Sain tuossa taannoin, jo hetki sitten, ihanaiselta Tiitulta Elämää kriisiperheessä -blogista tunnustuksen. Vaikka olin sen jo kerran saanut, yhtä kivalta tuntui se saada. Kiitos Tiitu!
Tiitulla on hyvin mielenkiintoinen ja viihdyttävä blogi; tirkistysikkuna vakavien asioiden äärelle reipashenkisen arjen huumorin ja sattumusten höystämänä ihanan suorapuheisesti. Sitä lukee enemmän kuin mielellään.
Onneksi tuosta edellisestä seitsemän paljastuksen listastani ei ole kovin kauaa aikaa, sillä nyt on kuulkaa sellainen päänuppitilanne, ettei juttua tule. Viime yönä sain nukuttua jopa reilun kolme tuntia, noin tunnin pätkissä, kun Isosisko yski sisuksiaan ulos. Sitten vain reippaana tyttönä töihin, kun mies jäi kultapullan kanssa kotiin. Tässä vaiheessa iltaa alkaa jo olla vähän sumuinen olo. Onneksi huomenna se olen minä, joka jää tyttösen kanssa kotiin. Tarpeeseen tulevaa lepoa!
No, eihän tuo unitilanne jatkuvasti ole noin huono, mutta nyt tuntuu olevan sellaista kiirettä ja muuta ajateltavaa, että syvällisemmät blogitarinat saavat odottaa hedelmällisempää aikaa. Anteeksi vain!
Yhtä kaikki, olen tunnustuksesta hyvin otettu. : D Ylipäänsä olen edelleen melko ihmeissäni, että juttujani lukee joku, vieläpä niin moni, jotka joko tuntuvat tosi tutuilta, tai ovat jo sellaisiksi tulleet reilun vuoden seikkailtuani tässä blogimaailmassa. Monia blogeja seuraan, harvoja ehdin kommentoimaan, enkä osaa valita mitkä kaikki blogit tässä nostaisin esille, koska hyviä blogeja on niin monia!
Siispä kohotan tunnustusmaljan kaikille seuraamilleni blogeille: kiitos, että tuotte elämääni lisää syvyyttä, hauskuutta, arjen kuvauksia, suuria tunteita, mahtavan kauniita kuvia, hyviä vinkkejä, sisarhenkeä ja kaikkea sitä, mitä saan kanssanne jakaa niin yksinkertaisella tavalla kuin blogien lukeminen ja kirjoittaminen on. Kaunista!
maanantai 24. tammikuuta 2011
sunnuntai 16. tammikuuta 2011
Värien sinfoniaa
Minulla täällä on ollut varsinainen värikäs konsertti viime aikoina, kun postista vihdoin tupsahti kasa Copic Ciao - tusseja. Olen aivan innoissani!
Seuraavaksi alan opetella väritystekniikkaa. Aion leimata kasan "lapsellisia" leimoja, jotta saisin lasten onnittelukortteihin väritettyä valmista materiaalia. Niillä on hyvä harjoitella, koska värejä saa ja kannattaakin käyttää paljon.
Jos olisin itse alkanut pähkäillä alusta asti, mitä värejä valitsen, minulla olisi jo kokoharmaat hiukset. Sen sijaan takinkääntäjä-Mirkan vinkeistä ja värikartasta oli suunnaton apu. Kiitos vain, murunen! Sitten napsuttelin jokusen värin lisää ihan vain innostuksissani ja nyt niitä sitten on 55 plus ne kaksi entistä ProMarkeria.
Oma värikarttani näyttää tällaiselta:
Nyt sitten enää tarvitaan se väritystaito! Harjoittelin illan toisella silmällä sarjoja katsoen, toisella kurkkien leimakuviani. Aloitin värittämällä pari kukkaa, sitten siirryin ensimmäiseen keijuun. Olin käyttänyt leimakuvissa Stazonin mustaa mustetta, mutta ikävä kyllä se levisi todella helposti. Tässä alla toinen keijuharjoitukseni. Se pääseekin sitten käyttöön jo heti helmikuussa omalle minikullalleni, joka täyttää kolme vuotta.
Ai niin, sain minä muuten vihdoin oman pitsileimanikin, Hero Artsin Lace Doily, jota lainasin Mirkalta viimeisimpään vauvaonnittelukorttiin. Se on ihana.
Alkaa olla jo sellainen arsenaali näitä askartelutarvikkeita, että seuraavan vuoden voisin keskittyä lähinnä tekemään niitä kortteja. Yksinkertaisillakin tarvikkeilla nimittäin pärjäisi aivan hyvin.
Mopo lähti vähän käsistä ja kyniä tuli yhteensä 55 kappaletta ynnä blenderi.
Pari ProMarkeria minulla oli ennestään, näkyvät mustina korkkeina yllä.
Seuraavaksi alan opetella väritystekniikkaa. Aion leimata kasan "lapsellisia" leimoja, jotta saisin lasten onnittelukortteihin väritettyä valmista materiaalia. Niillä on hyvä harjoitella, koska värejä saa ja kannattaakin käyttää paljon.
Jos olisin itse alkanut pähkäillä alusta asti, mitä värejä valitsen, minulla olisi jo kokoharmaat hiukset. Sen sijaan takinkääntäjä-Mirkan vinkeistä ja värikartasta oli suunnaton apu. Kiitos vain, murunen! Sitten napsuttelin jokusen värin lisää ihan vain innostuksissani ja nyt niitä sitten on 55 plus ne kaksi entistä ProMarkeria.
Oma värikarttani näyttää tällaiselta:
Pari väriä, kuten sepia ja Cool Gray No.3 puuttuvat, koska ne olivat lopussa The Glitter Potissa, mutta jossain vaiheessa nekin kotiutuvat tänne.
