Oivalluksia oman valmennuksen varrelta

Opiskelen parhaillaan ratkaisukeskeiseksi valmentajaksi, ja osana opintojani on olla myös itse valmennettavana. Haluan kirjata tänne itselleni ylös oivalluksia matkan varrelta.

Täydellisen onnenkantamoisen kautta löysin ihanan, ratkaisukeskeisen valmentajani psykologian luennoiltani - riitti, kun satuin avaamaan suuni oikeassa paikassa. Valmentajani on tarkkanäköisen lisäksi viisas ja lempeä. Häneltä ammennan myös positiivista energiaa tapaamisillamme.

Valitsin oman valmennukseni aiheeksi ikuisuusteemani eli oman hyvinvointini, lähinnä fyysisen tällä kertaa. Olen ollut vuosikaudet fyysisesti huonossa kunnossa. Ennen raskauksiani tilanne oli hiukan parempi, joskin ylikiloja oli viitisen ennen ensimmäistä odotustani. Ensimmäisen ja toisen lapsen välissä pääsin aika hyvin kiloistani ja liikkumaankin jossain välissä. Tosin kehoni oli täysin omani, toisin sanoen ei imettävä, eikä raskaana, vain puoli vuotta lasten välissä, joten lopullisesti  "normaalitilaan" pääsemiseen meni lastenteossa alkuun päästyäni noin 4,5 vuotta imetyksineen.

Normaalitilaan pääsystä on nyt vajaa viisi vuotta ja minä huonommassa fyysisessä jamassa kuin koskaan! Sulatettavia kiloja on ainakin kymmenen! En ole ollut mikään aktiiviliikkuja koskaan, ennemmin sohvaperuna. Sentään pari vuotta sitten lenkkeilin säännöllisesti, myös läpi talven, mutta syömispuoli on ollut kompastuskiveni kautta aikojen. Olen makeahiiri, jolla on huonoja tapoja sekä taipumus syödä, kun on tylsää, kun haluaa äkkiä "jotain kivaa", telkkarin ääressä, lasten mentyä nukkumaan, juhlistamassa kaivattua yksinoloa ja niin edelleen.

Tiedonpuutteesta minua ei voi syyttää; tiedän täsmälleen, miten minun pitäisi syödä. Olen jopa kokeillutkin vajaa pari vuotta sitten itselleni erittäinkin passelia ruokavaliota, jota kutsuin semikarppaukseksi, ja jonka aikana voin paremmin kuin koskaan - kolmen viikon ajan.

Siispä valmentajan sparraus on ollut paikallaan, kun olen tajunnut, ettei tästä mitään tule itsekseni. En koskaan tule saamaan sellaista itsekuria tai motivaatiota, että tästä savotasta selviäisin yksin. Tosin olen ymmärtänyt, ettei se itsekurista ole kiinni. Sen verran olen oivaltanut menneiden vuosien aikana, etten edes yritä mitään dieettejä tai ruokavalioita, joita en pystyisi noudattamaan loppuelämääni. Enkä halua missään asiassa olla liian tiukkana, sillä silloin lipsuminen tarkoittaa sitä, että "nyt meni ihan pipariksi koko juttu; ihan sama vaikka söisin kahmalokaupalla karkkia loppuviikon".

Olen ymmärtänyt itsestäni seuraavanlaisia asioita tähän 41 vuoden korkeaan ikään mennessä, hyvän osan taitavan valmentajani ansiosta:

