Olen viettänyt hiljaiseloa täällä blogimaailmassa hetken paristakin syystä. Olen ollut reilut pari viikkoa sairauslomalla univaikeuksien ja hiukan uupumuksenkin takia. Viimeisen viikon ajan nettiyhteydet kotiini olivat poikki kauempana katkenneen kaapelin takia, joten olin konkreettisestikin "pihalla kuvioista".
 |
| Viime viikonloppuna kävimme isommalla perheporukalla laittamassa mökkiä talvikuntoon. Viikonloppu kului ihanasti pihalla. |
Koska elän ruuhkavuosia, parhaimmillaan olen ollut sairauslomalla arkisin klo 9 - 15 välisen ajan, pahimmillaan en lainkaan (jompikumpi lapsista sairaana kanssani kotona). Välillä arki ja sen velvollisuudet sattuivat painamaan päälle niin, että piti vain suorittaa, vaikka mieluiten olisin vain ollut kotona yksin omien ajatusteni kanssa sen hetken, kun se on perheelliselle mahdollista. Välillä oli tiedossa kivoja juttuja, kuten ystävän 40-vuotissynttärit, joita varten tein kortin vuosien varrella otetuista kuvista. Siihenkin meni jokunen tovi, mikä normaalioloissa olisi ollut nautinto, mutta nykytilassa lähinnä pakko. Synttärit olivat kyllä oikein onnistuneet ja ystäväni kaunis ja kimalteleva.
Kävin viime viikkoon asti neljän viikon ajan kerran viikossa juoksukoulussa sekä työnantajan ja Varman kustantamalla työhyvinvointikurssilla. Sieltä tuli hyviä ajatuksia, analyyseja omasta tilanteesta sekä vertaistukea pienen ryhmämme jäseniltä. Kuvaavaa oli, että kun tehtävänantona oli listata omaan uupumukseen johtaneita tekijöitä, olivat ne persoonallisuuden piirteitä, abstrakteja tai konkreettisia asioita, noin 80% kaikkien ryhmäläisten uupumuksen syistä oli selkeästi työlähtöisiä.
Lopputuloksena noin 100% kurssilaisista aikoo vaihtaa joko töitä tai firmaa. Harmittavasti työnantaja on tehnyt firman sisällä siirtymisen muihin töihin erittäin vaikeaksi, joten useille vaihtoehdoksi jää ikävä kyllä hakeutuminen pois koko yrityksestä. Toki iso osa uupumuksen työlähtöisistä syistä pysyy samana, vaikka yrityksen sisällä yksikköä vaihtaisikin.
Lepo ei ole oikein lepoa, kun samaan aikaan pitäisi miettiä isoja kysymyksiä omalta kohdaltaan. Palaan kuitenkin ensi viikolla töihin. Kaiken keskellä on tarjoutunut mahdollisuus aikalisään, jota harkitsen vakavissani. Hiukan selvitystyötä pitäisi tehdä vielä päätöksen vahvistamiseksi, mutta siihen ei kulu kauaakaan.
Odotan toiveikkaana haluamaani muutosta, vaikka se on toistaiseksi hyppy tuntemattomaan ilman A-, B- tai C-suunnitelmia. Mutta elämä kantaa ja unelmilla on siivet. Kunhan keksii, mistä unelmoi...
25 kommenttia:
Voimia sinne ! Itselläni on kokemusta molemmista, sekä unettomuudesta että uupumuksesta, eikä siitä ole helppoa ja nopeaa tietä ulos. Toivottavasti saat haluamasi aikalisän ja sitä kautta selvitettyä ajatuksiasi. <3
Voimia ja rohkeutta muutokseen!
Kiitos Petriina-muru!
Univaikeudet ovat uusi asia minulle. Ei sinänsä unettomuutta, mutta heräilen monta kertaa yössä, vaikka "ulkoisten tekijöiden" (lue: tyttöset) aiheuttamat herätykset olisi eliminoitu. Tämä on ilmennyt vasta lasten saamisen myötä. Silloin opin heräämään pienimpäänkin lapsen hengitysrytmin muutokseen ja olenkin nukkunut viime vuodet lähes joka yö korvatulpat korvissa.
