keskiviikko 24. helmikuuta 2021

Vuonna 2020 lukemani kirjat - määrä nousemaan päin

Aloitin vuonna 2010 tässä blogissani pitämään kirjaa lukemistani opuksista. Siinä vaiheessa kotona oli kaksi tyttöä, 4- ja 2- vuotiaat, ja oma aikani ei ollut täysin omaani. Sitä ennen en lukenut juuri lainkaan useampaan vuoteen lasten ollessa vielä pienempiä. Vietin lopulta lasten kanssa kotona viisi vuotta ja palasin töihin, kun nuorempi oli 2,5-vuotias.

Itselleni oli suuri henkireikä kotona ollessani (niin pitkään) tämä perustamani blogi, ihana yhteisö ja ystäviä, jotka sen kautta sain, ja vaikka itse olen ollut monta vuotta passiivinen täällä, ja blogiystävistäni kuulen enemmän tuolla somen puolella, haluan jatkaa asioiden kirjaamista tänne, omaan muistiini. Pidän kirjoittamisesta, kuten pidän lukemisesta.

Luettuja ja lukemattomia kirjoja...

Mutta lukijana olen flow:n ystävä: haluan istua nojatuoliin aamulla ja lukea, suorastaan ahmia hyvää kirjaa niin kauan, kunnes se päättyy. No, perhe-elämä hiukan vaikeuttaa tuota ja senpä vuoksi minulle, entiselle himolukijalle, kertyy joka vuosi häkellyttävän vähän luettuja kirjoja. Meni pitkään, että luin vain lehtiä, koska niitä saattaa lukea vain muutaman sivun ja jättää kesken, mutta se ei harmita, kuten kirjan kesken jättäminen. Keskittymiskykyni pikkulapsivuosina ei yksinkertaisesti riittänyt enempään. Ilokseni kuitenkin huomaan, että viime vuosina määrät ovat sentään hiukan noususuuntaisia.

En merkitse listaan välttämättä kaikkia kirjoja, jotka ovat "vaiheessa", eli esimerkiksi joitakin työhön liittyviä kirjoja, joista luen vain osia, tai self-help -kirjoja, jotka useimmiten aloitan, mutten pääse loppuun asti. Siispä keskeneräisten kirjojeni lista on loputon...

Osin luettu näistä 2/3

Mutta tähän postaukseeni listaan viime vuoden sekä vuoden 2019 kirjalistat. Vuonna 2019 onnistuin lukemaan 13 kirjaa ja viime vuonna jopa 16 kappaletta. Ja liuta keskeneräisiä tai "aion lukea" -listalla olevia on vielä. Ne näet Lukutoukan helmiä ja sikoja -sivuni lopussa. Täytyypä muuten päivittää sekin osio...

Lukemattomia lukemattomia kirjoja

Viime vuoden kirjoista ehkä eniten jäi mieleeni tuo viimeinen, Suon villi laulu (Delia Owens). Erittäin hienosti kirjoitettu ja sellainen, jota mietti välillä silloinkin, kun ei lukenut. Suosittelen!

Vuonna 2020 luetut kirjat:

