Vihdoin tunnustuksia tunnustukselle!

Ihana Eloise  Eloisen eteisessä -blogista ja Kätevä Ystäväni Haltiakummi Haltiakummi-blogista antoivat minulle tämän mahtavan tunnustuksen jo helmikuussa, mutta tätä ennen en ollut ehtinyt pysähtyä miettimään kysymyksiin vastauksia. Vihdoin tuli hetki, jolloin oli hyvä keskittyä näin mukavaan asiaan. Eloisella on blogi, joka päivittyy verkkaisesti, mutta sitäkin punnitumpien ajatusten ja ihanien kuvien kera. Haltiakummi kirjoittaa elämänsä iloista hersyvän hauskalla tyylillä, ja esittelee myös tuotoksiaan mm. korttiaskartelun ja korujen teon saralla. Näitä blogeja seuraan nautinnolla!

*Edit* Koska kahlaan vasta nyt pikkuhiljaa helmikuun blogijuttuja, huomasin toisen huipun Kätsyn eli Rva Kepposen tunnustuksen Pikku Kepponen -blogista vasta nyt!!! Kiitos murunen! Rva Kepponen kirjoittaa ja valokuvaa ahkerasti askartelemiensa korttiensa ja taidokkaiden ompelustensa lisäksi aivan älyttömän sööttejä poikiaan, joiden ansiosta perheessä on vauhtia ja paaaaljon sattumuksia sekä positiivista poikaenergiaa.

Tuttuun tapaan tunnustuksen saajan tulee hiukan avautua kanssaihmisille, lukijoille ja muille bloggaajille vastaamalla seuraaviin kysymyksiin:

Milloin aloitit blogisi?

Innostuin bloggaamisesta vuoden 2009 marraskuussa, kun kaipailin kotiäitinä ikiomaa väylää ulkomaailmaan, vaikka kökötin kotona lasten kanssa. Blogini on siis noin 1 v 4 kk vanha!

Mistä kirjoitat blogissasi ja mitä kaikkea se käsittelee?

Alunperin halusin blogista kotiäidin varaventtiilin, mitä se olikin, ja samalla siitä tuli paikka esitellä koruharrastukseni hedelmiä. Sittemmin siitä tuli kanava myös uudelleen leimahtaneen kortti-innostukseni tuloksille. Välillä laitan kuvia leipomuksistani, tai nettikauppalöydöistäni, mutta enimmäkseen minulta tulee blogiini tekstiä kuvien ollessa vähemmistönä. Kirjoitan myös minulle tärkeistä ihmisistä tai tapahtumista.

Edelleen blogini on keino purkaa asioita, iloisia, surullisia ja siltä väliltä, nykyään työssäkäyvän äidin vinkkelistä. Harmi vain, ettei vuorokaudessa ole enempää tunteja! Blogini jää usein lapsipuolen asemaan, koska nuo oikeat lapset tarvitsevat äitiä kuitenkin enemmän kuin minä blogia.

Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?

Tähän kysymykseen kukaan ei koskaan vastaa, että oma blogi on vain niin vietävän hyvä ja mukaansatempaava, etteivät muut pärjää vertailussa lainkaan! No, en minäkään. Tosiasia on, että blogini on aivan yhtä erityinen kuin minä itse. Ja minä olen aivan yhtä erityinen kuin kaikki muut blogikollegat, koska jokainen on oma yksilönsä, ja juuri sen vuoksi erityinen.

Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?

Oma blogi oli loistoidea, joka auttoi jaksamaan tuota hiukkasen pieneen piiriin keskittynyttä, joskin ihanaa elämänvaihetta pikkuisten kanssa kotona. Oli upeaa saada vastakaikua muilta samassa tai täysin eri elämäntilanteessa olevilta ihmisiltä, joista osasta tuli sittemmin ystäviä, joita näen myös kasvokkain!

Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?

Ehkä nykyisen kirjoitustiheyden. : ) Mutta koska se on enemmän kiinni elämänvaiheesta kuin halusta, en siitä huolta kanna, enkä stressiä ota. Kirjoitan aina, kun pystyn, välillä asiasta, toisinaan asian vierestä!

Tämä tunnustus pitäisi jakaa viidelle muulle blogille, mutta viime aikoina tunnustuksia on jonkin verran täällä pyörinyt, enkä ole ehtinyt käytännössä yhtään vierailla muiden blogeissa, en vanhoissa tutuissa, enkä uusissa, joten taidan jättää tunnustusten jaon seuraavaan kertaan. Mielestäni kaikki seuraamani blogit ansaitsevat tällaisen upean bloggaajan tunnustuksen, sillä jokaisessa niistä on jotain erityistä!