En myöskään saa tarpeeksi unta, sillä luontainen rytmini on illanvirkku, mutta maailmani pyörii aamuvirkuille. En koskaan totu nousemaan vaikkakpa joka arkiaamu kello 6.15, en sitten millään. Kaksi työssäolon talvea sitä on harjoiteltu, muttei tullut vielä minusta mestaria. :)
Työuupumus on tutumpi juttu vuosien takaa, vaikkakin silloin hieman erilaisista syistä. Siksi osasinkin tunnistaa tiettyjä oireita, kuten kyynistymisen (en ole lainkaan kyyninen ihminen normaalisti) tai sen, että jopa mukavien tapahtumien ajattelu ja suunnittelu tuo stressiä, eikä välttämättä iloista odotusta.
No, nämä kyllä taklataan ja siitä aikalisästä kerron myöhemmin, mikäli se onnistuu. Toivon todellakin, että onnistuu.
Kiitos vielä sulle kommentistasi!
Voi sua Leonida. Hyvä, että osasit jäädä sairaslomalle kun sen aika oli. Tiedän, että hektisestä työstä on todella vaikea jäädä, ellei ole suurinpiirtein sairaalahoidossa.
Veit sanat suustani tuosta isojen päätösten miettimisen ja tekemisen kuluttamasta energiasta. Lepo ei todellakaan ole silloin lepoa.
Voimia ja tsemppiä, ja peukut pystyyn tälle sun aikalisällesi! <3
Tuon kaiken kuvaamasi tiedän ja tunnen omasta kokemuksesta...Sympatiat ovat vahvasti täältä puolellasi <3. Et voi muuta, kuin antaa itsellesi aikaa. Olen alkanut löytää elämään värejä kunnolla vasta nyt, reilu kaksi vuotta oman uupumiseni jälkeen. Toki jo ennen sitä aloin löytää pieniä innostumisen kipinöitä, jotka kertoivat paranemisprosessin edistymisesetä. Muistan niin elävästi tuon kuvaamasi "kun kaikki kivatkin asiat vain lisäsivät stressaantumisen tunnetta..." kun voimia olisi vain itseen käpertymiseen... Rakkauksia täältä <3 <3 <3!
:) Kiitos!
Kiitos Salla!
Onneksi Siperia opettaa, eli osasin jo hiukan lukea oireita, mutta silti kynnys jäädä on todella suuri. Jopa viimeisen muutaman kuukauden työtilanteessa, jossa töitä ei ole todellakaan liikaa...
Kannattaakin pitää peukkuja, että aikalisä onnistuisi. Kiitti!
Eloise, kiitos!
Oletkin hyvä esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun alkaa kuunnella itseään ja mitä oikeasti haluaa... Täältä tullaan toivottavasti perässä, vähän kangerrellen ja hitaasti...
niin, aikani halusin sitä edellistä ja nyt tätä :)... kangerrellen minäkin aluksi ryömin eteenpäin, sitten löytyi ovi, jota halusin kolkuttaa - enkä ole katunut. Sinä löydät varmasti omasi!
Ooooo, onpas sinulla ollut raskaat viikot takana. Tai no, eiköhän niitä ole vielä edessäkin, mutta hyvä että pääsit tommoiselle kurssille! Se varmasti selvitti ajatusten suuntaa, eikös niin?
Ja pakko sanoa että tiedän tuon tunteen kun ei pysty sairauslomalla toipumaan rauhassa - minun kaikkiaan nyt 5vkoa kestäneestä sairauslomasta kaksi ensimmäistä viikkoa meni diagnosointiin, ja viimeiset kolme viikkoa on kyllä ollut haasteellista olla murehtimatta ja ressaamatta arkisista asioista, kun samalla onkin pitänyt miettiä tulevaisuutta vanhan työsuhteen päätyttyä... Kummallista, kun olo on kevyt, helpottunut, ja maailma on avoin, silti kumminkin elämä (ja varsinkin laskupino) vaatii ripeitä päätöksiä uudesta suunnasta - vasta diagnosoitu jatkuva kohtaustyyppinen migreeni ei meinaa älytä pysyä poissa tästä veneestä, ja siksi toipuminen on kyllä ollut haasteellista...