  • Suon villi laulu - Delia Owens. Joululahjakirja appiukolta, jonka ahmaisin yhdessä päivässä. Tarina Kya-tytöstä ja hänen selviytymisestään oli kerrassaan vangitseva. Hienoa luonnon kuvausta myös. Suosittelen!
  • Brida - Paulo Coelho. Ihan mielenkiintoinen kirja Brida-nimisen nuoren naisen matkasta noidaksi Kuun ja Auringon perinteitä tutkien. Kiehtova tarina ja saa melkein uskomaan nykypäivän noituuteen.
  • Hopeasiivet - Camilla Läckberg. Tässä kakkososassa arvasin jo juonittelujen tyylin, mutta silti päähenkilö menee niin pitkälle, etten ole aina hänen puolellaan. Viihdyttävää toki ja rohkeaa tehdä päähenkilöstä osin paha. Minä pidän onnellisista lopuista, ja tässä oli vaikea olla iloinen päähenkilön puolesta juuri tuosta pahuuden oikeutuksesta johtuen.
  • Kultahäkki - Camilla Läckberg. Koska sain luettavaksi äidiltäni Hopeasiivet, joka on tämän kirjan jatko-osa, piti metsästää tämä ensin lukuun. Kyllähän oli vauhtia, mielenkiintoisia käänteitä ja jännä asetelma, kun en ole varma pidinkö päähenkilöstä. Tai hyväksyinkö hänen tekojaan, vaikka kuinka ymmärsin, että oli kurja menneisyys.
  • Vain yksi salaisuus - Simona Ahrnstedt. Luulin jotenkin tämän kirjan olevan enemmän dekkarimainen kuin romanttinen juttu. Siitä asetelmasta tuntui hiukan hölmöltä lukea päähenkilöistä, jotka olivat niin kuvankauniita ja upeita ja seksikkäitä, ja vähän hukassa ja vähän kinkyjä jne. Ihan viihdyttävä tarina, muttei jää mieleen pyörimään.
  • Viimeinen näytös - Mari Jungstedt. Aika uusi tuttavuus on Mari Jungstedt, ja tämä dekkari noudattelee samaa kaavaa kuin aiempi ja oli oikein sopiva kesädekkari. Loppuratkaisukin oli yllätys, joten kirja teki tehtävänsä. Plussaa sijoittuminen Gotlantiin, joka kiinnostaa matkakohteena!
  • Vain yksi salaisuus - Simona Ahrnstedt. Jotenkin ajattelin, että tässä kirjassa olisi jokin mysteeri, mutta se olikin ihmissuhderomaani, jossa oli jännittäviä juonenkäänteitä, mutta hyvin arvattava loppuratkaisu. Paljon intohimoa ja sänkypelikuvausta, hiukan liikaa omaan makuuni. Sopii ehkä enemmän romantiikannälkäisille lukijoille. Viihdyttävä se silti oli, ok kesälukemista, mutta ei jää askarruttamaan mitenkään.
  • Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista - Liane Moriarty. Olen pitänyt Moriartyn kirjoista niiden elämänmakuisten hahmojen vuoksi, eikä tämäkään pettänyt. Juuri sellaista viihdykettä, jota kesälomapäivänä kaipasin! Ensin mietin, että todellakin haluan vastaavaan hyvinvointikeskukseen lomalle, mutta kirjan edetessä tulin toisiin ajatuksiin... Miksi - sen ymmärtää, kun lukee kirjan loppuun asti. :)
  • Noita - Camilla Läckberg. Noin 700 taitavasti kudottua monitasoista tarinaa. Otin juhannuksen viihdykkeeksi ja luin, luin, luin, kunnes sain loppuun. Koukuttava ja kiinnostava.
  • Parillisia ja parittomia - Jojo Moyes. Tykkään Moyesin elämänmakuisista kirjoista, joissa ei olla täydellisiä, ja joissa tapahtuu säädetään ja mokataan ihmissuhteissa monella tapaa, ja joissa on onnellinen loppu. 
  • Toiset kasvot - Mari Jungstedt. En ollut lukenut Jungstedtia aiemmin, mutta tapahtumamiljöö Gotlannin saarella viehättää ja ihan mukavasti tarinaa vievät myös dekkarin poliisihahmot ja juoni. Viihdyin tämän parissa, vaikkei se mikään Sinuhe egyptiläinen ole, eikä tarvitsekaan olla.
  • Helmifarmi - Liza Marklund. Aivan uudenlaista Marklundia. Olen lukenut Annika Bengtzonini ja odotin ehkä jotain sen tyyppistä, mutta tämä kirja oli hyvin omanlaisensa. Tarina oli kiehtova ja jännittävä.
  • Joka tulella leikkii - Tess Gerritsen. Kiehtova tarina poikkeuksellisesta käsin sävelletystä kappaleesta, jonka tarina selviää nykyajassa elävän viulistin selvitysten myötä. Hyytävä tarina oli hyvin kirjoitettu ja lopussa oli helpotus. Pidän onnellisista lopuista.
  • Tarinan toinen puoli - Marian Keyes. Ostin tämän pokkarin matkalla hiihtolomalle, koska en löytänyt kotoa sopivaa luettavaa. Ihanan paksu kirja, yli 500 sivua, ja viihdyttävä, eli täydellinen lomakirja. Tarinassa kuljetaan kolmen eri naisen, toisiinsa liittyvien tosin, tarinoissa ja nähdään samoista asioista eri puolet. Auttaa ymmärtämään kaikkia. Viihdyin hyvin kaksi päivää tämän parissa. :)
  • Elä rohkeasti - Jojo Moyes. Ihanan Louisan tarina päättyy. Trilogian kolmas osa ja varsin koukuttava sellainen. Ensimmäinen osa "Kerro minulle jotain hyvää" oli aivan ihana ja kakkososan luin englanniksi (After you). Suomennokset ovat onnistuneet tavoittamaan kirjailijan tyylin hienosti. Tykkäsin paljon.
  • Koirapuisto - Sofi Oksanen. Joululahjakirja appiukolta oli toiveeni mukainen. Softi Oksasen kirjat ovat kiinnostavia toki myös tapahtumapaikkojensa osalta (tässä mm. Ukraina), mutta päähenkilöidensä takia, sillä he ovat aina jollakin tavalla huonoja valintoja tehneitä, eivätkä missään tapauksessa vain rakastettavia hahmoja. Toisaalta, heidän taustansa yleensä kertovat perusteluja, miksi näitä valintoja on tehty. Mielenkiintoinen tarina ja loppu jotenkin avoin, vaikka todennäköisin loppu jää mieleen pyörimään.