Supervaarini

Minulla on supervaari, äitini isä. En kutsu häntä vaariksi tai papaksi, vaan etunimellä, kuten kaikkia isovanhempiani, sillä hänestä tuli isoisä vasta 41-vuotiaana. Se on minun ikäni reilun kahden vuoden päästä! Ei siis pappa mikään papparainen silloin ollut, eikä vielä 80-vuotiaanakaan.

Vaarini on aina ollut sellainen turvallinen, puolustava isähahmo huolehtimassa lastensa, lastenlastensa ja lastenlastenlastensa perään. Kukaan ei voisi olla meistä ylpeämpi kuin sukumme kantaisä yhdessä isoäitini kanssa. Mutta on hänessä toinenkin puoli, terässellainen. Hän on luonteeltaan sotilas, vaikkei sotilashommissa ollutkaan. Suoraselkäinen, miehekäs ja karskikin. Luotettava. Karismaattinen.

Työuransa hän teki edustustöissä silloisen ajan mukaan kosteiden lounaiden ja sikarien parissa mummoni ollessa kotona kolmen tyttären kanssa. Niiltäkin ajoilta löytyy kaikenlaisia urotekoja kerrottavaksi. Vaarini nauttii suuresti jakaessaan tarinoitaan kuulijoilleen. Hän on aina ollut myös aika tulisieluinen tyyppi, aina valmiina syöksymään barrikadeille korjaamaan vääryyksiä, silti hemmotellen mummoani näyttäen sanoin ja teoin kuinka ihana nainen hän on, ja kuinka paljon mummoani rakastaa. Vieläkin kertoo.

 Isovanhempani keväällä 1952.

Hän on myös taiteellinen sielu, pianonsoittaja. Hänen 1920-luvun Grotrian Steinwegillään, pianojen Rolls Roycella, opettelin nuotteja kuusivuotiaana. Hänen esimerkkinsä innoittamana aloitin pianonsoiton kymmenvuotiaana. En tosin jatkanut kuin muutaman vuoden, kunnes löysin hevoset, mutta rakkaus pianomusiikkiin ja pianoihin säilyi. Ikinä en tietenkään oppinut soittamaan tai improvisoimaan niin hienosti kuin pappani, joka soitteli pianoa omaksi ilokseen, ja välillä kuulijoidenkin iloksi joskus pianobaareissa käydessään.

Vaarillani on myös poikkeuksellinen fysiikka. Hänen elämäntyylillään joku muu olisi jo haudassa. Häneltä muun muassa halkesi munuainen hänen liukastuttuaan rasvaläiskään autokorjaamon montun reunalla. Ja joku muu olisi kaikkien niiden kosteiden lounaiden ja illallisten jälkeen jo kuollut maksakirroosiin, mutta vaarillani ovat kaikki maksa-arvot ym. pysyneet aina loistavina. Kumma juttu.

Yksi sankaritarina liittyy saunassa liukastumiseen, jonka seurauksena vaarilleni tuli jalka hyvin kipeäksi. Hän kärsi, käveli ja sinnitteli parin kuukauden ajan, kunnes totesi, että kai sitä pitää lääkäriin mennä, koska jalka ei tunnu paranevan. Lääkäri totesi akillesjänteen katkenneen, eikä pappani olisi kuulemma pitänyt pystyä edes kävelemään jalalla. Ilmeisesti kipukynnys oli niin suuri, että kävely onnistui. Jalka jouduttiin sitten leikkaamaan, koska jänne oli parissa kuukaudessa jo ehtinyt lyhentyä sen verran, että se piti venyttää paikalleen.

Hyvä tuuri oli matkassa papallani kuusikymppisenä, kun tuli sydänvaivoja, ja hän pääsi ohitusleikkaukseen. Neljän ohituksen jälkeen sydän taas pelitti, on pelittänyt jo kaksikymmentä vuotta. Täydellä teholla.

