kahden lapsen vauva-aikoihin, raskausaikaisiin mataliin hemoglobiineihin, taaperoaikoihin, leikki-ikäisaikoihin ym. normaaleihin syihin. Mutta olen fyysisesti huonoimmassa kunnossa kuin ikinä! Enkä kyllä tästä nuorennu, joten siitä tämä jonkinlainen stressi itseni kuntoon saattamisesta.

Myös ruokatottumukseni vaativat remonttia. Koska en saa syömistäni normaaleista aterioista nykyisellään tyydytystä (olen ihminen, joka nauttii syömisestä ja kaipaa makuhermojen hivelyä), haen siihen ylenmääräisestä herkuttelusta kompensaatiota.

Esimerkki omalta kohdaltani:
Ennen lapsia söin lähes joka aamu kaurapuuroa, jonne ripottelin pakastevadelmia, tuiskaisun makeutusjauhetta ja rasvatonta maitoa, ja otin maitohappobakteerini vesilasillisen kanssa. Nyt, teen lapsille kaurapuuron, jonne ripottelen marjoja, luomuomenasosetta tai murskaan hedelmää tai muuta terveellistä ja tarjoilen heille rasvatonta maitoa.

En tietenkään ota itse puuroa, koska joutuisin sen syömään joka kerta kylmänä, mikä olennaisesti pilaa aamupuurosta saatavaa makunystyröiden tyydytystä. Lisäksi siinä aamun vaiheessa valttia on nopeus, joten aamupalani pitää olla helppo ja nopeasti syöty. Siispä laitan itselleni pari Weetabixia, joiden päälle laitan joko itsetehtyä hillloa tai joskus marjoja tai luomuomenasosetta ja rasvatonta maitoa. Tykkään kyllä kovasti marjoista, tuoreista ja pakastetuista, mutta yritän säästellä mm. itse pakastettuja kotimaisia vadelmia lapsille, sillä talviaikaan kaupoista ei tahdo löytää kotimaisia vadelmia millään. Tai ainakaan kohtuuhintaan. Maitohappobakteerini otan mehun kanssa, jotta masu täyttyisi hiukan enemmän.

Haa, jo aamupalasta alkaen on siis reilusti vajetta sekä ruoasta saatavassa tyydytyksen tunteessa että kroppani polttoaineen ravintoarvomielessä! Onko siis ihme, että keittiössä ohimennen nappaan suuhun vaikkapa muutaman irtokarkin tai lasten nukkuessa kiskaisen pullan tai vanukkaan tai mitä vaan makeata meillä sattuu olemaan, kun tuntuu, että nälkäkin tulee niin nopeasti.

Tämän asian taklaamiseen pitää pureutua sekä käytännön tasolla että henkisesti. Siitä pääsenkin seuraavaan kehotukseeni, joka seuraa osassa 2.

Count Your Blessings

Jälleen on vuosi vaihtunut. Minulle kulunut vuosi oli hyvä. Olen siinä onnellisessa asemassa, että kaikki perusasiani ovat kunnossa. On aika laskea onnen aiheet ja tuntea kiitollisuutta:

1. Elämässäni riittää rakkautta ja rakkaita.
Mieheni on upea ja tukee minua kaikessa, mitä teenkin. Sain joululahjaksi häneltä ihanana yllätyksenä muun muassa lähivalokuvauksesta kertovan opaskirjan. Ilmeisesti hän oli kuunnellut, kuinka välillä tuskailen korukuvien ottamisen kanssa... Takana on kymmenen vuotta yhdessä, niistä kuusi naimisissa. Kiitos muru!

Ihanat, pienet tyttömme tuovat naurua ja hekotusta jokaiseen päiväämme ja antavat minun täyttää halin- ja suukotteluntarvettani miltei rajattomasti. Miten sitä voikaan rakastaa lapsiaan niin täydellisesti ja ehdoitta!

2. Olemme toistaiseksi kaikki terveitä rakasta pappaani lukuunottamatta, mutta hänenkin suhteen olemme erittäin toiveikkaita.
Terveys on asia, jonka olemassaoloa ei yleensä huomaa, ennen kuin se on jo katoaa. Itse olen hiukan huolissani omastani, sillä en ole ollut kovin hyvä pitämään huolta maallisesta tomumajastani. Siitä lisää myöhemmin, kun kerron asioista, jotka ovat enemmän tai vähemmän rempallaan ja toivottavat hiukankin parannusta tervetulleeksi vuoden 2010 aikana.

3. Kotimme on juuri meidän mieleemme - lämmin ja kutsuva, jonne läheiset ovat aina tervetulleita. Unelmoimme tilavasta omakotitalosta, mutta juuri nyt en haluaisi asua missään muualla. Näin on hyvä.

4. Viihdyn kotona lasten kanssa todella hyvin.
Olen elämänvaiheessa, jossa lapset vielä tarvitsevat minua paljon; olen ollut kotona jo neljä vuotta. Aika on tosin mennyt todella nopeasti, ja olen kiitollinen, että olen voinut olla kotona näin kauan. Kaikilla sitä mahdollisuutta ei ole. Vaikka välillä nuppi ei meinaa kestää olla jonkun käytettävissä aamusta iltaan, arkemme on 95 %:sti mukavaa.

5. Kun ensi syksynä palaan työelämään, minulla on työpaikka, minne mennä.
En tosin tiedä, mikä toimenkuvani tulee olemaan, sillä aiempi toimenkuvani on poistunut jo ajat sitten ja työnantajakin on fuusioitunut toisen kanssa. Mutta jollakin lailla toivotan tervetulleeksi tämänkin muutoksen. Joskus muutos on jotain, mitä et itse olisi keksinyt edes haluta, vaan se tulee olosuhteiden pakosta. Olen sitä mieltä, että useimmiten muutos on hyvästä. Onko juuri tämä muutos hyvästä, se jää nähtäväksi myöhemmin.

6. Elämä ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista; se on myös samppanjaa ja vaahtokarkkeja.
Tämä on kuitenkin enemmän elämänasenne kuin todellisuutta. Luin jostakin, että onnellisuudesta jopa 50 % olisi geneettistä. Aika hurja väite, jota en kyllä haluaisi täysin uskoa - miten käy niiden, joilla "onnellisuusgeeniä" ei ole?!? Ovatko he enimmillään vain 50 %:sti onnellisia?!?

Tosin minun suvussani sellainen geeni voisi ollakin. Olen aina kokenut olevani syntynyt onnellisten tähtien alla ja jotenkin erityinen, enkä ole perheessäni ainoa. Elämäni lähtökohdat ovat toki kohdallaan, sillä synnyin rakastettuna ja minusta pidettiin hyvää huolta.

Mutta olen aivan tavallinen suomalainen, en siis millään mittapuulla mitattuna mitenkään erikoinen. Eikä minua ole pelkällä ruusunpunalla siunattu; kyllä minullakin on omat vaikeuteni ja menetykseni, eikä kurjuuden kiintiö varmastikaan ole vielä tässä elämässä täynnä. Olen myös melankolinen, enkä pelkää tuntea surun ja apeuden tunteita. Mutta vaikeimpinakin aikoina se elämäni perusvire, joka ihmistä kantaa, on ollut myönteinen, eikä vakaa usko, että kaikki tuppaa järjestymään, ole koskaan kadonnut. Kunpa sen voisi jättää lapsilleen perinnöksi.

Olen paljosta kiitollinen ja silti jää tilaa unelmillekin. Elämä ei ole aina täydellistä, mutta on se pirun hienoa kaikkine nyansseineen.

Onnellista Uutta Vuotta 2010 Kaikille!