maanantai 15. marraskuuta 2010

Pikkujouluna

Lauantaina oli aivan erityisen onnistunut päivä. Sellainen henkisesti erittäin virkistävä, ja tuottoisakin. Vietimme Mirkan ja Rva Kepposen kanssa Kätevien Emäntien nopeasti kyhättyjä pikkujouluja, joista kylläkin puuttui kolme oleellista elementtiä; nimittäin Haltiakummi, Lehtokotilo ja Anna. Mutta ideana onkin kokoontua enemmän tai vähemmän säännöllisesti, ja ne, jotka kykenevät, tulevat mukaan, joten kokoonpano tapaamisissa vaihtelee.

Heräsin tyhjään taloon, koska perheeni oli lähtenyt käymään ukin luona. Hyvä päivä levittäytyä ruokapöydälle askartelemaan siis! Mirka tuli jo täsmällisesti kello kymmenen, jolloin nautimme heti lasilliset cavaa ja ryhdyimme askartelemaan. Rva Kepponen liittyi seuraan hiukan myöhemmin, jolloin avasimme pikkujoulut glögin ja keksien voimalla. Sitten askartelu alkoi kulkea hurjalla draivilla!

Allaolevasta kuvasta näkyy, että olimme totisesti tosissamme harrastamassa hard core -kortintekoa!

 Ei tässä mitään turhan näpertäjiä olla!

Välillä syötiin savuporopiirakkaa salaatilla sekä jälkiruoaksi key lime -piirakkaa. Nostimme lasten pöydän olohuoneeseen, jotta pystyimme syömään, koska koko iso, jatkopalalla varustettu ruokapöytämme oli valjastettu paljon tärkeämpään tarkoitukseen...

Key lime -piirakka.

Älkää vain luulko, että suunnittelin noita Cointreau-kermavaahtoruusukkeita tuohon päälle! Ne peittävät sen tosiasian, että illalla laitettuani kelmun piirakkavuoan päälle, se tietenkin osui piirakan pintaan ja täytettä tarttui kelmuun. Piirakasta tuli siis niin ruma, että sitä piti kaunistella hiukan.

Ja tässä lopputulos, mihin hallittu kaaos ruokapöydällä johti:

Kahdeksan tuntia askartelua takana, lopputuloksena 16 korttia ja yksi kranssi.

 Mirka teki päivän ennätyksen: kokonaiset yhdeksän korttia! Minulla neljä ja Rva Kepposella kolme korttia sekä kranssi. Aika hyvin, vai mitä?

Kätevät Emännät vauhdissa.

 Rva Kepponen toi mukanaan tarvikkeet kahteenkin haasteeseen. Ensimmäinen haaste oli emännälle eli minulle - kranssi. Tarvikkeina oli vaaleata puuta olevat kranssit, paria eriväristä nauhaa, kulta- ja hopeaspraymaalia, punatulkkuja sekä puolukoita. Aloitin kranssin työstämisen jo pikkujouluissa, mutta tein sen loppuun vasta myöhemmin illalla. Minun vastaukseni Rva Kepposen kranssihaasteeseen on tässä:

Kranssi ulko-oveemme. Punatulkut kuvastavat perhettämme!

Omista joulukorteista onnistuin ottamaan kuvat näistä kahdesta; lisään loput kaksi myöhemmin toiseen juttuun.





Rva Kepposen toinen haaste olikin Käteville Emännille. Haasteena oli tehdä kortti annetuista tarvikkeista, joista jokaista piti käyttää, mutta lisänä sai olla muutakin. Tarvikkeina oli kauniin vihreä korttipohja, kaksipuolinen punavalkoinen taustapaperi sekä kahdella eri värillä, pinkillä ja vihreällä, leimattu joulupallo. Näistä valitsin vihreän. Tartuin toimeen muiden Emäntien poistuttua, sillä perhe oli vielä tien päällä. Tällainen kortti syntyi annetuista aineksista, joista unohdin harmillisesti ottaa alkukuvan.


Kätevät Emännät Haaste #1

Päivä oli loistavan hyvä ja iloinen mieli jatkui vielä pitkään! Kiitokset Mirkalle ja Rva Kepposelle! Valmiina joulukortteja on nyt kymmenen sekä tyttöjen kanssa askarreltuja ehkä kahdeksan. Enää noin 32 jäljellä... Äh, en aio asettaa itselleni paineita näistä. Teen niin monta kuin huvittaa ja loput ostan. : D

21 kommenttia:

Haltiakummi kirjoitti...