1. Joustavuus on minulle kaiken a ja o.
   Jos joku sanoo minulle, että sinun pitää syödä salaattia lounaaksi viitenä päivänä viikossa, tai käydä punttisalilla kolme kertaa viikossa, karvani nousevat pystyyn ja kulmat kurtistuvat. Sen sijaan, jos yritän tarjolla olevista vaihtoehdoista useimmiten valita sen kevyemmän tai terveellisemmän vaihtoehdon, silloin silitän itseäni myötäkarvaan. Ja jos otan päivittäisen cappuccinoni, nautin sen hyvällä omatunnolla ja tietoisesti herkutellen. Tai, jos lähden liikkumaan, voin tänään käydä kävelyllä, seuraavalla kerralla perheen kanssa uimassa, ja sitä seuraavalla kerralla zumbaamassa kuntoklubilla.
2. Voin kokeilla sitä ja tätä, ja jos se toimii, tehdä sitä lisää; jos ei, kokeilen jotain muuta.
   Olen aina pelännyt epäonnistumista (perfektionismin huonoja puolia), joten tämä ajatus on mullistava: ei tarvitse tehdä ja epäonnistua, tai olla tekemättä epäonnistumisen pelossa, vaan voi kokeilla eri asioita huomatakseen, mikä toimii, mikä ei.
3. Onnistumiset tuovat motivaatiota.
   Minua ei lainkaan motivoi hyvinvointiprojektissani vanha bikinikuvani jääkaapin ovessa, sillä se ulkomuoto on NIIN kaukana nykyisestä, liian kaukana. Sen sijaan, kun seuraavan kerran housut puristavat vatsaa tai muuten nykytila inhottaa ja rajoittaa, otan hetken ja pysähdyn tiedostamaan, että juuri tämän takia olen jo tehnyt niitä hyviä juttuja, saanut niitä onnistumisia. Sitten niitä on helpompi tehdä lisää, kun pitää onnistumiset mielessä. Ne voi vaikka listata.
4. Kaikki liikkuminen on minulle extraa ja bonusta.
   Minulle ei sovi asettaa mitään tavoitteita liikkumiselle, tai niistä tulee "pitäisi"-juttuja, pakkopullaa. Siispä mitä tahansa teen, käyn kävelyllä, teen lankkuhaastetta, käyn core- tai zumbatunnilla; se on pelkkää plussaa, josta tulee hyvä mieli. Mahdolliset tavoitteet liittyvät syömispuolelle, mutta nekin pienenpieninä muutoksina, jotka juurrutan hitaasti arkeeni.
5. Stressinsietokykyni on muuttunut, ehkä lopullisesti.
   Tämä oivallus on kokonaisvaltainen. Kymmenen vuoden takaisen lievän työuupumuksen jälkeen järkeistin työtapojani, jopa vaihdoin työt vähemmän stressaaviin tehtäviin ja lopulta vietin viisi vuotta kotona lasten kanssa katkonaisilla unilla. Palattuani töihin olin pari viimeistä vuotta erittäin stressaavassa tilanteessa työpaikalla, kunnes vapautin itseni työn ikeestä reilu vuosi sitten ja hidastin tahtia tähän päivään asti. Se on tehnyt hyvää.
   Luulen, tosin en tiedä varmaksi, että vuosien kuormitus huononsi stressinsietokykyäni lopullisesti. Siispä hyväksyn ja tiedostan asian ja yritän parhaani mukaan järjestää asiani siten, etten tuota itselleni turhaa stressiä. Samaan hengenvetoon totean, että hyvää stressiä toki tarvitaan jatkossakin, se tuo pontta, kun pitää pistää tuulemaan. Uskon, että harjoitukset tietoisen ja hyväksyvän läsnäolon (mindfulness) lisäämiseksi ovat myös paikallaan.

Pieniä onnistumisia, joista ammennan motivaatiota jatkaa:

1. Tajuttoman joulukuun karkki- ja suklaa-ahtamisen jälkeen aloitin loppiaisen jälkeen karkkipäiväkäytännön. Ei tunnu liian vaikealta.
2. Satuin huomaamaan FB:ssä lankkuhaasteen, josta otin kopin. Nyt menee jo enimmillään kaksi minuuttia. :)
3. Olen käynyt muutaman kerran core-tunnilla vahvistamassa tukilihaksiani - syvät vatsalihakset ovat huonossa kunnossa.
4. Kokeilin jo zumbaakin vajaasti toimivan olkapääni kanssa - ihan hyvin meni!
5. Vakiolounaalla erään valmennettavani kanssa otan joka kerran älyttömän hyvän salaatin.

Nih. Sellainen tarina tällä kertaa!

Pinjatakakkuja

Viime marraskuussa sain Unelmien Talo ja Koti -lehden mukana Kinuskikissan joulu -liitteen, johon oli kerätty ihania jouluisia, ja samalla hiukan erilaisia, reseptejä. Bongasin sieltä heti pinjatakakun, sillä Isosiskolla oli tulossa syntymäpäivät. En ollut koskaan sellaista tehnyt, joten halusin tehdä harjoituskakun ensin.

Koristeet sokerimassasta voi aina tehdä etukäteen, joten teimme tulevan synttärisankarin kanssa kaksi settiä koristeita. Ensimmäinen satsi sokerimassaa värjäytyi kumman rusehtavaksi, vaikka toivoin jotain raikkaampaa väriä. Siispä siitä tehtiin harjoituskakun koristeet. Edelleenkään minulla ei ole mitään kätevää "liimaa" sokerihelmien tms. kiinnittämiseen koristeisiin, joten käytimme vaaleanpunaista piparienkoristelupursotetta. Sokerihelmet sun muut nekin löytyivät kaapeista - uusia en ostanut.

Halusin (harjoitus)kakun yllätyksen säilyvän viimeiseen asti, joten koristeiden tekemisen jälkeen täytin kakun salassa, ja tytöt pääsivät näkemään vasta koristeluvaiheen...

Kakun valmistuminen vaatii aikaa, joten täyttämisen jälkeen jätin kakun yön yli jääkaappiin ja koristelin vasta seuraavana päivänä.

