Keskeneräinen

Siis minä. Kohta neljäkymmentävuotias, enkä lainkaan valmis. Se vasta on jotakin. Vaikka olen todennäköisesti noin puolivälissä elämääni, tuntuu joskus, että merkittävä osa elämääni on jo mennyt. Se niin kutsuttu nuoruus siis. Nuoruuden jälkeen ollaan sitten valmiita ihmisiä, ollaanhan?

Mutta tiedostan nyt, että elämääni toivottavasti on vielä niin paljon jäljellä, että ehdin vaikka mitä! Kun vain keksin, mitä kaikkea haluan ehtiä.

Sitä miettiessä tässä toinen keskeneräinen. Glitteriä ja toivotus tulossa, kunhan keksin, mitä näin "sydämellisellä" kortilla haluan toivottaa. Laiskana skannasin kortin, ja yläreuna jäi uupumaan. Hoh hoijaa.

Lasten kanssa askarrellessa synnytetty.

Leima on joko Mirkan tai Rva Kepposen, Copiceilla väritetty, paperi saatu jonkin englantilaisen askartelulehden mukana, puusydän roikkunut mukana vuosia, ja tuohon nyt sitten tökkäsin. Vaivauduin käyttämään jopa Distressejä.

Mennyttä synttäritohinaa

Ihana, suloinen Pikkusisko täytti viime viikolla neljä vuotta. Järjestimme hänelle ensimmäiset kaverisynttärit sekä perinteiseen tapaan perhesynttärit. Kaverisynttäreiden juhlalook oli tällainen:

Vaatimattomalla tyttösellä oli vain yksi synttärilahjatoive; kuvan pitkähäntäinen pehmo, jollaisen Isosisko oli saanut omilla syntymäpäivillään joulukuussa. Ihan lemppari nykyään molemmilla.

 Tarjoiluissa menin mahdollisimman helpolla, eli kakku oli kaksi Viennetta-jäätelökakkua yhteen lyötynä ja koristeita päälle. Muffinsseja leivoin itse. Meillä oli jopa Rva Kepposen lihapullasiili, josta ei löydy nyt tähän hätään kuvaa. Kumma kyllä, se ei ollut iso hitti. Eikö neljävuotiailla ole vielä mitään tajua siitä, mikä on tosi nastaa ja herkkua?

 Synttärityttö löysi nallekynttilän jostain ja ehdottomasti halusi sen kakkunsa päälle. Ja tietysti sai sen. <3

Kananmunattomia vaaleita muffinsseja mansikkatomusokerikuorrutteella sekä tummia mokkapalamuffinsseja.

Oikeana synttäriaamunaan Pikkusisko sai meiltä lahjaksi Disneyn Tuhkimo-nuken, jonka raajat taipuvat ballerinamaisesti. Äitikin tykkää siitä... Kuvaa ei tosin siitä nyt ole, mutta onpahan äidin häthätää kyhäämästä kortista vinosti skannattu kuva. No, näette idean.

Oli pakko laittaa Magnolia-tytölle nenä ja suu. Olin värittänyt kuvan Copiceilla jo aiemmin, muuten hiustenväri olisi ollut vaalea Pikkusiskon mukaan.

Perhesynttärien aamuna alkoi tytöllä vesirokko, mutta synttärit pidettiin sittenkin, sillä kaikki vesirokon sairastaneet halusivat tulla. Hyvä niin, sillä olisimme joutuneet siirtämään tyttösen juhlia aika reilusti eteenpäin. Reipas Pikkusisko oli, vaikka jossain vaiheessa vähän väsyttikin jo. Herkut maistuivat silti.

Koska itse olin flunssassa, vältin leivonnaisten tekoa. Siispä perjantai-iltana minä makasin sohvalla huudellen miehelle kakkupohjan paisto-ohjeita keittiöön. Mies myös täytti kakun ja se koristeltiin yhdessä Pikkusiskon kanssa. Kyllä minä autoin koristelussa hiukan, mutta mies ja synttärisankari tekivät suurimman työn.

Kakkukuvaa on editoitu - lapsen nimestä jätetty vain rippeet.

Kakun sisällä oli täytteenä juhlan sankarittaren toiveiden mukaiseseti suklaamoussea, vaniljakastiketta, banaania ja mansikkaa. Päällä oleva vihreä on vaahtokarkkimassaa.

Toinen lahjamme tyttöselle oli Tuhkimon mekko, jonka hän halusikin laittaa juhlapäivänä päälle. Onneksi kaikki vesirokkonäppylät eivät vielä olleet puhjenneet.

Pikku-Tuhkimo. Reipas, rakas, vesirokkoinen Tuhkimomme.

