Hyvä päivä

Meillä on perjantait Pikkusiskon kanssa vapaapäiviä. Ihania päiviä. Otamme tarkoituksella lunkisti; välillä syömme aamupalankin vasta kymmeneltä, ja joskus olemme juuri pukeutuneet, kun Isosisko puolen päivän aikaan palaa koulusta. Tykkään tällaisista päivistä kovasti.

Onnistuneeseen perjantaiaamuumme kuuluu ohjelma tai kaksi Late Lammasta sekä mielellään yksi Leila leipoo -jakso. Tai Hauskat kotivideot, joskus Viidakkokirja. Ja minulle siinä ohessa kuppi cappuccinoa.

Ikean maidonvaahdotin 1,90€ on todellakin hintansa väärti. Kahvimaitoa vaahdotettuna, espressotujaus joukkoon, kanelia päälle ja maun mukaan makeutusta. Nam!

Tänään Pikkusisko söi lounaan auringossa terassilla, minä sisällä ja ikkunan kautta skoolailimme toisillemme.

Isosiskokin kotiutui koulusta ja tekee innoissaan matikan lisätehtäviä. Annoimme hänelle porkkanan lisätehtäviin: hän on saamassa kesän alussa uuden puhelimen, kosketusnäytöllisen siis, ja kun hän saa kirjan kaikki lisätehtävät tehtyä, hän saa puhelimen jo aiemmin. Arvatkaa vain, onko täällä kynä ja kumi sauhunneet siitä lähtien aamuin illoin!

Tämä päivä on hyvä.

Korttiraportti

Olin aivan unohtanut kuvahakemistoihini nämä kortit...

Viime joulukuussa vanhimmalle kummipojalleni (26 v.) lähti luuranko-onnittelut.

Taustapaperi tapettinäytteestä, luuranko leimattu Mirkan leimalla kauan aikaa sitten, liimattu kohotarroilla korttiin. Yksinkertaista ja nopeaa, kun onnittelun pitäisi olla jo perillä!

Seuraava kortti taisi tulla mieheni langolle syksyllä. Harrastan melko nopeita kortteja nykyään, paitsi, tällä viikolla (siitä lisää myöhemmin).

Kuva leimattu niinikään Mirkalta varmaan muutama vuosi sitten. Puinen marokkolainen ikkuna on Marokosta tuodun kynttilän koriste. Taustapaperia väritetty Distresseillä.

Koska selkävaivani oli erittäin akuutti juuri Pikkusiskon syntymäpäiväviikolla, enkä pystynyt hänelle mitään askartelemaan silloin, lupasin, että teen kortin hänelle heti, kun pystyn istumaan sen verran pitkään, että kortti syntyy. Muutama viikko myöhemmin syntyi (nopeasti, välillä nousten seisomaan) tällainen kortti.

Onnea omalle 6-vuotiaalle Pikkusiskolle! Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Mukana Littlest Petshop -pikkufiguuri.

 PS. Harkitsen anonyymien kommenttien lähettämisen estämistä, tai sen robottitunnistuksen käyttöön ottamista jatkuvan roskapostitulvan vuoksi. Älkää siis ihmetelkö, jos jonain päivänä joudutte tuon tylsän tunnistuksen kommentoidessanne tänne tekemään. Olen sitä viimeiseen asti vältellyt, mutta ehkä se pitää ottaa käyttöön ainakin hetkeksi, jotta roskapostitulva pysähtyisi.

Yksivuotisjuhlintaa banaanikuppikakkujen voimin

Pikkusiskolla on aivan ihana joululahjaksi saatu apina nimeltä Apsi. Apsi liikuttaa silmiään, päätään, hartioitaan, ääntelee ja ottaa välillä minitirsat. Todella inhimillinen ja hellyyttävä pikkuotus, josta ei voi olla pitämättä, kun se sylissä kääntää katseensa kasvoihini, painaa päätä rintaani vasten ja huokaisee tyytyväisenä. :)

Apsi on ollut parina torstaina Pikkusiskon mukana päiväkodissa, sillä lelupäivät perjantaisin jäävät häneltä muuten aina väliin. Apinasta onkin tullut viisivuotiaiden varsinainen maskotti ja sillä on monta ystävää. Tämän viikon torstaina Pikkusisko oli parin ystävänsä kanssa keskustellut Apsin yksivuotissyntymäpäivien järjestämisestä sunnuntaina. Idea oli mukava ja helposti toteutettava pienimuotoisesti sunnuntain ratoksi.

Perjantaina tyttönen askarteli kolmelle ystävälleen kutsut. Minä löysin "Kutsu"-tekstileiman ja autoin leimavärin kanssa, ja Pikkusisko aivan itse leimasi kutsut sekä piirsi Apsin kanssa korttien sisäpuolelle kuvat Apsista ja kustakin vieraasta. Minä otin kameralla kuvan Apsista ja tulostin pieniä kuvia, jotka tyttönen liimasi kutsuihin.