Harjoituskakku valmiina ja tarjolla...

Totesin harjoituskakun tehtyäni, että olipa hyvä, että harjoittelin. Pari juttua huomioin toista kakku tehdessäni. Esimerkiksi valkosuklaa-tuorejuustokuorrutus: sitä pitää hiukan lämmittää mikrossa, jotta levittyisi nätimmin kylmän kakun päälle. Tämän itse asiassa unohdin varsinaisen synttärikakun kohdalla, joten siinä kuorrutus on karkeamman näköinen ja kakunmurujakin näkyy hieman. Lapsilta tuli toive, että karkkeja (käytin Naperoisia irtokarkkihyllystä) saisi olla vieläkin enemmän. Siispä käytin suurempaa lasia keskellä olevan kolon tekemiseen.

PINJATAKAKKU KINUSKIKISSAA MUKAELLEN
Pohja
4 munaa
1,5 dl sokeria
2 dl perunajauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
1,5 tl leivinjauhetta

Kostutus
1,5 dl maitoa

Täyte
2 liivatelehteä
3 dl kuohukermaa
200 g sitruunatuorejuustoa
200 g valkosuklaata (voit käyttää myös muita suklaalaatuja)
200 g ranskankermaa
2 rkl vettä

Sisälle
erivärisiä makeisia, esimerkiksi irtokarkkihyllyjen Naperoisia
tai pieniä suklaakaramelleja, pähkinöitä tai suklaarouhetta

Kuorrute
200 g valkosuklaata (voit käyttää myös muita suklaalaatuja)
200 g sitruunatuorejuustoa
nonparelleja, koristerakeita tai värisokeria
tai koristeita maun mukaan

1. Oma ohjeeni valmistautumiseen: ota kaikki tarvikkeet vähintään puoli tuntia ennen leipomista huoneenlämpöön.
2. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja kääntele munavaahdon joukkoon. Levitä taikina pellille leivinpaperin päälle. Minun peltini koolle taikinaa tulee melko paljon, toisin sanoen itse kakkupohjasta tulee melko paksu verrattuna Kinuskikissan reseptin kuviin. Paksumpi pohja vaatii enemmän kostutusta.
3. Paista 200 asteessa noin 8 minuuttia. Kumoa heti uunista ottamisen jälkeen leivinpaperille ja irrota toinen leivinpaperi päältä.
4. Vuoraa pyöreä kulho (tilavuus enintään 2 litraa) kelmulla. Leikkaa kakkupohjasta paloja ja peitä niillä kulhon sisäpinta. Kostuta maidolla. Pullasuti sopii hyvin kostukkeen valuttamiseen. Kulhon pohjaa vasten olevaa osaa ei tarvitse kostuttaa, sillä kostuke valuu sinne itsestään. Säästä loput pohjalevystä myöhempää vaihetta varten.
5. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma. Lisää sitruunatuorejuusto. Sulata valkosuklaa mikrossa miedolla lämmöllä. Yhdistä suklaasula ranskankerman kanssa. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja sulata siihen liotetut liivatteet. Sekoita liivatevesi suklaaseokseen. LIsää seos sitten kerma-tuorejuustovaahtoon.
6. Kaada täytettä kulhoon. Säästä pari desiä, se lisätään tarvittaessa. Peitä juomalasin ulkopinta leivinpaperilla ja sitten kelmulla. Paina lasi täytteen keskelle niin, että joka puolelle jää täytettä yhtä paljon. Lisää täytettä ympärille, kunnes se ulottuu pohjan korkeudelle. Nosta kulho jääkaappiin noin kolmeksi tunniksi. Jos täytettä jäi yli, laita sekin jääkaappiin.
7. Poista lasi, sitten leivinpaperi ja lopuksi kelmu. Kaada kolon pohjalle makeisia. Jos täytettä jäi yli, lusikoi sitä makeisten päälle. Muussa tapauksessa käytä kolon täyttämiseen jäljelle jäänyttä pohjaa. Peitä koko pinta lopuksi pohjakerroksella. Laita kulhon päälle tarjoilulautanen ja kumoa kakku. Nosta kulho paikoiltaan ja poista kelmu ympäriltä.
8. Sulata kuorrutteen valkosuklaa mikrossa miedolla lämmöllä. Notkista tuorejuusto vatkaimella ja sekoita joukkoon suklaasula. Tarvittaessa lämmitä varovasti seosta mikrossa, jotta se levittyy helposti. Levitä kuorrute kakun pinnalle. Koristele ripottelemalla päälle värisokeria tai käytä muita koristeita.

Isosiskon 8-vuotissynttärikakku. Kuvien värit ovat hiukan mitä sattuu, mutta saatte idean.