Nyt sitten enää tarvitaan se väritystaito! Harjoittelin illan toisella silmällä sarjoja katsoen, toisella kurkkien leimakuviani. Aloitin värittämällä pari kukkaa, sitten siirryin ensimmäiseen keijuun. Olin käyttänyt leimakuvissa Stazonin mustaa mustetta, mutta ikävä kyllä se levisi todella helposti. Tässä alla toinen keijuharjoitukseni. Se pääseekin sitten käyttöön jo heti helmikuussa omalle minikullalleni, joka täyttää kolme vuotta.
Pikkusiskolle 3-vuotissynttärikorttiin Keiju.
Ai niin, sain minä muuten vihdoin oman pitsileimanikin, Hero Artsin Lace Doily, jota lainasin Mirkalta viimeisimpään vauvaonnittelukorttiin. Se on ihana.
Hero Arts Lace Doily leimasin. Koko noin 9,5 x 9,5 cm.
Alkaa olla jo sellainen arsenaali näitä askartelutarvikkeita, että seuraavan vuoden voisin keskittyä lähinnä tekemään niitä kortteja. Yksinkertaisillakin tarvikkeilla nimittäin pärjäisi aivan hyvin.
lauantai 15. tammikuuta 2011
Karkit - mitä ne ovat?
Tänään on uuden karkkilakkoni ensimmäinen päivä, 14. tammikuuta 2011. Edellinen lakkoni alkoi vuotta aiemmin ja päättyi joululomani alkaessa. Mikäs tässä ollessa, hiukan cavaa maistellessa illan piristykseksi, eihän tässä karkkia tarvita!
Kun tässä on koko pienen ikänsä mussuttanut karkkia ja suklaata, viime vuoden lakko ja joululomasta alkanut lakottomuus opettivat taas lisää itsestäni ja suhteestani karkkeihin. Jos en aseta itselleni mitään rajoja, olen täysin aivoton mässyttäjä. Syön suklaata kuin näkkileipää, irtokarkkeja niin kauan kuin niitä riittää, ja ostan karkkeja vain, koska voin. Ja ihan tavankin vuoksi, vaikkei edes tekisi niin mieli. No, ehkä tuo karkkiluvallinen taukoni aiheutti sen, että piti syödä koko vuoden karkit vajaassa kuukaudessa, että siinä mielessä tuli hiukan vääristynyt fiilis, mutta ei se nyt niin väärä ole menneisyyttä tarkastellen.
On aivan totta, että jos annan itselleni luvan syödä karkkia rajatta, sitä tulee syötyä. Tosiaankin. Ja koska asia pysyy koko ajan mielessä, huomaan jokaisen mahdollisuuden ostaa karkkia. Ja ostan. En voi pitää karkkipäivää kerran viikossa - se on aivan liian usein. Siitä seuraa vain, että mietin aina uuden viikon tullen, että oikeastaan voin pitää tämän viikon karkkipäivän jo maanantaina, koska minulla on joku Hyvä Syy, kuten aina, kun jotain rajoituksia itselleni yritän laittaa. Sitten tiistaina totean, että onpas tässä matkaa seuraavan viikon lauantaihin asti, että eiköhän oteta seuraavan viikonkin karkkipäivä heti alkuunsa. Mutta sitten tulee joku hyvä juhlatilanne myös viikonlopulle, jolloin ei tietenkään voi olla karkitta, kun kerran on paikassa, jossa niitä on tarjolla.
Karkit, nuo onnettomat lisäainepaholaiset, tai suklaa, tuo kovan rasvan ja kalorien ilmentymä, vievät ajatuksiani kuin eilisen teeren poikaa. Parempi siis olla ilman. Ettei tarvitse jatkuvasti pitää moisia turhakkeita mielessä ja taistella vastaan mielitekoja.
Joululomalla söin oikein urakalla kaikkia niitä ihania konvehteja ja samppanjatryffeleitä ja Lontoosta tullutta käsintehtyä fudgea sekä suklaatäytteistä lakritsaa, jota olin välillä kaivannut. Loman jälkeen ostin kaupasta ja työpaikkaruokalan kahvilasta sitä sun tätä - vain, koska sain. Ostamani sitten mutustin ilman sen kummempaa autuutta tai tyydytystä, sen kummemmin niitä edes huomaamatta tai maistelematta. Tavan vuoksi, ja sen vuoksi, että tykkään napostella, mutustella ja pureskella. Siihen kai kelpaisi porkkanakin.
Karkit ovat saaneet mielessäni lapsuudesta alkaen jollain lailla glorifioidun aseman. Lohtuun, iloon, lauantain juhlaan, arkipäivän piristykseksi, illan viettoon, sunnuntain maanantaiangstiin (jota minulla ei kummemmin edes ole) - mikä tunnelataus niin epäterveelliseen ja mitättömään suuntäytteeseen.
Silti viimevuotinen lakko onnistui yli kaikkien odotusteni. Alun lakon muistamaan oppimisen jälkeen en edes ajatellut karkkeja kuin satunnaisesti. Yritin automaattisesti etsiä korvaavia herkkuja tai olin ilman, jos mitään sopivaa ei ollut tarjolla. Elokuvissakin pärjäsin ilman, kumma juttu.
Siispä parempi ryhtyä taas pitkään lakkoon, mutta hitusen lempeämmällä otteella kuin viime vuonna. Sellaisella otteella, että pystyisin pitämään lakkoa vuodesta toiseen pitkällä tähtäimellä. Pääsiäisenä siis saan syödä suklaamunia ja karamellejä, totta kai. Oman perheeni jäsenten syntymäpäivinä myös. Ja jouluna on pitkä tauko alkaen ensimmäisestä lomapäivästä.
Näillä ehdoilla saan syödä karkkia seuraavan kerran jo helmikuun alkupuolella, pääsiäisenä, kahtena peräkkäisenä päivänä kesäkuussa, joulukuun alkupuolella ja joululoman alkamisesta tammikuun puoliväliin asti, noin suurinpiirtein. Fair enough. Näillä mennään tämä vuosi.