Omien lasteni myötä oli suunnattoman hienoa huomata, kuinka pappakultani on myös ihana, tunteellinen pehmo! Isosiskon ristiäisten jälkeisenä päivänä isovanhempani tulivat vielä meillä käymään. Istutin silloin pappani sohvalle ja tökkäsin vauvan hänen syliinsä ihka ensimmäistä kertaa. Pappani ihan suli silmissä, piti lapsenlapsenlastaan siinä sylissä ja sanoi, että kylläpä tämä tuntuukin mukavalta. Aina vieraillessamme isovanhemmillani, hän niin mielellään katselee ja sylittelee tyttöjämme. Hänestä oikein huomaa, kuinka paljon hän välittää noista pikkuisista tättäröistä. Ja meistä isommistakin, sekä kaikista sukuun tulleista siipoistakin.

Yksi tärkeä äänimuisto minulla on papastani; C-kasetilta bittimuotoon siirretty äänitys, jossa hän lukee minulle satuja ollessani neljä, viisi vuotta vanha. Kasetin toisella puolelle oli äänitetty hänen pianonsoittoaan. Nuo tiedostot odottavat hiukan editointia, mutta haluan sen tehdyksi ensi tilassa, jotta pappani voi lukea satuja minun lisäkseni lapsilleni...

Minun supervaarini on rohkea. Hän ei pelkää kuolemaa, ei kipuja. Hän on ollut jo kauan sinut sen kanssa, mitä tuleman pitää. Suurin suru hänellä on, että joutuu jättämään mummoni yksin. Yhteistä aikaa heillä on enää vähän, mutta liki kuusikymmentä vuotta sitä takana. Silti isovanhempieni hurtti huumori vielä kukkii. Tässä reilu viikko sitten mummoni oli tullut sairaalaan pappaani katsomaan, kun pappa kertoi, että sängyn vieressä olevaa pissapussia tyhjennettäessä hoitaja oli onnistunut valuttamaan pussin sisällön lattialle. Pappani totesi mummolle, että olipa hyvä, ettet tullut tänne juuri silloin ja liukastunut ja saanut kalloasi halki. Minustahan olisi tullut leski! Me kaikki läheiset olemme nauraneet juttua kovasti, sillä niin tyypillistä huulenheittoa se oli. : D

Nytkin sairaalassa ollessaan hän on hyvällä mielellä, ruoka maistuu, veriarvot täysin kohdallaan, kivut hallinnassa ja kaikki hyvin. Silti loppu voi tulla minä päivänä tahansa, sillä tauti etenee sisäpuolella pikkuhiljaa. Tapasimme eilen pappani koko perheen voimin. Siitä jäi hyvä mieli, vitsailimme entiseen tapaan, mutta emme kaihtaneet myöskään tosiasioita. En voi tietää, oliko se viimeinen tapaamisemme. Toivon ettei, mutta jos oli, niin toivon vaarini toteuttavan toiveeni, että tulisi vierailemaan sitten jälkeen päin uniini, koska ikävä tulee olemaan suuri. Suren menetystäni etukäteen, koska tiedostan niin selvästi sen laajuuden. Papastani en ole huolissani; hänellä asiat ovat, ja tulevat olemaan, hienosti.

Kuopuksen kortti ja hiukan elämää

Onpa taas vierähtänyt aikaa edellisestä jutusta. Ja silti olen edelleen samassa aiheessa... Sain vihdoin ladattua kuvan kortista, jonka tein ihanalle kultatähdelleni kolmivuotissyntymäpäiville. Tyttönen tykkäsi kortista ja minusta oli ihana sitä tehdä, vaikka pikkutunneille se taas meni.

Kuva on tällä kertaa rajaamaton ja käsittelemätön, sillä koneemme, missä kuvankäsittelysoftat sijaitsevat, on "kaput" tällä hetkellä.

Rakas Pikkusisko 3 vuotta.

Alkaa tuntua vanhalta virreltä, mutta harvinaisen vähän aikaa ja jaksamista on ollut viime aikoina tänne kirjoitella. Bussimatkoilla kyllä puhelimen kautta luen muiden blogeja, mutta sitä kautta ei kyllä kommentteja viitsi jättää, eikä omia juttuja kirjoitella.

No, eipä tässä kovasti mitään ole tapahtunutkaan. Mutta silti monenlaista asiaa päässä pyörii. Eniten ehkä se, että erittäin rakas pappani on nyt terminaalivaiheessa syöpäsairaudessaan ja huonot uutiset voivat yllättää minä päivänä tahansa. Kävimme perheeni kanssa häntä ja mummoani katsomassa pari viikkoa sitten. Ihanaa oli nähdä ja hän edelleen aivan samanlainen kuin ennen; sairaus ei päälle päin juuri näy. Hyvällä mielellä hän oli sairaalassa; ei ollut mitään hätää. Nyt jännäämme, että ehdimmekö vielä juhlia hänen 80-vuotissyntymäpäiviään viikonloppuna sairaalassa. Pappani on itse suunnattoman rohkea, ei pelkää kuolemaa, ei kipuja. On sinut tämän asian kanssa. Me muut emme taida olla.