Kakku (kakut) oli herkullinen, jopa Isosisko, joka ei yleensä täytekakuista välitä. Pian juhlimme Pikkusiskon 6-vuotispäivää, ja toivomuksena on saada oma pinjatakakku sinnekin...

Arkitaivaan vuosi 2013

Jostain syystä nyt on tuntunut siltä, että tekee mieli kirjoitella tänne enemmän. Pitkään on ollut tunne, että olisi kiva kirjoittaa, mutten ole saanut aikaiseksi, tai välillä en vain ole jaksanut. Tuntuu edelleen, että irtautuminen tietokoneesta tekee hyvää, enkä siksi vietä niin paljoa aikaa läppäri sylissäni kuin vuoden 2013 alussa kuvittelin viettäväni "vapaavuotenani".

Vaikka tänne jokseenkin harvakseltaan olen välillä kirjoitellut, ja kommenttejakin tulee vähemmän ja vähemmän, jonkinlainen tarve vetää yhteen blogini vuosi 2013 minulla on.

Tammikuu 2013
Aloitin vuoden 2013 pohtimalla millainen olen sekä millainen unelmatyöni voisi olla. Tulostin unelmatyömietteeni juuri ulos, sillä haluan katsoa, olenko edelleen samaa mieltä toiveistani. Työnhakuni nimittäin pitää käynnistää piakkoin...  Olin myös onnellinen. :)

Jatkoin kirjaamalla ajatuksiani lukemisesta ja kirjoista. Lukemieni kirjojen määrä oli kaksinkertaistunut edellisvuodesta, mikä ilahdutti minua suuresti. Kuluneen vuoden aikana määrä jälleen putosi, vaikka olen lukenut vuoden aikana merkittävästi enemmän kuin vuosikausiin. Opiskelujeni yhteydessä olen kahlannut erinäisiä tenttikirjoja enemmän tai vähemmän kattavasti, perehtynyt lukuisiin tieteellisiin artikkeleihin sekä dokumentteihin. Olen saanut ajateltavaakin enemmän kuin vuosiin.

Maaliskuu 2013
Oli tullut hiukan kakkuiltua ja raportti erinäisistä synttärikakuista aloitti maaliskuun (nam). Tapasimme myös Kätevien Emäntien kanssa askartelu- ja korutarvikemessuilla, jonka jälkeen pidimme hauskaa Mirkan luona. Se oli varsin kiva päivä se!

Huhtikuu 2013
Opiskeluja oli takana jo nelisen kuukautta. Osasin arvostaa rauhallisempaa tahtia sekä uuden oppimista. Korttejakin syntyi.

Toukokuu 2013
Kevään tullen, puutarhan herätessä päivitin tänne opiskelutilanteeni ja mietteitäni siitä, miten olin saanut yhdistettyä opiskeluni perhe-elämään. Pohdin sitä, miten olikaan käynyt, että tehokasta opiskeluaikaa olikin paljon vähemmän kuin luulin. Tunsin kuitenkin olevani oikealla tiellä, kuten edelleenkin tunnen.

Kirjoitin myös kiitollisuusharjoituksista ja hyvän kiertoon laittamisesta. Olen tähän mennessä jo unohtanut koko kiitollisuusharjoituksen, joten tämä viime vuoden katsaus on jo nyt ollut erittäin hyödyllinen minulle! Hyvää olen muistanut laittaa kiertoon aina välillä. Siitä tulee hyvä mieli.

Kesäkuu 2013
Ainoa kesäkuun tekstini oli ratkaisukeskeisyydestä, josta olen aika innostunut. Edelleen toivon pääseväni aidosti kiinni omassakin elämässäni ratkaisukeskeisyydestä. Valmentajan roolissa se tulee paljon luontevammin, mikä on tietenkin loistojuttu valmennettavieni kannalta. Kun vain vielä arkipäivän tilanteissa muistaisi asennoitua toisin.

Heinäkuu 2013
Lomalla oli ihanaa. Vietimme mieheni kanssa 10-vuotishääpäiväämme muutaman päivän kahden ihan pääkaupunkiseudulla. Teki kyllä hyvää parisuhteelle. Kysyntää kahdenkeskiselle ajalla on roimasti edelleen... Tein pihkavoidetta mummoni ohjeella. Palasin myös blogini juurille postaamalla tekemistäni koruista. Tämä oli hyvä kuukausi.

Elokuu 2013
En kyennyt kirjoittamaan kuin yhden jutun. Kuun alussa rakas isoäitini poistui keskuudestamme yllättäen. Samaan aikaan piti kirjoittaa kehityspsykologian kurssin kahta esseetä, arvioida toisten vastaavia sekä lomien jälkeen polkaista taas käyntiin valmentajaopinnot intensiivisten lähipäivien merkeissä. Oli myös iloisia tapahtumia, kuten serkkuni häät ja kummitytön synttärit. Syyskuisessa postauksessa kirjasinkin enemmän elo-syyskuun tapahtumia. Raskas, sellainen henkinen vuoristorata -tyyppinen kuukausi.

