sunnuntai 28. elokuuta 2011

Intohimona askartelu

Otsikon tapahtumassa Sörnäisissä Kattilahallissa tuli tepasteltua useampikin tunti lauantaina Rva Kepposen kanssa. Tapahtumassa on tiettyä nostalgiaa ja merkitystä, sillä siellä kokoontui ensimmäistä kertaa Kätevistä Emännistä Rva Kepponen, Mirka, Haltiakummi ja minä. Silloin myös Lehtokotilo liittyi seuraamme tapahtuman jälkeen Mirkalla iltaa viettäessämme. Siitä  on siis jo vuosi! Myöhemmin Kätsyihin mukaan tuli myös Anna.

Pidän tuosta Intohimona askartelu -tapahtuman luonteesta ja paikasta erityisen paljon. Kattilahallissa on paljon tilaa sekä ylös- että sivulle päin. Osallistujia on juuri parahultaisen sopivasti, eikä liikaa tungosta synny. Tarjontaakin on juuri minulle, sillä edustettuna on korttiaskartelu ja jonkin verran koruilu. Jos myyntiständejä olisi enemmän, tulisi lähtiessä tunne, ettei ole ehtinyt käydä läpi puoliakaan tilasta.

Heti ensimmäisenä suunnistin Heinikan ständille jonka läheisyydessä tiesin Ritva_47:n hengailevan. Kasvoilta en häntä tuntenut, mutta Maiju ystävällisesti ohjasi minut suoraan hänen luokseen. Ritva_47 otti yhteyttä ennen viikonloppua ja kyseli, josko olen tulossa. Niinpä sitten pääsin tapaamaan jälleen yhtä mukavaa blogiystävää, joka oli juuri niin sydämellinen ja ihana kuin oletinkin, ja tovi siinä kului jos toinenkin rupatellessa.

Oikeastaan en tarvinnut juuri mitään. Tietenkään. En koskaan tarvitse "ihan pakosti" mitään, koska olemassaolevillakin tarvikkeilla pystyn tekemään vaikka millaisia kortteja. Mutta tällaisissa askartelutapahtumissa on se mahtava puoli nettikauppoihin verrattuna, että tarvikkeita pääsee kunnolla hypistelemään! Hinnoissa häviää, totta kai, sillä netin kautta ulkomailta löytyy vaikka mitä yleensä selkeästi edullisemmin kuin Suomesta, mutta joskus pitää heittäytyä "markkinatunnelmaan" ja samalla tukea kotimaisia pienyrittäjiäkin.

Siispä ostin ensimmäisenä Woodwaren jätti-ison piparkakkulasinalusen muotoisia paloja tuottavan muotoleikkurin. Painaa kuin synti, mutta on vaaleanpunainen. : )

Tämä vaaleanpunainen vempele yhdessä Fiskarsin sabluunamuotoleikkurin kera korvaavat Big Shotin sun muut varsinaiset kuvioleikkuri- ja stanssaussysteemit.

Seuraavaksi löytyi askartelevalle sukulaiselle joululahja, jota en nyt tässä ihmeemmin mainosta, ettei mene lahjayllätys pilalle. Kaikenlaista ihanaista paperia sun muuta löytyi myös. Haikein olo jäi tehdessäni ostoksia Pitsihameen askartelutarvikejäämistöstä. Kaunista blogia pitänyt Pitsihame menehtyi kesällä vaikeaan sairauteen. Löysin hänen tarvikkeistaan monta kaunista leimaa, myös kolme hyvää suomenkielistä tekstileimaa. Kaunis kiitos sinne, missä oletkin!

Jouluun aloin jo valmistautua Heinikan luona: mukaan lähti kartonkinen joulukalenteriaihio, josta oli koristeltu malli ständillä. Ihana! Jos en saa valmiiksi vielä tänä jouluna tyttösilleni, niin sitten seuraavana... Löysin myös jouluisia taustapapereita, joita aion hyödyntää myös kalenterissa, ääriviivatarroja sekä pikkuisia joulutageja, joista saa tehtyä vaikkapa pakettikortteja - tai joulukortteja.

Alla kuvassa kaikki ostokseni vaaleanpunaista jättiläistä lukuunottamatta.

Papereihin olen erityisen tyytyväinen, myös värillisiin kuviottomiin. Uusien leimojen käyttöön on jo jotain ajatuksia, sopivaa aikaa vain odotellaan. Etualalla on myös ääriviivatarroja ja ihania Milo-tarroja, jotka tulivat kaupan päälle.