Sen lisäksi mielessä pyörii ensi viikon talvilomareissumme. Ei kyllä tunnu niin järin tärkeältä tuo matka Vuokattiin, mutta sitäkin pitää suunnitella ja ennen kaikkea pakata ennen perjantaita. Ja onhan siellä tietenkin hauskaa; meillä on aina hauskaa äitini, siippansa ja siskoni perheen kanssa. Pitkä reissu tulossa, kun käymme matkan varrella appeni luona (yöpymässä lähinnä), pappani juhlissa (toivottavasti, toivon kovasti, että ehdimme), josta jatkamme määränpäähämme. Siellä mökkeilemme lähisuvun kanssa sitten viikon kaikenlaisten talvilajien parissa uimista unohtamatta.

Blogini on siis lomalla viikonlopusta seuraavan viikon loppuun. Ei sillä, että sitä huomaisi tällä nykyisellä päivitystahdilla...

Yhtä juhlaa

Tänään juhlimme Pikkusiskon kolmevuotissyntymäpäiviä pitkään ja hartaasti. Juhlavalmisteluissa olin todella myöhässä, sillä vasta perjantaina leivoin ensimmäiset tarjottavat. Yleensä valmistaudun hiukkasen aiemmin, mutta nyt ei ehtinyt, eikä jaksanut aiemmin viikolla aloittaa. Keskiviikon tosin vietin joululahjaksi saamallani Leivosparaati-kurssilla, ja leivoin koko illan bebe-leivoksia ja maistelin yhteensä 13 leivosta, joista kolme oli suolaista. Tosi kiva kurssi, kävi minulle kuin nenä päähän! Kiitos vain, "kälysen" perhe!

Pikkusisko ja Isosisko olivat odottaneet juhlia tosissaan jo keskiviikosta alkaen, jolloin oli Pikkusiskon oikea syntymäpäivä. Vaikka valmisteluissa olimme jäljessä, ei ollut kyllä yhtään stressiä. Oli itse asiassa hurjan mukavaa valmistella juhlia, leipoa tyttöjen kanssa ja iltaisin itsekseen. Juhlat olivat sekä Pikkusiskon että appeni. Toki synttäreitä oli suunniteltu jo aiemmin, ja rekvisiitta ja tykötarpeet hankittu ajoissa, mutta tämä herkkupuoli oli vähän lapsipuolen asemassa. Mutta ei hätää, kaikki meni aivan loistavasti!

Koska Isosiskon kaveri- ja perhesynttärit ovat vielä tuoreessa muistissa joulukuulta, päätin ottaa näille perhesynttäreille lastenkutsumeiningin, jotta Pikkusiskokin saisi lastenkutsujen ohjelmaa, vaikka lapsivieraina olikin "vain" serkkuja. Näinollen meillä oli molemmille juhlakaluille kukkaleit kaulaan, aasinhännän ripustusta koko porukalle ja ongintaa lapsille ja synttärisankareille (pussien sisältö vaihteli saajan mukaan). Pikkusisko sai kylläkin puhaltaa kynttilät ja muutenkin kattaus Hello Kitty -pöytäliinoineen ja kakkuineen oli enemmän tämän pikkukakkosemme tyyliin tehty kuin ukin. Se ei näyttänyt ukkia haittaavan yhtään. : )

Ihania kortteja ja lahjoja sai suloinen pikkukakkosemme. Moni toive täyttyi, kuten "sininen Zhu-Zhu Pet" (tuli sininen Kung-Zhu Pet, koska sinisiä ei ole näissä tytöille suunnatuissa Zhu-Zhuissa), pikkuinen Sylvanian Families -talo, kirjoja, Legoja, akkukäyttöinen sähköveturi ja nostosilta, hopeasormus... Kivoja lahjoja, joista on iloa vielä pitkään.

Synttärisankarit kukkaleit kaulassa.

Huomaa uusi hopeasormus etusormessa. Ison tytön juttu! Oikeasti se on siis varvus, mutta kätevä pikkuiseen sormeen säätövaransa ansiosta!