Vuonna 2019 luetut kirjat:

  • Ne jotka ymmärtävät kauneutta - Jojo Moyes. Tarina ensimmäisen maailmansodan Ranskasta ja nykypäivän Iso-Britanniasta seuraten tietyn maalauksen kulkua omistajalta seuraavalle. Vangitseva tarina, jonka halusi ehdottomasti lukea loppuun ja mieluiten heti.
  • Mimmit 2 - Katherine Pancol. Kakkososa oli kakkososa, jossa seurattiin enemmänkin Hortensen ja Garyn tarinaa - kävi ilmi, että tämäkin on trilogia, joten pitää hankkia vielä Mimmit 3, ennen kuin paha saa palkkansa, jos saa. Tykkäsin silti tarina kulkee, sopivasti höystettynä huumorilla ja hahmot jo niin tuttuja, että todellakin kiinnostaa, miten heille käy.
  • Hiljaisuuden lapset - Torey Hayden. Kirppisurakan keskellä lajittelin paljon kirjoja ja löysin tämän uudestaan. En ole lukenut Haydenia vuosikausiin, koska lapsia saatuani alkoi niin kovasti ahdistaa nämä tarinat. Nyt löysin kirjan, jota en muistanut lukeneeni - vaikka LibraryThing-palvelusta huomasin, että olen lukenut sen jo 2005 - ja luinkin sen nopeasti. Haydenilla on niin inhimillinen ja lämmin ote, että pystyin lukemaan kirjan sen yhden päähenkilön käsittämättömän kamalista kokemuksista huolimatta. Luin kirjaa myös siltä kannalta, että miten ammattilainen lähtee purkamaan lasten erinäisiä ongelmia.
  • Mimmit - Katherine Pancol. Ihanaa, sain jatkoa Josephinen, Hortensen ja muiden tarinaan, vaikka tässä kerrotaankin siskopuoli Stellan melko karmeaa tarinaa. Toivon kyllä, että kakkososassa paha saa palkkansa.
  • Tyttö joka etsi varjoaan - David Lagercrantz. Paksumpi ja vauhdikkaampi jatko-osa. Vaikka Lagercrantz tekee kunniaa Stieg Larssonin perinnölle, jokin kirjoissa on toisin. Viihdyttävää luettavaa silti.
  • Se mikä ei tapa - David Lagercrantz. Jatko-osa Millenium-sarjalle. Olipa hienoa saada tarinalle jatkoa, sillä tykkäsin alkuperäisistä tarinoista Lisbeth Salanderin ja Mikael Blomqvistin parissa.
  • Sieluttomat - Markus Ahonen. Vanhan ystäväni uusin kirja - romaani, joka on myös dekkari. Hienoa on huomata, että jännityskirjakin voi olla romaanillinen. Tarina on monisäikeinen ja pahakaan ei ole muuten vain paha - kaikilla on oma painolastinsa. Erityisen hauskaa on lukea kuvausta pääkaupunkiseudun tapahtumapaikoista, osa hyvinkin tuttuja, osa kuuleman perusteella.
  • Tuomitut - Vera Vala. Kirja oli todella miellyttävä yllätys, en odottanut paljoa - suomalainen kirjoittaa dekkaria, joka tapahtuu Italiassa, vaikkakin hän on siellä asunut 18 vuotta. Juoni oli kiinnostava ja koukuttava ja lomalukemiseksi todella hyvä. Ahmin kirjan nopeasti, vaikka oli pari muuta kirjaa jo aloitettuna. Erittäin viihdyttävä!
  • Afrodite - Elise Title. Kirja oli lojunut pitempään varastossa muuton jälkeen, ja olin ostanut sen joskus alennusmyynnistä, ja unohtanut saman tien. Kannessa luvattiin eroottista trilleriä ja sitä se kai oli, kun aiheena oli psykiatri ja seksuaaliongelmaiset potilaat sekä murhia, joiden kohteena olivat psykiatrin lähipiiri ja asiakkaat. Paksu opus, täydellinen lomaluettava ja viihdyttävä tarina. Kirjan kuitenkin laitan eteenpäin, ei tarvetta lukea sitä uudelleen.
  • After you - Jojo Moyes. Englanninkielinen jatko-osa edelliselle. Jatkaa tarinaa siitä, mitä tapahtui Louisalle Willin jälkeen. Pidin tästäkin paljon ja koska toivon aina onnellisia loppuja, olin tyytyväinen tähän kirjaan.
  • Kerro minulle jotain hyvää - Jojo Moyes. Varsin koskettava tarina nuoresta naisesta, joka päätyy avustajaksi huonotuuliselle neliraajahalvaantuneelle miehelle. Tarina oli kaunis ja hyvin kirjoitettu, enkä yhtään ihmettele, että siitä tehtiin myös elokuva. Tykkäsin!
  • Lasten planeetta - Riikka Pulkkinen. Pulkkisella on oma tyylinsä kirjoittaa ja olen siitä pitänyt. Tässä kuvataan kiinnostavasti kahta tarinaa lomittain ja vasta lopussa selviää, kuka oli kuka ja miten toinen tarina liittyy varsinaiseen päätarinaan, eli avioeroon ja sen jälkeiseen elämään. Mutta taisin hotkaista kirjan liian nopeasti, sillä nyt, kun kirjan lukemisesta on jokunen kuukausi, en enää muista loppuratkaisua niin tarkkaan. Sen muistan, että tunnelma oli positiivinen.
  • Sisar talossani - Linda Olsson. Olen aiemminkin lukenut jonkin Olssonin kirjan ja pitänyt siitä kovasti. Tämä kirja oli kaunis ja erittäin tunteisiinkäyvä. Itselläni on rakas sisar ja lukiessani kirjan sisarpuolten tarinaa, miettiessäni hukattuja vuosia ja heidän elämäänsä, kyynelet virtasivat. Kirja herätti kiitollisuutta omasta sisaresta ja ihmissuhteistani ylipäänsä.

