Tiitulla on hyvin mielenkiintoinen ja viihdyttävä blogi; tirkistysikkuna vakavien asioiden äärelle reipashenkisen arjen huumorin ja sattumusten höystämänä ihanan suorapuheisesti. Sitä lukee enemmän kuin mielellään.
Onneksi tuosta edellisestä seitsemän paljastuksen listastani ei ole kovin kauaa aikaa, sillä nyt on kuulkaa sellainen päänuppitilanne, ettei juttua tule. Viime yönä sain nukuttua jopa reilun kolme tuntia, noin tunnin pätkissä, kun Isosisko yski sisuksiaan ulos. Sitten vain reippaana tyttönä töihin, kun mies jäi kultapullan kanssa kotiin. Tässä vaiheessa iltaa alkaa jo olla vähän sumuinen olo. Onneksi huomenna se olen minä, joka jää tyttösen kanssa kotiin. Tarpeeseen tulevaa lepoa!
No, eihän tuo unitilanne jatkuvasti ole noin huono, mutta nyt tuntuu olevan sellaista kiirettä ja muuta ajateltavaa, että syvällisemmät blogitarinat saavat odottaa hedelmällisempää aikaa. Anteeksi vain!
Yhtä kaikki, olen tunnustuksesta hyvin otettu. : D Ylipäänsä olen edelleen melko ihmeissäni, että juttujani lukee joku, vieläpä niin moni, jotka joko tuntuvat tosi tutuilta, tai ovat jo sellaisiksi tulleet reilun vuoden seikkailtuani tässä blogimaailmassa. Monia blogeja seuraan, harvoja ehdin kommentoimaan, enkä osaa valita mitkä kaikki blogit tässä nostaisin esille, koska hyviä blogeja on niin monia!
Siispä kohotan tunnustusmaljan kaikille seuraamilleni blogeille: kiitos, että tuotte elämääni lisää syvyyttä, hauskuutta, arjen kuvauksia, suuria tunteita, mahtavan kauniita kuvia, hyviä vinkkejä, sisarhenkeä ja kaikkea sitä, mitä saan kanssanne jakaa niin yksinkertaisella tavalla kuin blogien lukeminen ja kirjoittaminen on. Kaunista!
5 kommenttia:
Toivottavasti olette kumpikin saaneet tänään levättyä ja isosiskokin alkaa vähitellen parantua! Lapsen sairastaminen on aina yhtä kurjaa;vieläkin vaikka ovat jo isoja, niin on yhtä kurja seurata kipeätä lasta, kuin silloin kun he olivat vielä pieniä.
Välillä on oltu jopa sairaalassa, ja silloin on hädän ja äidin sydämen kivun suuruusluokka ollut vielä ihan eri,verrattuna siihen kun on voitu sairastaa kotona. Meillä kun sairaalaan joutuminen on tarkoittanut pahimmillaan yli 100 km:n välimatkaa. Mutta kaikesta on selvitty. Jälkensä ovat kuitenkin äidin sydämeen ja sielunmaisemaan jättäneet nuokin reissut.Lähinnä ehkä pelkona siitä, että mitä tahansa voi tapahtua, vaikka kuinka haluaisi ja yrittäisi lastaan - ja muita läheisiä - varjella.
Nyt kuitenkin tsemppiä sinne potilaan vierelle ja parempia yöunia lähitulevaisuudessa.
No, tänään ensimmäinen lepohetki alkoi puoli neljän aikaan, jolloin sain kuopuksen nukahtamaan ja esikoisen vartin myöhemmin. Siis Pikkusiskokin jäi tänään kotiin, koska aamulla oli lämpöä. Koko päivä on vauhtia riittänyt tytöillä keskenään, joten piti melkoisen päättäväisesti makuuttaa tytöt sohvalle ja lukea kirjaa, sitten ruveta siihen itsekin nukkumaan, että Isosiskokin malttoi nukahtaa.
Mutta siis, eivät ole kovin kipeitä, Isosiskokin jo paljon parempi.
Niitä isompia juttuja, sairaalareissuja ja muita toivon välttäväni, vaikka syksyllä tuli ensimmäinen isompi haaveri, kun esikoiselta meni olkaluu poikki.
Ensi yönä sitten taas pidemmät unet työhuoneen sängyssä. : )
Lapset on uskomattomia; vauhtia ja virtaa riittää vaikka olisi lämpöä tms. Itselle jos nousee joskus lämpöä edes pikkuisen, on ihan "kanttuvei". Siitä tietää, että lapsi on oikeasti tosi kipeä, kun ei jaksa tehdä mitään...meillä kerran iso veli (matkiakseni sinun tapaasi kertoa lapsista nimettömänä) pyysi itse päästä lääkäriin, kun oli niin huonovointinen. Silloin tuli kiire; iso veli kun ei kovin herkästi ole koskaan lääkäriin halunnut lähteä. Ei vältytty sairaalareissultakaan, kun syyksi huonoon vointiin selvisi myyräkuume. Tästä on nyt jo kohta 10 vuotta, mutta vieläkin muistaa hyvin sen hädän, kun isoveli lähti päivystykseen isänsä kanssa.
Makoisia unia työhuoneen sängyssä!
Hej muru! Uutta osoitetta pukkaa....
Haa, kiitos vinkistä!!! : D Nähdään pian!
Lähetä kommentti