Tarjolla suolaiselta puolelta oli tällä kertaa mozzarella-tomaattiminimuffinseja, kylmäsavulohi- ja paprikarullia sekä erilaisia pikkunaposteltavia popcornista lähtien. Makeaa puolta oli sitten vähän vahingossakin ihan hirveän paljon. Sen lisäksi, että tein synttärikakun (ison sellaisen) sekä banaani-manteli - ja espressominimuffinsseja, pienemmän synttärisankarin toiveen mukaisesti herkuteltiin myös Marianne-pikkukuulilla sekä vähän vahingossa ostetuilla vaahtokarkeilla. Keksipuolella meillä oli jäänyt jostain syystä iso kasa erilaisia keksejä syömättä, joista sitten tarjolle pääsi sikarinmalliset suklaakeksit, mini-Dominot, pinkit Dominot ja mansikka-Fanipalat. Huh!

Unohdin ottaa kuvia suurimmasta osasta tarjottavia, kuten myös pöydästä tarjoiluvalmiina (kuten aina), mutta jotain sentään tuli otettua. Harmi vain, etten ollenkaan tajunnut ottaa kuvaa superhienosta muffinssitelineestä, joka oli ensimmäistä kertaa käytössä. Kahdet makeat muffinssit oli kuorrutettu vaaleanpunaisella ja kirkkaankeltaisella, joten teline oli hurjan kivannäköinen.

Täytekakun koristeet tekovaiheessa. Näitä on kyllä kiva väkertää, ihan perjantai-illan ratoksi. ; )

Espressomuffinssit ilman vaaleanpunaista tuorejuusto-kermavaahtokuorrutusta.

Olivat kyllä tosi hyviä.

Hello Kitty -kakku. Tässä ilman kynttilöitä, puhelimessa taitaa olla kynttilällinen kuva, mutta sen saaminen koneelle ei onnistu nopeasti, joten tyydyn tähän. Kuva on tehty Kinuskikissan kakkua mukaillen; kiva idea mielestäni.

Kuorrutus on tehty banaanin- ja vaahtokarkinmakuisesta kaulittavasta massasta (lievensi banaanin makua mukavasti), kukat ja perhonen sokerimassasta, kissan naama on rajattu Kick (ex-Käck) -patukasta pyöritetyllä "narulla".

Täytteenä oli Pikkusiskon mieltymysten mukaan suklaamoussea, banaania ja vaniljakastiketta, sekä banoffeeta (banaanitoffeeta lemon curdin tapaan). Oli kyllä hyvää, vaikka itse sanon.

Onneksi kaupaksi kävivät, vaikka peruspoppoota oli vähemmän kuin tavallisesti. Muuten olisi jäänyt hillitön kasa mutusteltavaa tähän osoitteeseen, mikä ei ole ollenkaan niin hyvä juttu. Talven aikana on tullut taas pari kiloa lisää. : o

Kiitokset kaikille rakkaille vieraille! Pikkusiskolle tuli ikimuistoiset kekkerit ja kaikilla oli tosi mukavaa.

Ihana kultatähteni

Kyllä aika lentää. Tänään on sinun, rakkaan kuopuksemme, minikultamme, Pikkusiskon, viisaan kultatähden kolmevuotissyntymäpäivä. Tunnut vielä pieneltä, mutta joka päivä sanot tai teet jotakin, tai vain näytät joltakin, joka muistuttaa minua, ettet olekaan enää aivan pieni, vaikka pahnanpohjimmainen oletkin.

Kun saimme tietää sinun tulostasi, olin aivan yhtä innoissani ja onnellinen kuin ensimmäisellä odotuskerrallakin. Olit hyvin toivottu, ja päätitkin tulla heti, kun annoimme siihen mahdollisuuden; mikä onni! Toit tietenkin raskaustestin viivasta alkaen uuden huolen siitä, miten kehityt vatsassani, miten tulet maailmaan, miten kasvat, mitä kohtaat elämässäsi, sillä suojelunhaluni sinua kohtaan on valtava - ja ikuinen.

Synnytyksessäkin olit, rakas, vikkelä käänteissäsi: reilut viisi tuntia kärvisteltyäni, putkahdit maailmaan viiden minuutin ponnisteluilla, mistä olin hyvin kiitollinen. : ) Tutkaillessamme sinua sairaalapaitani lämmössä, totesimme, että tulipa taas isin siskon näköinen tyttönen! Ihailimme kuoppaa leuassasi ja selkeän sinisiä silmiäsi. Ja olimme onnellisia saadessamme jo toisen terveen, ihanan ja täydellisen vauvan perheeseemme. Ihanaa, että valitsit juuri meidät vanhemmiksesi!