lauantai 20. helmikuuta 2021

Mistä tietää, ettei minusta tule urheilijaa?

Olen aina toivonut olevani liikunnallinen, urheilullinen, urheiluintoilija, kuntoilija ja ylipäänsä sellainen tervehenkinen liikkuja, joka ei voi olla lähtemättä lenkille, jos on ollut päivän pari sisällä.

No, arvatenkin en ole yhtään sellainen. Olen kyllä harrastanut kaikenlaista liikuntaa aikuisikänikin aikana, mutta minulla on pitkiä taukoja harrastuksissa, jolloin tuntuu, etten viitsi lähteä edes kävelylle. Tuntuu, että olen laiska ja saamaton. Olen aina viihtynyt sisällä kirjojen kanssa, ja ylipäänsä pääni kanssa. Teen mieluummin suunnitelmia liikuntaan liittyen kuin toteutan niitä.

Nyt vain alkaa näin viittäkymppiä lähestyvänä tulla huoli, että pysynkö terveenä vanhana. Minulla on kyllä tosi upeat geenit, sillä mitään pahempia perussairauksia ei ole ollut, jos ei allergista nuhaa lasketa. Ei ole sukurasistusta myöskään verenpaineesta tms. Mutta eihän geeneillä voi loputtomiin ratsastaa, jos itse istuu persiillään ja tykkää myös makeasta!

Mietin, että lapsesta aikuiseksi olen kokeillut tai harrastanut jopa pidempään mm. seuraavia lajeja: satubaletti, baletti, tanhu, ratsastus, aerobic eri muodoissaan, kuntosali, astangajooga, dynaaminen hathajooga, hathajooga, pilates, zumba, body pump, venyttelytunnit, hölkkä, kävely, tanssillinen jumppa, hiihto, laskettelu (korkeintaan kerran vuodessa)...