Tältä pikkuisemme näytti vaatteiden alla.

Selkäpuoli oli vielä tiheämmin kansoitettu näppylöillä.

Jossain vaiheessa juhlia tytöt kävivät vaihtamassa toiset juhlamekot päälle, eikä sekään vielä riittänyt. Pikkusisko halusi pukea myös pitkäaikaisen lempinaamiaispukunsa päälleen. Pikkusöpöliininä sitten vaelsi pitkän aikaa... Juhlittiin siis koko rahan edestä.

Kiitos kaikille ihanille vieraillemme!

Tiimarin pupupuku alkaa olla jo lyhyt. Pupun käpälät eivät enää peitä jalkateriä.

Uskomatonta, että pieni kuopuksemmekin on jo neljävuotias! Hän tuntuu osaavan jo niin paljon, mutta silti tuntuu vielä pieneltä. Kai myös siksi, että perheessä on myös häntä isompi esikoinen. En ole vielä valmis luopumaan pikkuisistani "suurelle maailmalle", joten nautin täysillä siitä, että vielä tänäänkin saan pitää kahta tyttöäni takuuvarmasti ainakin kerran sylissä leikkien lomassa, ja halia sekä suukotella monen monta kertaa pitkin päivää.

Ystävänpäivänä

Jos olisin päässyt viettämään ystävänpäivää jotenkin erityisesti, olisin kirjoittanut tähän mietteitä ystävyydestä sekä ystävistäni. Ikävä kyllä meillä on menossa sairasteluputki, eikä tässä aivot juurikaan toimi. Päätäkin särkee.

Siispä kerron sairasteluputkestamme. Voi sanoa, että kaikki alkoi tammikuun puolivälissä Pikkusiskon päiväkotiryhmän angiinaepidemiasta. Kaikki lapset testattiin streptokokki A:n varalta. Löytyi ainakin seitsemän oireetonta kantajaa, Pikkusisko muiden mukana. Tyttö joutui heti jäämään kotiin, jotta antibiootit ehtivät vaikuttaa. Lopputuloksena minä vietin pari päivää sairauslomalla kummankin typykän kanssa. Mukavaa oli, kun kukaan ei ollut oikeasti sairas.

Kun kuopuksen kuuri päättyi, Isosiskolla alkoi vesirokko. Vietin taas pari mukavaa päivää kummankin tytön kanssa kotosalla. Oikein mukavaa, koska Isosisko oli loppuviikosta jo pirteänä. Tytöillä oli hauskaa yhdessä, minä sain pestyä pyykkiä sun muuta.

Seuraavalla eli viime viikolla sairastuin itse flunssaan. Lepuutin torstain yksin kotona mitään tekemättä. Siis mitään. Nukuin ja katsoin televisiota. Perjantaina tein töitä kotoa käsin, mutta flunssa paheni pitkin päivää päänsäryn merkeissä. Illalla olinkin sitten jo kuumeinen. Ei siinä muuten mitään, mutta lauantaiksi oli suunniteltu Pikkusiskon nelivuotissynttärit perheille. Hiukan tiukkaa tekstittelyä vieraiden kesken, ja juhlat päätettiin pitää, vaikka emäntä oli kipeä.

Perjantai-illan makasin sohvalla miehen väsätessä keittiössä kakkupohjaa ohjeideni mukaan. Kakuntäyttö lauantaina sujui niinikään miehen toimesta, ja synttärisankaritar sai koristella sen. Eikä siinä mitään, mutta huomasin lauantaina aamupäivällä vesirokon Pikkusiskollakin. Taas tiukkaa tekstittelyä vieraiden kanssa, että mitäs tehdään. Lapsi oli vielä hyvässä kunnossa, ja juhlien siirto olisi tarkoittanut maaliskuuta. Päätimme pitää juhlat, kun kakkukin oli jo tehty. Muutama vieras, joilla ei ole vielä ollut vesirokkoa, jäi pois; suurin osa pääsi tulemaan. Juhlat onnistuivat, vaikka olinkin aika finaalissa illalla. Pikkusisko jaksoi yllättävän hyvin.

Maanantaista lähtien olen ollut ipanan kanssa kotona. Iltapäivisin reporankana päiväunia kaivaten. Ei lainkaan mukavaa. Ei jaksa tehdä mitään kivaa. Lapsi voi ihan hyvin, vaikka tämä ilta oli vasta ensimmäinen alle 38 asteen ilta.