Mutta meidän pitäisi nähdä! Joulu se tulla jollottaa, jos sitä alettaisiin askartelemaan hyvällä porukalla! <3
Niin oli tosi hyvä kurssi. Sai kolme tuntia viikossa miettiä hyvällä omatunnolla ihan omia asioitaan ja ohjatusti vielä.
Nuo elämän pakolliset kuviot, kuten laskunmaksaminen, juurikin vaikeuttavat elämistä oman ideaalinsa mukaan... Tuo kuulostaa tosi ikävältä tuo jatkuva kohtaustyyppinen migreeni. Toivottavasti se saadaan kuriin pian.
Ihan totta, pitää meidän nähdä. Ystäväterapia askarrellen on parasta...
Voimia, voimia ja pitkää pinnaa.. ja rohkeutta uusiin valintoihin ja niihin tuuliin....
Hei!
Muista että kaikkeen et sinä itse voi aina vaikuttaa, monessakin mielessä. Vaikka saat valita jotain niin silti kaikki mitä elämässäsi tapahtuu, ei tapahdu sinun takiasi. Näin ollen voi olla turha murehtia etukäteen liikoja tai yrittää tehdä mahdollisimman oikea päätös tulevaa varten. terveisin irtisanottu, entinen työtön, ja nyt tällä hetkellä töissä, en tiedä koska voi työpaikka päättyä
Kiitos paljon, Pohdiskelija! <3
Kiitos Kipa viisaista sanoistasi!
Olen murehtijaluonne ja melko rationaalinen ihminen. Pienet lapset ja iso asuntolaina ovat vaikuttaneet tietenkin valintoihini. Nyt kuitenkin yritän kuunnella intuitiotani ja valita uuden suuntani sen mukaan.
Pitää vain yrittää tehdä ne valinnat niin hyvin kuin voi tämänhetkisten olosuhteiden mukaan. Eihän kukaan huonoja valintoja tee koskaan valinnan hetkellä vaan parhaan mahdollisen käytettävissä olevan tiedon/tunteiden ym. perusteella...
Hienoa, että löysit työn; toivottavasti sen saat pitää jatkossakin!
Been there, done that. Niin palasi mieleen ajat kuuden vuoden takaa. Saikkua en saanut, mielialalääkereseptin kyllä. En käyttänyt lääkkeitä, mutta irtisanouduin. En ole katunut, mutta alku oli hieman jännä...
Voimia ja tsemppiä.
Harmi kun ei nähty sun saikun aikana Jumbossa
P=Pinkki
Oi, en tiennyt uupumuksestasi. En kyllä ihmettele sitä lainkaan, onneksi huomasit ajoissa merkit. Osaat hienosti eritellä ja tulkita tuntemuksiasi. Sen vuoksi uskon, että suunta löytyy.
Taloudellinen epävarmuus om inhottavaa ja säästäen eläminen on hinta, minkä joutuu maksamaan. Mutta onko se pieni vai suuri kustannus tasapainoisemmasta olosta? Itse ainakin vielä uskon siihen.
Halit Tampereelta!
Kiitti Pinkki!
Jotenkin tuntuu, että intuitiivisesti oikealta tuntuvat ratkaisut ovat yleensä niitä oikeita. Sähän teit silloin aivan oikean ratkaisun. Tämä nykyinenhän on sulle juuri oikea tie, eikö?
Mulla saattaa olla oikeata lomaa tässä syksyn aikana vielä, että sitten voidaan nähdä. Mun sairausloma oli turhan kiireinen...
:)
Kiitos "vanha" ystävä!
Merkkejä on ollut vuoden ajan, mutta pitihän sitä ensin varmistua, onko kyse vaan kestoketutuksesta vai väsymyksestä; niihin on eri hoito. ;)
Onneksi huomasin ajoissa. Yleensä uupumus syventyessään muuttuu masennukseksi, mutta siitä ei onneksi ole kyse.
Niin juuri, nuo taloudelliset asiat ovat aika merkittävä asia vaakakupissa, etenkin, kun en ole yksin päättämässä asioista. Mutta saattaa olla, että nekin lutviutuvat tuon aikalisän avulla. Jos se onnistuu.