Tuntuu, että lista ei ole kyllä ihan tyhjentävä, mutta en millään muista kaikkia lajeja. Näistä ainoastaan ratsastus ja jooga ovat olleet mielekkäitä enemmän kuin kerran viikossa, ja itse asiassa jossain vaiheessa tulin siihen tulokseen, että on parempi jos harrastaa kerran viikossa yhtä, toista ja kolmatta lajia, niin ei kyllästy. Ratsastusta ei ikävä kyllä voi harrastaa kuin korkeintaan kerran viikossa, enkä sitäkään aina, kun perheessä jo yksi ratsastaa. On meinaan turkasen kallis harrastus.

Viimeisen vuoden aikana olen ratsastanut ja joogannut, joskus käynyt kävelyllä luontopolulla, mutta harvakseltaan. Nyt talvella olen muutaman kerran hiihtänytkin. Mutta talven ajaksi pistin ratsastuksen jäähylle ja jooga loppui koronarajoitusten takia. Tammikuussa oli sentään online-joogaa, mutta helmikuuksi ei tullut tarpeeksi osallistujia.

Taannoin aloin siivota urheilusukkalaatikkoani. Aivan, minulla on kuitenkin sellainen ja aivan älyttömän monta paria urheiluun sopivia sukkia ottaen huomioon, kuinka minimaalisesti urheilen. Täytyy myöntää, että sukkia on siis todella monen vuoden takaa. Esimerkiksi silloin, kun parina talvena harrastin jopa talvihölkkää. Urheilusukkalaatikkoon eivät edes mahdu lasketteluun ja talviurheiluun tarkoitetut pitkät ja paksut sukat.

Kuvien urheilusukat ovat varsin hyvässä kunnossa, eivätkä siinä ole edes kaikki, jotka lajittelin - POISTETTAVIKSI! Tytär otti muutamat tummat sukat kasasta, mutta loput menivät poistoon.

Ja joukossa toooodella vanhoja sukkia, toki myös joitain epämukavia tai pesussa vähän kutistuneita.

Tein vuonna 2015 laajemman konmarituksen kaikille vaatteilleni, ja tässä linkki silloiseen sukkalaatikkohommaan. Tässä lähti nyt jotain sukkia, jotka vielä silloin jäivät kaappiin...

No, mistä tiedän, ettei minusta tule urheilijaa? Siitä, kun noita poistettavia sukkia on VÄHEMMÄN kuin niitä kaappiin jätettyjä, mutta silti hirmuinen määrä. Eli urheilusukkani eivät kulu, koska niitä ei käytetä. Siitä on nyt ainakin 15 vuodelta todisteita. I rest my case.

sunnuntai 14. helmikuuta 2021

Meikkipussin siivousta - vuorossa huulipunat ja vähän juttua negatiivisista tunteista

Huulipunavarastoni on kulkeutunut eteisen lipastoon. Vaatehuoneen meikkauspöytäni laatikot ovat pikkuruiset, joten sinne ei mitenkään mittava punavalikoima mahdu. Ja eteisessä kuitenkin kurkistelen peilistä ennen ulos lähtöä viimeiset näkymät - ja rajaan huulet, laitan huulipunan ja pakkaan sen päiväksi mukaan laukkuuni. Aika luonteva paikka siis tuo eteisen laatikko.

Mutta. Voi, niin monissa asioissa on aina joku mutta. Jopa positiivisessa palautteessa voi olla se mutta, jonka jälkeen se positiivinen haihtuu mielestä ja muistiin jää vain tuo "mutan jälkeinen rakentava kritiikki". Juu, näin se vain menee. Ihan aivojen toiminnan takia siis. Ihmisen selviytymisen kannalta on jo sapelihammastiikerien ajoista lähtien ollut oleellista, että erinäiset negatiiviset tunteet herättävät voimakasta tarvetta toimintaan, joten siksi ne ovat olleet paljon tärkeämpiä kuin leppeämmät myönteiset tunteet.

Esimerkkinä voisi sanoa vaikkapa, että mietipä tyytyväisyyden tunnetta. Mikä toiminta mielestäsi seuraa välittömästi tyytyväisyyden tunnetta?

Juuri niin. Ei mikään. Sitä on vain tyytyväinen ja fiilis aika lunki. Entäpä jos pelästyt oikein kovasti, mihin toimintaan tulee välitön tarve jostain selkäytimestä (tai oikeammin liskoaivoista)? Kyllä pahasti pelästyminen kannustaa lähtemään karkuun.