Syyskuu 2013
Päällimmäisenä syksyn ensimmäisestä kuukaudesta jäi mieleen olkapääleikkaukseni, joka tehtiin mummoni uurnanlaskua seuraavana päivänä. Toipumisaika oli melko pitkä, eivätkä liikeradat ole vieläkään palautuneet. Olin aika avuton, vaikka onneksi se oli vasen käsi, joka oli kelvoton.

Löysin kuitenkin elämän pieniä iloja listaavan nettisaitin, ja ihanaiset Rva Kepponen ja Haltiakummi kävivät meillä askartelemassa eräänä päivänä. Minäkin askartelin sellaisia 1,5-kätisen hommia, ja olin erittäin virkistynyt mitä parhaasta seurasta, vaikka käsi huusikin illalla hoosiannaa kaikesta rasituksesta. Muistelin myös ystävää hyvää, jonka seurassa ollessani elokuiset suru-uutiset saapuivat.

Lokakuu 2013
Leivoimmekohan tavallista enemmän lokakuussa, sekä onnistuneita että vähemmän onnistuneita tuotoksia. Tiedä häntä; jäi jotenkin syömispainotteinen fiilis lokakuun jutuista. ;) Juhlimme myös maailman parasta äitiä, eli omaani, hänen 60-vuotispäivinään. Ai niin, meillä myös aloitettiin sisustaminen pitkästä aikaa.

Blogin ulkopuolella olin jo aloittanut valmentamisharjoittelun, ja saanut siitä inspiraatiota, innostusta ja kiitollisuutta roppakaupalla puhumattakaan upeista valmennettavistani. Olen niiiiin onnellinen, että saan tutustua valmentamisen merkeissä sekä vanhoihin tuttuihin uudesta vinkkelistä sekä täysin uusiin ihmisiin, jotka ovat osoittautuneet todella upeiksi ja viisaiksi tuttavuuksiksi, ja joilta ammennan sekä oivalluksia että jonkinlaista hengenheimolaisuutta. En oikein osaa ihan kuvaillakaan, miten paljon siitä saan.

Marraskuu 2013
Harmaa marraskuu, jolloin kaipailin kesää ja juhlimme isejä. Halusin myös taltuttaa kiirettä, vaikka itselläni ei juuri nyt ole sitä ongelmana.

Joulukuu 2013
Kuun alussa yritin vaihtaa näkökulmaa lukemani, vieläkin keskeneräisen, kirjan innoittamana, erityisesti äitihommissa. Yritys jatkuu edelleen. Tuli myös taas leivottua, jouluhalkoa kahteenkin kertaan. Isosiskon synttärileipomisista kirjoitan paremmalla ajalla jutun - joulukuussa ei ehtinyt. Raportoin myös suurin piirtein finaalissa olevasta lastenhuoneiden päivittämisestä, jota suunnittelimme viime keväästä asti, mutta saimme aikaiseksi vasta syksyn mittaan...

Vapaavuoteni hurahti ohi nopeammin kuin arvasinkaan. Tuntuu, että olisi pitänyt saada jotenkin enemmän aikaan, vaikka samaan aikaan voin todeta, että tahdin hidastaminen on tehnyt hyvää mielelle. Jostain syystä vain sellainen luterilainen ahkeroimisen ja reippaan tahdin ajatus on aika syvässä. Miksen olisi voinut ladata akkujani ja edistää uuden työuran alkamista rauhallisemmassa tahdissa, kun kerran siihen annettiin hieno mahdollisuus? Mitä ihmettä vielä enemmän olisi sitten pitänyt saavuttaa? En edes tiedä...

Mutta nyt palaan vielä kiitollisuuslistaani, ja olen tänään kiitollinen näistä:

1. Että kävin tänään kävely/hölkkälenkillä toimivin jaloin ja käsin.
2. Että olen vielä tämän viikon "lomalla" opinnoista ja työnhausta.
3. Että olen kirjoittanut tänne blogiin viime aikoina useammin kuin moneen aikaan.

Tuumailevaa ja oivaltavaa uutta vuotta kaikille!

Vanhan vuoden lukemiset

Vuosi on vaihtunut. Tervetuloa uusi vuosi 2014!

Koska näin joululomalla on ollut hiukan enemmän aikaa ajatella kirjoja ja jopa lukea, päivitänpähän tähän jälleen tänä vuonna lukemani kirjojen (lyhyen) listan. Vertailuna myös vuoden 2012 luetut kirjani.

