Lenkillä Levillä

Tiedättekö sen pelin "Minä en ole koskaan..."? Se, joka keksii asian, jota ei ole koskaan tehnyt, mutta muut seurassa olevat ovat, saa pisteen. Olen aina saanut pisteen sanomalla "Minä en ole koskaan käynyt Lapissa." Siis viime viikonloppuun asti.

Ihanainen serkkuni meni naimisiin Levillä. Sinne matkattuani olin ensimmäistä kertaa Lapissa. Vain viettääkseni yhden ainokaisen ihanan vuorokauden, kunnes oli taas aika lentää kotiin. Eikö olekin aika tuhlausta? Ensimmäistä kertaa Lapissa, eikä pysty pitämään ylimääräisiä lomapäiviä tai mitään viikonlopun lisäksi!

Käytimme mieheni kanssa ajan hyvin. Häävastaanotto alkoi vasta illalla, joten meillä oli iltapäivä aikaa tehdä jotain. Todella epätyypillisesti, suostuin lähtemään lenkille melkein heti hotellille saavuttuamme, vaikka mieluiten olisin ottanut päiväunet!

Hotellimme Levi Panorama sijaitsee laskettelurinteen sivussa, josta kipitimme miljoona upouutta rappusta alaspäin päästäksemme lenkkipoluille.

Kuva hotellimme parvekkeelta. Alempana rinteessa laidunsi hetken aikaa myös poroja!

Maastossa kulkee todella monta eripituista lenkkiä hyvällä, pehmoisella pohjalla. Talvella siinä kulkevat tietenkin ladut. Koska iltaan valmistautuminen ja vielä syömätön lounas puskivat päälle, valitsin Mini-Poro -nimisen 2.2 km lenkin, sillä tiesin joutuvani kapuamaan laskettelurinteen ylös sen jälkeen kaikkein viimeisimpänä. Mieheni tuli samaa matkaa osan ajasta, ja jatkoi itse piiitkän pitkälle lenkille käännyttyäni paluumatkalle.

Maasto näytti hivenen erilaiselta, jotenkin karummalta kuin kotimetsissä. Sinänsä ei mikään yllätys, oltiinhan Lapissa.

Puiden takana häämöttää Levi-tunturi. Zero Pointin rallimeteli katosi melko pian metsään sukellettuamme. Ihanaa!

Olin erityisen iloinen nähtyäni elämäni ensimmäistä kertaa naavaa. Ei sitä paljoa näkynyt, mutta sen verran, että sain kuvan ja hypistellä sitä hiukan.

Itsekseni hölköttelykin oli mukavaa. Asvaltilla lenkkeilyyn tottuneena pehmeä pohja oli ylellistä ja mukavaa askeltaa. Tuntui, että kierros päättyi aivan liian pian, vaikka jännäsinkin hiukan, kuinka kauan saan tuhrattua rinteen kiipeämiseen.

Välttääkseni rallialueen läpi menon, oikaisin rinteeseen suoraan metsästä. Ihan hyvä juttu. Mutta kyllä se vain niin on, että laskettelurinnettä on huomattavasti helpompi tulla talvella suksilla alaspäin kuin kiivetä syksyllä ylös. Aiempi kokemukseni lumettomasta laskettelurinteestä oli nuoruudestani, jolloin laukkasin hevosella rinnettä ylös, mikä sekin oli huomattavasti helpompaa kuin omien jalkojen käyttö. :)

Tällaista oli vastassa. Hotelli häämöttää ylhäällä oikealla.

Tässä kohtaa vauhti oli melko hiljainen...

Tuntui hienolta kiivetä korkealla. Maisemat olivat hienot kauempana ja alas oli palkitsevaa katsoa, kun näki kuinka paljon oli jo kiivennyt.

Vesialueen takana ja oikealla oli erittäin kovaääninen rallialue.

Tässä kohden halusin istahtaa hetkeksi katselemaan. Meteli kyllä häiritsi sen verran, ettei paljon Lapin hiljaisuudesta voinut puhua..

Tämän verran matkaa rinteen toiselle reunalle vielä. Hotelli odottaa jossain ylävasemmalla näkymättömissä.

Tässä olen ehdottomasti jo voiton puolella. Huoh.

Tehtävä suoritettu. Olen kukkulan kuningatar!

Lopullinen lenkkini pituus oli 4.5 km ja vajaa tunti kului aikaa. Hyvä lenkki, jossa pulssi kohosi hyvin myös kävellessä nousujen ansiosta. Eniten nautin kuitenkin raittiista ilmasta ja hetkestä kahden mieheni, sekä lopulta itseni seurassa.

Heti päästyäni hotellin aulaan riensin ravintolaan hakemaan ruokaa. Todella herkullinen savuporosalaatti oli tarjoilijan suosituksena. Olin enemmän kuin onnellinen, kun sain ottaa annokseni mukaan huoneeseen nauttiakseni sen siellä rauhassa ja hikisenä. Minulla oli nimittäin kiljuva nälkä ja suihku sai odottaa masun täyttymistä!

Pienen levon jälkeen olikin hyvä aloittaa valmistautuminen iltaan. Häät sujuivat hienosti; hääpari tuli kuin filmitähdet helikopterilla tunturin laelle Tuikku-ravintolaan, jossa oli lämmin ja epämuodollinen tunnelma koko illan.

Kysyin mieheltäni menomatkalla lentokoneessa, voiko Lapin hulluus iskeä vuorokaudessa. Hän vastasi, että kyllä voi. En ole ihan varma, iskikö hulluus, mutta tuli tunne, että ruska-aikaan Leville voisi mennä toistekin. Vaikka nyt ruska ei ollut vielä alkanut pakkasöiden puutteessa, osaan kuvitella, kuinka kaunis ja karu maisema punakeltaisessa värityksessä tulee olemaan.

Ja hei, minäkin olen nyt käynyt Lapissa!