Että kyllä niillä negatiivisillakin tunteilla on paikkansa, parhaimmillaan ihmisen hengen säästävinä. Ja sen "rakentavan palautteen" jälkeen niitä kielteisiä tunteita, kuten vaikka huonommuus tai häpeä, nousee pintaan yleensä kaikilla ainakin hetkeksi. Niilläkin on tärkeä viesti, jota kannattaa tutkia tarkemmin. Tunteet viestittävät niiden takana olevista tarpeista, jotka ovat hyvinkin syvällä, hyvin inhimillisiä, ja joita jokaisen kannattaa kuunnella oman itsetuntemuksen ja hyvinvoinnin nimissä. Tärkeimpiä psykologisia tarpeita kuitenkin on hyväksytyksi tulemisen tarve (yhteenkuuluvuus), omaehtoisuuden (autonomia) ja kyvykkyyden tarpeet. Näiden kolmen tarpeen täyttymisen katsotaan vaikuttavan sekä meidän päivittäiseen että pitkäaikasempaan hyvinvointiimme.

No joo, lähdin niistä huulipunista liikkeelle ja tuli pieni kiertoreitti tässä. Otsikkokin piti päivittää vähän sitä mukaillen. Mutta palatakseni niihin huulipuniin. Se "mutta" tässä huulipunajutussa (toki aika lailla pinnallinen mutta) on se, että eteisen laatikossa on rajallinen määrä tilaa ja mieskin kyselee aina välillä, että voisiko sinne mahtua vaikka vähän jotain muutakin.

Viime viikonloppuna sitten päätin raivata kaikki huulipunani, -kiiltoni ja huulenrajauskynäni, koska joukossa oli aika vanhojakin tuotteita.

Levittäytyvä lähtötilanne
Tiukan lajittelun, testailun, aistinvaraisen arvioinnin jälkeen roskiin lähti pullollaan oleva litran Minigrip-pussi ja muutamia huulipunia lapsille. Lopputuloksena on todettava, että kyllä niitä punia, kyniä ja kiiltoja edelleen jäi iso kasa, vaikkei niitä pääse ulkomaailmassa edes juuri käyttämään maskien takia!

Mutta etätyöläinen on päivittäin videon äärellä, ja silloin on kiva käyttää välillä punaa huulissa.
Huulenrajauskyniä on monta eri väristä, mutta siten niistä aina löytyy sopiva. Ne myös säilyvät pidempään kuin huulipunat, onneksi. Silti useimmiten tuntuu, että käyttöön valikoituvat nuden eri sävyt.

Huulikiiltoja löytyi myös monta, kuten oikeanpuoleisessa kuvassa näkyy. Itse asiassa niitä taitaa olla eniten. Osa, kuten etualalla oleva Bobbi Brownin tuote on tosin valuva huulipuna, joka kuivuu mataksi, samoin taaempana oleva erittäin pinkki puna. Jota en muuten kyllä ole käyttänyt, enkä varmaan tule käyttämäänkään, mutta säilytin, jos jonkin tietyn vaatteen kanssa joskus tulisi käytettyä. Pari pinkkiä tai vadelmanpunaista puseroa taitaa löytyä.

Heh, alan ymmärtää, miksi näitä minulle kertyy niin paljon...

Varsinaisia huulipunia ja mm. Nyxin vuoden 2019 huulipunakalenterista saatuja minikokoisia kiiltoja jäi jäljelle niinikään varsin messevä määrä, mutta nyt niissä ei ole yhtään kuivunutta tai eltaantunutta jäljellä, vaan kaikki ovat käyttökelpoisia. Pari huulipunaa, nude huulenrajauskynä ja huulikiilto olivat koko ajan käsilaukussani, en jaksanut niitä kaivaa esiin tätä varten, koska niistä tiedän, että ovat kunnossa ja kuranttia tavaraa!
Ajattelin, että teen joku päivä käteen swatchin punistani ja otan kuvat, niin jää itsellekin talteen joku muistikuva, millainen mikäkin väri on. Tuppaan nimittäin ihastumaan aika samanlaisiin sävyihin ja sitten ostan/tilaan uuden, vain huomatakseni, että ai peijakas, melkein samanlainen jo löytyi.

Varsin tyytyväinen olen, että sain tämän sorttauksen tehtyä! Siihen mainittuun eteisen laatikkoon tuli heti tilaa, kun punat eivät enää rönsyile tämän laatikon ulkopuolelle. Jopa mies huomasi, että olen laatikkoa siivonnut, joten selkeästi jotain muuttui. 😉
Siisti sortteeraus - maltillisempi määrä tuotteita

Mukavaa ystävänpäivän iltaa ja uutta viikkoa! 💋