Kun tässä on koko pienen ikänsä mussuttanut karkkia ja suklaata, viime vuoden lakko ja joululomasta alkanut lakottomuus opettivat taas lisää itsestäni ja suhteestani karkkeihin. Jos en aseta itselleni mitään rajoja, olen täysin aivoton mässyttäjä. Syön suklaata kuin näkkileipää, irtokarkkeja niin kauan kuin niitä riittää, ja ostan karkkeja vain, koska voin. Ja ihan tavankin vuoksi, vaikkei edes tekisi niin mieli. No, ehkä tuo karkkiluvallinen taukoni aiheutti sen, että piti syödä koko vuoden karkit vajaassa kuukaudessa, että siinä mielessä tuli hiukan vääristynyt fiilis, mutta ei se nyt niin väärä ole menneisyyttä tarkastellen.
On aivan totta, että jos annan itselleni luvan syödä karkkia rajatta, sitä tulee syötyä. Tosiaankin. Ja koska asia pysyy koko ajan mielessä, huomaan jokaisen mahdollisuuden ostaa karkkia. Ja ostan. En voi pitää karkkipäivää kerran viikossa - se on aivan liian usein. Siitä seuraa vain, että mietin aina uuden viikon tullen, että oikeastaan voin pitää tämän viikon karkkipäivän jo maanantaina, koska minulla on joku Hyvä Syy, kuten aina, kun jotain rajoituksia itselleni yritän laittaa. Sitten tiistaina totean, että onpas tässä matkaa seuraavan viikon lauantaihin asti, että eiköhän oteta seuraavan viikonkin karkkipäivä heti alkuunsa. Mutta sitten tulee joku hyvä juhlatilanne myös viikonlopulle, jolloin ei tietenkään voi olla karkitta, kun kerran on paikassa, jossa niitä on tarjolla.
Karkit, nuo onnettomat lisäainepaholaiset, tai suklaa, tuo kovan rasvan ja kalorien ilmentymä, vievät ajatuksiani kuin eilisen teeren poikaa. Parempi siis olla ilman. Ettei tarvitse jatkuvasti pitää moisia turhakkeita mielessä ja taistella vastaan mielitekoja.
Kuva lainattu Mandragora-nettikaupan sivuilta. Linkki johtaa suoraan sinne.
Joululomalla söin oikein urakalla kaikkia niitä ihania konvehteja ja samppanjatryffeleitä ja Lontoosta tullutta käsintehtyä fudgea sekä suklaatäytteistä lakritsaa, jota olin välillä kaivannut. Loman jälkeen ostin kaupasta ja työpaikkaruokalan kahvilasta sitä sun tätä - vain, koska sain. Ostamani sitten mutustin ilman sen kummempaa autuutta tai tyydytystä, sen kummemmin niitä edes huomaamatta tai maistelematta. Tavan vuoksi, ja sen vuoksi, että tykkään napostella, mutustella ja pureskella. Siihen kai kelpaisi porkkanakin.
Karkit ovat saaneet mielessäni lapsuudesta alkaen jollain lailla glorifioidun aseman. Lohtuun, iloon, lauantain juhlaan, arkipäivän piristykseksi, illan viettoon, sunnuntain maanantaiangstiin (jota minulla ei kummemmin edes ole) - mikä tunnelataus niin epäterveelliseen ja mitättömään suuntäytteeseen.
Silti viimevuotinen lakko onnistui yli kaikkien odotusteni. Alun lakon muistamaan oppimisen jälkeen en edes ajatellut karkkeja kuin satunnaisesti. Yritin automaattisesti etsiä korvaavia herkkuja tai olin ilman, jos mitään sopivaa ei ollut tarjolla. Elokuvissakin pärjäsin ilman, kumma juttu.
Siispä parempi ryhtyä taas pitkään lakkoon, mutta hitusen lempeämmällä otteella kuin viime vuonna. Sellaisella otteella, että pystyisin pitämään lakkoa vuodesta toiseen pitkällä tähtäimellä. Pääsiäisenä siis saan syödä suklaamunia ja karamellejä, totta kai. Oman perheeni jäsenten syntymäpäivinä myös. Ja jouluna on pitkä tauko alkaen ensimmäisestä lomapäivästä.
Näillä ehdoilla saan syödä karkkia seuraavan kerran jo helmikuun alkupuolella, pääsiäisenä, kahtena peräkkäisenä päivänä kesäkuussa, joulukuun alkupuolella ja joululoman alkamisesta tammikuun puoliväliin asti, noin suurinpiirtein. Fair enough. Näillä mennään tämä vuosi.
lauantai 8. tammikuuta 2011
Uuden vuoden uudet korut
Ottaen huomioon suorastaan surkean korusaaliini syksyltä, vuosi käynnistyi kerrassaan vauhdikkaasti. Loppukesästä asti oli eräs tilattu koru ollut listallani, mutta vasta vuoden vaihduttua sain sen tehtyä. Onneksi tilaajalla oli tiedossa tilanteeni, eikä korulla ollut kiirettä. No, ei tosiaankaan näköjään ollut...
Koru on siis toisinto ihka ensimmäisestä Bysantti-sarjan korustani, jonka tein Isosiskon ihanalle kerhotädille läksiäislahjaksi Isosiskon jäädessä keväällä lopullisesti pois kerhosta mennäkseen päiväkotiin. Sinänsä hauska juttu on, että tämä uusi koru meni Pikkusiskon tulevalle, myöskin ihanalle hoitajalle, jonka tunnen entuudestaan, sillä myös hän on aiemmin ollut Isosiskon kerhotätinä. Piiri pieni pyörii... : D Todella onnekas piiri meillä!
Korun saaja ei ole vielä korua nähnyt, mutta se odottaa häntä maanantaina. Saa nähdä, mitä hän tykkää.
Toinen tekemäni koru on minun. Olin jo pitkään haaveillut Musta Mandalalle valkoista kaveria, sillä käyttöä olisi ollut jo aiemmin. Vihdoin sain tämän tehtyä! Helmien ja riipuksen valkoinen sävy poikkeaa, mutta ei näytä kaulassa niin suurelta erolta kuin näissä kuvissa. Pitäisi varmaan jossain vaiheessa alkaa harrastaa kaulakuvia...