Olimme sopineet Pikkusiskon kanssa, että me vanhemmat huolehdimme tarjottavista (mehua, vuokaleivoksia, karkkia) ja ilmapalloista, mutta ohjelman saa tyttö itse päättää. Kutsuun merkitsimme, että tiedossa oli vapaata leikkiä. Ohjelmaa olikin mietittynä sen mukaan, mitä Apsin kanssa päiväkodissa on leikitty, mm. "piilota lelu" ja "hippaa Apsin kanssa".

Juhlakaluna Apsi 1 vuotta. Hän oli itse halunnut juuri nämä juhlavaatteet - Pikkusiskon valitsemat eivät kuulemma olleet kelvanneet...

Apsi kakulla - välillä piti ottaa pikkutirsat, että yksivuotias jaksoi.

 Leivoin joululahjaksi saamani "Kuppikakut"-kirjan reseptillä banaanivuokaleivoksia, isoja 12 kpl ja pieniä 24 kpl, ja kuorrutin maitosuklaavoikreemillä sekä sitruunavoikreemillä. Alkuperäisessä reseptissä mukana oli myös pekaanipähkinää, mutta jätin suosiolla pois. Olisimme halunneet erilaisia banaanikarkkeja tarjolle, mutta ei löytynyt ei k:stä eikä s:stä sellaisia, joten vaahtokarkeilla ja Naperoisilla mentiin. Hyvin kelpasivat.

Banaanikuppikakut
24 isoa tai 12 isoa ja 24 pientä

115 g pehmeää voita tai margariinia
115 g sokeria
1/2 tl vaniljauutetta
2 kananmunaa kevyesti vatkattuna
2 kypsää banaania soseutettuina
4 rkl hapankermaa
225 g jauhoja
1 1/4 tl leivinjauhetta
1/4 tl ruokasoodaa

Voikreemi

150 g pehmeää suolatonta voita
1 tl vanilijauutetta
280 g tomusokeria

Maitosuklaaversioon lisäksi:
1 rkl maitoa
60 g maitosuklaata sulatettuna

Sitruunaversioon lisäksi:
1 rkl puristettua sitruunamehua

1. Kuumenna uuni 190 asteeseen. Aseta muffinipelleille sopiva määrä paperivuokia.
2. Vatkaa voi, sokeri ja vaniljauute isossa kulhossa vaaleaksi ja kuohkeaksi vaahdoksi. Vatkaa munat seokseen pienissä erissä. Lisää soseutetut banaanit ja hapankerma. Siivilöi joukkoon jauhot, leivinjauhe ja ruokasooda. Kääntele ne taikinaan varovasti isolla metallilusikalla.
3. Lusikoi taikina paperivuokiin. Paista kuumassa uunissa 20 minuuttia, kunnes kuppikakut ovat kohonneita, kullanruskeita ja tuntuvat kosketettaessa kiinteiltä. Siirrä ritilälle ja anna jäähtyä.
4. Voikreemi: Mittaa voi ja vaniljauute isoon kulhoon. Vatkaa sähkövatkaimella hyvin pehmeäksi ja vaaleaksi.
5. Siivilöi tomusokeri joukkoon vähitellen, vatkaa hyvin jokaisen lisäyksen jälkeen. Mitä enemmän vispaat tässä vaiheessa, sitä kevyempää ja kuohkeampaa kuorrutteesta tulee.
6. Jaa seos kahteen kulhoon. Vatkaa maito toiseen kulhoon, sitruunan mehu toiseen, jotta koostumus pehmenee pursottamista varten. Suklaakreemiin lisää maidon jälkeen sulatettu suklaa ja sekoita. Sitruunakreemiin voit lisätä halutessasi keltaista elintarvikeväriä.

Vinkki 1: Jos unohdat lukea voikreemiohjeen huolellisesti ja teet kuten minä, eli kippaat samalla kertaa voin, vaniljauutteen JA tomusokerin joukkoon, sekin toimii. :)
Vinkki 2: Jos et käytä kuorrutetta heti, siirrä se pieneen kulhoon ja peitä muovikelmulla. Kuorrute säilyy viileässä 2-3 päivää. Jääkaapissa voikreemi säilyy jopa viikon verran, mutta muuttuu hyvin kiinteäksi, joten se on syytä nostaa huoneenlämpöön vähintään tunti ennen käyttöä.
Vinkki 3: Käytä värjäämiseen cocktailtikkua. Voit lisätä sillä voikreemiin hyvin pienen määrän elintarvikeväripastaa tai -nestettä. Vatkaa huolellisesti, kunnes väri on tasainen. Minä lisäsin keltaista väripastaa sitruunakuorrutteeseen.

Meillä oli ihanat juhlat!

Edit 10.3.2014: Lisäsin puuttuvan kuudennen stepin voikreemin valmistukseen...