Voi mitä ihanuuksia! Ja tarjoilutkin kuulosti niin herkuilta, oih.
Kiva idea laittaa tuo karkkiohje tuonne joulukortin sisäsivulle. Tuo toinen sivu jää monesti "tyhjäksi", niin noin kortti näyttää vielä enemmän "tehdyltä". Olenpas mä taas kovin selkeä noine hipsuineni :)) Jaahas, tämä palaa takaisin opinnäytteen ääreen, mutta pakko oli käydä välissä ihastelemassa näitäkin ihanuuksia :)

Mukavata tätä viikkoa Sinulle!

Salviaseppele kirjoitti...

Ihania!!! Olen ihan kateellinen. Aika teidän kanssanne olisi tatusti päihittänyt yhdet pikkujoulut...

Mirka kirjoitti...

Loistava kuvaus päivästämme! Jopa niin loistava, että äidyin varastamaan sulta yhden kuvan omaan blogiini, lupaa kysymättä. Tuo keittiönpöytä vaan on ihan paras kaikkine hard core-välineineen! :D

Ja kranssistasi tuli tosi hieno. Hyvä idea tuo punatulkkuperhe kyllä. Muutenkin ne on niin ihania lintuja, että! Äläkä turhaan selittele, ettei tuo pursotus alunperin kuulunut limepiirakkaan. Totta kai se kuului! Kyllä Kätevä Emäntä osaa.

Leonida kirjoitti...

Haltiakummi: Kiitos! Minulla on jonkinlainen "tyhjän korttisivun syndrooma", koska en yhtään tykkää jättää sitä ekaa sisäsivua tyhjäksi. : ) Siispä olen nyt tuotteistanut kortteihini jouluisia reseptejä tai runonpätkiä juuri sille hankalalle sivulle.

Limepiirakkaa tein vasta toista kertaa, mutta ohje on aika selkeä ja helppo, ja silti herkullinen. : )

Sellaista mukavan lunkia viikkoa sinulle!

Lehtokotilo: Tackar och pockar!

Niin vain olisi ollut kiva, jos olisit ollut mukana, mutta koitetaan päästä kaikki seuraavalla kerralla mukaan!

Mirka: Heh hee! Pummi vaan kuvat, olithan itsekin mukana. : D

Kranssikiitos! Kummasti kyllä kranssini muistuttaa Rva Kepposen kranssia, etenkin, kun molemmat päädyimme hopeamaaliin...

Höh, piti olla piirakan suhteen rehellinen, etteivät muut tule ihan epätoivoisiksi, kun Kätevät Emännät on NIIIN käteviä. :P

Mags kirjoitti...

Aivan ihania leimoja teillä!! Upeita kortteja, tykkään tuosta siniharmaasta värimaailmasta, tyylikästä <3

Leonida kirjoitti...

Kiitos, Mags, kaikkien meidän puolesta! Sininen on sinun makuusi; ja tänä jouluna jotenkin tuntuu minustakin siniseltä! Osa joulupapereistanikin on sinisiä, näiden korttien lisäksi. Ihkaensimmäistä kertaa!

anna kirjoitti...

oijoi miten kauniita kortteja myös sinulta on syntynyt (Mirkan versioitakin ehdin jo ihailla). ja tosi tehokas päivä vielä, kyllähän sen jo tuosta pöytäkuvasta huomaa että tosissaan on tehty :D

Mags kirjoitti...

Hih, tunnustan jo useana jouluna tehneeni sinisiä kortteja... ;-) Ehkäpä niitä kartonkeja on vielä jäljellä...

Leonida kirjoitti...

anna: Kiitos kaunis! Olin kyllä erityisen tyytyväinen, kun _koko_ päivän saldo itselläni oli siis viisi korttia ja kranssi! Sellaista ei kyllä usein tapahdu!

Mags: Arvasin sen, että sinisiä olet tehnyt!!! : D Olisipas kivaa nähdä sinun korttiesi kuvia, kun korusikin ovat niin upeita...

Ritva_47 kirjoitti...

Oih ja voih mikä ihana päivä teillä onkaan ollut! Olen suorastaan kateellinen, kun joudun aina yksin väkertämään korttejani.
Olen blogiton, enkä ole ainakaan tietoinen oman paikkakunnan muista askartelijoista... olisi ihan huippua saada joskus järjestettyä tuollainen päivä tai päästä itse mukaan.Kun vain ensin löytäisi ne samanhenkiset ihmiset. Siihen asti - että ne ihmiset löytyvät - vierailen ihastelemassa blogeissa teidän muiden töitä, ja koetan löytää taas oman inspiksen tekemiseen- inspis kun on ollut vähän katkolla viime aikoina.

Entäpäs sitten nuo teidän aikaan saannokset; kertakaikkiaan kauniita, jouluisia... sanat eivät riitä kuvaamaan ihastustani :)

Leonida kirjoitti...

