Kortteja, kortteja, enemmän kortteja

Korttitehtaalla on ollut melko hiljaista, muttei sentään täysseisahdusta. Tänne ei ole tullut raportoitua tekeleitäni, koska en ole saanut editoitua kuvia. Ylipäänsä nettiaikani on vähentynyt roimasti opiskeluni alettua. Olenkohan tullut nettimaailmalle jotenkin allergiseksi viidentoista vuoden IT-uran jälkeen?

Askartelu sentään tuntuu entisenlaiselta, eli innostavalta aina silloin, kun siihen vain tarttuu ja alkaa puuhata. Maaliskuussa kasasin korttitarpeet moneksi viikoksi ruokapöydän päätyyn, jotta tulisi tehtyä erinäisiä synttärikortteja sekä pääsiäissellaisia. Mies tyytyi tilanteeseen, sillä askartelihan pöydän ääressä päivästä riippuen yksi, kaksi tai kolme perheen naista, ja tuiki tarpeellisia onnittelukorttejakin syntyi. Silkkaa rahansäästöä! :)

Isosiskon luokkatoveri sai pikkuveljen talvella. Pikainen onnittelukortti lahjan oheen oli paikallaan.

 

Sekä isäni että äitini mies täyttivät maaliskuussa vuosia. Pikkusisko teki mitä upeimman kortin äitini miehelle, toiselle papalle, kuten myös kaksivuotiaalle serkkutytölleen. Isosisko askarteli hienoja kortteja kaverien synttäreille. Kuvia otin, mutta ovat kadonneet jonnekin, joten jäljelle synttärikorteista jää näytettäväksi vain se, jonka tein isälleni.

Leimailutaivaasta ostin sekä ihanan autoleiman että tiiliseinä taustaleiman. Herkullisen punainen kohopulveri oli niinikään tapahtumasta ja sopi tähän yhteyteen mielestäni hyvin.

Kortin sisälle kirjoitin tyyliin 'kun ikä alkaa lähestyä kortin auton ikää, on syytä onnitella...'. Isäni täytti 59 vuotta tosin, auto taitaa olla vanhempaa mallia. :)

Pääsiäiskortteja tytöt askartelivat kumpikin jokusen, mutta ne lähtivät saajilleen ennen kuin muistin kuvata. Itse väsäsin muutamana iltana helpolla kaavalla kortteja, joista tuli ihan kivannäköisiä. Useimmiten en pääsiäiskortteja lähetä, mutta nyt oli hyvä syy, sillä sain vihdoin teetettyä tyttöjen koulu- ja päiväkotikuvat, jotka piti lähettää kaukaisemmille sukulaisille juuri ennen pääsiäistä.

 

 

 

 

 

 

 

 

Koska askartelutarvikkeet lojuivat helposti käsille otettavina niin pitkään ruokapöydällä, tekaisin muutaman kortin yleiskäyttöön lasten iltapalan tms. aikana. Näillekin tulee käyttöä varmasti.

Yksiosainen kortti syntyi simppelisti kauniista paperista sekä parista taustakartongista.

Toinen samalla systeemillä, paitsi kimalleliimakoristelut päälle.

Silppulaatikosta löytyi sopiva paperi, johon leimasin siniset kukat koristellen ne kimalleliimalla. Kaksiosainen pieni korttipohja löytyi silpun joukosta myös.

Kaksiosainen kiekurakortti syntyi niinikään silppulaatikon paperista, Distress-reunoista, koukeroleimasta ja kimalleliimasta.

Tällaisia syntyi tällä kertaa. Saa nähdä, mitä syntyy seuraavalla kerralla.

Hauskaa vappua kaikille!

Oppia ikä kaikki

Neljä kuukautta olen tässä viettänyt opiskelijaelämää. Aika kuluu hurjaa vauhtia. Yksi psykologian kurssi on jo suoritettu, kaksi menossa, ja ratkaisukeskeinen valmentaja -koulutus on alkanut. Ei tässä ehdi sammaloitua ja hyvä niin.

Kaikki ne suunnitelmat siitä, miten järjestäisin kaikki sotkut, karsisin tavarat, siivoaisin vaatehuoneet ja varaston, ovat edelleenkin vain niitä - suunnitelmia. Piti muistaakseni myös lepäämäni, olemani tekemättä yhtään mitään, jotta keräisin takaisin vuosien aikana menettämiäni voimia. No, lepääminen taitaa olla hiukan yliarvostettua opiskelijaäidin elämässä.

Olen järjestänyt niin, etten perheen ollessa yhdessä käytä aikaa opiskeluun luentoiltoja lukuunottamatta. Käytössäni on siten maanantaista torstaihin aikaa opiskelulle noin kello 10 -15 välinen aika. Sinä aikana tosin pyykkään, hoidan tiskikonehommia, lounastan, puen, luentopäivinä meikkaan ja laitan hiukset, välillä hoidan vaatteiden kausivaihtoa tai vastaavia, koska niitä on helpointa hoidella yksin kotona ollessa. Saa keskittyä.

Huomaan, että opinnoille on itse asiassa yllättävän vähän keskittynyttä aikaa! Luulin, että minulla olisi älyttömästi aikaa lukea sekä asiaa että viihdettä, tehdä kotihommia, askarrella, tehdä koruja, kirjoittaa blogiani, lukea muiden, urheilla, ulkoilla, järjestellä niitä kaappeja ja niin päin pois, mutta olin sitten liian optimistinen. Ei tässä olekaan ihan kaikkeen aikaa; opiskelu on työtä!

Haen vieläkin opiskelurutiinia, sillä huomaan, että lukeminen ja tehtävät jäävät heti lapsipuolen asemaan, jos vaikkapa toinen lapsista on sairaana kotona muutaman päivän, tai vapaa-ajan elämässä on niin paljon puuhaa, että se valuu "päivätyönikin" puolelle, kuten vaikkapa tuo vaate- ja kenkärumba, mikä on vallannut kotini juuri nyt.

Mutta, se kiire, mitä nyt koen, poikkeaa täysin työelämäkiireestäni. Stressitasoni on matalampi; kärsivällisyyttä on enemmän; saan viettää paljon enemmän aikaa tyttöjen kanssa; koen opiskelujeni olevan todella mielenkiintoisia. Toisin sanoen, minulla on mielekästä tehtävää ja se tuntuu mielialassakin.

Tahtini on rauhallisempi. Otan tietoisesti joka päivä kotona yksin ollessani kupposen cappuccinoa ja luen jotain kivaa lehteä. Joinakin päivinä katson puoli tuntia vaikkapa Avalta tai Liviltä mukavan keveitä ohjelmia, kuten vaikkapa Hulluna second handiin. Ehkä se on sitä latautumista, se tahdin hidastaminen.

Huhtikuusta kesäkuun loppuun minulla on aika kiire opinnoissani. Elokuun alusta alkaa toinen osa haipakkaa. Nyt olen siinä vaiheessa, että pitänee tehdä itselleni lukujärjestys, jotta jokainen kurssini saa tarvittavan panostuksen, sillä haluan tosissani oppia.

Mutta onpa se ihanaa, että saa tehdä oman lukujärjestyksensä! Olla oman (päivä)aikataulunsa herra (rouva). Että saa itse valita, mihin hommiin panostaa. Tämä aikalisä on neljän kuukaudenkin jälkeen vielä se todellakin paras päätös. Olen NIIN kiitollinen tästä mahdollisuudesta.

Meillä kaikilla on jotain, mistä olla kiitollinen. Olisiko aika taas laskea ne kiitollisuuden aiheet?