Jostain syystä Käteviä Emäntiä tavatessa kuvioon kuuluu aina myös syöminen jossain muodossa. Tällä kertaa päädyimme Sörnäisten metroaseman lähellä olevaan ristorante Monte Etnaan. Pastalista oli herkullinen, ja valinta vaikea. Rva Kepponen kallistui tattitäytteisten raviolien ja tryffelikermakastikkeen suuntaan, minä tagliatelleen jokiravunpyrstöjen, tattien ja valkosipulin höystämän tomaattivalkoviinikastikkeen kera. NAM!

Raviolit taka-alalla, ravunpyrstöt etualalla. En jaksanut millään koko annosta.

Jälkiruokakin kuului kuvioon, vaikka kuvanotto unohtuikin. Rva Kepposelle maistui tiramisu & espresso, minulle cappuccino ja jäätelöannos vanilja- ja suklaapallolla. Kaikki olisi ollut kyllä melkoisen mahtavasti, jollei siitä yhdestä jäätelölusikallisesta, jonka Rva Kepponen maistoi, olisi tunkenut suuhun pala muovia!!! No, laskussa sitten ei jäätelöä enää näkynyt...

Kävellessämme takaisin Kattilahallin parkkipaikalle, totesimme, että käydäänpä vielä kierros sisällä. Hyvä, kun kävimme, löysin etsimäni joulukalenterin laatikoihin napit, jotka olin unohtanut etsiä aiemmin...

Mahtava kesäpäivä, kiva tunnelma tapahtumassa ja loistavaa seuraa, jälleen kerran. Tuntuu, että viimeisiä kesäpäiviä viedään; huomenna taitaa jo sataa. Kesä alkaa olla ohi.

5 kommenttia:

Rva Kepponen kirjoitti...

Oli kyllä varsin mukava päivä :)
Kiitos hyvästä seurasta.

Täytyy sitten joku kerta ihmetellä, että mistä saadaan niitä punaisia korutarvikkeita

Ritva_47 kirjoitti...

Kiitos Leonida,että etsit minut käsiisi :)
Täytyy sanoa, että kerroit varsin tyhjentävästi myös minun tunnelmani tuolta päivältä.
Varsinkin kun pääsee ensimmäistä tuollaiseen ihanaan, isompaan tapahtumaan. Minulla oli onni pyörähtää vielä toisenakin päivänä Kattilahallissa täydentämässä ostoksiani ja kiertelemässä.
Nyt on takana viikonloppu, jonka aikana koettujen tapaamisten ja muiden elämysten voimalla jaksan alkavan syksyn ja talven ylitse. Viikonloppuna ei tosin ollut tietoakaan lähestyvästä syksystä :)
Toivottavasti perheeni jaksaa kuunnella pulputustani kaikesta kokemastani ...

Kiitos vielä kerran sinulle, että kannustit minua hakeutumaan samanhenkisten askarteluihmisten pariin... olen saanut elämääni niin paljon kaikkea ihanaa ja hyvää tätä kautta. Kiitos Ystäväni!

Haltiakummi kirjoitti...

Uuuuuuuu miten ihania ostoksia olet löytänytkään!! Silkkaa sijoitusta, taas :) Ja taivas minkä näköistä pastaa, luojan kiitos etten ollut matkassa, hitto sitä vatsalihasliikkeiden määrää mitä omatuntoni olisi soimannut minut tekemään noiden ihanien herkkujen jälkeen :D Nim.merk. Juhliin on enää 33päivää...

Mirka kirjoitti...

Naiset: Punaisia korutarvikkeitahan voi metsästää jälleen leimailutaivaassa, jonka yhteydessä on Helmiplaneetta-messut myöskin (ainakin viimeksi oli). Minä menen sinne, kun tämä tämänkertainen häppeninki meni sivu suun! Jouduin tosiaan töihin lauantai-iltapäiväksi ja -illaksi varsin ex tempore, joten se siitä perheen yhteisestä viikonlopusta sitten.

Ja Ritva_47: Minun elämäni koki täyskäännöksen pari vuotta sitten, kun sain yhtäkkiä päähäni, että leimailu ja kortit on mun juttu! Tapasin Leonidan, Rva Kepposen, Haltiakummin ja muut ihanat "Kätsynaiset". Sen lisäksi kaikissa tapahtumissa tulee juteltua tosi mukavien ihmisten kanssa ja näin virtuaalisesti olen tutustunut moneen muuhunkin. Aina ennen tapahtumia tulee netitse kyselyitä, olenko tulossa ja mentäiskö kahville, vaikka en ole monenkaan kanssa tosiaan edes tavannut henkilökohtaisesti vielä. Tämä on kyllä mahtavaa!

Leonida kirjoitti...

Ollaan kyllä onnekkaita, että kaikki ollaan toisemme löydetty blogimaailmasta! Mahtavaa on vielä se, että tunnemme toisemme nyt myös naamakkain. Hyvin rikastuttavaa tämä elämä "näpertelymaailmassa"... : )