Ai miten kivaa, että seurailet näitä blogeja; ei sitä omaa edes tarvitse olla! Kiitos kauniista sanoistasi! *Punastuu* : )

Oletkos vieraillut Koukussa kortteihin -sivustolla? Sieltä saattaisit löytää korttiaskartelijoita omalta paikkakunnaltasi, ja löytäisit ehkä tiesi heidän blogeihinsa myös.

Tervetuloa edelleen meidän kaikkien blogeihin inspiraatiota hakemaan. Sitä jokainen aina välillä kaipaa, ja yleensä itsekin löydän sitä tosiaan muiden blogeista!

Ritva_47 kirjoitti...

Leonida: En ole koukussa kortteihin sivustolla käynyt.Tai siis sen verran olen, että ymmärsin että sinne varmaankin pitäisi kirjautua/rekisteröityä ja olen vähän pihalla tuon sivuston systeemeistä, kun muistaakseni siinä jossakin mainitaan joku maksu? Onko se pakollinen ja mitä sivustolle liittyminen edellyttää... niin kuin näet olen aika tavalla pihalla näistä systeemeistä.
Halu tehdä on valtava, mutta taito ei ole samalla tasolla. Ja inspis on kaamoksen myötä - tai mistä lie johtuu- hukassa. Yhtä kaikki, näissä blogeissa on aina ihana vierailla!

Leonida kirjoitti...

Rekisteröidy ihmeessä KK-sivuille, kyllä se korttiaskartelijalle on tosi mukava foorumi. Sieltä löytyy inspiraation lisäksi myös paljon ohjeistusta eri tekniikoihin ym. Korttihaasteetkin on tosi kivoja ja motivoivat minua ainakin.

Itse en ole ehtinyt siellä juuri viime aikoina käydä, mutta hengailisin siellä enemmän, jos vain olisi aikaa.

Minä en ole mitään maksanut, eikä tietääkseni maksu ole tulossa pakolliseksi (elokuista tietoa). Ning-sivustolle tuli vähän yllättäen käyttömaksu, jota yritetään rahoittaa lahjoituksin ja arpajaisin ym. Varsinaista jäsenmaksua ei haluta laittaa, jottei kukaan harrastaja jäisi maksun takia pois.

Että reippaasti mukaan vaan. Jos joskus tulee pakollinen käyttömaksu, sieltä voi kyllä erota, mikäli maksusta kynnyskysymys tulee.

Sinne muuten pitää rekisteröityä kuitenkin omalla nimellä, mutta itse en kokenut sitä ongelmaksi. : )

Ritva_47 kirjoitti...

Leonida... tuo ning-maksu ei siis koske minua, jos rekisteröidyn?Ymmärsinkö oikein? Mieli tekisi kyllä kovasti rekisteröityä.
Kiitos että neuvot tumpeloa, jolla ei ole kortteilussa vielä omaa "tukiverkostoa" vaan jospa se KK:n myötä löytyisi :)

Rva Kepponen kirjoitti...

Kiitos vielä ihanasta päivästä!
Tuo pöytäkuva on kyllä erinomainen. Kuten oli tarjoilutkin.

Leonida kirjoitti...

Kiitos itsellesi! Kranssihaastetuliainen oli tosi kiva; menee ulko-oveemme, kun saan kiinnityksen hoidettua! : D

Taivaanrannan Maalari kirjoitti...

Haa, samaa tyyliä käytätte kuin minäkin! Jo lähes kymmenen vuotta olemme ystäväni kanssa aloittaneet korttioaskartelun punaviiniglögeineen jo aamulla, parantaneet maailmaa ja saaneet kortit illaksi askarreltua! Ihan on tyhjä olo, kun tänä vuonna sitä päivää ei ole. Olen päättänyt lähettää tänä vuonna ostetut kortit(yök!). Nyt ei vain kertakaikkiaan puhti riitä.

Leonida kirjoitti...

Teillä on sitten ollut hieno perinne jo kauan! Otat sitten ensi vuonna ohjelmaan sen uudelleen; ei sitä aina voi jaksaa. Minäkin aion ostaa loput kortit, koska en todellakaan ehdi askarrella kaikkia.

Ritva_47 kirjoitti...

Leonida... nyt minä sitten olen siellä KK:ssa. Esillä vasta yhden kortin voimin... itsesensuuri on tällä hetkellä aikas vahva, kun on vieraillut näissä blogeissa,niin ei kehtaa mita sattuu laittaa näkösälle. Kiitos rohkaisusta, ja oikein hyvää joulun odotusta sinulle!

P kirjoitti...

Kädentaidoton purskahtaa itkuun kun katselee tuollaisia ihanuuksia :(
OI KUN MÄKIN!!!

Mä voisin katsella kun te askartelette ja maistella vaikka Bailey'siä vieressä :)

Leonida kirjoitti...

Hih, kyllähän vierestä katselu hyvää juomaa siemaillen on myös aika Kätevää! ; )