Pikkusisko-kulta kahdeksan päivän ikäisenä.

Tullessasi tähän maailmaan, teit myös Isosiskosta isosiskon, ylpeän sellaisen. Katselin juuri kyynelsilmin kuvia ensimmäisestä tapaamisestanne, jossa Isosisko ensin on hiukan vakavan, huolestuneen näköinen, mutta saatuaan sinut syliinsä, katselee sinua niin kauniisti hymyillen ja ylpeänä omasta siskoudestaan. Ja sinä olet hänen sylissään aivan rauhallisena, tyytyväisenä, ikäänkuin jo hänet tuntisit. Onpa onni, että sinulla on hänet seuranasi ja turvanasi; toivon mukaan koko elämäsi ajan. Olet siis saanut huolenpitoa jopa kolmelta perheemme jäseneltä heti alkutaipaleella!

Kiitollisuuteni vain kasvaa, kun saan seurata sinunkin kasvuasi ja kokemuksiasi tässä maailmassa. Tunnut niin pieneltä hippiäiseltä, vaikka luonteenlujuutta sinulla on reilusti. Olit jo vauvana hymyileväinen naureskelija, jonka hekotus vieläkin saa useimmat nauramaan mukana... Sellainen äidin ja isin pieni aurinko.

Olet valloittava persoona, hellä ja hoivaava, huumorintajuinenkin. Leikit jatkuvasti, ja keksit aina jotain puuhaamista itseksesi, jos Isosisko ei satu olemaan kotona. Puuhailujasi on ihanaa seurata. Tippa linssissä katselen ja kuuntelen, kun hoivaat vauvanukkejasi, asettelet ne hellästi sänkyyn, peittelet, annat suukon ja istahdat sängyn reunalle laulamaan Pii pii pikkuista lintua. Siinä äidin sydän sulaa katsellessa.

Toisaalta, jos et saa tarpeeksi huomiota, tai huomio annetaan siskollesi, sinusta kuoriutuu varsinainen termiitti. Kaikenlaista pikkukonnuutta kuuluu repertuaariisi, useimmiten liittyen piirtämiseen johonkin, mihin ei tosiaankaan saisi piirtää. Et malttaisi aina myöskään uskoa äidin ja isin sanaa, ja komentamaankin välillä joudumme. Jäähynurkka on tullut tutuksi. Onneksi sovun rakentaminen jäähyn jälkeen onnistuu hienosti, ja sitten ollaan taas kavereita.

Tutkijanluonteesi näkyy siinä, että haluat aika useista leluista tai tavaroista saada selville, mitä niistä lähtee irti, tai mitä tapahtuu, jos niitä puree, tai tallaa. Viskominenkin on mielenkiintoinen tapa saada selville, mitä tavaralle tapahtuu. Tähän lelujen sun muiden tuhoamiseen kyllä välillä äidin pinna tuppaa palamaan, mutta yritän ajatella sitä niin, että uteliaisuus ja ympäröivän maailman tutkiminen ovat hyviä ominaisuuksia ihmisessä. Pidän sormia ristissä kuitenkin, etten joutuisi viemään sinua lääkäriin siksi, että olisit työntänyt helmen nenääsi, tai liimannut purkalla silmäripsiä kiinni toisiinsa. Saa nähdä...

Koska olet minun toinen ja luultavimmin viimeinen vauvani, yritän pitää sinut lähellä, iholla, niin pitkään kuin voin. Onneksi kapuat syliin vielä usein. Olen oppinut myös ymmärtämään, että jos päiväkodista kotiin kävellessä jalkojasi väsyttää kovasti, sinulla on halipula. Sitä pulaa sitten poistamme hetkittäin matkalla kotiin, mutta varsinkin kotiin päästyämme. Olen ylpeä saadessani olla äitisi. Toivon kykeneväni antamaan sinulle kaiken sen, mitä tarvitset, kasvaaksesi onnelliseksi aikuiseksi, omaksi persoonaksesi, vahvaksi ja eheäksi. Sinä opetat minua enemmän kuin minä sinua.

Loistavaa syntymäpäivää, ihana kultatähteni!