Iso rutistus sinne myös!
Elämä järjestää yllätyksiä meistä itse kullekin - eikä ne yllätykset aina ole mukavia.
Itsekin tunnistan jonkilaisen uupumuksen tuntemuksia - vaikka työalämässä en tällä hetkellä olekaan.
Kuitenkin riittämättömyyden tunteiden kanssa taistelu milloin yhdestä ,milloin toisesta syystä kuluttaa tällä hetkellä omia voimavarojani.
Tunne väliinputoamisesta, tunne siitä ettei täytä nykyelämän "laatukriteerejä", ettei ole samanarvoinen...ja kuitenkin vaaditaan jaksamaan, suorittamaan, olemaan aina saatavilla ja käytettävissä,ilman että kuitenkaan itse saisi tyydytystä juurikaan mistään tekemisestä...
Ja kuitenkin ympärillä on ihania ihmisiä,läheisiä, ystäviä...ehkä he eivät näe minua niin kuin itse näen itseni. Pitää vain sinnitellä päivästä toiseen.
Olen keväästä asti yrittänyt opetella positiivista elämän asennetta; ja välillä olen siinä onnistunutkin. Esimerkiksi jos en voi facebookiin laittaa positiivista päivitystä, en sitten sitä laita ollenkaan. Yritän löytää pienistä asioista, hetkistä sen ilon kulloiseenkin päivään.
En anna enää sateisen sään masentaa mieltäni; iloitsen siitä, että on hyvä syy laittaa tuikkuihin ja kynttillöihin tulet ...
Elämä on kuitenkin heittänyt kaiken tämän keskelle haasteita mm. oman äitini sairastamisen vuoksi. Miten huolehtia yksin asuvasta äidistä,joka asuu yli 100 km:n päässä ilman turvaverkkoa...
Kuitenkin asioilla on tapana järjestyä, niin näyttää nytkin käyvän. Kaikenlaista voi sattua ja tapahtua...turha surra etukäteen.
Voimia sinulle Leonida...sinä selviät ja asiat menevät niin kuin niiden tarkoitus mennä.
Kiitos, kun kommentoit, Ritva!
Ymmärrän kyllä sinun uupumuksesi tuntemukset, tietäen hiukan, mitä sinulla on ollut meneillään ja nyt vielä äitisi sairastaminen. Mutta hienosti olet tarttunut positiivisuuteen ja siitä tulee varmasti pikkuhiljaa tapa ajatella, kun vain ensin keskittyy huomaamaan myönteiset, hyvät asiat jokaisessa päivässä.
Tätä olen ajatellut paljon, että haluan muuttaa omiakin asenteitani, mutta "mañana" on kaikki niin helppoa, eikä vaadi tarttumista tänä päivänä yhtikäs mihinkään.
Toisaalta, olen ajatellut, että kerään ensin voimia, lataan akkuja ja pikkuhiljaa alan muuttaa elämääni, koska kaikkeen ei riitä voimia heti.
Suurinta muutosta tällä hetkellä kaipaa työelämäni. Se vaikuttaa niin paljon juuri nyt myös kotielämään, joten on kaikkien läheisteni etujen mukaista, että hoidan ensin työpuolen kuntoon. :)
Hyviä vointeja sinulle ja etenkin äidillesi tänä syksynä!
Kiitos! Sitä samaa toivon sinulle!
Yleensäkin muuten perheen äidin hyvinvointi vaikuttaa siihen miten perhe voi - olen sen niin monta kertaa huomannut myös omalla kohdallani.
Juuri näin se tuntuu olevan.
Oma huono oloni näkyy perheeseen päin, vaikken sitä erityisesti purkaisikaan heihin. Kyllähän sitä kaikilla olisi kivempaa, jos äiti jaksaisi enemmän puuhata lasten kanssa ja olla hyvällä mielellä töistä tultuaan...
Ei sitä jaksa olla hyvällä mielellä aina vaikka olisi päivät pääksytysten kotonakin...ei vain jaksa. nimim. kokemusta aiheesta on ;)
Lähetä kommentti