Olisin kaivannut hiukan pienempiä valkoisia helmiä, mutta nämä olivat ainoat ja näillä mennään. Olen tehnyt pienen periaatepäätöksen olla ostamatta korutarvikkeita niin kauan, kunnes olen käyttänyt suurimman osan olemassaolevista helmistäni. Toki korunosia tilaan, jos loppuvat, mutta nyt yritän pitää ostolakkoa korutarvikerintamalla.
Näiden lisäksi sidoin uudestaan vuonna 2009 tekemäni korun, josta nyt uusi kuva tässä. Se lähti tilattuna eteenpäin, ja halusin tehdä sidontatyön uudelleen. Siihen oli kaksi syytä: ensinnäkin, olin tehnyt korun harrastukseni alkuvaiheessa alunperin itselleni, eikä nahkanauhan kiinnitys hopeoituihin nyörinpäihin ollut mielestäni tarpeeksi siisti. Toiseksi, nahkanauha venyy hiukan ajan kanssa, vaikka se roikkuisi paikallaan korutelineessä. Onneksi koru ei ollut koskaan ominta minua, eikä sitä tullut käytettyä. Tilaaja halusi korun ystävälleen, jolle se kuulemma kävi etenkin nimensä perusteella kuin nenä päähän. Saa nähdä, mitä mieltä korun saaja on.
Koru on siis toisinto ihka ensimmäisestä Bysantti-sarjan korustani, jonka tein Isosiskon ihanalle kerhotädille läksiäislahjaksi Isosiskon jäädessä keväällä lopullisesti pois kerhosta mennäkseen päiväkotiin. Sinänsä hauska juttu on, että tämä uusi koru meni Pikkusiskon tulevalle, myöskin ihanalle hoitajalle, jonka tunnen entuudestaan, sillä myös hän on aiemmin ollut Isosiskon kerhotätinä. Piiri pieni pyörii... : D Todella onnekas piiri meillä!
Korun saaja ei ole vielä korua nähnyt, mutta se odottaa häntä maanantaina. Saa nähdä, mitä hän tykkää.
Kaulakoru Bysantti 49 cm.
Riipuksen turkoosi on kalkkiturkoosia, jota löytyi alkuperäisestä Bysantistakin. Ketjun pienemmät helmet ovat ihan oikeita turkooseja, kalliimpia siis, koska kalkkiturkoosini olivat käytännössä lopussa. Parina turkoosilla on leopardinnahkajaspista; mukavan rosoinen ja eläväpintainen helmi.
Ruorilukko ja korunosat hopeoituja.
Toinen tekemäni koru on minun. Olin jo pitkään haaveillut Musta Mandalalle valkoista kaveria, sillä käyttöä olisi ollut jo aiemmin. Vihdoin sain tämän tehtyä! Helmien ja riipuksen valkoinen sävy poikkeaa, mutta ei näytä kaulassa niin suurelta erolta kuin näissä kuvissa. Pitäisi varmaan jossain vaiheessa alkaa harrastaa kaulakuvia...
Olisin kaivannut hiukan pienempiä valkoisia helmiä, mutta nämä olivat ainoat ja näillä mennään. Olen tehnyt pienen periaatepäätöksen olla ostamatta korutarvikkeita niin kauan, kunnes olen käyttänyt suurimman osan olemassaolevista helmistäni. Toki korunosia tilaan, jos loppuvat, mutta nyt yritän pitää ostolakkoa korutarvikerintamalla.
Kaulakoru Valkomandala 44 cm.
Riipuksena "mandala" simpukankuoresta, valkoisia jadehelmiä, hopeoituja tuubihelmiä. Hopeoidut lukko ja korunosat.
Vielä toinen otos lähempää tuota mandalaa.
Kuvan värityshän on täysin erilainen kuin ensimmäisen, mutta en ehtinyt säätää sen enempää kuvien kanssa. Hädin tuskin sain edes otettua ne. ; )
Näiden lisäksi sidoin uudestaan vuonna 2009 tekemäni korun, josta nyt uusi kuva tässä. Se lähti tilattuna eteenpäin, ja halusin tehdä sidontatyön uudelleen. Siihen oli kaksi syytä: ensinnäkin, olin tehnyt korun harrastukseni alkuvaiheessa alunperin itselleni, eikä nahkanauhan kiinnitys hopeoituihin nyörinpäihin ollut mielestäni tarpeeksi siisti. Toiseksi, nahkanauha venyy hiukan ajan kanssa, vaikka se roikkuisi paikallaan korutelineessä. Onneksi koru ei ollut koskaan ominta minua, eikä sitä tullut käytettyä. Tilaaja halusi korun ystävälleen, jolle se kuulemma kävi etenkin nimensä perusteella kuin nenä päähän. Saa nähdä, mitä mieltä korun saaja on.
Kaulakoru Alkukantaista 49cm.
Riipus puuta tai luuta, muut sarvi- ja luuhelmiä.
Lukko korumetallia, korunosat hopeoidut.
tiistai 4. tammikuuta 2011
Vuoden 2010 viilattavat
Viime vuoden alussa listasin itselleni asioita, joiden koin vaativan "viilaamista" vuoden 2010 aikana. Nyt on aika tarkistaa, miten viilausten kanssa meni. Minähän en nimenomaan halunnut luvata mitään, koska se houkuttaa rikkomaan lupaukset, mutta yrittäminen kuulostaa sillä lailla myönteisemmältä (lue: helpommalta).
1. Pidä parempaa huolta siitä maallisesta tomumajastasi.
Joopa joo, tämä taitaa pysyä ykkösenä myös vuoden 2011 listalla. Täytyy kyllä myöntää, että minulla meni paikka paikoin ihan loistavasti tämän asian kanssa:
+ Kävin kuntoklubilla kevään ja alkukesän todella säännöllisesti ainakin pari kertaa viikossa. Zumbastakin innostuin.