Tämä vuosi on kulunut opiskellessa sekä psykologiaa että ratkaisukeskeiseksi valmentajaksi, joten alan kirjallisuutta ja erilaisia artikkeleita olen lukenut. Tosin tenttikirjoista harva tuli luettavaksi kokonaan, ja ne, jotka piti lukea kokonaan, luin vain osittain. Enpä siis niitä alkanut listaamaan. Edelleen on helpompi lukea monessa lyhyessä pätkässä lehtiä kuin keskittyä muutama tunti kirjaan. Viime perjantaina onnistuin makaamaan sohvalla muutaman tunnin samppanjatryffeleitä toisessa kädessä, kirja toisessa. Ah autuutta!

Tällä hetkellä kesken on kaksi kirjaa; toinen joululahjakirjani eli Patricia Cornwellin uusin Kay Scarpetta Paljaat luut sekä Antti S. Mattilan Näkökulman vaihtamisen taito.

Blogini vasemmassa palkissa on sivu nimeltä Lukutoukan helmiä ja sikoja, josta voi seurata tulevan vuoden 2014 kirjalistaa.

Vuonna 2013 luetut kirjat:

• Vieras - Riikka Pulkkinen. Kehuttu romaani, jota toivoin joululahjaksi jo viime vuonna. Kirja on hienosti kirjoitettu, juoni kiinnosti; halusin tietää, miten kirja päättyy. Mutta kirjailijan tapa kirjata päähenkilön ajatuksia hiukan vaikeaselkoisella, raskaallakin tavalla ehkä hiukan ärsytti, etenkin kohdissa, joissa teksti liittyi jollakin tapaa hengellisyyteen. En erityisemmin välitä lukea hengellisistä ajatuksista. Yhtä kaikki, luin kirjan joululomalla vauhdilla loppuun, ehkä hiukan harppoen yllämainitunlaisissa kohdissa, ja olin tyytyväinen kirjan päätökseen.
• Voimavarat käyttöön - Antero Katajainen, Anneli Litovaara, Krisse Lipponen. Kirja kuuluu valmentajaopintojeni kirjalistaan ja on tuttu jo vuodelta 2004. Monia hyviä harjoituksia stressin keskelle, unelmien hahmottamiseen, työuupuneelle ja ylipäänsä paljon ajatuksia omien voimavarojensa löytämiseksi.
• Kun kyyhkyset katosivat - Sofi Oksanen. Oksasen uusimman sain jo joululahjaksi. Aloitin kevättalvella sitä lukemaan, mutta jotenkin en jaksanut jatkaa. Nämä kirjat ovat haastavia luettavia. Vihdoin luin loppuun. Sama hieno ja uskottava kirjoitustyyli, josta pidin Puhdistuksenkin kohdalla, mutta minä kaipaan onnellisia loppuja.
• Punainen usva - Patricia Cornwell. Kirjassa jonkinlainen jatkumo edellisen kirjan tarinaan, edelleen koukuttavasti kirjoitettu. Cornwell osaa kyllä punoa aikamoisia juonia.
• Kuolleiden satama - Patricia Cornwell. Olen ollut Patricia Cornwell -fani kauan. Olen lienee lukenut melkein kaikki Kay Scarpetta -sarjan kirjat, joten en voi lopettaa enää. Jossain vaiheessa Scarpetat olivat liian synkkiä makuuni, ja sankaritar liian kompleksinen ja vaikea, mutta nyt kirjat taas maistuvat. Todella koukuttava ja kiemurainen tarina.
• Zahir - Paolo Coelho. Vuoden ensimmäinen Coelhoni, alesta ostettu pokkari. Kirjan kirjailija voisi olla Coelhon alter ego. Itse asiassa mietin monessakin kohdassa, onko hahmossa kuinka paljon Coelhoa itseään. Mielenkiintoinen miehen kasvukertomus, jonka aikana alan jopa pitää hahmosta. Alussa en niinkään. Välillä "henkimaailman" asiat menevät yli oman makuni, mutta se ei haitannut kirjan tunnelmaan pääsemistä. Heräsi myös mietteitä oman parisuhteen tilasta ja siitä, pitäisikö sitä jotenkin päivittää tai kohentaa. Ei ehkä kuitenkaan aivan niin radikaalein tavoin kuin tässä kirjassa.
• Isä Camillo ja hänen laumansa - Giovanni Guareschi. Luin Isä Camillo -kirjoja jo lapsena, ja varmasti myös tämän. Tartuin tähän edesmenneen pappani vuoden 1953 kappaleeseen, sillä pidin kirjoja hauskoina jo lapsena, vaikka kaikki politiikkaan liittyvä kirjoissa menikin varmasti ohi. Mukavaa huomata, että edelleen aikuisena pidän kirjojen tyylistä ja naureskelenkin välillä. Isä Camillo ja kilpakumppaninsa puoluejohtaja Peppone ovat inhimillisiä hahmoja; heidän mittelöistään nimenomaan tulee se "pihvi" kirjaan. Ikuiset kilpailijat vastakkaisilta puolilta: kirkosta ja äärivasemmistopuolueesta, jotka aina tiukan paikan tullen vetävät yhtä köyttä.
  