Tänään sitten mies tuli töistä kesken päivän poissa sairaana. Ihmiselle, jolla ei kuume koskaan nouse, tuli illan aikana 38,8 asteen kuume ja kolotusta ympäriinsä, kuivaa yskääkin. Vaikuttaa influenssalta. Mies ei ottanut rokotusta, muu perhe otti. Minä olen luokitellut tautini kovaksi flunssaksi, mutta nyt olen taipuvaisempi uskomaan, että kyseessä on influenssa, mutta lievempänä, koska olen rokotettu. Kotihoito jatkuu; huomenna hoidettavina Pikkusisko, mies ja minä itse.

Mutta siis on tullut oltua kotona. Eikä juurikaan töissä.

Paljastuksia

Viime aikoina blogiystävilläni on kiertänyt haasteena kertoa itsestään viisi tai kahdeksan asiaa (aika tarkkaan määritelty). Ihana Pinkki Keinosiementäjä-blogista heitti haasteen tännekin. Siispä käärin hihat ja ryhdyn hommiin.

Hankalinta lienee miettiä, mitä en ole jo kertonut. Täällä on jo aika monta asiaa, vai mitä olette mieltä, muruset? No, täytyy yrittää.

1. Olen hoikka kaksivitonen, piakkoin 40-vuotiaan löysässä ja ylipainoisessa vartalossa. Believe or not.
2. Haaveilen välillä viettäväni kuukauden ihan yksin kotona kaikessa rauhassa, mutten voisi koskaan sitä toteuttaa siksi, että minulle tulee ikävä lapsia jo yhden yön erossa. On siihen muitakin syitä, minusta riippumattomia siis. :)
3. Tykkäisin nykyään vaaleista vaniljan sävyistä huonekaluissa, mutta jotenkin vain meillä on tummanruskeita kalusteita. On hidasta ja kallista muuttaa tyyliä kotona.
4. Ollapa kotona askartelu-nikkarointihuone, jonka lattiaa ei tarvitsisi suojata, ja jossa saisi haista maali. Opettelisin käsittelemään niitä tummia huonekaluja ihan itse. Minulla on jonkinlainen käsillä tekemisen vimma, vaikka tällä hetkellä en tee mitään muuta käsin kuin näpyttelen läppäriä sekä töissä että kotona. Ja istun peffallani.
5. Olen dualistinen luonne. Toisaalta nautin työstäni hektisessä ICT-maailmassa, ja olen hyvä siinä, mutta toisaalta kaipailen työtä, jossa voisi auttaa toisia vain kuuntelemalla ja vaikkapa valmentamalla. Auttaa tavallisia ihmisiä yli kriisien.
6. En vielä halua tuota jälkimmäistä kuitenkaan niin paljoa, että hyppäisin tuntemattomaan. En ole mikään riskinottaja luonteeltani. Varsinkaan tällä asuntolainalla ja pikkulapsilla.
7. Yllätyn aina kyvystäni oppia uusia asioita nopeasti. Kun vanhemmiten tämä kyky alkaa huonontua, se tulee olemaan varmasti aikamoinen kasvun paikka.
8. Minulla taitaa olla neljänkympin etsikkoaika. En sanoisi kriisiksi, koska en ole erityisen ahdistunut, mutta mietin kyllä kovasti, mitä haluan jatkossa elämältäni.

Minäkin näköjään luen aina vain samoja blogeja, kun ei ole aikaa seurata kaikkea kiinnostavaa, ja tämä haaste on heitetty varmasti jo kaikille, joten jätän haasteen jatkamisen seuraavaan kertaan. Ehkäpä siihen mennessä olen ehtinyt löytää uusia, alle 200 lukijan blogeja säännölliseen seurantaan!

Ihana teepannuni, jonka löysin viime syksyn Tukholman reissulta.

Kansi menee kyllä tiiviisti kiinni, kun välissä ei ole teesihdin koukkua. :)

Yksityiskohtia lastenhuoneessa

Kuvausharjoitukset jatkuvat. Tällä kertaa kävin näpsimässä kuvia tyttöjen makuuhuoneesta sekä uusista tauluista leikkihuoneen puolella. Lastenhuoneiden sisustaminen on vallan ihanaa, mutta aina tulee mieleen, että olisivatpa huoneet tilavammat. No, pienet huoneet, pienet tytöt vielä toistaiseksi passaa aivan hyvin.

Kuusivuotias Isosisko ja ensi viikolla neljä vuotta täyttävä Pikkusisko nukkuvat toistaiseksi samassa huoneessa. Toinen makuuhuone on tehty leikkihuoneeksi, jonne hankimme joulukuussa ison työpöydän Isosiskon ensi syksyistä koulutaipaleen alkua silmällä pitäen. Leikkihuoneen seinälle sain vihdoin pari vuotta kaapin päällä odotelleet taulut, jotka tein Tukholmasta ostamistani isoista postikorteista. Tykkään tauluista ihan hulluna, ja saatan ottaa ne johonkin toiseen huoneeseen käyttöön, jos lapset niihin isompina kyllästyvät.