+ Karkkilakkoa pidin onnistuneesti yli 11 kuukautta.
+ Pidin äitin kanssa kokeenomaisesti kahden viikon täysin sokerittoman ajanjakson. Vointi oli hurjan hyvä. Harmi, että se linja oli liian tiukka pidempään pidettäväksi.
+ Hoidin henkistä hyvinvointiani tekemällä koruja, aloittamalla korttiaskartelun uudelleen ja bloggaamalla. Toisin sanoen otin aikaa itselleni. Erityisen hyväätekevää kotiäidille.
+ Töihin palattuani kävin kerran viikossa työpaikallani joogassa, joka on pääasiassa astangaa, muttei kuitenkaan aivan niin orjallista, mikä sopii minulle loistavasti.
Mutta korjattavaakin oli:
- Jatkoin kaiken muun hyvän syömistä karkkilakon ohessa tuota sokeritonta paria viikkoa lukuunottamatta.
- Kesällä loppui koko kuntoklubilla käymiseni.
Syy siihen on tyhmä: olin innostunut zumbasta, ja olin pari päivää aiemmin käynyt keskellä arkipäivää tunnilla, tyttösten ollessa lapsiparkissa. Seuraavalla kerralla Pikkusisko ei suostunut jäämään lapsiparkkiin, myöhästyin zumbasta ja petyin niin pahasti, etten mennyt yrittämään lapsiparkkia enää ollenkaan. Iltaisin ei sitten enää tullut lähdettyä, kesäloma tuli väliin, ja syksyyn mennessä kävin siellä enää pari kertaa, kunnes irtisanoin jäsenyyden. Talviaikaan en kuitenkaan olisi pystynyt käymään niin usein, että kuukausimaksu olisi ollut järkevä, koska arkisin en olisi päässyt (kuljen talvikauden bussilla töihin).
- Syksyllä en enää nukkunut tarpeeksi. Illanvirkkuna en malttanut mennä ajoissa nukkumaan, ja silti piti herätä neljänä arkiaamuna viikossa kello kuusi. Vähän on sumuisia muistoja syksyltä.
- Syömiset ovat olleet toisaalta paremmalla tolalla työpaikkaruokalan osalta, mutta toisaalta en olekaan innostunut salaattipöydästä ollenkaan, kuten etukäteen toivoin.
- Kotiäitivuosien lopputuloksena kolesterolini on ensimmäistä kertaa elämässäni hiukan koholla. Että pitäis tehrä jotain.
Lopputulos: Tämä viilaus siirtyy suoraan sellaisenaan vuodelle 2011.
2. Pidä parempaa huolta sisäisestä minästäsi.
Tässä oli kyse muun muassa tunnesyömisen taklauksesta, olemisesta armollisempi itselleen ja itsensä hyväksymisestä sellaisena kuin on. Tältä osinkin minulla on vielä paljon tehtävää, vaikka joskus menikin jo paremmin.
+ Viimeiseksi kotikesäksi muutin asennettani. Ehkä asenteen muuttaminen oli helpompaa siksi, että tiesin kotiajan päättyvän syksyllä, mutta ei sillä väliä; pääasia, että onnistuin muuttamaan ajatusmalliani. Nautin nimittäin suunnattomasti koko kesästä lasten kanssa kotona. Se näkyi myös lasten suuntaan.
+ Töihinpaluun jälkeen olen stressannut hiukan vähemmän omasta itsestäni. Joskin enemmän arjen asioista.
+ Olen nauttinut töissä suunnattomasti kuumista teekupposista ja aikuisen ajastani.
+ Teen töitä hyvällä draivilla ja innostuneesti.
+ En stressaa yhtään työasioista.
+ Kaiken arkikiireen keskellä otin aikaa joulukorttien askartelulle monena, monena päivänä, sekä lasten kanssa että itsekseni. Suunnattoman tyydyttävää henkisesti. Olin siis niin armollinen itselleni, ettei tarvinnut käyttää kaikkea aikaa riipin raapin olevan kodin järjestelemiseen ja siivoamiseen, vaan sai askarrella kortteja!
- Olen edelleenkin tunnesyöppö. Nyt, kun olen palannut töihin, minulla on kyllä aikuisten aikaa töissä, mutta se ei ole auttanut iltasyömiseen (siis lasten nukkumaanmenon jälkeiseen), sillä nyt ajattelen omia asioitani vielä vähemmän, ja illalla on kiva käpertyä sohvalle mussuttamaan ja katsomaan televisiota. Televisiota siksi, että olen ollut niin väsynyt univajeen takia, etten ole muuta oikein jaksanut.
- Henkiselle hyvinvoinnilleni on erittäin tarpeellista muutaman tunnin aikuisten aika lasten nukkumaanmenon jälkeen, mikä yhdistettynä aamukuuden heräämisiin on johtanut suoraan univajeeseen. Kaiken lisäksi uni keskeytyy usein lasten kömpiessä väliin ja heitä sieltä pois kantamiseen, että unen laatukin on kärsinyt. Eli tässä tapauksessa olen laittanut henkisen hyvinvoinnin fyysisen edelle, mikä on paha virhe. Uni on kaikkein tärkeintä silloin, kun sitä ei saa tarpeeksi. Ei ole hyvinvointia, ei henkistä eikä fyysistä, jos ei ole riittävästi unta.
- Stressaan nyt koko ajan kodin tekemättömistä töistä, koska energiaa ei ole ollut niihin suunnata.
Lopputulos: Henkinen hyvinvointi säilyy 2011 viilauslistassa edelleen. Sinne tosin pitää lisätä myös UNI.
3. Laske välillä kymmeneen.
Siis lasten kanssa. En ole muistanut laskea kymmeneen kertaakaan. Mutta ei se mitään. Olen onnistunut kasvattamaan kärsivällisyyttäni muuten.
+ Onnistuin jo keväällä pidentämään pinnaani. Liekö aurinko ja lämpö auttaneet siinä.