Mites meillä menee?

Ei minulla mitään kuninkaalliskompleksia ole, vaikka noin pompöösisti monikossa puhuin itsestäni... Tässä vain olen käynyt, kun aikaa on ollut, kaikenlaista vuoropuhelua itseni kanssa, että ehkä sitä passaa tässä kohden pohtia, että miten "meillä" menee.

Minulla on hurjan viisas valmentaja. Kun jouduin perumaan tapaamisemme ja jäämään kotiin hiihtolomaksi muun perheen matkatessa Rukalle, valmentajani totesi, että ehkäpä tästä löydän aikaa pysähtyä kaikessa rauhassa, kun en kerran liikkuakaan voi. Hänestä oli tuntunut, että minulla oli viime vuonna jatkuvasti niin paljon haipakkaa kahden tahon opiskelujeni sun muun kanssa, että olikohan oikeasti aikaa pohdiskelulle. Siinä hetkessä ajatus ei oikein innostanut, mutta jälkikäteen ajateltuna valmentajani oli aivan oikeassa.

Viime vuodesta alkaen minulla on ollut aivan omaa aikaa opinnoilleni maanantaista torstaihin neljä-viisi tuntia päivässä. Käytännössä sitä ei ole ollut ihan niin paljon, sillä siihen aikaan on kuulunut myös kaikenlainen "siinä sivussa" -puuhastelu. Vaikka tietoisesti hidastin tahtia kiireisten työvuosien jälkeen ja nautin siitä, en suinkaan vain heilutellut varpaitani ja lallatellut, vaan panostin opintoihin kunnolla. Takaraivooni oli istutettu tiukasti asettamani tavoitteet opintojen suhteen, opiskelinhan jatkuvasti omaa uutta työuraani varten. Jos päivällä tein jotain muuta, vaikkapa luin lehteä, tuli huono omatunto siitä, että tässä minä vain lueskelen mukavasti lehteä, vaikka pitäisi opiskella ja kun tuo mieskin tuolla paahtaa täysillä töissä, eikä voi yhtään lepuuttaa niin kuin minä.

Loppukesästähän meni opintosuunnitelmanikin hiukan uusiksi mummoni yllättävän kuoleman ja olkapääleikkaukseni vuoksi. Olkapään kanssa oli sen verran hankalaa, että sairausloma oli paikallaan, vaikka kotona olinkin. Siitä toipuessani kuitenkin aloin valmentaa enemmän ja enemmän loppuvuoden sujuessa todella hyvin jälleen tavoitteita kohti. Valmentajani kanssa pureuduin myös omaan hyvinvointini lisäämiseen tähtäävään toimintaan. Tammikuussa alkoi olla jo tosi hyvä tilanne myös uudelleen aloitetun liikunnan suhteen, kunnes nelisen viikkoa sitten tuli tämä välilevytyräjuttu.

Selkä on kuulkaa hirmuisen oleellinen osa ihmisfysiikkaa. Kun se reistailee, mikään ei onnistu, eikä pysty keskittymään oikein mihinkään. Hermokipu, joka tuntuu joka hetki seistessäsi, kävellessäsi ja etenkin istuessasi, jokseenkin haittaa syvällisempien ajatusten muotoilua. Eikä minun kipuni ole edes sietämätöntä! Siispä, kun paras asento on makuullaan, on siinä asennossa tullut vietettyä aika paljon aikaa.

On tullut pohdittua ja prosessoitua kaikenlaista. Mies on huolissaan siitä, että olen työtön, enkä voi tällä hetkellä edes kunnolla hakea töitä. Vai olisiko hyvä saapua haastatteluun könkäten kuin vanhempikin mummeli, että kyllä minä olen reipas, pätevä ja energinen, vaikken voikaan istua, enkä kunnolla kävelläkään, kun tuli tälläinen selkävaiva, jonka paranemiseen menee viikkoja, ehkä kuukausia?

Minä sen sijaan pohdin työuraani pidemmälle, että mihin tähtään, ja miten sinne pääsisin. En kanna huolta tästä hetkestä, sillä puolikin vuotta on kuitenkin pieni aika koko loppuelämän uran kannalta. Siispä punnitsen edelleen vaihtoehtoja esimerkiksi psykologian päiväopintojen parissa sekä muita mahdollisuuksia. Jotainhan minun on tehtävä, kunnes töitä löytyy. Tosin työnhaku on rankkaa puuhaa ja, kun siihen keskittyy, pitää pitää taukoa muista vaativista tehtävistä, jotta polla jaksaa.

Tahtoo sanoa, että tämä selkätauko tähän mennessä on ottanut paljon, mutta huomaan sen myös antavan paljon pakollisen pysähtymisen merkeissä. Ehkä siitä kumpuaa elämääni jotakin sellaista hienoa, jota en koskaan oivaltaisi ilman tätä pysähtymistä. Aika näyttää.