Karkkimainoksia...

 

 

Cloetta-tytöt ja kaverit.

Tyttöjen makuuhuone on ollut samanlainen jo pidempään. Alla kuvausharjoituksia muutamista yksityiskohdista huoneessa.

 Nämä suloiset pupuset ovat ihan lemppareitani.

 Pienet tytöt on tehty kaikenlaisesta ihanasta.

Kuva jäi turhan pimeäksi, editointiaika loppui.

 Pikkusiskon ristiäismekko, mummoni käsintekemä villatakki sekä ihana punainen Gapin satiinimekko, jota Pikkusisko piti vielä vuosi sitten. Tämäkin kuva jäi aika pimeäksi.

Tämä nalle on minun omani, pitkäaikaislainassa lastenhuoneessa.

Pieni rakusavipöllö on kauan sitten edesmenneen toisen rakkaan pappani tekemä.

Tämä taulu on ollut omassa huoneessani lapsena. Sisarellani on taulun pari.

Kuvien editointi on haastavaa, saati sitten se kuvaaminen. Mutta kivaa se on, jos aikaa vain löytyy!

Kotijuttuja

Olemme olleet aika paljon kotona viime aikoina. Mies kolme, minä kaksi arkipäivää. Vesirokko, anyone?

Isosiskolla alkoi vesirokko viikko sitten, nyt rokko voi jo huonosti ja on poistumassa. Melko vähällä selvisimme, koska mitään älytöntä kutinaa ei esiintynyt. Pikkusisko jäi myös kotiin, osin siksi, ettei tartuttaisi muita, jos rokko alkaisi samoihin aikoihin hänelläkin; osin siksi, että Isosisko ei ollut niin kovin sairaan oloinen, vaan sisaren seura kelpasi oikein hyvin. Pikkusiskon sairastumista odotellessa...

 Isosiskon vesirokkorakkulat jo aika hyvällä mallilla.

Otin vastaan ylimääräiset melkein vapaapäivät ihan ilolla. Hiukan jouduin työjuttuja hoitelemaan, mutta muuten sitten saikin olla kotona. Sisällä. Pakkasta oli yli 20 astetta, eikä se oikein houkuttanut meitä terveitäkään tyttöjä seuraansa. Siispä minulla oli aikaa tutkia uutta kameraamme.

Luinko yhtään kameran käyttöohjetta? No en. Muistinko yhtään mieheni vinkkejä valotusajoista, aukon koosta ja sen sellaisesta? No en. Kunhan vain räpsin kuvia ympäri kotia. Aika monta epätarkkaa sain aikaan, joten nämä otokset on saatu kasaan aika isolla vaivannäöllä. :)

Valopallo makuuhuoneen ikkunassa.

Alunperin pallo oli keittiön ikkunassa, mutta sain sinne vihdoin valokranssin samalla valaisemaan työtasoa, joten tämä sitten jäi ylimääräiseksi päätyen makuuhuoneeseemme.

Kynttilät ovat ihania.

Pidän erityisesti köyhän miehen hopeasta, jota onkin nykyään tarjolla todella paljon.

Ruokapöydän yllä oleva valaisin.

Etsimme pitkään sopivaa, eikä tämäkään ollut perfect, mutta täyttää tehtävänsä. Olen jopa oppinut hyväksymään käsintehtyjen kupujen epätäydellisyydet, jotka näkyvät selvemmin valon ollessa päällä.

Vitriinikaapin ovikoriste.

Kaappi itsessään on rakkauteni kohde. Vaniljanvärinen Aada Sisustuksen kaappi lasitavaralle.

Uuden askartelutarvikekaappini ovikoriste.

Pariisilainen ratsastajatyttö jostain 1900-luvun alkupuolelta memory framessa. Kaappi vaaleaksi jätettyä mangopuuta. Palaan kaappiin kuvien kera ehkä sitten, kun saan sisuskalut kuntoon.

Makuuhuoneemme nurkassa nököttää puuhylly, jolla valokuvien lisäksi Tukholmasta ostamani savilyhty. Harmi, että tulee poltettua kynttilää siinä niin harvoin.

Tykkään lyhdyn rosoisuudesta ja epätasaisuudesta.

Tarkaksi en tätä kuvaa saanut, mutta teksti on tärkeä.

Kuvausharjoitukset jatkuvat...