+ Kesän asennemuutokseni johti suoraan kärsivällisyyteni lisääntymiseen noin 500%:lla.
+ Työelämään astuminen on auttanut pinnan pituuteen myös. Koska en näe lapsia 24/7, koen päivittäin jälleennäkemisen iloa, mihin liittyy myös se, että kärsivällisyyttä kiukuttelua kohtaan on enemmän.
+ Vaikka pinna on joskus tiukalla edelleen väsymyksen takia, en räjähtele ollenkaan niin paljon kuin viime syksynä tai talvena.
- Viime talvena alkoi kotonaolo kypsyttää jo niin paljon, koska tunsin olevani jumissa kotona (talvikaudella ei autoa joka päivä ex tempore -menemisille), ja kaipasin aikaa, jolloin ei tarvitsisi olla koko ajan muiden käytettävissä, että kiukuttelin lapsille ihan turhaan.
- Syksyllä oli joitakin kotipäiviä lasten kanssa, jolloin pinna oli todella tiukalla. Itse huomasin sen johtuvan osittain kuukaudenajasta, osin siitä, että koin liikaa déjà vu -ilmiöitä kotiäitiajoista. Toisin sanoen, kotiäitiydestä ei ollut kulunut vielä tarpeeksi aikaa, että aika olisi kullannut muistot.
Lopputulos: On edelleen hyvä pyrkiä laskemaaan kymmeneen, mutta koen, ettei pinnan pituus ole nyt vuonna 2011 enää samanlainen ongelma kuin aiemmin. Voin siis hyvällä omatunnolla todeta, että tässä viilauksessa taisin onnistua parhaiten. Olen tyytyväinen.
1. Pidä parempaa huolta siitä maallisesta tomumajastasi.
Joopa joo, tämä taitaa pysyä ykkösenä myös vuoden 2011 listalla. Täytyy kyllä myöntää, että minulla meni paikka paikoin ihan loistavasti tämän asian kanssa:
+ Kävin kuntoklubilla kevään ja alkukesän todella säännöllisesti ainakin pari kertaa viikossa. Zumbastakin innostuin.
+ Karkkilakkoa pidin onnistuneesti yli 11 kuukautta.
+ Pidin äitin kanssa kokeenomaisesti kahden viikon täysin sokerittoman ajanjakson. Vointi oli hurjan hyvä. Harmi, että se linja oli liian tiukka pidempään pidettäväksi.
+ Hoidin henkistä hyvinvointiani tekemällä koruja, aloittamalla korttiaskartelun uudelleen ja bloggaamalla. Toisin sanoen otin aikaa itselleni. Erityisen hyväätekevää kotiäidille.
+ Töihin palattuani kävin kerran viikossa työpaikallani joogassa, joka on pääasiassa astangaa, muttei kuitenkaan aivan niin orjallista, mikä sopii minulle loistavasti.
Mutta korjattavaakin oli:
- Jatkoin kaiken muun hyvän syömistä karkkilakon ohessa tuota sokeritonta paria viikkoa lukuunottamatta.
- Kesällä loppui koko kuntoklubilla käymiseni.
Syy siihen on tyhmä: olin innostunut zumbasta, ja olin pari päivää aiemmin käynyt keskellä arkipäivää tunnilla, tyttösten ollessa lapsiparkissa. Seuraavalla kerralla Pikkusisko ei suostunut jäämään lapsiparkkiin, myöhästyin zumbasta ja petyin niin pahasti, etten mennyt yrittämään lapsiparkkia enää ollenkaan. Iltaisin ei sitten enää tullut lähdettyä, kesäloma tuli väliin, ja syksyyn mennessä kävin siellä enää pari kertaa, kunnes irtisanoin jäsenyyden. Talviaikaan en kuitenkaan olisi pystynyt käymään niin usein, että kuukausimaksu olisi ollut järkevä, koska arkisin en olisi päässyt (kuljen talvikauden bussilla töihin).
- Syksyllä en enää nukkunut tarpeeksi. Illanvirkkuna en malttanut mennä ajoissa nukkumaan, ja silti piti herätä neljänä arkiaamuna viikossa kello kuusi. Vähän on sumuisia muistoja syksyltä.
- Syömiset ovat olleet toisaalta paremmalla tolalla työpaikkaruokalan osalta, mutta toisaalta en olekaan innostunut salaattipöydästä ollenkaan, kuten etukäteen toivoin.
- Kotiäitivuosien lopputuloksena kolesterolini on ensimmäistä kertaa elämässäni hiukan koholla. Että pitäis tehrä jotain.
Lopputulos: Tämä viilaus siirtyy suoraan sellaisenaan vuodelle 2011.
2. Pidä parempaa huolta sisäisestä minästäsi.
Tässä oli kyse muun muassa tunnesyömisen taklauksesta, olemisesta armollisempi itselleen ja itsensä hyväksymisestä sellaisena kuin on. Tältä osinkin minulla on vielä paljon tehtävää, vaikka joskus menikin jo paremmin.
+ Viimeiseksi kotikesäksi muutin asennettani. Ehkä asenteen muuttaminen oli helpompaa siksi, että tiesin kotiajan päättyvän syksyllä, mutta ei sillä väliä; pääasia, että onnistuin muuttamaan ajatusmalliani. Nautin nimittäin suunnattomasti koko kesästä lasten kanssa kotona. Se näkyi myös lasten suuntaan.
+ Töihinpaluun jälkeen olen stressannut hiukan vähemmän omasta itsestäni. Joskin enemmän arjen asioista.
+ Olen nauttinut töissä suunnattomasti kuumista teekupposista ja aikuisen ajastani.
+ Teen töitä hyvällä draivilla ja innostuneesti.
+ En stressaa yhtään työasioista.
+ Kaiken arkikiireen keskellä otin aikaa joulukorttien askartelulle monena, monena päivänä, sekä lasten kanssa että itsekseni. Suunnattoman tyydyttävää henkisesti. Olin siis niin armollinen itselleni, ettei tarvinnut käyttää kaikkea aikaa riipin raapin olevan kodin järjestelemiseen ja siivoamiseen, vaan sai askarrella kortteja!