• Appelsiinin tuoksu - Joanne Harris. Olen pitänyt Harrisin aiemmistakin kirjoista. Niissä on ollut hieman mystiikkaa ja herkullisia makuja mukana. Tässä kirjassa oli vesi kielellä jatkuvasti, mutta tarina oli melko surullinen ja paljastui pikkuhiljaa. Vangitseva lukukokemus, jossa todellakin haluaa tietää, miten kirja päättyy. Välillä oli vaikea pitää kirjan henkilöistä ja heidän käytöksestään, mutta toisaalta he olivat hyvin inhimillisiä, sarvineen, hampaineen.
• Railo - Virpi Hämeen-Anttila. Edellisen Hämeen-Anttilan kirjan jälkeen ajattelin, etten taida lukea tämän kirjailijan kirjoja enää, mutta tämän kirjan hankin alesta kuitenkin takakannen tekstin perusteella. Kirja oli ehdottomasti parempi kuin Päivänseisaus, vaikken missään vaiheessa pitänyt toisesta päähenkilöstä ihmisenä. Se ehkä vähän häiritsi, koska minä olen sitä sorttia, joka haluaa tykätä päähenkilöistä, olla heidän puolellaan ja joka eläytyy vahvasti heidän kokemuksiinsa. Onneksi kirjan toinen päähenkilö, vaimo, oli hahmo, josta pidin kovasti, ja joka sai enemmän sivutilaa loppua kohden.
• The Hobbit - J. R. R. Tolkien. Sijoittuu aikaan ennen Taru sormusten herrasta -trilogiaa. Elokuvan innoittamana ahmaisin tämän pitkään kirjahyllyssä viihtyneen pokkarin. Täytyy kyllä myöntää, että elokuvaa on dramatisoitu melkoisen paljon; henkilöitäkin on enemmän kuin kirjassa. Tykkäsin silti molemmista; kirja sopii kirjailijan ja kirjatrilogian tyyliin; elokuva puolestaan sopii Peter Jacksonin TSH-leffatrilogiaan. Olihan jo tuossa elokuvatrilogiassa otettu draamallisia vapauksia kirjojen suhteen.

Vuonna 2012 luetut kirjat:

• Pieni lankakauppa - Kate Jacobs. Viihdyttävä lukukokemus lankakaupan omistajan elämästä. Aiemman lukemani saman kirjailijan kirjan perusteella en ollut kuitenkaan varautunut loppuun, joka yllätti minut. En pitänyt lopusta, koska se ei ollut, mitä odotin.
• Kesä ilman miehiä - Siri Hustvedt. Erittäin viihdyttävä ja kiinnostavakin kirja, jonka luki nopeasti. Ei mikään veretseisauttava teos, eikä jättänyt erityistä vaikutusta, mutta pidin siitä silti.
• Puhdistus - Sofi Oksanen. Iso, vaikutuksen tekevä kirja, juuri kuin odotinkin. Rankka tarina, hienosti kerrottu. Elin tarinassa mukana, näin ympäristön elävänä, nautin sujuvasta tekstistä.
• Little Been tarina - Chris Cleave. Joululahjatoivekirjani, joka odotti hiukan ennen kuin pääsi käsiini. Tiesin tarinan olevan jokseenkin rankka, joten piti taas odottaa sopivaa hetkeä, että oli voimia se aloitta. Hyvä, että aloitin. Todella koskettava ja todentuntuinen tarina nigerialaistytön ja englantilaisen naisen yhteen liittävästä kohtalosta.
• Avoimien ovien päivä - Anna-Leena Härkönen. Kirja löytyi kirjahyllystäni lukemattomana. Onneksi löytyi, sillä kirja oli taas taattua Härköstä. Hän painelee kipeitä kohtia ja kertoo tarinaansa sujuvasti. Välillä ahdistaa kirjan päähenkilön, naisen, jolla on hankala suhde äitiinsä, ongelmat, mutta kirja pisti itseni miettimään hyvinkin paljon, mitä omat lapseni muistavat minusta äitinä aikuisena. Jouduin menemään itseeni, ja tosissani toteamaan, että minun pitää tarkemmin miettiä, millä tavalla tytöilleni puhun, nimenomaan silloin, kun olen väsynyt.
• Tuulten poika - Henning Mankell. Wallanderien ystävänä olen tietenkin kiinnostunut myös muusta Henning Mankellin tuotannosta. Tämä kirja oli todenmakuinen tarina bushmannipojasta, jonka hyönteistutkija vie mukanaan Kalaharin aavikolta Ruotsiin. Kirja oli kesken pitkän aikaa, mutta kun sain otettua sille aikaa, luin sen pian loppuun. Surullinen tarina juuriltaan riistetyn lapsen ajatuksista ja tunnoista, joita vain harva aikuinen pysähtyy kyselemään saati kuuntelemaan.
• Talvimies - Outi Pakkanen. Kirja oli mukaansatempaava. Tällä kertaa murhan uhrista ei tarvinnut pitää. Sujuvasti kirjoitettu ja sujuvasti luettu viihdyttävä teos.
• Punainen pallotuoli - Outi Pakkanen. Päätin lukea kaikki Pakkaset peräkkäin; se sopi jotenkin rytmiin. Tyyli oli sama, ja lopussa jonkinlainen yllätys. Hieman raskaalta tuntuu välillä hahmojen elämän "tahkoaminen", mutta yleisesti ottaen tarinat päättyvät onnellisesti.
• Pelistä pois - Outi Pakkanen. Joskus viime keväänä sain mummoni kirjahyllystä mukaani kolme Outi Pakkasen dekkaria. En ollut tarttunut niihin tätä ennen, mutta kesähän on perinteisesti parasta aikaa dekkarien luvulle. Tyyli on erilainen kuin useimmissa muissa lukemissani dekkareissa. Henkilöitä pohjustettiin pitkään ennen kuin alkoi tapahtua, mikä sopi oikein hyvin. Lapsi, jonka äiti ei oikein osannut olla äiti, säälitti, mutta onneksi tarinassa hahmot kasvoivat hiukan - parempaan suuntaan.
• Tyttö ja hänen varjonsa - Sheri Holman. Kirja odotteli melkein puoliväliin luettuna pari vuotta yöpöydän kaapissani. Vihdoin tartuin urakkaan ja sain kuin sainkin luettua loppuun. Kurjuutta ja köyhyyttä  piisasi, mutta lukukokemuksen pelasti onnellinen loppu. Minä pidän onnellisista lopuista.
• Tuhat loistavaa aurinkoa - Khaled Hosseini. Tämä kirja odotti valoisaa vuodenaikaa, sillä tarina oli raskas ja surullinen, kunnes pääsin kirjan loppuun, jossa odotti palkinto.
• Comfort food - Kate Jacobs. Alussa edistyin hitaasti, sillä en tempautunut kirjaan mukaan. Kun juoni hiukan tiivistyi, viihtyi kirja kädessäni pidempiä jaksoja, melko nopeasti loppuun asti. Parasta antia kirjassa sylkirauhasia syleilevät ruokakuvaukset sekä tietty viihdyttävyys. Lopputuloksen saattoi arvata, mutta tällaisesta kirjasta haluankin lukea onnellisen lopun.
• Veronika päättää kuolla - Paolo Coelho. Todella hyvin kirjoitettu periaatteessa surullisesta aiheesta. Lopun yllätystä hiukan jo aavistelinkin, mutta se ei lainkaan laimentanut iloa, jota tunsin Coelhon päätöksestä kuinka lopettaa tämä kirja. Coelho-innostus jatkuu.
• Alkemisti - Paolo Coelho. Coelhon kuuluisin romaani vei mukanaan. Tekstiä oli helppo lukea, ja se ehti herättää ajatuksiakin, vaikka luin sitä melkoisella tahdilla. Jos pääsee yli kirjan tietyn hengellisen tyylin, siitä nauttii varmasti. Coelho on myös loistava kuvaamaan olosuhteita. Näin aivan selvästi sieluni silmillä aavikon ja keitaan kristallikauppaa myöten.
• Voittaja on yksin - Paolo Coelho. Halusin lukea lisää Coelhoa, onneksi. Tämä kirja oli hyvin erilainen kuin Portobellon noita. Päästä sisään "hullun" päähän ja lukea kuinka hän oikeuttaa tekonsa itselleen. Eräs mittapuuni hyvälle kirjalle on se, että "sen haluaa ehdottomasti lukea loppuun". Tämäkin oli sellainen kirja.
• Kukkulan kuningas - Jo Nesbø. Hyvin erilainen jännäri kuin Panssarisydän. Päähenkilö ei ole rakastettavin henkilö, vaikkakin mielenkiintoinen. Kirja, jonka halusin lukea loppuun. Hyvä niin, sillä loppu yllätti iloisesti.
  
• Portobellon noita - Paolo Coelho. Ensimmäinen lukemani Coelho. Mukaansatempaava, mystinen tarina, jonka halusi lukea nopeasti loppuun. Silti tunsin oloni välillä hiukan epämukavaksi lukiessani saarnamaisia tekstejä "suuresta Äidistä" ja hänen rakkaudestaan ym. Sen tyyppinen hengellinen ote ei ole aivan ominta itseäni, mutta luen varmasti Coelhoa toistekin.