- Olen edelleenkin tunnesyöppö. Nyt, kun olen palannut töihin, minulla on kyllä aikuisten aikaa töissä, mutta se ei ole auttanut iltasyömiseen (siis lasten nukkumaanmenon jälkeiseen), sillä nyt ajattelen omia asioitani vielä vähemmän, ja illalla on kiva käpertyä sohvalle mussuttamaan ja katsomaan televisiota. Televisiota siksi, että olen ollut niin väsynyt univajeen takia, etten ole muuta oikein jaksanut.
- Henkiselle hyvinvoinnilleni on erittäin tarpeellista muutaman tunnin aikuisten aika lasten nukkumaanmenon jälkeen, mikä yhdistettynä aamukuuden heräämisiin on johtanut suoraan univajeeseen. Kaiken lisäksi uni keskeytyy usein lasten kömpiessä väliin ja heitä sieltä pois kantamiseen, että unen laatukin on kärsinyt. Eli tässä tapauksessa olen laittanut henkisen hyvinvoinnin fyysisen edelle, mikä on paha virhe. Uni on kaikkein tärkeintä silloin, kun sitä ei saa tarpeeksi. Ei ole hyvinvointia, ei henkistä eikä fyysistä, jos ei ole riittävästi unta.
- Stressaan nyt koko ajan kodin tekemättömistä töistä, koska energiaa ei ole ollut niihin suunnata.
Lopputulos: Henkinen hyvinvointi säilyy 2011 viilauslistassa edelleen. Sinne tosin pitää lisätä myös UNI.
3. Laske välillä kymmeneen.
Siis lasten kanssa. En ole muistanut laskea kymmeneen kertaakaan. Mutta ei se mitään. Olen onnistunut kasvattamaan kärsivällisyyttäni muuten.
+ Onnistuin jo keväällä pidentämään pinnaani. Liekö aurinko ja lämpö auttaneet siinä.
+ Kesän asennemuutokseni johti suoraan kärsivällisyyteni lisääntymiseen noin 500%:lla.
+ Työelämään astuminen on auttanut pinnan pituuteen myös. Koska en näe lapsia 24/7, koen päivittäin jälleennäkemisen iloa, mihin liittyy myös se, että kärsivällisyyttä kiukuttelua kohtaan on enemmän.
+ Vaikka pinna on joskus tiukalla edelleen väsymyksen takia, en räjähtele ollenkaan niin paljon kuin viime syksynä tai talvena.
- Viime talvena alkoi kotonaolo kypsyttää jo niin paljon, koska tunsin olevani jumissa kotona (talvikaudella ei autoa joka päivä ex tempore -menemisille), ja kaipasin aikaa, jolloin ei tarvitsisi olla koko ajan muiden käytettävissä, että kiukuttelin lapsille ihan turhaan.
- Syksyllä oli joitakin kotipäiviä lasten kanssa, jolloin pinna oli todella tiukalla. Itse huomasin sen johtuvan osittain kuukaudenajasta, osin siitä, että koin liikaa déjà vu -ilmiöitä kotiäitiajoista. Toisin sanoen, kotiäitiydestä ei ollut kulunut vielä tarpeeksi aikaa, että aika olisi kullannut muistot.
Lopputulos: On edelleen hyvä pyrkiä laskemaaan kymmeneen, mutta koen, ettei pinnan pituus ole nyt vuonna 2011 enää samanlainen ongelma kuin aiemmin. Voin siis hyvällä omatunnolla todeta, että tässä viilauksessa taisin onnistua parhaiten. Olen tyytyväinen.
maanantai 3. tammikuuta 2011
Katsaus vuoteen 2010
Mietin tuossa muutaman päivän, että mitä viime vuodesta kirjoittaisin. Sitten satuin Sateenkaaren tässä päässä -blogissa näkemään tällaisen kyselyn. Se riittäköön toistaiseksi vuoden 2010 katsaukseksi Arkitaivaassa, vaikka joidenkin kysymysten kohdalla tuli mieleen, etten ehkä ollut ihan kohderyhmää... Mutta hui hai, näitä oli kiva miettiä silti.
1. Mitä sait synttärilahjaksi?
Paras synttärilahjani oli kolmen yön luksusloma ihan yksin kotona. Mieheni lähti varta vasten lasten kanssa mökille, jotta minä, silloinen kotiäiti, sain vähän kesälomaa noista kotiäidin hommista. Lahja sattumalta sitten paisui jopa neljäksi yöksi yksin kotona. Ihana lahja!
2. Seurustelitko?
Jos oman miehen kanssa ”seurustelu” lasketaan, niin kyllä.
3. Pussailitko peiton alla?
Kyllä vain, monta kertaa.
4. Oliko sinulla kesätyö?
Kyllä oli, kotiäidin homma oli ympärivuotista ja –vuorokautista.
5. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna?
Jotenkin pidän kaikenlaisia tapahtuneita asioita aika luontevina ja normaaleina, ettei niitä saavutukseksi osaa mainostaakaan. Joitain tapahtuneita: keväisen jo erittäin kypsyneen kotiäidin lyhytpinnaisen vaihteen kääntäminen viimeiseksi kotikesäksi kärsivällisemmäksi ja etenkin suunnattomasti lapsista nauttivaksi emoksi; ennätyksellisen korumäärän teko; kauneimpien joulukorttieni askartelu; syksystä hengissä selviäminen töihinpaluun jälkeen...
6. Mihin petyit?
En edelleenkään pitänyt itsestäni erityisen hyvää huolta fyysisesti. Henkisen virkeyden osalta meni jo paljon paremmin koruilun ja korttiaskartelun sekä niiden kautta tulleiden ystävien myötä.
7. Paras muisto kaikista?
Koko kesä 2010. Meillä oli lasten kanssa niin mukavaa ja helppoa elämää koko viimeisen kotikesän ajan, kuumuudesta huolimatta.
8. Paras vaate, jonka löysit?
Erinäiset kasmirneuleet tarjouksesta.
9. Lempivaatteesi?
Ruudulliset, vaaleanpunavalkoiset flanellikotihousut ja lämpöiset sukat.
10. Tuliko perheeseenne uusi perheenjäsen?
Ei tullut, ellei neljää Isosiskon syntymäpäivälahjaksi tullutta Zhu Zhu Petsiä lasketa. : )
11. Muuttiko naapuriin uusi tyyppi?
Ei.
12. Oletko tutustunut kokonaan uuteen ihmiseen?
Olen. Löysin täältä blogimaailmasta loistavia ystäviä, jotka jakavat näpertelynhaluni ja ymmärtävät elämää ylipäänsä niin hyvin, että heiltä voin ammentaa apuja ja tukea livemaailmassakin mihin tilanteeseen tahansa!
13. Särkyikö sydämesi?
Ei särkynyt; onnekas olin.
14. Särjitkö jonkun muun sydämen?
No, en tietääkseni särkenyt.
15. Mitä muistat vuodelta 2010?
Yleinen ihana muisto arjestamme lasten kanssa on, että meillä on tosi kivaa; lapset ihanat ja suloiset, joiden kanssa on kivaa puuhastella. Toisaalta, muistan vieläkin vuosien kotiäitinä olon kypsymispisteen viime talvena, jolloin aloin jo tähyillä syksyllä alkavaan työelämään päin.
Muistan tammikuisen Pariisin matkan äitini ja siskoni kanssa – ihana reissu! Koko perheen kesälomareissu mm. Ähtäriin jäi myös mieleen todella mukavana aikana. Meillä on yleensä aina kivaa perheen kesken.
Muistan myös erinäiset väsäämäni syntymäpäiväkakut, jotka ovat muutaman kerran vuodessa tapahtuva harrastukseni nykyään. Yhtä palkitsevaa kuin korujen ja korttien teko!
Syksystä muistan lähinnä kuuden aamuheräämiset, jotka eivät minulle yhtään sovi, mutta myös sen, että töihinpaluun jälkeen meillä ovat lisääntyneet kivat perheen keskeiset hetket, koska minulla ei ole iltaisin niin suurta tarvetta itsekseni oloon kuin kotonaollessani. Nautin nykyään perheestäni entistä enemmän.
Joulusta muistan sen ihanan pituuden, koska sain pidettyä kertyneitä lomia silloin pois. Tytötkin olivat kotona, ja mies jopa muutaman päivän joulun molemmin puolin. Tuntui tosi kivalta ja pitkältä joululta, joka pahimmillaan olisi voinut olla noin yhden päivän mittainen...
16. Jouduitko kertaakaan sairaalaan?
En.
17. Sammuitko?
En.
18. Aiotko lopettaa tupakanpolton uutenavuotena?
Tupakatta eletään kuten joka vuosi.
19. Paras koulumuisto?
Tältä vuodelta koulumuistoja ei löydy – kouluajoista alkaa olla jo aikaa...
20. Saitko jotain kauan odottamaasi?
Ensimmäinen yhteinen ulkomaanmatka äitini ja siskoni kanssa kolmin näin aikuisiällä.
21. Värjäsitkö tukkaa?
Kyllä, säännöllisesti jo vuosien ajan.
22. Lakkasitko varpaankynsiä?
Kesällä totta kai!
23. Paras kenkäostoksesi tänä vuonna?
UGG:in Classic Tall -bootsit. Julmetun lämpimät vilukissan varpaille bussipysäkillä palellessa. Harmillisen liukkaat tosin joissain olosuhteissa, mutta täyttävät edellämainitun tehtävän loistavasti!
24. Mitä tv-ohjelmia seurasit?
Closer, Mentalist, Huippumalli haussa, puutarhaohjelmia, CSI ja CSI New York, Pikku-Britannia, Ketonen & Myllyrinne, Kurjat kuppilat, Top Chef.
25. Ajoitko kertaakaan ojaan/meinasitko?
Viime talvena kotitiellä käännyin liian vauhdikkaasti, jopa 20 km/h, vasemmalle ja luisuin suoraan reunakiveystä päin. Renkaan vanne vääntyi ja meni vaihtoon.
26. Mikä biisi tulee mieleen kesästä 2010?
Lähinnä Chisun uusin levy kokonaisuudessaan kesäkuisen keikan jälkeen.
27. Entä talvesta?
Tällä hetkellä vielä lähinnä joululaulut...
28. Kävitkö elokuvissa?
Kyllä, jopa neljä kertaa: Ystävänpäivä (aivan yksin eräänä vapaapäivänä maaliskuussa); Exän jäljillä (isän kanssa huhtikuussa leffavalikoiman ollessa hiukan rajallinen); Katseeseen kätketty (miehen kanssa toukokuussa – hyvä elokuva!) ja Inception (miehen kanssa elokuussa). Kävisin kyllä mielelläni PALJON useammin!
29. Tuliko kaamosmasennus?
Ei ehtinyt paljon masentua. Väsytti ja väsyttää vaan kovasti, mutta siihen auttaisi nukkuminen enemmän ja keskeytyksettä, myöhäisempi heräämisaika sekä auringonvalo. Helpottanee kevättä kohti kulkiessa.
30. Mitä odotat vuodelta 2011?
Varmaankin kiireistä arkea on tulossa odottamattakin, mutta odotan energiaa keksiä keinoja oman terveyden ja hyvinvoinnin lisäämiseen harrastusten tms. muodossa. Odotan myös talvilomareissua pohjoisempaan oman perheen ja sukulaisten kanssa. Toivon ensimmäistä kunnon ulkomaanreissua koko perheen kesken. Odotan ylipäänsä kaikenlaisia kivoja hetkiä mieheni ja tyttöjeni kanssa. Elokuvissakin olisi kyllä kiva käydä vähän enemmän...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)